Rahkasammalen paluu

Rahkasammalen paluu -hankkeessa vahvistetaan soiden hiilivarastoja metsäojitettua suota ennallistamalla ja kehitetään tehokkaampia ennallistamismenetelmiä, kuten rahkasammalen siirtoistutusta. Niiden avulla vähennetään suon ennallistamisessa syntyviä metaanipäästöjä.

Hanketiedot

Kohdealue

Ilomantsi

Yhteyshenkilöt

Tuuli Hakulinen

Hankkeen tavoitteet

Rahkasammalen ja muiden suokasvien siirtoistutuksilla pyritään palauttamaan sekä suokasvillisuus että rahkasammaliin assosioituneet metaanin hapettajabakteerit mahdollisimman nopeasti takaisin kaivinkonetyönä ennallistetun suon pinnalle. Näin vähennetään suon ennallistamisen yhteydessä syntyviä metaanipäästöjä. Eri lajeilla tehtävä pilotointi auttaa myös suoluonnon monimuotoisuuden palautumista ennallistetulle suolle.

Hankkeen aikana seurataan ja vertaillaan ennallistamismenetelmien tehokkuutta, kasvillisuuden vaihtelun lisääntymistä, sammalten kasvua ja metaanin hapetuspotentiaalia. Tutkimustulokset julkaistaan Itä-Suomen yliopiston toimesta vertaisarvioitavassa julkaisussa. Hankkeen päätteeksi järjestetään tutustumismatka Isolle Piitsonsuolle, jossa esitellään rahkasammalen siirtoistutusmenetelmiä sidosryhmille. Rahkasammalen paluu -hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ohjelma.

Käytännön ennallistamistyön lisäksi hankkeessa edistetään kuntien ja yhteisöjen hiilivarastojen säilymistä kartoittamalla ennallistamiseen sopivia ojitettuja soita kuntien ja yhteisöjen mailla Pohjois-Karjalassa ja neuvottelemalla niiden ennallistamisesta hankkeen aikana ja/tai sen jälkeen. Hankkeen puitteissa tehtävä rahkasammalen siirtoistutus eteläisellä Isolla Piitsonsuolla on esimerkki eri toimijoiden välisen yhteistyön tuomista monipuolisista hyödyistä. Ennallistaminen hyödyttää niin ilmastoa, vesistöjä kuin biodiversiteettiäkin.

Kohdealue

Hankkeen kohdealue on sadan hehtaarin kokoinen alue Ilomantsissa, Isolla Piitsonsuolla. Metsäojitettu suo ennallistetaan ensin kaivinkonetyönä, ja sen jälkeen alueella pilotoidaan erilaisia suon ennallistamismenetelmiä, joissa muun muassa siirretään rahkasammalta padottuihin ojiin, rimpipintoihin ja allikoihin ennallistetulla suolla.

Toteuttajat

Hankkeen kohdealue eteläinen Iso Piitsonsuo on osa Piitsonsoiden yli 300 hehtaarin kokonaisuutta, jonka omistaa Tornator. Sen ennallistamista koordinoi Hiilipörssi oy. Piitsonsoiden kokonaisuuden ennallistamista rahoittavat Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi myös muun muassa ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelma ja lukuisat hiilipäästöjään vähentävät yritykset.

Katso video

Yhteystiedot

  • Tuuli Hakulinen
    Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

    Tuuli Hakulinen