Metsä pelasti minut

Askelten alla narskuu tiiviiksi pakkautunut märkä lumi, vaikka on sydäntalvi. Harmaata taivasta puhkovat muutamat heleän siniset läikät, joiden raosta aurinko helistelee maiseman ylle säteitään. Ympärillä kohoavat männyt ovat kuin kasvupyrähdyksen ottaneita teinejä: hoikkia rimpuloita, jotka huojuvat pituutensa kanssa kuin ollen itsekin vähän ihmeissään siitä, että pysyvät kuin pysyvät pystyssä.

Tänne, järvenpääläiseen Isokydön metsään, Suvi Heilman hakeutuu joka päivä. Ihan jo siksikin, että kymmenvuotias koira Kuura nautiskelee päivittäiset lenkkinsä mieluummin metsäpoluilla kuin asfaltilla tassutellen. Isokydön metsä merkitsee Heilmanille kuitenkin ulkoilua enemmän. Lähimetsä on ollut hänelle turvapaikka, suorastaan elintärkeä sellainen.

Isokydön metsä tuli Heilmanin elämään samalla kun hän kävi läpi eroa silloisesta puolisostaan vuonna 2021. Raskaaseen eroprosessiin sekoittui vielä keski-iänkriisi ja pohdinnat oman elämän tarkoituksesta.

”Metsä pelasti minut. Täällä on monet itkut itketty ja huudot huudettu. Täällä kävin läpi eroa ja ylipäätään sitä, kuka minä oikein olen, minkälainen äiti minä olen. Sitäkin, miksi minä ylipäätään elän”, Heilman kertoo.

Nykyään Heilman käy Isokydön metsässä uuden puolisonsa kanssa, mutta juuri näiden puiden suojissa hän löysi ymmärryksen siitä, että voi olla onnellinen myös ilman parisuhdetta.

Vauhkoontunut syke tasoittuu lähimetsässä

Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton Verianilla teettämässä tutkimuksessa kävi ilmi,
että 84 prosenttia suomalaisista kokee lähimetsän ylläpitävän henkistä hyvinvointiaan.
Heilman allekirjoittaa kokemuksen hänkin.

”Sen tuntee heti, kun metsään astuu. Ihan kuin metsä suojaisi ja halaisi minua. Puihin voi nojata ja luottaa siihen, että ne kannattelevat ja tukevat. Siitä tulee turvallinen olo.”

62% suomalaisista valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, että sen läheltä löytyy metsää.

Tutkimuksen mukaan 62 prosenttia suomalaisista valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, että sen läheltä löytyy metsää. Kun lähimetsän on saanut elämäänsä, sen merkitys kasvaa. Tutkimukseen vastaajista lähes tulkoon kaikille, 96 prosentille, lähimetsän säilyminen on tärkeää.

Heilmanin neurodiversiteettiin kuuluu helposti ylivirittyvä keskushermosto. Siksi esimerkiksi työpalaverin jälkeen on päästävä pariksi tunniksi metsään. Välillä sykkeet saattavat jytistä korkeina vielä 45 minuutin metsäoleilun jälkeenkin, kunnes vihdoin keskushermosto alkaa rauhoittua.

”Metsässä oleilu on minulle lääke. Sellainen, joka on joissakin tilanteissa pakko saada, nopeastikin. Siksi lähimetsä on niin tärkeä”, Heilman sanoo.

Metsä loisti suuntavalona masennuksen keskellä

Metsä hoivaa myös mielenterveyttä. Kun Heilman sairastui vuonna 2019 vakavaan masennukseen, silloinen lähimetsä tuntui ainoalta paikalta, jossa elämä edessä ei tuntunut ahdistavalta ja säkkipimeältä tunnelilta.

”Minulla oli lapset, mutta heidän lisäkseen en pahimmillaan nähnyt mitään valoa. Silloin tuntui, että oikeastaan ainoa syyni elää lasteni lisäksi on se, että voisin auttaa muitakin löytämään metsän hyvää tekevän voiman. Oivallus antoi syvemmän merkityksen olemassaololleni.”

84 % suomalaisista kokee lähimetsän ylläpitävän henkistä hyvinvointiaan.

Sittemmin Heilman on kouluttautunut luonto-ohjaajaksi, minkä lisäksi hän opiskelee paraikaa liikunnanohjauksen perustutkintoa. Hän ohjaa luontoretkiä Autismiyhdistyksessä.

