Lähiluonto ei mene pois muodista

Tästä lehdestä alkaa Luonnonsuojelijan 50. vuosikerta. Vuonna 1975 ilmestyi ensimmäinen lehti, jonka nimi oli aluksi Luonnonsuojeluväki. Lehdestä tehtiin luonnonsuojeluliikkeen yhdysside suurin sanoin: ”vaikeiden ja kiireellisten elinympäristöämme uhkaavien vaarojen torjumiseksi on luonnonsuojelijoiden voimavarat yhdistettävä.”

Sitä se on ollutkin kaikki nämä vuodet: yhdysside ja yhteisön liima. Toivomme, että lukija tuntee lehden lukemisen jälkeen, että on sisällä luonnonsuojelujoukoissa ja että on hyvä olla mukana. Onnistuimmeko siinä? Palautetta voi antaa esimerkiksi osoitteissa sll.fi/parasjuttu tai luonnonsuojelija@sll.fi.

Ensimmäisessä numerossa vuonna 1975 oli monta lähiluontoteemaista artikkelia. ”Ihminen tarvitsee puita ja puistoja asuinympäristössään. Kaupunki ilman puita on kuollut kaupunki”, kirjoitettiin. ”Taajama-asukas tarvitsee välittömässä asuinympäristössään levähdys- ja virkistyspaikkoja. Väestön tällaisista tarpeista on huolehdittu aivan riittämättömästi.”

Samalla asialla olemme edelleen 50 vuotta myöhemmin. Luonnonsuojeluliiton pääteemana on seuraavien kahden vuoden ajan lähiluonto.

Tunnustan, että lähiluontoviestit kuulostivat omissa korvissani joskus vuosia sitten lässytykseltä. Tuntui, että todelliset luonnonsuojeluteot tehdään ihan eri mittakaavan paikoissa. Olen kääntänyt kelkkani. Laajat suojelualueet ovat toki monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia, mutta ihmisen kannalta lähiluonto on elämisen elinehto. Ja ihmisen vaikutus ulottuu niin laajalle, että luontoa ei voida suojella vain erämaissa. Lähiluonto on monen lajin turvapaikka.

Lähiluonto on kaupunkien keuhkot ja arjen pakopaikka. Ihmisen terveys on täysin riippuvainen ympäröivästä tilasta. Ja elintapamme taas vaikuttavat ympäristöömme. Siksi on ymmärrettävää, että luontokato, ilmastokriisi ja kansanterveyskriisi kulkevat käsi kädessä.

Terveyden näkökulmasta luontokosketukseen eivät riitä lomareissut luontoon, mutta toisaalta lohdullista on, että vain vartti päivässä riittää. Säännöllisyys on tärkeintä. Luonto liikuttaa ja lohduttaa. Se palauttaa stressistä, virkistää mieltä ja rauhoittaa hermostoa. Tutkimusten mukaan lyhyt käynti lähiluonnossa 4–5 kertaa viikossa on yhteydessä pienempään tarpeeseen käyttää mieliala-, astma- tai verenpainelääkitystä. Jokapäiväinen kosketus monimuotoiseen luontoon vaikuttaa suoraan sisäiseen monimuotoisuuteemme: mikrobikirjoomme.

Se taas tasapainottaa immuunijärjestelmäämme ja suojaa terveyttämme.
Uskon, että tulevaisuudessa lähiluonto nähdään aarteena, jota ei saa hävittää. Jokainen metsä on terveysmetsä. Puistoista tehdään niittyjä ja keitaita, jotka ylläpitävät terveyttämme ja pölyttäjien kautta ruuantuotantoamme. Kaupunkimetsät ovat hiilinieluja ja pakopaikkoja ilmaston kuumetessa. Niin luonnonsuojelijat näkevät sen nyt – ja jo 50 vuotta sitten.

Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 1/2024