Luontovalokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo ”Luonto lainassa”-viikon vieraana
Valokuvataiteilija ja kirjailija Heikki Willamo oli ”Luonto lainassa” -viikon vieraana Nurmijärven pääkirjastossa ke 8.2.2023. Neljä vuosikymmentä luontoa kuvannut Willamo esitteli upeita mustavalkoisia luontokuviaan ja kertoi työstään leppoisalla tavallaan. Hän kertoi olevansa erityisen kiinnostunut vanhan metsän elämästä ja tunnelmasta. Häntä kiehtoo erityisesti ihmisen ja eläinten välinen suhde ja yhteys. Willamo on myös tutkinut esihistoriallisia kalliopiirroksia eläimistä. Hänen lumoavat kuvansa ja tekstinsä kertovat ihmisen ja eläimen tarinaa esihistoriasta tähän päivään.
Nurmijärven Luonnon puheenjohtaja Elina Lepistö haastatteli valokuvataiteilija Willamoa ja yleisöllä oli mahdollisuus tehdä kysymyksiä. Tilaisuuteen osallistujia oli esitystilan täydeltä eli noin 50 henkilöä. Tilaisuuden järjestäjinä olivat Nurmijärven Luonto ry ja Nurmijärven pääkirjasto. Willamon kirjateoksia on lainattavissa Nurmijärven kirjastoista.
Heikki Willamon verkkosivut: http://www.heikkiwillamo.com/
Heikki Willamon Facebook-sivut: https://www.facebook.com/HeikkiWillamoVisualArtist
Muistiinmerkittyä Heikki Willamon esityksestä:
Luonnonpuistot Etelä-Suomessa ovat huonossa kunnossa. Valtava määrä eliöitä pystyy elämään vain määrätyillä lahopuilla, jotka ovat tietyn lajisia ja kokoisia. Kun puhutaan metsistä, pitäisi puhua sammalista, jäkälistä ja muista metsän kasveista. Olen pitänyt luontohavaintoja vuodesta 1967 lähtien, ja hämmentävän vähän näissä on nisäkkäitä.
Vesi on elämän neste – myös metsässä. Lähteisessä maastossa, märässä ja upottavassa hetteikössä puut kaatuvat helposti. Talvella lähteen alue on usein sula ja siellä elää aivan omanlaisiaan eliöitä. Pienet joet, jotka kiemurtelevat läpi vanhaa metsää, ovat aivan erityinen elinympäristönsä. Reunavyöhykkeillä on kaikkein runsain eliöstö.
Suomessa esiintyy alle 1 % maailman putkilokasveista, mutta sammalista jopa 5 %. Suurin osa metsien uhanalaisista eliölajeista on hyönteisiä. Naavat hävisivät 70-luvulla metsistä.
Suomen runsain lintu oli 50-luvulla hömötiainen, nykyisin se on erittäin uhanalainen. Töyhtötiainen on myös vähentynyt hurjasti. Jopa närhi on vaarantunut laji, samoin pyy. Mehiläishaukkakin on uhanalainen. Varpuspöllö runsastui 80-luvulla, mutta kanta romahti sen jälkeen uudelleen. Helmipöllölle kuoliniskuna ovat olleet täysin lumettomat talvet, jotka pistävät myyräsyklit sekaisin. Huuhkaja oli lähes sukupuuton partaalla.
Pohjantikka on Etelä-Suomen metsistä hävinnyt, mutta valkoselkätikka on ilahduttavasti elpynyt. Palokärki syö hyvin mielellään muurahaisia, mutta ne ovat vähentyneet katastrofaalisesti. Isot puut löytyvät nykyisin ihmisten läheisyydestä, ja siksi palokärjet pesivät nykyään lähempänä asutusta.
Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa liito-oravia esiintyy, joten meidän pitää tehdä parhaamme sen suojelemiseksi.
Karhuja, ilveksiä ja ahmoja en nuorena olisi voinut kuvitellakaan näkeväni kotiseudullani, samoin näätää ja saukkoa. Kettu on taas vähentynyt, kenties ilvesten runsastumisen. Luolakoirametsästyksen väheneminen on auttanut mäyräkantaa toipumaan hieman. Metsäkauriita näkyy nykyään runsaasti. Rusakkoja on tavattoman paljon, mikä on osasyynä metsäjäniskannan vähenemiseen. Turkin talvella valkoiseksi vaihtavilla metsäjäniksillä, kärpillä ja lumikoilla suojaväri muuttuukin petojen houkuttimeksi.
Luontokuvaajalle luonnon suojeleminen on elinehto, muuten en pysty tekemään työtäni. Mietin, millaiset kuvat tekevät vaikutuksen. Hienot luontokuvat voivat myös vääristää ihmisten käsitystä, siten että luullaan uhanalaisien lajien yksilöitä on todellista enemmän, kun niitä kerran pystyy näkemään.
Pari esimerkkiä yleisön esittämistä kysymyksistä:
Ovatko kaikki kuvasi mustavalkoisia?
Willamo: Vuodesta 2010 lähtien ainoastaan mustavalkokuvia. Kaikki digikuvani ovat värikuvia, joista teen mustavalkoisia. Syväterävyys tulee mahdollisimman pienestä aukosta ja pitkästä valotusajasta. Kuvaan aina jalustalla ja pienillä herkkyyksillä ja kymmenien sekuntien valotusajalla. Tykkään hämärän pehmeästä valosta. Otan jopa eläinkuvia sekuntien valotusajalla. Aiemmin ei ollut kaupallisesti mahdollista elättää itseään mustavalkoisilla kuvilla. Katson luontoa aina luontokuvaajan silmin, mutta kun en lähde kuvaamaan, en ota kameraa mukaan kaiken varalta.
Millainen unelmien luontokuva on vielä ottamatta?
Willamo: Olen kissaihminen, haluaisin vielä ottaa oikein hyvän kuvan ilveksestä kunnon talvessa ja pakkasessa, vähän kuuraa poskessa.
