Toinen kaivostilaisuus Rautavaaralla 26.11
Ei kaivosta Rautavaaralle -fb-ryhmä jatkaa aktiivisesti mustaliuskekaivoksen vastustamista Rautavaaralle järjestämällä toisen yleisötilaisuuden 26.11 Rautavaaran kunnantalon valtuustosalissa. Paikalla oli tälläkin kertaa runsas joukko asiasta kiinnostuneita kuuntelemassa ja kyselemässä huolen aiheistaan kaivokseen liittyen.
Illassa oli kaksi esitystä, jotka molemmat käsittelivät kaivoksen ympäristövaikutuksia. Sekä Antti Lankinen Kainuun luonnonsuojelupiiristä että Raimo Timonen Helsingin yliopistosta toivat esille lukuisia haitallisia kaivoksen ympäristövaikutuksia.
Kaivos tulisi olemaan Talvivaaran kaltainen avolouhos ja malmin niukan metallispitoisuuden vuoksi kaivoksen sivukiviläjitys valtaisi neliökilometrien laajuisia alueita, jotka peruuttamattomasti pilaisivat luontoa Rautavaaralta Kuopioon kulkevan tien molemmin puolin Hankamäkeen saakka. Happamista sivukivistä liukenevat yhdisteet pilaisivat Keyrittyjärven ja alapuolisen vesireitin ja vaikutukset yltäisivät aina Kuopioon saakka. Metallien liuotusprosessissa käytettävät valtavat rikkihappomäärät lisäisivät valumavesien happamuutta tuhoten elämään niin maaperässä kuin vesistöissä.
Oma lukunsa olisi kaivokselta vapautuva pöly, joka erityisesti kallioperäräjäytysten yhteydessä leviäisi kilometrien päähän kaivokselta tuulen mukana aiheuttaen terveyshaittaa lähiseudun asukkaille.
Katso tarkemmin asiasta Ei Kaivosta Rautavaaralle -ryhmän sivuilta klikkaamalla tästä.
Sieltä löytyy myös em. puheenvuorot striimattuna ja voit ne halutessasi kuunnella.