Eduskunta helpotti lainvastaisia rakentamispäätöksiä

Teksti Oona Lohilahti
Kuva Adobe Stock
Uusi rakentamislaki astui voimaan vuoden alusta. Se sisältää lukuisia heikennyksiä luonnolle ja ilmastolle, kun esimerkiksi rantarakentamista helpotettiin. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt luonnonsuojeluyhdistysten valitusoikeuden poisto, joka koskee useita kuntien tekemiä rakennuspäätöksiä. Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajan Tapani Veistolan mukaan kyseessä on Suomen historian suurin kansalaisten ympäristöoikeuksien heikennys.
Vuoden 2024 loppuun asti Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset pystyivät valittamaan oikeuteen kuntien hyväksymistä suunnittelutarveratkaisuista ja kaavoituksesta myönnetyistä poikkeamisluvista. Lukuisat oikeudessa menestyneet valitukset ovat osoitus lainvastaisten päätösten yleisyydestä.
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin erityisasiantuntija Lauri Kajander huomauttaakin, että valitusoikeuden poistamisen tarkoituksena ei ole helpottaa rakentamista vaan mahdollistaa kuntien laittomat päätökset.
Nyt, kun valitusoikeus poistettiin, kuntapäättäjät voivat päättää esimerkiksi alle kahden neliökilometrin kokoisen aurinkopaneelikentän tai yhdeksän tuulivoimalan rakentamisesta metsään ilman, että luonnonsuojeluyhdistys voi viedä päätöstä oikeuteen. Kyse ei siis ole esimerkiksi vain omakotiasujien lisärakentamisen helpottamisesta, vaan myös teollisuushankkeista.