Rantametsän sylissä

Järvisuomalaisena en pääse irti rakkaudestani rantoihin ja rantametsiin. Rannoilla törmäävät monet suomalaisen luonnon elementit. Parhaiten sen aistii lähes vedenpinnan tasosta, kajakilla ääneti pitkin polveilevaa rantaviivaa lipuen. Yhdessä hetkessä olen rehevän rantaluhdan sylissä ja seuraavalla melanvedolla jo tuijottelemassa kalliorannan kilpikaarnaisia mäntyjä.

Yksi hienoimmista järvikohteista on Savonrannalla sijaitseva Kielua. Koloveden itäisen jatkeen erottaa kansallispuistosta vain kapea maakannas. Sokkeloinen järvi on kuin Kolovesi pienoiskoossa: rannoilla on tervaleppäluhtia, ikivanhoja aihkimäntyjä, hämyisiä korpia ja karuja rämeitä. On matalia suorantoja ja korkeita kallioita. Yhtään mökkiä tässä erämaaparatiisissa ei ole, ei vielä. Lähes kokonaan valtion omistamia rantoja hallinnoi Metsähallitus, jolla on menossa kaavoitusprosessi alueen erämaajärville. Kieluallekin on haviteltu matkailurakentamista.

Kieluan metsiä on 2000-luvulla kansallispuiston laajennuspyrkimyksistä huolimatta, tai niistä johtuen, varsin säälimättä hakattu. Järven ympäristössä on silti yhä hengästyttävän upeita valtion luonnonmetsiä. Ne ovat edelleen suojelematta. Myös se tervaleppää kasvava rehevä kuusikkokorpi, josta löysimme luontokartoittajan unelmalajin: mystisen metsänemän.

Erämaisuuden lisäksi Kielualla on toinenkin erityispiirre. Se liittyy luontokadon pysäyttämiseen. Seudun vanhat metsät yhdistävät kaksi Etelä-Savon tärkeintä suojelumetsää, Koloveden ja Kakonsalon. Tiedetään, että Etelä-Suomen metsät pirstoutuvat ja tarvitaan laajoja suojelualueita – tässä olisi tuhannen taalan paikka tehdä se valtion mailla, kansallispuiston rajalla ja upealla retkeilyseudulla.

Surullista on, että suojelun sijaan Metsähallitus suunnittelee hakkaavansa tämän ekoyhteyden metsiä tänäkin vuonna. Valtion soisi pitävän huolen, että erämaista Kieluaa pääsevät ihailemaan vielä sukupolvet meidän jälkeemmekin.

Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 1/2023