Suon ennallistaminen tarkoittaa sitä, että ojituksessa kärsinyt suoekosysteemi palautetaan takaisin kohti luonnontilaa. Käytännössä ojia tukitaan ja puustoa saatetaan poistaa, jotta vedenpinnan taso kohoaisi, suolajisto palautuisi ja turpeen muodostuminen (ja samalla hiilen sitominen) käynnistyisi.

Ojitetut suot tarjoavat loistavan tilaisuuden ryhtyä konkreettisiin korjaustoimiin niin luonnon monimuotoisuuden, vesistöjen kunnon, hiilivarastojen kuin ihmisen hyvinvoinnin suhteen. Suo on valtava hiilipankki, monimuotoisen elämän ylläpitäjä, vedenpuhdistaja, virkistymisen lähde ja paljon muuta.

Suomi on suomaa

Suot ovat alkuperäisintä luontoa mitä maastamme löytyy – alunperin kolmannes maamme pinta-alasta on ollut suota. Soiden on aika ottaa paikkansa muiden kansallisaarteidemme joukosta.

Todellisuudessa suot ovat kansallinen aarreaittamme. Suot ovat monipuolinen virkistyslähde, marja- ja riistamaa, retkimaasto, maisemaelämysten antaja. Suolla voi hiljentyä arjen kiireistä, nauttia auringosta ja avarista maisemista ja poimia lakkoja ja karpaloita. Mättäillä voi kuunnella suolintujen laulua, törmätä metsäpeuraan tai kurkeen tai vaikka ottaa nokoset pehmeässä rahkasammalikossa.

Suo ja pitkospuut ovat jo Euroopan turisteille erikoinen ja eksoottinen kokemus. Aapasoita esiintyy vain muutamassa maailman maista, ja Suomessa erilaisten aapasoiden kirjo on erityisen laaja. Soiden potentiaali matkailukohteena tulisi siis myös tunnustaa.

Soiden monimuotoinen elämä – koti uhanalaisille eliöille

Tiesitkö, että noin joka neljäs alkuperäisistä kasvilajeistamme on suolaji?

Suomessa on satakunta erilaista suotyyppiä, joista noin puolet on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. On kuusikkoista korpea, käppyrämäntyisiä rämeitä, avoimia nevoja ja lettoja sekä kaikkea siltä väliltä. Muodon ja rakenteen perusteella suot voidaan jakaa aapa- ja keidassoihin sekä palsasoihin.

Jokaisella suotyypillä on sille tyypillinen eliölajistonsa. Uhanalaisia suolajeja on yhteensä noin kaksisataa. Etenkin suolinnuston ja suoperhosten uhanalaistuminen on ollut hälyttävän nopeaa. Myös huonosti puuta tuottavista, karuimmista suotyypeistä huomattava osa on uhanalaisia ja niilläkin elää lukuisia uhanalaisia suolajeja. Soilla elelee paljon kosteudesta pitäviä hyönteisiä, jotka puolestaan houkuttelevat paikalle niitä syöviä kahlaajia ja myös metsäkanalintuja. Rämeillä viihtyvät esimerkiksi riekko, järripeippo ja käki.

Suomen alkuperäinen suoala oli noin kolmannes koko maamme pinta-alasta, yli 10 miljoonaa hehtaaria. Tästä yli puolet on ojitettu. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta ojitettu on yli kolme neljännestä. Tämän vuoksi soiden luontotyypit ja lajit ovat uhanalaistuneet ja suoluonnon laatu on heikentynyt. Soita on suojeltu nykyisin noin 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 % koko maamme soiden yhteispinta-alasta painottuen Pohjois-Suomeen sekä karuihin avosoihin. Keidas- ja aapasuot on luokiteltu EU:n luontodirektiivissä erityisen tärkeiksi luontotyypeiksi.

Suon ennallistaminen palauttaa suolle tyypillisen vesitalouden, jolloin jo hävinneiden lajien kannat voivat palata alueelle.

Suo pitää vetemme puhtaana ja tulvat kurissa

Luonnontilainen suo on kuin pesusieni, joka suodattaa sen läpi virtaavista vesistä tehokkaasti erilaisia epäpuhtauksia.

Suot suodattavat kiintoaineita ja veden kuljettamia ravinteita itseensä ja käyttävät niitä sammalen kasvuun. Näin ravinteet ja kiintoaines eivät päädy vesistöjä pilaamaan. Erityisesti rehevillä soilla ennallistaminen voi ensin aiheuttaa ojituksen kaltaisia haitallisia vesistövaikutuksia. Tämän riskin torjuminen otetaan huomioon ennallistamisen toteutuksessa. Ojitus myös toistuu, mutta ennallistaminen on kertaluonteinen toimenpide.

