Urbaani eräilijä
Anu Brask löytää ruokaa kaupunkimetsästä. Hän kiittää luontoa lahjoittamalla.
Teksti ja kuva
Jenni Hamara
Villiyrtit eivät olleet muodissa Vantaan Martinlaaksossa 1990-luvulla. Nuori Anu Brask päätyi kuitenkin niiden pariin hänen siskonsa löydettyä sattumalta kirjapinosta Toivo Rautavaaran 1940-luvun alussa ilmestyneen Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan.
”Rupesimme systerin kanssa keräämään maitohorsmaa, hiostimme teetä ja pyörimme Martinlaakson pusikoissa rikkaruohoja keräämässä”, Brask muistelee.
Sittemmin hänestä tuli kokki, ruokatoimittaja ja luonnontuoteneuvoja, joka osaa hyödyntää luonnon antimia niin kotona kuin työssään. Onpa hänellä hallussaan jopa kantarellien poimimisen maailmanmestaruus. Helsingin Toukolassa asuva sienimestari tuntee lähimetsät, pusikot ja Viikin maastot.
”Koluan lähiluontoa etsien villiyrttejä ja sienestäen. Tiedän myös muutamia paikkoja, joissa on joskus ollut asutusta. Niistä löytyy edelleen marjapuskia ja omenapuita. Harrastan kasvimetsästystä.”
Nuorempana Brask eli vähävaraista elämää Oranssin puutaloyhteisössä Kumpulassa. Hän tutkaili, mitä lähiympäristössä kasvaa ja mietti, menestyisivätköhän kasvit omalla pihalla.
Pystyn antamaan jotain takaisin siitä, kun koko vuoden nautin luonnosta ja hyödyn henkilökohtaisella tasolla monenlaisesti.
Nykyään Brask opiskelee urbaaniksi eräoppaaksi ja käy sienimetsässä myös silloin, kun siellä ei ole sieniä.
Luonto on oppimateriaalina loputon. Sienistä kiinnostus laajenee metsätyyppeihin ja säähän sekä muihin kasveihin ja puihin. Olen utelias ja tiedonhaluinen luonne. Luonto on sellaiselle ihmistyypille loistava paikka. Aiheet eivät lopu kesken.
Silmät avoinna kulkevalle kaupunkiluonnosta löytyy aina jotain kiinnostavaa.
”Japaninamerikkalaisen ystäväni sanoin: Helsinki on kaupunki puistossa, kaupunki luonnon sisällä.”
Braskille ja hänen puolisolleen on tullut jouluperinteeksi lahjoittaa Luonnonsuojeluliiton kautta luonnolle. Monena vuonna lahjoitus on suuntautunut saimaannorpille.
”Olen 50-vuotias ja niin kauan kuin muistan, on puhuttu saimaannorppien uhanalaisuudesta. Voisi kuvitella, että puolessa vuosisadassa tilanne olisi muuttunut enemmänkin.”
Taustalla on myös ajatus vastavuoroisuudesta:
”Pystyn antamaan jotain takaisin siitä, kun koko vuoden nautin luonnosta ja hyödyn henkilökohtaisella tasolla monenlaisesti.”
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2024.