Pölyttäjäjien kaupungissa viihtyisi myös ihminen

Katolla on käynnissä puutarhajuhlat. Toisella katolla keskitytään joogatuntiin. Sivummalla muutama istuskelee puun alla ja lukee kirjaa. Jotkut vain lepäilevät ja aistivat alkavaa kesää.

Ekologi Kukka Kyrö kirjoittaa #muutos-verkkolehden artikkelissaan tutkimuksesta¹, jossa selvitettiin millaisia viherkattoja kaupungissa olisi, jos kaupunkilaiset pääsisivät toteuttamaan vapaasti haaveitaan. Yllä mainitun kaltaista yhdessäoloa ja kiireettömyyttä kaivattiin.

”Kaupunkiviljelyn kasvava suosio näkyi vas­tauksissa. Monet toivoivat, että katolla pystyisi kasvattamaan hyötykasveja. Ihmiset mielsivät kattoviljelyn lisäävän yhteisöllisyyttä ja näkivät siinä tilaisuuden oppia uutta yhdessä tekemällä”, hän kirjoittaa.

Entä, jos asiaa kysyttäisiin pölyttäjiltä? Miltä näyttäisi mantukimalaisen, sitruunaperhosen tai sarvijäärän unelmakaupunki? Maaseudulla maatalouden murroksen seurauksena niityt ovat lähes tyystin kadonneet Suomesta. Perinne- ja kulttuurimaisemien häviäminen – etenkin niittyjen kasvaminen umpeen – on keskeinen syy satojen lajien uhanalaistumiseen.

Kaupungeissa olisi nyt avointa, puutonta tilaa tarjolla. Kaupungeissa pölyttäjät eivät myöskään altistu yhtä paljon hyönteismyrkyille kuin maaseudulla. Kaupunkikedoista voisi syntyä uusia elinalueita pölyttäjille ja samalla kulttuurin ja leikin keitaita ihmisille. Viherkattoja rakentamalla syntyisi arvokas kukkivien ketojen verkosto tiiviinkin asutuksen keskelle.

Vihreä keidas kahvilla, kiitos

Otetaan konkreettinen esimerkki: Helsingin keskusta. Luodaan katse ylistetyn Oodi-kirjaston ja Musiikkitalon väliselle nurmelle Makasiinipuistoon. Se on pitkään ollut kesäisin karrelle palanut, nyrhitty laaja kenttä.

Kun Helsingin kaupunki kyseli asukkailta ideoita Töölönlahden alueen kehittämiseen, painottuivat vastauksissa toiveet vehreästä ja luonnonläheisestä keitaasta. Vastauksissa toivottiin myös kahvilatoimintaa, taidetta ja yhteisöllisiä tapahtumia.

Asukkaat valitsivat toteutettaviksi osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-äänestyksessä ”Nurmikot niityiksi” ja ”Ihania Kirsikkapuita Töölönlahden puistoon pohjoisosaan” -hankkeet.

Helsingin kaupunki onkin ottanut asukkaiden ideoista vaarin ja toteuttaa ihmisiä ja pölyttäjiä ilahduttavia suunnitelmia jo tänä kesänä:

”Töölönlahdenpuiston avoin tapahtumanurmi kylvetään ja istutetaan näyttäväksi kukkaniityksi, joka tarjoaa niin iloa ihmisille kuin ravintoa hyönteisille ja linnuille. Kasvilajisto on valittu niin, että mukana on runsaasti hyönteisten ravintokasveja sekä talventörröttäjäkasveja linnuille ravinnoksi. Puiston keskiosan uusien niittyalueiden lomaan sijoitetaan leikki-, peli- ja oleskelupaikkoja. Alueelle istutetaan myös uusia puita ja pensaita.”

Ihmisten ja pölyttäjien tarpeet ovat siis yllättävän samanlaiset.

Jos pölyttäjäkaupunkisuunnittelija saisi vapaat kädet, se antaisi kukkaniityn jatkua ydinkeskustaan saakka. Se loihtisi Oodiin viherkaton, josta löytyisi varjoisia, köynnösten peittämiä katoksia, kukkaistutuksia ja mesibaari.

Vieressä kohoava lasinen Sanomatalo on selvästi ympärivuotinen talvipuutarha, jonka uumenissa mediaväki uurastaa. Katse kääntyy kohti kulutuksen temppeleitä: Forumin ostoskeskus ja Kampin keskus. Niiden seinät ovat vielä vailla vihreyttä, kukkia ja puita.

Pölyttäjäjien kaupungissa viihtyisi myös ihminen

Katse kannattaa kääntää myös kauemmas kaupunkien keskustoista paikkoihin, jotka ovat jääneet ihmiselämän katveeseen: joutomaille ja hylätyille tonteille. Pölyttäjiä ajatteleva kaupunkisuunnittelija toivottaisi tervetulleiksi sissiviljelijät, joiden juuret ulottuvat 1970-luvun New Yorkiin.

Siellä, missä muut näkivät joutomaata ja rappioon vajonneen tontin, näki Liz Christyn, Amos Taylorin ja Martin Gallentin perustama Green Guerillas yhteisöpuutarhan. Urbaanien viljelmien avulla ihmiset vaativat kaupunkitilaa takaisin itselleen. Kaupunkiviljely sai ihmiset ratkomaan ongelmia yhdessä ja rauhoitti naapurustoja.

Nykyään yhteisöpuutarhoissa kaupunkilaislapset saavat kosketuksen luontoon, ja ne tarjoavat asukkaille itsekasvatettua lähiruokaa. Ilmastokriisin kuumentamissa kaupungeissa vanhukset voivat vilvoitella puutarhojen varjopaikoissa.

Sen lisäksi, että yhteisöpuutarhat tarjoavat pölyttäjille mahdollisuuksia selviytyä suurkaupunkien sykkeessä, ne vastaavat myös koko yhteiskuntajärjestelmän aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin ja luontopuutteen seurauksena syntyneisiin terveyshaasteisiin.

Jos kaupunkeja suunniteltaisiin pölyttäjien tarpeet edellä, kaupungeista saattaisi tulla samalla myös ihmisille viihtyisämpiä ja tasa-arvoisempia paikkoja.

Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2024.

Artikkelin tuotanto on saanut osarahoitusta Euroopan unionin LIFE -ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan unioni tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.