Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Nilsiän yhdistys

Nilsiä
Navigaatio päälle/pois

Iloiset pikkujoulumme ravintola Pöllissä 12.12

Teimme sen nyt neljännen kerran: vietimme säälliset pikkujoulumme yhdessä isommalla porukalla kuin koskaan aikaisemmin (paikalla 16 luonnonsuojelijaa)  hyvää mieltä vahvistamassa ja toistemme seurasta nauttien ja vahvistaaksemme tunnetta siitä, että takana on onnistunut toimintavuosi ja uutta puhtia on olemassa myös tulevan vuoden haasteiden hoitamiseen.

Ohjelmassa oli kauniiksi koristellussa jouluisessa ympäristössä maukkaan joulupuuron nauttiminen rusinasopan kera, torttukahvit ja sen jälkeen puhetta ja rupattelua. Aluksi yhdistyksen sihteeri toivotti kaikki tervetulleeksi ja käytiin läsnäolijoiden esillelykierros hupaisissa tunnelmissa. Paikalla oli myös piirin toiminnanjohtaja Pirjo Paldanius, joka kertoi piirin keskeiset kuulumiset ja valotti tulevia luonnon ennallistamiseen liittyviä hankkeita.

Keskusteluissa tuli vahvasti esille Rautavaaran kaivoshanke, joka tulee tulevana vuotena koskettamaan myös paljon NLY:stä.

Pari tuntia pikkujouluissa vierähti.Lopuksi monet juhlavieraat hankkivat itselleen ja talvilintujen iloksi myynnissä olevia lintulyhteitä. Hyvää joulua toisimmelle toivottaen poistuimme hämärään talvi-iltaan riemukkain mielin.

Lämmin kiitos kaikille mukanaolijoille onnistuneista pikkujouluista.

Alla vielä kuvasatoa yhdessäolostamme. Kaikki kuvat ovat Kirsti Taattolan ottamia.

PS. Talkoilla tehtyjä lintulyhteitä on vielä saatavilla hintaan 5 €/kpl. Soittele p. 0504645458.