Voitot ja saavutukset 2024 ja 2023

2024

Kuntayhteistyö kirjasto-, opetus-, kulttuuri- ja ympäristönsuojelutoimen kanssa kouluille suunnattujen retkien ja tapahtumien järjestämisessä.

Yhdeksät vieraslajien torjuntatalkoot, osa kunnan ympäristönsuojeluyksikön kanssa.

Vuonna 2017 aloitetun työn tuloksena uhanalainen vaarantunut VU hirvenkello teki versoja ja kukki 1. kerran 29 vuoteen.

Hallinto-oikeus kumosi metsästäjille myönnetyt ilvesluvat Nokiallakin.

Talkoilla hoitamallamme ketosuojelualueella esiintyi erittäin uhanalainen viiruvahakas-sieni.

Fingrid otti huomioon lausuntomme ja muutti suunnitellun voimalinjan paikkoja.

2023

Hallinto-oikeus hylkäsi Nokian kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan myöntämän malminetsintäluvan Pinsiössä. Valitus tehtiin yhdessä Jari Natusen, kuuden yksityisen maanomistajan, Kyrön luonnon, SLL Ylöjärven ja SLL Pirkanmaan, Kansalaisten kaivosvaltuuskunnan ja Jyväskylän yliopiston professori Jouni Taskisen kanssa.

Kaupunginhallitus päätti toukokuun kokouksessaan, että Halimaan kalliot jätetään rakentamatta. SLL Nokia on puolustanut Halimaan kalliota keväästä 2010 lähtien. Eli 13 vuoden ajan! 

Emäkosken yläasteen 9-luokkalaisten kanssa toteutettiin Nokian luontoa esittelevä, ala-asteen luokille suunnattu nukketeatteri, jossa teemoina olivat yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen. Roolihahmot olivat luonnon lajeja mansikasta maakotkaan  

Palosirkan esiintymä on noin 2 km mittainen ja siinä on kolme eri luonnonsuojelualuetta. Kahta talkoilla hoidettua aluetta on laajennettu ja kunnostettu. Palosirkka on menestynyt. (Pyymäen palosirkan elinympäristön hoitotalkoot Kuva Kaija Helle)

Yhdistys hoitaa yhtä Helmi-hanketta ja teimme luonnonhoitoa nuorten kuntouttavan toiminnan ryhmien kanssa.

Lisäsimme vieraslajitietoisuutta yhteistyössä Nokian Uutisten kanssa ja pidimme seitsemät jättipalsaminpoistotalkoot. (Utolan miehenmittaiset jättipalsamit Kuva Kaija Helle)

Nokian yhdistyksen retkiä ja lintutoimintaa järjestävä Nokian Lintukoulu täytti 20 vuotta ja järjesti sen kunniaksi joka kuukausi linturetkiä.

Olemme osallistuneet kaavoitus- ja muihin maankäytön prosesseihin ja puolustaneet Nokian luontoa ja ympäristöä.

harvinainen pikkuhäiveperhonen
Harvinainen pikkuhäiveperhonen