SLL Lapin piiri: Luontoa on suojeltava myös suojelualueiden ulkopuolella

Luonnonsuojelualueilla pyritään turvaamaan Suomen luontotyyppien ja lajiston monimuotoisuutta Suomen luonnonsuojelulainsäädännön tavoitteiden mukaisesti. Luonnonsuojelualueiden verkosto (luonnonpuistot, kansallispuistot, Natura2000- ja erämaa-alueet, muut suojelualueet) on pirstaleinen eikä yksin riitä täyttämään tätä tavoitetta. Suojelualueet ovat muodostumassa monimuotoisuuden keitaiksi luontokadon keskellä. Luonnon lajikirjoa ja elinympäristöjä on suojeltava entistä tehokkaammin myös tavanomaisessa luonnossa eli talousmetsissä ja rakennetussa ympäristössä, korostaa Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry.

Luontokohteen, luontotyypin tai lajin elinympäristön suojelu voidaan toteuttaa perustamalla suojelualue. Suojelua voidaan tukea myös ennallistamalla elinympäristöjä. Ennallistamisella on arvoa, jos se lisää monimuotoisuutta eikä sen tarkoituksena ole korvata toisaalla tehtyä luontokatoa. Toisin sanoen ennallistamalla elinympäristöjä toisaalla, ei voida kompensoida esimerkiksi vanhojen tai luonnontilaisten metsien hakkuiden aiheuttamia pysyviä muutoksia uhanalaisille lajeille ja niiden elinympäristöille muualla luonnossa. Toimien tulee olla toisiaan tukevia.

SLL Lapin piiri tukee Luonnonsuojeluliiton kuntavaalitavoitteita ja pyytää vaaleissa ehdolla olevia sitoutumaan lähimetsien puolustamiseen rakentamiselta ja hakkuilta. Luontokatoa on torjuttava aktiivisesti tavanomaisessa luonnossa lajiston ja elinympäristöjen laajemman suojelun takaamiseksi. Kuntapäättäjien sitoutumisen merkitys korostuu entisestään vihreän siirtymän maankäyttöpaineen myötä. Elinympäristöjen pirstoutuessa lajeja tulee tarkastella laajasti ja suojella pysyväisluonteisesti. Uusiutuvan energian tuotantoalueet ja verkkoyhteydet ovat verkosto, joka vie tilaa ja ilmatilaa luonnosta fyysisesti rakenteina sekä maisemanmuutoksena tai meluna. Tuuli- ja aurinkoenergiateollisuushankkeiden valtavan kasvun myötä on ensisijaisen tärkeää tarkastella hankkeiden yhteisvaikutukset. Luonto tarvitsee verkostonsa, eikä sitä tule pilkkoa hanke kerrallaan pieniin osasiin. Vaikka hankkeet eivät suuntautuisi suoraan suojelualueille tai niiden välittömään läheisyyteen, ovat ne yhdessä kohtuuton riski luonnon monimuotoisuudelle. Jokaisen toteutettavan hankkeen on kompensoitava aiheuttamansa luontokato suojelemalla luontokohteita toisaalla. Merkittävä määrä lajeista elää suojelualueiden ulkopuolella, osa vain niille varatuilla suojelualueilla. Yhteys näiden välillä on säilytettävä. Elonkirjoa on tuettava ekologisin yhteyksin levähdys-, pesintä- ja ruokailupaikkojen verkostolla, yhtenäisillä, katkeamattomilla elinympäristöillä ja luonnolle varatulla tilalla. Luonnon lajien elinympäristöjen merkittävä ominaisuus on luonnonrauha eli hiljaisuus. Vihreän siirtymän verukkeella ihminen vie teollisuutta luontoon ja uhkaa sen hiljaisuutta myös suojelualueiden läheisyydessä. Luonnonrauhaa ja hiljaisuutta on suojeltava ottamalla hiljaiset alueet mukaan aluesuunnitteluun.

