Suvaitse muunlajisia– monimuotoisuus kunniaan!

Tulee taas kesä ja kärpäset. Ja kakkivat valkoposkihanhet, vinteillä rapistelevat lepakot sekä puutarhoissa möyrivät myyrät. Ärsytyksen aiheita tuntuu riittävän, kun astumme asunnoistamme ulkoilmaan ja elämä muunlajisten kanssa lähentyy.  

Ihmiselle on tyypillistä pelätä ja sitä kautta myös vihata kaikkea erilaista – toiseutta. Ihmismaailmassa puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta. Mutta ehkä muunlajisten kanssakin voisi ottaa asenteeksi suvaitsevaisuuden? Muihin lajeihin voisi suhtautua rauhanomaisesti ja ymmärtävästi. Sallitaan muutama papana, järsitty pensas tai pörisevä ötökkä – annetaan muunlajisten elää yhteisessä kotimaassamme.  

Suvaitsevaisuus tarkoitti alun perin sellaisen asian sietämistä, jota itse vierastaa. Ensin voimmekin oppia sietämään muiden lajien tuottamaa häiriötä. Nykyisin suvaitsevaisuus nähdään myös erilaisuuden arvostamisena. Ja sitähän luonnossa riittää: erilaisuutta ja monimuotoisuutta, jota ei voi kuin ihmetellä ja arvostaa, kun sitä pysähtyy tarkkailemaan. 

Ei tarvitse toivottaa rakkaudella vastaan surisevaa hyönteisparvea mökkipihalla, mutta voi hetken miettiä, tarvitseeko muita lajeja tuhota oman mukavuuden vuoksi. Ei tarvitse ilahtua valkoposkihanhen kakasta piknikliinalla, mutta ei myöskään tarvitse vaatia niitä lahdattavaksi. 

Joku vuosi sitten uutisoitiin ”tuulilasi-ilmiöstä”, kun autoilijat pohtivat, miksi tuulilasiin liiskautuu vähemmän hyönteisiä kuin ennen. Aiemmin ärsyttänyt asia herättikin yhtäkkiä huolta. Tällaiset hätkähdyttävät muutokset, joita ihmiset tunnistavat arjessaan, voivat olla merkittäviä. Voi syntyä ajatusketjuja: Mitä tapahtuu, jos hyönteisten määrä romahtaa? Mitä silloin tapahtuu linnuille? Miten käy ravintomme, jos pölyttäjät katoavat? Hiljainen kesä alkaakin kuulostaa kauhuelokuvalta unelman sijaan. 

Kerromme tässä lehdessä siitä, miten voimme auttaa elintärkeitä pölyttäjiä kaupunkiluonnossa. Pölyttäjien määrä on romahtanut maailmanlaajuisesti. Yksi syistä on niittyjen ja ketojen pusikoituminen. Suomessa 99 prosenttia perinneympäristöistä on kadonnut maatalouden muuttuessa. 

Tässä kuvaan astuvat pihat ja puistot. Pelkästään omakotitalojen pihojen yhteenlaskettu pinta-ala on 1500 neliökilometriä. Se vastaa 33 kansallispuistomme pinta-alaa! Pihat ja puistot pitäisi nähdä valtavana mahdollisuutena: monimuotoisuuden ja luontoterveyden keitaina sekä uuselinympäristönä lukuisille lajeille. Tätä työtä Suomen luonnonsuojeluliitto tekee: edistämme pölyttäjämyönteistä luonnonhoitoa. 

Ja iloinen sanomamme on: voimme vastata luontokatoon kukkasilla! Tuodaan kaupunkeihin lisää kukkivia pensaita ja puita, kukkaniittyjä, lahopuuta, perhoskasveja ja pölyttäjäpuutarhoja. Annetaan puolet pihasta pölyttäjille – ja saadaan itse sama takaisin moninkertaisena ilona.

Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2024.