Palkitseminen
Suomen luonnonsuojeluliitto jakaa vuosittain valtakunnallisia ympäristöpalkintoja. Lisäksi elämäntyöstä myönnetään mitaleita. Myös omat vapaaehtoiset ja paikallisyhdistykset saavat palkintoja tekemästään arvokkaasta työstä luonnon hyväksi.
Hyvästä toiminnasta kannattaa kiittää. Kenelle palkinnot kuuluisivat tänä vuonna? Tee ehdotus!
Valtakunnalliset ympäristöpalkinnot
Jaossa on Ympäristöpalkinto, Ympäristöavaus sekä viestinnällinen Kultainen sulka.
Palkintojen ehdotusaika vuodelta 2024 on sulkeutunut. Palkinnot jaetaan loppuvuodesta.
Palkintoja konkareille ja uusille
Piirit ja yhdistykset voivat hakea liitolta hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä sekä mitaleita. Hopeiseen edellytetään 10 ja kultaiseen 20 vuoden palvelusta. Ansiomerkkejä voi hakea ympäri vuoden. Mitali on harvinainen elämäntyöpalkinto.
Norppavitonen voidaan myöntää hyvästä toiminnasta vapaaehtoistyössä, kuten talkoissa, retkillä, lausuntojen teossa tai jäsenhankinnassa.
Suomen luonnonsuojeluliitto jakaa Vuoden paikallisyhdistys, Vuoden vapaaehtoinen ja nyt toista vuotta Vuoden nuori luontoharrastaja -palkinnot. Vuonna 2024 etsitttiin palkittavia, jotka ovat kuluvan vuoden aikana olleet aktiivisia erityisesti lähiluonnon puolustajina.
Palkintojen ehdotusaika vuodelta 2024 on sulkeutunut. Palkinnot jaetaan loppuvuodesta.
Tutustu palkitsemiskriteereihin!
Ympäristöpalkinto
Ympäristöpalkinto voidaan myöntää henkilölle tai instituutiolle pitkän linjan luonnonsuojelutyöstä tai elämäntyöstä. Ympäristöpalkinnon saaja on vaikuttavalla työllään muuttanut Suomea tai maailmaa. Työ on ollut luonteeltaan uudistavaa ja innostavaa. Palkittava on osoittanut vankkaa sitoutuneisuutta ympäristön tilan parantamiseen.
Ympäristöavaus
Ympäristöavaus-palkinto myönnetään henkilölle tai taholle, joka haastaa, yllättää ja herättää keskustelua luonnon hyväksi. Ympäristöavaus on vuoden ajankohtainen kärkijuttu, joka sattaa olla yksittäinen tempaus tai toimi. Ympäristöavaus-palkinnon saaja on toteututtanut uuden idean, toimintamuodon tai mallin. Palkittava taho innostaa uusia ihmisiä luonnon sanansaattajiksi.
Kultainen sulka
Kultainen sulka myönnetään henkilölle, joka on kirjoittanut luonnon puolesta poikkeuksellisella tavalla. Palkinnon voi saada esimerkiksi toimittaja, kirjailija tai some-vaikuttaja. Palkittava henkilö on tavoittanut uusia yleisöjä ja osannut kertoa ymmärrettävästi ja kiinnostavasti ympäristöteemoista innostaen uusia ihmisiä luonnon puolelle.
Vuoden paikallisyhdistys ja vapaaehtoinen
Tänä vuonna etsitään palkittavia, jotka ovat kuluvan vuoden aikana olleet aktiivisia erityisesti lähiluonnon puolustajina.
Norppavitonen
”Norppavitosella” palkitaan aktiivisia jäseniä vapaaehtoistyöstä, kuten talkoiden tai retkien järjestämisestä, lausuntojen teosta tai jäsenhankinnasta. Palkintoa voi ehdottaa myönnettäväksi myös uusille, innokkaille aktiiveille. Luonnonsuojeluliiton yhdistykset voivat ehdottaa palkittavia tässä kategoriassa.
Vuoden nuori luonnonsuojelija
Vuoden nuoreksi luonnonsuojelijaksi voi ehdottaa nuorta henkilöä tai ryhmää nuoria, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista aktiivisuutta luonnonsuojelun puolesta.
Ansiomerkit ja mitalit
Piirit ja yhdistykset voivat hakea liitolta hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä sekä mitaleita. Hopeiseen edellytetään 10 ja kultaiseen 20 vuoden palvelusta. Mitali on harvinainen elämäntyöpalkinto.