Näkökulma: Luonnolla on jano ja ihmisillä pian nälkä
Eurooppaa piinaa tällä hetkellä pahin kuivuus miesmuistiin. Jokien pinta on laskenut niin paljon, että jopa pahaenteiset nälkäkivet ovat nostaneet kuontaloaan. Kivet ovat toimineet 1400-luvulta lähtien merkkinä epätoivoisen alhaisesta vedenpinnasta, jonka uskottiin ennustaneen nälänhätää.
Poikkeuksellinen kuumuus on aiheuttanut valtavasti inhimillistä kärsimystä ja tuhoja ympäri Eurooppaa. Maastopaloja on ollut selkeästi edellisiä vuosia enemmän ja samalla ne ovat myös aiempaa voimakkaampia.
Satovahingoiltakaan ei ole vältytty, jonka odotetaan vaikuttavan paitsi ruoan hintaan myös sen riittävyyteen. Myöskään karjalle ei riitä enää rehua, koska viljapellot palavat poroksi hehkuvan auringon alla.
Samaan aikaan myös vettä ja sähköä on kohta säännösteltävä poikkeuksellisen kuivuuden sekä kiristyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi. Toisaalta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä.
Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa ei ole satanut merkittävästi vettä yli kahteen kuukauteen. Pahimpien ennusteiden mukaan edessä voi olla vielä jopa kolme kuivaa kuukautta.
Rein on kuivunut paikoittain niin pahasti, että koko Keski-Euroopan vesiliikenne on uhattuna. Sama pätee myös Euroopan halkovaan Tonavaan, Italian Pohoon, Britannian Thamesiin sekä Ranskan Loireen.
Kuivuus ja kuumuus ovat saaneet myös turistit kaikkoamaan suosituimmista lomakohteista, ja kertovatpa jotkut karanneensa jopa Suomeen kotimaidensa piinaavia helteitä pakoon. Suomi on vielä toistaiseksiselvinnyt kuivuudesta kuin koira veräjästä. Sataahan ulkona nytkin vettä.
Se ei silti tarkoita, että me olisimme turvassa ilmastokriisiltä. Lämpenevä ilmasto ja aavikoituva maailma tuo mukanaan paitsi nälänhätää, ilmastopakolaisuutta myös vieraslajeja, joiden ennakoidaan leviävän entistä voimakkaammin.
On sanomattakin selvää, että vaikutukset tulevat ulottumaan myös tänne kaukaiseen Pohjolaan. Ilmastonmuutoksen myötä vieraslajit tulevat valtaamaan alaa ja syrjäyttämään omia lajejamme.
Samalla mukana tulevat luonnollemme tuntemattomat tuholaiset, joita vastaan emme ole tottuneet kamppailemaan. Puutiaiset, espanjansirukotelot, harlekiinipirkot ja kanadanhanhet ovat jo nyt arkipäivää katukuvassamme.
Edellä mainituista syistä olisikin aiheellista aloittaa vakava keskustelu ympäristö- ja ilmastodirektiivien toimeenpanemisesta sekä Euroopan unionin kestävän kehityksen ohjelmasta.
Euroopan komissio on jo aikaisemmin peräänkuuluttanut dramaattista muutosta puunkäyttöön. Komissio pyrkii edesauttamaan siirtymistä pois lyhytikäisistä puutuotteista kohti pitkäikäisiä ja kestäviä tapoja hyödyntää puuta.
Suomessa luonnon heikentäminen alkoi jo satoja vuosia sitten, mutta todelliseen vauhtiin se pääsi vasta 1900-luvun nousuhuumassa, eikä loppua näy, vaikka Euroopan aavikoituminenkin alkaa nykytiedon valossa näyttämään todelliselta uhkakuvalta.
Metsäkato on yksi ilmastonmuutosta kiihdyttävät voima ja merkittäviä tekijä aavikoitumisessa. Siksi me tarvitsisimmekin Suomeen pysyviä suojeluratkaisuja, joiden olemassaolo tai pitävyys ei olisi niin riippuvainen poliittisen ilmapuntarin vaihtuvasta paineesta.
Kirjoitus on alun perin julkaistu lyhennettynä Lapin Kansassa 19.8.2022.