Suomen lajien uhanalaisuudesta kertovan Punaisen kirjan (2019) mukaan metsäluonnossa vuosikymmenen aikana myönteistä kehitystä on tapahtunut 109 lajilla, joista puolet on eteläisten ja lounaisten lehtimetsien jalopuihin sitoutuneita perhosia, joiden esiintyminen on ollut rajoittunutta ja on lisääntynyt ilmaston lämpenemisen myötä. Samaan aikaan 140 ensisijaisesti metsissä elävän lajin tilanne on merkittävästi heikentynyt. Näiden lajien esiintymiä on hävinnyt 2000-luvulla hakkuiden aiheuttaman reunavaikutuksen sekä ilmansaasteiden vuoksi. Yleisin syy metsissä elävien jäkälien taantumiseen on vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen, jonka vaikutukset näkyvät osin pitkällä aikaviiveellä. Suoelinympäristöjen lajistoa uhkaa turpeenotto sekä uusien ja vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus. Lapissa suoalueita uhkaa lisääntyvä tuuliteollisuusalueiden rakentaminen sekä suojelluille aapasoille ja Natura 2000 -alueille kaavaillut kaivoshankkeet (Viiankiaapa, Sokli, Palokkaan ja Romppaiden alue). Suon kuivuessa puusto ja pensaisto tihenee, avosoita tai niiden laitoja suosivien lajien ravintokasvit vähenevät ja elinympäristö muuttuu toisia lajeja tukevaksi. Ennallistaminen ei takaa lajien palaamista niiden kerran hävittyä alueelta.
Talousmetsien käsittelyllä on myös merkittäviä vaikutuksia vesistöihin ravinnekuormituksen lisääntymisen myötä. Punaisen kirjan mukaan vesielinympäristöjä uhkaa rehevöityminen, vesi- ja rantakasvillisuuden muutokset sekä pH:n ja muiden veden ominaisuuksien muutos ja torjunta-aineiden vaikutukset kovakuoriaisiin, kaloihin ja lintuihin.

Lajien punaisen kirjan mukaan metsien käyttöön suoraan tai välillisesti liittyvät uhanalaisuuden syyt ja uhkatekijät ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, puulajisuhteiden muutokset, sekä vanhojen metsien, kookkaiden puiden, lahopuun ja mm. kuloalueiden väheneminen. Nämä yhdessä ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy 74 % metsissä elävistä uhanalaisista lajeista ja 67 % silmälläpidettävistä. Vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen on vahvasti yhteydessä lahopuun vähenemiseen. Lahopuun väheneminen on toiseksi tärkein metsälajien häviämisen syy. Kaikkein vanhimpien metsien määrä on vähentynyt etenkin Pohjois-Suomessa, kuten myös vanhojen, hitaasti kasvaneiden haapojen, raitojen ja muiden lehtipuiden määrät, vaikka elävän puuston kokonaismäärä onkin lisääntynyt (Punainen kirja 2019). Tämän korjaamisessa vanhojen metsien suojelu on ensisijainen toimi. SLL Lapin piiri kannustaa metsänomistajia päättämään hakkuista tietoon perustuen. Jos tietoa metsän luonnontilaisuudesta tai puuston iästä ei ole, on arvokasta odottaa sen keräämistä. Odottaessa myös puiden arvo kasvaa, kun niitä ei kaadeta keskenkasvuisina sellun raaka-aineeksi. Kun tietoa on saatavilla, varttuneita, luonnontilaisia tai vanhoja metsiä voi myös hakea suojeluun. Metsänomistajia tulisi palkita vanhojen metsien säilyttämisestä. On selvää, että yksityiset metsänomistajat eivät voi torjua luontokatoa yksin. Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ehdottaa painokkaasti Metsähallitukselle valtion luonnonmetsien ja vanhojen metsien kiireellistä suojelua. Metsähallituksen nettisivun mukaan vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluu 3200 km², joista 73 aluetta on jo suojeltu Metsähallituksen alueilla ja niiden yhteispinta-ala on vain noin 77 km².

Luonnon monimuotoisuus on ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja sen vaikutusten torjunnan keskiössä. Elollisen luonnon, kuten eliöiden ja biologisten systeemien, moninaisuus ja runsaus on tärkeä osa ekosysteemien toimintaa ja tekee luonnon vastustuskykyisemmäksi ja sopeutuvammaksi ympäristössä tapahtuvia muutoksia kohtaan. Ihmiselle luonnon monimuotoisuuden arvo on yksiselitteinen. Jos ekosysteemien kyky tuottaa ihmiselle välttämätöntä puhdasta vettä, ilmaa ja ravintoa heikkenee, ei ihminenkään voi selvitä. Lapissa luonnonsuojelualueilla on arvokas tehtävänsä elonkirjon, erämaisen, hiljaisen ja valosaasteettoman ympäristön säilyttämisessä. Samalla luontokadon torjunnassa on vielä paljon tehtävää, eikä laajempia suojelutoimia tule lykätä.