Luonnonkukkien lumoa

Luonto näytti hehkeintään Horhan- ja Römövuoren lehtoon suuntautuneella Pohjoismaisella luonnonkukkapäivänretkellä Taivalkunnassa. Sata vihreää sävyä hiveli silmiä ja lajien moninaisuus oli häkellyttävää. Etenimme verkkaisesti, kun katsottavaa tuli vastaan melkein joka askeleella.

Horhan- ja Römövuori sijaitsevat Taivalkunnssa Alasenlahden eteläpuolella. Helaanmäen-Römövuoren-Pihtikorvenvuoren kalliokokonaisuus sekä Kyynärpäävuori sisältyvät kunnan valtakunnallisesti arvokkaisiin kallioalueisiin.

Alueen maaston muoto vaihtelee pienipiirteisesti aiemmin louhituista Horhan- ja Römövuoren pystyseinämistä alaosan jylhästi viettäviin rinteisiin. Rinteillä on lähteisyyttä, mikä näkyy  rotkomaiseksi kapenevalla pohjalla virtaavina puroina ja noroina. Vanha metsä maapuineen täydentää tienoon vaikuttavaa tunnelmaa.

Alkumatkalla tuli vastaan niittykasvillisuutta ja mukana ollut lähiasukas tiesi kertoa paikalla olleista rakennuksista. Taivaansinisenä kukkiva nurmitädyke sekä metsäapila, särmäkuisma, poimulehdet ja monet muut lajit osoittavat aiempaa laidunnusta. Ennen vanhaan keltaisena kukkivaa metsämaitikkaa nimitettiin voiheinäksi, kun sen uskottiin lisäävän lehmien maidontuottoa.

Rinteiden ja puronotkelmien maaperä on ravinteista lehtoa, mikä ilmenee vaateliaan kasvillisuuden runsautena. Näkyviä ovat saniaisten kasvustot, joista napakat kivikkoalvejuuret sekä pitsilehtiset hiirenportaat ja isoalvejuuret nostivat purolla lehtiään mattomaisina kasvustoina. Rinteen alaosasta löytyy ylvästä kotkansiipeä.

Kukkiessaan hunajaiselle tuoksuvaa ja pölyttäjien suosimaa lehtokuusamaa kasvaa paikoin rytöinä.   Lehto-orvokki, imikkä ja mustakonnanmarja edustavat lehtojen vaateliasta lajistoa. Imikkä ja näsiä kukkivat varhain keväällä vuokkojen aikaan ja kasvattavat lehdet myöhemmin. Sudenmarjan kukka on rakenteltaan niukkuuden ylistys. Myöhemmin sille muodostuu navoistaan litteä sininen ja lievästi myrkyllinen marja.

Leveysasteemme pohjoisen kasvit ovat usein vaatimattoman näköisiä ja korvaavat herkkyydellään koon ja koreuden. Sammalen sisältä nousseen tähtitalvikin vahamainen valkoinen kukka ja lehtotähtimön hauraan oloinen, niin ikään valkoinen kukinto sykähdyttävät. Lehtopalsamia, lähdepoimulehteä ja kevätlinnunsilmää löytyy rinteen lähteiseltä pohjalta.

Velholehti on yksi alueen vaateliaimmista ja samalla ulkonäöltään vaatimattomista kasveista.   Velholehdellä on peukalon kynnen kokoiset, silkkipaperisen ohuet ja vaaleanvihreät lehdet. Nuppineulanpään kokoiset kukat aukeavat vaaksan mittaisen varren päähän. Jos laji onkin ulkonäöltään vaatimaton, sillä on merkittävä kulttuurinen historia.

Velholehden tieteellinen nimi Circaea tulee antiikin kreikkalaisen taruston vedenhaltijasta ja velho Kirkestä. Homeroksen eepoksessa Kirke lumosi Odysseuksen ja taikoi tämän miehistön sioiksi. Suomenkielinenkin nimikin viittaa noituuteen ja taikuuteen. Salaperäisen velholehden löytää varjoisilta ja lähteisiltä paikoilta muun kasvillisuuden alta. Sen nähdäkseen on nöyrryttävä kumartumaan.

Luonto on kokonaisuus ja kuuntelimme lintuja kukkien keskellä. Kesän laulajista mustapääkertun rauhallisen kuulas ja melodinen säe koskettaa ja on mielestäni yksi kauneimmista lintujen äänistä. Sirittäjä on lehtojen pirteä-ääninen laji ja tuulenkaatojen kannokoissa pesivän peukaloisen pomppivaa laulua ja varoitusrätinää kuului tämän tästä. Lehtokerttu luritteli ja tiltaltti tiputteli säettään.

Lintujen poikasääniä kuului kaikkialla. Hyttysten runsauteen totesimme tyytyväisinä, että tänä vuonna lintuemoilla on ruokaa poikasilleen.

Retken järjesti Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys ja oppaina olivat Keijo Rantanen ja Kaija Helle.