Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Säilytetään Kaijonharjun keskuksen lähiluonto

SLL Oulun palaute koskien Kaijonharjun keskuksen kaavaehdotusta.

Asemakaavan muutos koskee Kaijonharjun kaupunginosan keskusta ja enimmäkseen rakennettua aluetta, joka soveltuu hyvin Kaijonharjun keskustan kehittämiselle.

Säilytetään alueen vanhat männyt

Kaavaehdotuksessa on esitetty täydennysrakentamista pienemmille puustoisille alueille kaava-alueen pohjoisosissa Kaijonraittiin rajautuen. Luontoselvityksessä mainitaan, että ”alueella (etenkin osa-alueen länsi- ja pohjoisosissa) kasvaa kuitenkin myös iäkkäämpiä, yli 100-vuotiaita ylismäntyjä”, joilla saman selvityksen mukaan on maisemallisia arvoja. Mielestämme olisi hyvä tutkia mahdollisuutta säilyttää erityisesti kyseisiä vanhoja mäntyjä vaikka pihapuina, vaikka aluetta täydennysrakennettaisiinkin. Koko alueen rakentamisessa sekä tonttien että katujen osalta toivomme kiinnitettävän huomiota etenkin vanhojen puiden säästämiseen.

Yleisesti katsoen nyt käsillä olevana luontokadon aikana ei kannattaisi enää raivata lisää tilaa asfaltille. Ilmastonmuutoksen myötä yleistyviin rankkasateisiin sopeutumista edistää, ettei koko alue ole asfaltoitua ja rakennettua. Maisemallisten arvojen lisäksi vanhat puut vähentävät lämpösaarekeilmiötä eli viilentävät rakennettua ympäristöä helteillä. Uusien puiden istuttamisella tilalle ei ole moniin vuosikymmeniin samanlaista vaikutusta.

Luontoalueet tukevat henkistä ja fyysistä hyvinvointia

Ihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta on oleellista, että myös pienet luontoalueet säilyvät. On paljon tutkimustietoa siitä, miten luonto tukee fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja terveyttä. Lienee selvää, että mitä lähempänä kotia luontopaikka sijaitsee, sitä todennäköisimmin siellä käydään, vaikka pienellä tauolla. Sekin jo auttaa, jos ikkunasta näkee luontoa, kuten pihapuita.

Kuten luontoselvityksessä mainitaan, kasvaa kaava-alueella mm. vadelmia, punaherukoita, puolukoita ja villiyrttejä (nokkonen, mesiangervo, voikukka, vuohenputki). Vaikka ostoskeskuksen alueelta ei ehkä kannata kerätä syötäviä marjoja, lisäävät tutut luonnon antimet jo läsnäolollaan ihmisten fyysistä ja henkistä terveyttä samalla kun ne tarjoavat tärkeää ravintoa linnuille ja nisäkkäille. Mitä monimuotoisempana kasvilajisto onnistutaan säilyttämään, sitä enemmän ympärillämme on eri kasvilajeista riippuvaisia hyönteisiä, sieniä ja lintuja.

Puita ei tule kaataa lintujen pesimäaikaan

Muistutamme vielä, että puita ei tulisi kaataa lintujen pesimäaikana. Luonnonsuojelulaki ja EU:n lintudirektiivi suojaavat lintujen pesintöjä, eikä pesintää saa häiritä. Tämä koskee myös toimintaa, jonka tarkoituksena ei ole pesinnän häiritseminen, kuten rakentamista. Pääosin lintujen pesinnät ajoittuvat Suomessa huhtikuulta heinäkuulle, joten mahdolliset puiden kaadot tulisi ajoittaa tämän ajanjakson ulkopuolelle.