”Retkille osallistuneilta saatu palaute on ollut hyvää. Moni on rohkaistunut keskustelemaan ryhmässä ja kokenut voimaantuneensa retkistä. Kaikkien ei tule yksin lähdettyä luontoon. Metsä on silitellyt mieltä ja rauhoittanut kehoa”, Heilman kertoo ja muistuttaa samalla, että jokaiselle autistiselle metsä ei välttämättä sovi, sillä esimerkiksi ötökät tai vaikkapa vihreä väri saattavat aiheuttaa pelkotiloja.

Juttusilla lintujen kanssa

Kahden lumeen tallatun polun risteyksessä makoileva lahopuu on sopiva paikka pienelle evästauolle. Heilman kaivaa repustaan istuinalustan ja pienen termospullollisen alennusmyynnistä löytynyttä glögiä.

Heilman kokee, että metsä on opettanut hänelle sen, mikä elämässä on tärkeää ja miten vähällä ihminen lopulta tulee toimeen.

”Etenkin metsässä yöpymisen jälkeen tajuaa, miten ahdistun liian tavaran keskellä. Kaipaan yksinkertaisuutta. Siksi poistin useimmat somesovelluksetkin, sillä huomasin niiden luovan hälyä.”

Puhelin on kuitenkin välillä käytössä myös metsässä, sillä se auttaa Heilmania tunnistamaan lintuja. Muuttolintujen kevät -sovellukseen on Heilmanille kertynyt tähän mennessä 255 tunnistusta ja 47 lintulajia. Myös iNaturalist-sovellus on ahkerassa käytössä.

Jos Heilman olisi nyt puunrungolla istumassa ilman muuta ihmisseuraa, hän ehkä juttelisi puiden latvuksissa tirskutteleville tiaisille. Selittäisi lempeästi, mitä on tekemässä ja kertoilisi arkisia kuulumisia.

Ei hän toki ajattele, että linnut sitä ymmärtäisivät. Mutta Heilmanille itselleen juttelu tuo lempeyttä ja selkeyttä päivään.

”Jos en pääse joka päivä metsään, jään kaipaamaan luonnonrauhaa. Jokin tärkeä jää silloin täyttymättä.”

Lapsuuden lähimetsän avohakkuu kasvatti luonnonsuojelijan

Kun Esa Aalto oli alle kouluikäinen lapsi Keski-Suomessa, hänellä oli tapana leikkiä veljensä kanssa lapsuuskotinsa viereisessä metsässä. Isä opetti, miten metsässä olevaan puroon rakennettiin vinhasti pyörivä väkkärä.

Sitten eräänä päivänä moottorisaha alkoi mylviä ja lähimetsästä jäi jäljelle avohakkuualue. Puro myllääntyi kaksi metriä syväksi ojaksi, jota pitkin maa-aineet kulkeutuivat läheiseen lampeen. Se kasvoi lopulta umpeen.

Ei Aalto muista sitä lapsena juuri surreensa, leikit vain muuttuivat, kun maisema muuttui. Mutta nyt vuosikymmeniä myöhemmin Aalto pohtii kokemuksen vaikuttaneen siihen, että hänestä tuli luonnonsuojelija.

Pieni metsä, suuri ilo

Kuuluu hiljaista huminaa tuulen kulkiessa puiden oksistoissa. Räntä rapisee pikkiriikkisen metsän puunrunkoihin ja oksiin.

Metsä alkaa aivan Aallon ja tämän perheen nykyisen Oulun-kodin pihasta, lähimmät koivunoksat kurkottelevat kodin parvekkeelle. Metsä kuuluu perheen tonttiin, ja sillä on kokoa 10 aaria. Jos talon aikaisemmin omistanut rouva olisi taipunut rakennusliikkeen ostoehdotuksiin, tontilla kohoaisi nyt pienen metsän ja talon sijaan kaksi paritaloa.

”Paremman hinnan hän olisi toki saanut niin, mutta kuten itsellenikin, myös hänelle tärkeämpää oli pienen metsän säilyminen”, Aalto kertoo.

Suomen luonnonsuojeluliiton Verianilla teettämässä tutkimuksessa 71 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että lähimetsän pitäisi antaa kasvaa mahdollisimman luonnontilaisena. Aalto pystyy metsänomistajana vaikuttamaan siihen itse ja haluaa metsän säilyvän mahdollisimman monimuotoisena. Hän antaa metsän olla ja katsoo, mihin se kehittyy.

”Lahopuusta siellä on puutetta, joten pelkästään ne puut, jotka kaatuvat pihan puolelle, laitetaan polttopuuksi. Muuten poltamme saunan kiukaassa puhdasta jätepuuta”, Aalto selvittää.

Pihaleikkien sijaan metsäleikkejä

Lintuharrastajana Aalto on mielissään, kun keväällä heti ovesta ulos astuessaan voi saada kirjattua ylös 20 lintulajia.

Käärmeitäkin Aallot ovat koittaneet houkutella naapureikseen. Kun ulkorakennuksen rakennustöissä maasta nousi läjäpäin kiviä, ne kasattiin metsänrantaan käärmeenpesäksi. Vielä kiviröykkiö ei tosin ole saanut luikertelevia asukkaita.

Toisenlaisissa keoissa kuitenkin riittää seurattavaa: keväällä koko perhe odottaa jännityksellä, milloin metsän muurahaiskeoissa alkaa näkyä elämää.

”Lähimetsän kanssa tällaiset ympäristökasvatusjutut ovat mahdollisia. Terveysvaikutuksiakin sillä on, kun lapset möyrivät metsässä koko ajan. Kun luonto on tarpeeksi lähellä, siihen kasvaa”, Aalto sanoo.

92 % pitää lähimetsiä tärkeänä lapsille

Omien lapsuuskokemustensa takia Aalto kokee tärkeänä, että omat lapset voivat mennä metsään koska vain. Samaa mieltä on valtaosa suomalaisista, sillä tutkimuksen mukaan 92 prosenttia pitää lähimetsiä tärkeänä lapsille. Kun lähimetsä on pienen pieni, Aaltojen perheen nelivuotias kuopuskin saa mennä sinne itsekseen.

”Sieltä se lapsi sitten aina löytyy”, Aalto hymyilee.

Lähimetsän rakentaminen repisi myös sydämen rikki

Vartin kävely kotiovelta ja Teemu Hiltunen on jo metsän siimeksessä. Hän muutti 15 vuotta sitten, Sääksjärvelle Lempäälään, lähelle Lempäälän ja Pirkkalan välistä LemPi-metsää.

Hiltusen lähimetsän yllä häilyy uhka rakentamisesta. Metsään on kaavoitettu Valtatie 3:n uusi linjaus, jossa moottoritie oikaisisi Lempäälän Puskiaisista Pirkkalan Linnakallioon. Lisäksi suunnitelmissa on järjestelyratapihan siirto Tampereelta Hiltusen lähimetsään.

”Sitä voisi verrata siihen, että metsä olisi rakas ihminen, jonka ajautumista toksiseen ja hyväksikäyttävään parisuhteeseen joutuisi seuraamaan vierestä. Vaikka parhaansa yrittää auttaakseen, välillä olonsa tuntee väsyneen voimattomaksi”, Hiltunen kuvailee.

Kun lähimetsän säilymisen tärkeydestä kuntavaaleissa kysyttiin Suomen luonnonsuojeluliiton Verianilla teettämässä tutkimuksessa, 68 prosenttia vastaajista piti sitä tärkeänä teemana.

Hiltunen on ollut järjestämässä lähimetsänsä puolesta mielenosoituksia ja kirjoittanut siitä päättäjille sekä lehtien yleisönosastoille. Somessa hän ylläpitää tilejä, joihin postaa päivittäin kuvia LemPi-metsästä sekä metsän puolesta kerätystä adressista poimimiaan ihmisten kommentteja.

”Isossa kuvassa tärkeintä vaikuttaa olevan talouskasvu. Siinä kuvassa unohdetaan luonto ja ihmiset”, Hiltunen toteaa.

Yhteys metsään on yhteys itseen

Hiltunen on kärsinyt murrosiästä lähtien masennuksesta ja ihmisarkuudesta. Lähimetsässä oleilu on hänelle mielenterveyskuntoutusta.

”Katuja pitkin kävelyn jälkeen kun astuu metsäpolulle, metsä tuntuu sulkevan sisäänsä. Se tunne on todella rauhoittava”, Hiltunen kertoo.

Usein Hiltunen ei etukäteen päätä, mihin lähimetsässään kulkee, vaan antaa fiiliksen viedä polunristeyksestä toiseen. Metsäalueen laajuus onkin yksi tärkeä syy, miksi Hiltunen tuntee olonsa hyväksi LemPi-metsässä.

”Siellä saa olla ihan omassa rauhassa, eikä tarvitse koko ajan törmätä muihin. Ihmisten ympäröimänä ja kaupungilla on koko ajan vieras olo, tunne, että tämä maailma on jonkun muun. Metsässä voi olla juuri sellainen kuin on, ei tarvitse esittää mitään. Siellä tunnen kuuluvani johonkin.”

96 % vastanneista on sitä mieltä, että lähimetsän säilyminen on tärkeää