Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri Muonion ja Kolarin yhdistys

Muonio-Kolari
Navigaatio päälle/pois

Muonion ja Kolarin luonto ry tuomitsee Aalistunturin eteläpuolella tapahtuvat hakkuut

Aalistunturi talvella
Kuva: Yksityiskokoelmista

Suomen luonnonsuojeluliiton Muonion ja Kolarin luonto ry tuomitsee Metsähallituksen tulevat harvennushakkuut Aalistunturin eteläpuolella.

Muonion ja Kolarin luonto ry on tyrmistynyt Metsähallituksen viime torstaina ilmoittamista hakkuista Aalistunturin eteläpuolella. Aalistunturin alueelle ehdotettiin uutta kansallispuistoa vuoden 2021 huhtikuussa, eikä ehdotusta ole vielä käsitelty loppuun ympäristöministeriössä.

Muonion ja Kolarin luonto ry:n hallituksessa olevan Martti Asikaisen mukaan Metsähallitus ei keskustellut tulevista hakkuista paikallisyhdistyksen kanssa ennen viime torstaina tehtyä ilmoitusta.

— Tietysti valtionyhtiö saa tehdä maillansa, mitä se suinkin haluaa, mutta kyllä näin merkittävistä asioista on aina aikaisemmin keskusteltu etukäteen, hän pohtii.

Asikainen sanoo olevansa pettynyt etenkin siihen, että alueelle tehtyjä toimenpidekieltohakemuksia käsitellään yhä Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

Hänen mielestään on edesvastuutonta aloittaa toimenpiteet alueella, joka on yhä kiistanalainen.

Asikainen myös painottaa, että viime kesänä maastoa kiertäneet vapaaehtoiset löysivät hakkuiden alaisilta leimikoilta useita uhanalaisia ja erityisen uhanalaisia lajikkeita, eikä kattavaa lajiston kartoitusta ole vieläkään toteutettu. Riskinä on, että lapsi menee pesuveden mukana.

— Kyllä tässä luottamus kärsii, mutta samaan aikaan on pakko myöntää, että nämä ovat ne suomalaisen luonnonsuojelun realiteetit tänä päivänä. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on vain korulause muiden joukossa. Sellainen kiva lisä Visit Finlandin matkaoppaaseen, hän toteaa.

Muonion ja Kolarin luonto ry ei kuitenkaan lannistu paineen alla.

Paikallisyhdistys on käynyt jo alustavia keskusteluita muiden luonnonsuojelujärjestöjen, ympäristöministeriön sekä poliitikkojen kanssa. Aalistunturin seudun luonnonsuojelun edistäminen on yksi Muonion ja Kolarin luonto ry:n kärkiteemoista.