Hakkuiden rajoittaminen on yleisen edun mukaista


Teksti
Hanna Halmeenpää
Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja
Osittain metsien synkän nieluluvun taustalla on uusi laskentatapa, joka sisältää maaperäpäästöjen arviointimenetelmän sekä aiempaa tarkemmat tiedot metsävaroista. Suurin syy nieluromahdukseen ovat kuitenkin liian suuret hakkuut.
Viime vuosina Suomen metsistä on hakattu noin 72–76 miljoonaa kuutiota puuta vuosittain. Ennätyssuuret hakkuut suoritettiin vuonna 2018, jolloin hakattiin peräti 78 miljoonaa kuutiota puuta. Luonnonsuojeluliitto esitti hiljattain, että hakkuut tulisi rajoittaa kohtuulliselle tasolle, korkeintaan 55–60 miljoonaan kuutioon vuodessa. Kukaan ei liene esittänyt hakkuiden lopettamista kokonaan.
Usein toistettu vasta-argumentti liittyy metsänomistajien edunvalvojien puheenvuoroissa omaisuuden suojaan – siis siihen, että hakkuiden suuruudesta ja toteutustavasta päättäminen kuuluisi vain metsänomistajalle eikä siihen tulisi sääntelyllä kajota. Tämä on osin ymmärrettävä asenne, mutta tarkemmin ajateltuna poikkeus maaomaisuuteen liittyvän sääntelyn näkökulmasta.
Miksi metsäomaisuuden pitäisi olla koskematon poikkeus omaisuuden käytön sääntelystä?
Lainsäädännön nojalla meistä itse kunkin maaomaisuuden käyttöä säädellään monin tavoin. Maanomistaja ei voi toimia omistamillaan alueilla minkään säädöksen rajoittamatta miten huvittaa hyötyäkseen omaisuudestaan taloudellisesti mahdollisimman paljon.
Mikäli sattuu omistamaan alueen, jolla soranotto, kalliomurskeen tuotanto, pohjaveden pumppaaminen, jätteiden loppusijoitus, teollinen toiminta, muu rakentaminen tai tuotantoeläinten pito voisi olla taloudellisesti kannattavaa toimintaa, ei päätös maa- ja vesiomaisuuden käyttämisestä tällaisiin tarkoituksiin ole pelkästään maanomistajan käsissä. Lait ja säädökset, lupahakemukset, kaavoitus ja niihin liittyvät viranomaispäätökset ohjaavat ja rajoittavat maaomaisuuden käyttöä.
Maanomistajien oikeuksia rajoittavan lainsäädännön tarkoituksena on ympäristön pilaantumisen estäminen, luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen suojelu sekä ihmisille terveellisen ja turvallisen elinympäristön ylläpitäminen. Miksi metsäomaisuuden pitäisi olla koskematon poikkeus omaisuuden käytön sääntelystä?
Maaomaisuuden ja luonnonvarojen käyttöä säädellään hyvästä syystä. Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvä metsien puuston ja maaperän hiilinielujen ja -varastojen ylläpitäminen ja kasvattaminen hakkuita rajoittamalla on varmuudella yleisen edun mukaista. Siksi on perusteltua, kohtuullista ja oikeudenmukaista vaatia hakkuiden rajoittamista niin valtion kuin yksityisten maanomistajien metsissä.
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 1/2025