Moision lehdon alue

Moisionrannan luonnonsuojelualue

Moisionlahden luonnonsuojelualue on yksi Lohjan kaupungin vanhimmista perustetuista luonnonsuojelualueista (kuva 1). Silloinen viranomainen Uudenmaan lääninhallitus rauhoitti alueen kaupungin hakemuksesta 9.12.1983¹. Alueen pinta-ala on noin 17,7 hehtaaria.

Ajan tapaan suojelupäätöksen perusteluina on lyhyesti ja ytimekkääksi vain todettu, että alueen suojelu edistää huomattavaa yleistä etua. Lisäksi viitataan silloisen luonnonsuojelulain edellyttämiin rauhoittamisen perusteisiin. Alueen kuvauksessa mainitaan ainoastaan, että alue on tyypillistä eutrofista järven rantaa ja siellä on useita eri biotooppeja, muun muassa arvokas tervaleppäkasvusto. Lisäksi mainitaan muutamia alueelle tyypillisiä kasvi- ja lintulajeja kuten punakoiso, kurjenmiekka, myrkkykeiso, hemppo, kultarinta, satakieli ja punavarpunen.

Alueen arvo on suojelupäätöksen ajoista huomattavasti kasvanut, sillä Lohjalla on monin paikoin tuhottu rantojen tervalepikkoja – ja valitettavasti tuhoamiset näyttävät monin paikoin yhä jatkuvan. Moision tervaleppälehto edustaa tyypillistä mutta toisaalta erikoista Lohjanjärven luontotyyppiä eli rannan tervaleppälehtoa. Erikoista siinä on sen historia, sillä se on syntynyt Lohjanjärven vedenpinnan laskujen seurauksena. Järven vedenpintaa on laskettu useaan otteeseen arviolta yli 1,5 metriä, ja viimeisin lasku tehtiin vuonna 1865. Mitä alavampaa ranta on ollut, sitä laajempi tervaleppävyöhyke on rantaan muodostunut.

Moision tervalepikkö on yksi Lohjan laajimmista ja hienoimmista. Sen puusto on erittäin järeää ja kookasta. Pisimmät puut nousevat yli 30 metriin. Vanhimmat tervaleppäyksilöt ovat saattaneet elää täällä alueen syntymästä lähtien eli noin 150 vuotta. Näitä rannan luontotyyppejä ei enää synny uusia, joten niillä on erityistä suojeluarvoa myös syntytapansa puolesta. Tervaleppälehdot ja varsinkin niiden luhtaiset ja ravinteiset osat ovat uhanalaisia luontotyyppejä Suomessa.

Tervaleppälehto on vaikeakulkuinen tiheän aluskasvillisuuden ja märkien painanteiden takia. Kasvilajistoa ei ole viime vuosina inventoitu, joten tietoa nykylajistosta ei ole saatavilla. Todennäköisesti siellä edelleenkin tavataan upeaa, kauniskukkaista keltakurjenmiekkaa ja köynnöstelevää, punamarjaista ja myrkyllistä punakoisoa. Sen tumman sinipunainen kukka on näkemisen arvoinen tuttavuus. Kosteimmissa paikoissa voi nähdä purolitukkaa ja kevätlinnunsilmää. Tiesitkö, että täällä kasvaa myös aitoa luonnonvaraista punaherukkaa, joka on tyypillinen lehtolaji Lohjalla? Sen tunnistaminen viljelykarkulaisista on vaikeaa.

Vanhat tervalepät tarjoavat monille eliölajeille hyviä elinpaikkoja. Etenkin puiden tyviosat ovat monille harvinaisille jäkälä- ja sammallajeille otollisia kasvupaikkoja. Harvinainen pikkutikka on löytänyt hyviä pesäpaikkoja nimenomaan rannan tervalepikoista.

Kokonaisuutena laaja Moisionlahti niittyineen, pajukkoineen, tervaleppälehtoineen, rantaluhtineen ja ruovikoineen on yksi Lohjan tärkeimmistä linnuston pesimä-, ruokailu- ja muuttoalueista. Täällä on tavattu 22 lintulajia², esimerkiksi uhanalaiset lajit nokikana (erittäin uhanalainen) ja pajusirkku (vaarantunut) sekä silmälläpidettävät silkkiuikku ja ruokokerttunen, joiden kannat ovat pitkässä seurannassa huolestuttavasti pudonneet Suomessa. Hyvistä laulajalajeista alueella voi kuunnella kultarintaa, lehto- ja mustapääkerttua tai satakieltä. Pyrstö pystyssä liikkuva peukaloinen on aina hauska löytö. Kannattaa siis pitää silmät ja korvet auki rantapoluilla liikkuessa.

Lustosavi ja muut Itämeren ja Lohjanjärven sedimentit

Moision lehto sijaitsee alavalla maalla, joka on ollut veden peitossa vielä ennen ihmisen tekemää vedenpinnan sääntelyä. Järven pohjalle on kerrostunut sedimenttejä monen vaiheen aikana. Järvi on välillä kuulunut muinaiseen Itämereen, ja vesi on ollut myös suolaista. Muinaisen Itämeren eri vaiheissa suolaisuus vaihteli: Baltian jääjärvessä noin 11 500 vuotta sitten vesi oli makeaa, Yoldiameressä noin 11 000 vuotta sitten vesi oli suolaista, Ancylusjärvessä noin 10 000 vuotta sitten oli makeaa vettä ja Litorinameressä noin 8 000 vuotta sitten oli taas suolaista vettä³. Maankohoamisen myötä Lohjanjärvi alkoi kuulua sisävesiin. Itämeren vaiheet näkyvät kuvassa 2.

Jäätikön sulaessa jää pohjalle tyypillisesti moreenia. Baltian jääjärvivaiheen aikana kerrostui lustosavia, samoin Yoldiamerivaiheen alussa. Lustosavista nähdään, että jään sulamisessa on ollut vuodenaikaista vaihtelua: kevään ja kesän aikana on syntynyt karkeajakoista sedimenttiä, ja sen päällä on hienojakoinen talvikerros. Sitten tyypillisesti kerrostui rakenteetonta savea, rautasulfidipitoista sedimenttiä, kerroksellista liejusavea ja viimeisimpänä löytyy Itämerestä rakenteetonta liejusavea.⁴ Lohjanjärven sedimenttien ylimmissä osissa näkyy ihmisen vaikutus.

Teksti: Risto Murto & Annika Nyström

Lähteet

1. Uudenmaan lääninhallitus 9.12.1983 nro 5741, drno 7747 361 83 Y Loh
2. Miettinen, Aki, lintuasiantuntija, Hakki ry, suullinen tiedonanto
3. Järvi-meriwiki (12.11.2014). Itämeren vaiheet. Verkkojulkaisu
4. Syke (2020). Merenpohjalle kerrostuu sedimenttejä. Itämeri.fi, Suomen meritietoportaali. Verkkojulkaisu