Ancylusjärven muinaisranta ja muistomerkki

Muinaisen Itämeren yhteys valtamereen katkesi jääkauden jälkeen, kun maankohoaminen nosti Billingenin salmen kynnyksen vedenpinnan yläpuolelle jäätikön hävitessä. Tätä noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi. Sen alkuvaiheessa osa Fennoskandiaa oli vielä jäätikön peitossa. Ancylusjärven pinta oli korkeimmillaan hieman yli 10 000 vuotta sitten, ennen kuin järven lasku-uoma siirtyi tulvan seurauksena Tanskan salmiin.¹

Ancylusjärven korkein ranta oli Lohjalla noin 70 metriä meren pinnan yläpuolella. Vesi nousi aluksi juuri tälle tasolle, jolla on havaittavissa kulutustörmiä terasseineen². Järven toisen vedenpinnan nousuvaiheen jäljet ovat nähtävissä useina muinaisrantoina 46–63 metriä meren pinnan yläpuolella³.

Järven pohjalle kerrostui hedelmällistä savimaata, ja järven pinta laski Lohjanharjun alapuolelle⁴. Kauden lopulla veden pinta laski 39 metriin meren pinnan yläpuolelle⁵. Ensimmäiset asukkaat saapuivat alueelle näihin aikoihin⁶.

Teksti: Karitta Laitinen

Viitteet

1. GTK 2005.
2. Glückert 1970, s. 76–77.
3. Glückert 1986, s. 54.
4. Forsius-Nummela 1994, s. 18.
5. Glückert 1970, s. 89–94.
6. Länsi-Uudenmaan seutukaava 1992, s. 8–10.

Lähdeluettelo

• Forsius-Nummela, Johanna (1994). Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Raportti 3.3.1994. Vihdin kunta.
• Glückert, Gunnar (1970). Vorzeitliche Uferentwicklung am ersten Salpausselkä in Lohja, Südfinnland. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja A II 45.
• Glückert, Gunnar (1986). The First Salpausselkä at Lohja, Southern Finland. Bull. Geol. Soc. Finland 58, part I, 45–55.
• GTK (2005). Itämeren ja järvien kehitys. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimus-keskus. Verkkojulkaisu
• Länsi-Uudenmaan seutukaava 1992. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto.