Kenelle lähiluonto kuuluu?

Muistan ensimmäisen vierailuni Helsingin Lammassaaren pitkospuilla. Olin pohjattoman iloinen, kun tarkkailin eteeni avautuvaa maisemaa lintutornista. Yletin tarkastelemaan kuvauksia alueen asukeista opastauluilta ja minulle avautui esteetön näköala ruovikon reunaan lintujen kevätpuuhiin. Minulle, joka käytän liikkumiseen pyörätuolia.

Olin onnessani siitä, että pitkospuiden lankut oli asetettu leveäksi reitiksi ja kulkusuuntaan nähden poikittain, jotta esimerkiksi pyörätuolin renkaat eivät hulvahda kulkiessa lankkujen rakoon. Vastaavan ilon läikähdyksen herätti pitkospuiden laitaan rakennettu reunus, joka turvaa kulkua pyörätuolia tai valkoista keppiä käyttäville ihmisille. Minulle valkeni ensi kertaa, että lintutorniin on mahdollista rakentaa myös luiska pelkkien portaiden lisäksi ja puisen sijaan lasinen kaide, jonka läpi lintuja pääsevät tarkkailemaan myös ne, joille kaiteen reuna on liian korkealla.

Puhdas intoni pääsystä luonnon äärelle ja valtava vaikuttuneisuuteni Lammassaaren pitkospuista herättivät minussa kaksi kysymystä. Miksi olen niin yllättynyt, että minäkin pääsen nauttimaan luonnosta? Toiseksi, kenelle mahdollisuus luonnosta nauttimiseen tosiasiallisesti kuuluu?

Valitettavan usein vammaiset ihmiset yllättyvät, jos erilaisten alueiden ja palveluiden suunnittelussa on huomioitu myös meidän tarpeemme edes aivan vähimmäistasolla. Esimerkiksi huomioiden sen, että kohteessa pystyvät liikkumaan erilaisia apuvälineitä käyttävät ja että opasteet ja kyltitykset ovat riittävän selkeitä ja näkyviä. Lähiluonnon esteettömyys ei ole pois myöskään luonnolta: toimivien ja selkeiden kulkureittien rakentaminen ja osoittaminen varmistaa osaltaan sitä, että suosittujen lähiluontokohteiden maasto ei tallaudu kävijöiden alla.

Lähiluonnon esteettömyysratkaisut hyödyttävät vammaisten ihmisten lisäksi kaikkia. Perheelliset haluavat nauttia arkisesta ulkoilusta myös lastenvaunujen kanssa. Ikääntyessä toimintakyky muuttuu väistämättä. Tarve liikkua luonnossa säilyy, vaikka askel ei enää kantaisikaan lähimetsän epätasaisessa juurakossa. Halu tuntea meriviima kasvoilla ei poistu, vaikka tasapaino ei enää riittäisi uittamaan varpaita upottavassa rantahietikossa.

Ympäristöministeriö julkaisi viime vuoden lopulla toimintaohjelman, jossa esitetään toimenpiteet edellisen hallituksen kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian toteuttamiseksi. Yksi strategian tavoite vuoteen 2030 mennessä koskee lähiluontoa: ”Suomessa lähiluonto on yhdenvertaisesti ja esteettömästi saavutettavissa”. Toivon, että lähiluonto tulee oikeasti olemaan saavutettavissa – meille kaikille.

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 1/2024