Puropuiston raivaus järkytti

Puropuisto on Nokian elämää sykkivä sydän. Olemme hakeutuneet usein sen huomaan kuuntelemaan veden virtaa, puiden huminaa ja mustapääkerttujen laulua. Olemme katselleet taulakääpien porrastamia vanhoja koivuja, lepänrunkojen jäkäliä ja taimenen nopeaa varjoa puron pohjakivillä.

Marraskuussa huomasimme suruksemme, että Puropuiston hienoin piirre, lumoava viidakkomaisuus, oli menetetty. Puistoa oli ”siistitty” puita kaatamalla, kuulemma ihmisten toiveiden mukaisesti. Luonnonvaraiselle lajistolle elintärkeiden tiheikköjen tilalla on nyt avaria rinteitä: hetkellistä siisteyttä, joka pian täyttyy lehtipuiden vesoilla – joista jälleen luultavasti valitetaan, ja syntyy ”hoitotarpeen” kierre.

Muutama vuosi sitten kirjailijat Kaarina Davis ja Anni Kytömäki laativat kaupungin pyynnöstä tekstit luontotietotauluihin, jotka pystytettiin Puropuistoon ja siitä ylävirtaan. Kyyninojan varrellahan on upeaa luontoa kautta linjan, mitä emme lakkaa hämmästelemästä. Nokialla on osattu toimia viisaasti, kun keskustaa halkovat puronvarret ovat pitkälti saaneet olla rauhassa.

Nyt Puropuiston suojaisuutta ja siitä juontuvaa elonkirjoa kiittävät luontotaulumme tuntuvat seisovan väärässä paikassa.

Kaupunkilaisten arkeen keskeisesti vaikuttavista toimenpiteistä tulee kertoa julkisesti etukäteen. Kansalaisten mielipidettä Nokian monimuotoisimman puiston ”hoitamisesta” olisi ehdottomasti pitänyt kartoittaa. Jos puistojen käsittelyssä kuullaan vain muutamia, joita miellyttää harvaksi karsittu puusto, ei tunneta vielä asukkaiden kantaa kokonaisuudessaan.

Vielä ei kaikkea ole onneksi menetetty. Puron välitön lähiympäristö on jätetty luonnontilaan. Kiitos myös siitä, että kaupunginpuutarhuri kuunteli huoliamme tarkalla korvalla, kun otimme häneen yhteyttä heti tilanteeseen havahduttuamme.

Lehtipuuvaltainen Puropuisto voi aikanaan toipua vaurioista. Vaatelias lajisto elpyy ja saadaan säilymään kuitenkin vain siten, että ihminen ei enää puutu luontoon liikaa. Puropuistossa ja Nokian muilla sykähdyttävillä luontoalueilla – kuten Sarpatin- ja Viikinharjulla – kannattaa noudattaa ns. hallitun hoitamattomuuden periaatetta. Jos puu kulkureitin varrella alkaa hiipua, se voidaan ennakoivasti kaataa, jotta vaaratilanteita ei synny. Kaadettu puu jätetään lepäämään metsään, sillä noin neljännes Suomen metsien eliölajeista tarvitsee lahopuuta asunnokseen ja/tai ravinnokseen.

Ihmiskunnan toilailujen takia elonkehä on ajautumassa kuudenteen sukupuuttoaaltoon. Luonnonhistoriassa jokainen sukupuuttoaalto on tarkoittanut suurta muutosta, jonka jälkeen elämä maapallolla on pitkään kituuttanut. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta vastaavalta vältyttäisiin.

Luontokadon vastustaminen on onneksi helppoa: kotipihassa, kaupungin puistoissa ja metsissä on annettava luonnolle tilaa. Esteettinen silmä tottuu nopeasti, sillä kauneudentaju on paitsi tunnetta, myös tietoa.

Alkutalven hämärissä on muistelemme kevätpäivää Puropuistossa. Latvuston läpi puikkivat auringonsäteet saavat saniaisten lehdet kuultamaan, sirittäjä helisyttää lauluaan koivunoksalla, tiainen puikahtaa pesäänsä pökkelön uumeniin. Maassa makaavasta koivunrungosta on taas tuikahtanut esiin uusi kääpä, joka hitaasti lahottaa puuta luonnon kiertokulkuun. Elämä, kuolema, lisääntyminen ja lakastuminen ovat samaan aikaan läsnä. Ihminen seuraa kaikkea oman aikansa, elonkirjon loputtomia muotoja ihmetellen.

Luonnontilainen, lahopuutakin sisältävä puisto on eläinten, kasvien ja sienten kaupunki keskellä ihmisten kaupunkia. Kukkea, runsas, mehevä, muhkea ja monimuotoinen luonto voi näyttää sekavalta, mutta juuri sellaisena se on täydellisen kaunis ja tavoittelemisen arvoinen.

Kaarina Davis, luontoyrittäjä ja tietokirjailija

Anni Kytömäki, luontokartoittaja ja kirjailija

Marko Jaakkola, eräopas ja puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys