Metsäkulman metsissä poluttomilla taipaleilla

Uutiset

Metsäkulman kyläyhdistys järjesti heinäkuussa Karhukirppiksen kylätalollaan. Kirppiksen viimeiselle päivälle 13.7.2024 suunnittelimme metsäretken, joka oli avoin ja maksuton kaikille halukkailla. Kokoonnuimme aurinkoisena lauantaiaamuna kylätalon pihaan jo ennen kirppiksen avautumista, ja siirryimme…

Metsäkulman kyläyhdistys järjesti heinäkuussa Karhukirppiksen kylätalollaan. Kirppiksen viimeiselle päivälle 13.7.2024 suunnittelimme metsäretken, joka oli avoin ja maksuton kaikille halukkailla. Kokoonnuimme aurinkoisena lauantaiaamuna kylätalon pihaan jo ennen kirppiksen avautumista, ja siirryimme retken lähtöpaikalle kimppakyydeillä ja pyörillä. Retkeä veti Metsäkulmalla itsekin asuva Pekka Ruhala, joka on luonto-opas ja Petäjäveden Luonto ry:n perustajajäsen, sekä hänen avustajanaan toimi Tommi Pahkala.

Retkellä pystyi valitsemaan erilaisia reittejä kunnon ja menohalujen perusteella. Kuljimme paljon myös umpimetsässä, jossa ei ollut poluista tietoakaan. Pekka kertoi pitävänsä suuntaa usein auringon suunnan avulla ja turvautuvansa pilvisenä päivänä kompassiin. Toki nämä metsät olivat Pekalle varmaankin jo aika tuttuja.

Retken varrella oli monenlaista metsää: helppokulkuista vanhaa männikköä, suopursulta tuoksuvaa lammenrantaa, tiheämpää kuusikkoa, kallioita ja tiheikköäkin. Kaikki kulkijat pysyivät hyvin mukana, lapsia ja keppihevosratsukoita myöten. Pekka ei tuntunut piilottelevan tuttujen metsien aarrepaikkojakaan vaan johdatti meidät niin hyville mustikkapaikoille, Leijuvalle kivelle kuin mahtaville hillapaikoillekin. Jos omat eväät olivat repussa kevyet, tällä reissulla luonto tarjosi anteliaasti täydennystä. Sen sijaan hyttyset ja paarmat olivat retken aikana hämmästyttävän vähissä – salaisuutta niiden poissa pitämiseen oppaamme ei kertonut!

Eri reittejä kulkeneet retkeläiset päätyivät lopulta samalle laavulle. Maastopalovaroitusta ei ollut, joten nuotioon pystyimme tekemään tulet ja lepäämään laavulla omien eväiden ääressä. Kun makkarat oli paistettu ja voimia muutenkin kerätty, joku keksi, että riittääköhän siellä Karhukirppiksen lettukahvilassa varmasti lettutaikinaa koko päiväksi. Silloin sai seurueemme vauhtia kinttuihin, ja letunkuvat silmissä kuljimme joutuisasti autoille ja hurautimme kylätalolle. Onneksi lettukahvilassa oli runsaasti taikinaa, josta kyläseuran emännät paistoivat suuria muurinpohjalettuja, ja niiden kanssa sai vielä hilloa, kermavaahtoa ja kahvia. Harvoinpa letut ovat näin hyvältä maistuneet.

Suurkiitos Karhukirppiksen väelle yhteistyöstä sekä retken suurelle ja mukavalle osallistujajoukolle ja oppaille. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja toiveita retkistä. Seuraavina vuorossa ovat retki Syrjäharjun uusille luontopoluille 18.8., lepakkoretki 23.8. sekä Suomen luonnon päivän retki 31.8. Petäjäveden uudelle luonnonsuojelualueelle. Muistathan myös ilmoittautua syyskuun bussiretkelle Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon elokuun loppuun mennessä!

Ajankohtaista