Tuoreiden Luonnonvarakeskuksen tutkimustulosten mukaan ojitus lisää vesistöpäästöjä jopa vuosikymmenien ajaksi ja kokonaispäästöt ovat moninkertaisia aiemmin arvioituun verrattuna. Ennallistaminen parantaa pitkäaikaisesti ja luotettavasti vesistöjen tilaa.

Suot ovat Suomen tärkein hiilivarasto

Turve on suurin ja tehokkain maalla oleva hiilivarasto, ja koko maailman toiseksi suurin hiilivarasto merten jälkeen. Kaksi kolmannesta koko Suomen hiilestä on turpeessa.

Luonnontilaiset suot varastoivat hiiltä, ja ojitetuilla soilla turve puolestaan hajoaa. Ojitetun suon ennallistaminen lopettaa hiilen karkaamisen turpeesta ilmaan. Toisaalta ennallistaminen voi synnyttää ilmastoa lämmittäviä metaanipäästöjä. Ennallistamisen ilmastohyödyt ja -haitat riippuvat siitä, minkälaisia soita ennallistetaan ja kuinka vetisiksi suot ennallistetaan.

Ennallistamisen ilmastovaikutus on sitä nopeampi ja suurempi, mitä suuremmat ojitetun suon päästöt ovat. Voimakkaasti muutettujen soiden, kuten turvepeltojen ja turpeennostoalueiden, sekä rehevien metsäojitettujen soiden ennallistaminen tuottaa suuren ilmastohyödyn jo 20 vuodessa. Karuilla soilla ennallistamisen ilmastovaikutukset ovat usein kielteiset myös yli 50 vuoden aikajänteellä.

Suomessa on yli 5 miljoonaa hehtaaria ojitettuja soita. Turvemaiden käytön ja turpeen polton kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 22 Mt CO₂-ekv. vuonna 2020. Tämä on valtava luku, jos sitä vertaa vaikka Suomen koko liikenteen ilmakehään vapauttamaan fossiilisen hiilen määrään, joka on kooltaan puolet tästä. Soiden pysyvien hiilivarastojen purkautuminen ilmakehään jatkuu vuosisatoja, mikäli ojitusta jatketaan.

Ilmastovaikutuksen kannalta kaikkein oleellisin asia on se, paljonko hiiltä on ilmakehässä ja paljonko sitoutuneena sieltä pois pitkäaikaiseen varastoon, kuten suohon.

Kaikki hiili mitä turpeeseen on varastoitu, on poissa ilmakehää lämmittämästä. Hiilidioksidia päästetään ilmakehään paljon, minkä vuoksi se on lämmitysvaikutukseltaan merkittävin kasvihuonekaasu. Ilmakehässä ylimääräinen hiili kuumentaa ilmastoa nopeasti. Tällä hetkellä niin nopeasti, että maapallon eliöillä on vaikeuksia sopeutua muutoksen vauhtiin, mikä heikentää koko planeetan kykyä ylläpitää elämää, myös ihmiselämää. Se, miten pidämme huolta soidemme hiilivarastosta, on siis merkittävää koko planeetan elämän kannalta.

Noin 10–12 senttimetrin paksuisessa turvekerroksessa on hiiltä keskimäärin yhtä paljon kuin täysikasvuisen metsän puustossa.

Turvemaiden mittavien päästöjen vuoksi niiden käytöllä on merkittävä rooli Suomen ilmastopolitiikassa.

Turpeen hiilivarasto on pysyvimpiä ja turvallisimpia tapoja pitää hiiltä pois ilmakehästä. Luonnontilainen tai lähes luonnontilainen suo tuottaa ilmastohyötyjä, eikä niitä pidä ojittaa tai käyttää turpeen tai sammalen nostoon.

Suon hiilen varastoituminen on tavallaan käänteinen toimenpide fossiilisten polttoaineiden käytölle.

Alle kahdessa sadassa vuodessa olemme tuprutelleet taivaalle valtavan määrän viimeisten satojen vuosimiljoonien aikana hajonneiden kasvi- ja eläinjätteiden hiiltä. Nyt on aika varmistaa, että hiili pysyy maaperässä. Annetaan soiden auttaa meitä siinä.