Koluamassa puskia – monimuotoisuuden puolesta!

Juhannusaaton aattona Nokian Haavistolla ilma on helteinen. Olemme kokoontuneet luonnonsuojelualueen reunalle kookkaiden vuorijalavien ja muiden lehtipuiden varjoon. Joukossa on melko tasaisesti paikallisia ja maahanmuuttajia, lapsista eläkeikäisiin. Tänään on tarkoitus kitkeä porukalla jättipalsamia, joka uhkaa levitä suojelualueelle ojaa pitkin. Mutta ensin pääsemme opastetulle luontoretkelle.

Kotouttavaa luonnonhoitoa -hanke, eli tuttavallisemmin Kolu, on ollut käynnissä jo vuodesta 2017. Hankkeessa on tehty erilaisia luonnonhoitotöitä yhteistuumin turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten vapaaehtoisten kesken: on niitetty ketoja, poistettu vesaikkoja ja torjuttu haitallisia vieraslajeja. Jatkohankkeen myötä hoitotyöt jatkuvat vuoteen 2020.

Ihan aluksi hankekoordinaattori Sari Hämäläinen kertoo yleisesti laminoitujen kuvataulujen kanssa selkosuomella, mitä tullaan tekemään, ja mitä kannattaa varoa. Jokaista muistutetaan punkkitarkastuksen tekemisestä talkoiden jälkeen. Jättipalsamista jaetaan esitteitä monella kielellä. Itse saan esitteen, jossa kuvataan kasvia suomeksi ja arabiaksi.

Lehto kuin sademetsä

Sitten sukellamme Haaviston suojelualueelle, jossa lehtipuut kaartuvat polun ylle katoksi kuin sademetsässä. Mustapääkerttu säestää, kun kuljemme eteenpäin ja pysähdymme välillä kuuntelemaan, kun eräopas ja luontokartoittaja Kaija Helle kertoo muun muassa lehdon kasveista, joiden marjat ovat myrkyllisiä: kielosta, mustakonnanmarjasta, sudenmarjasta. Toki tutustutaan myös syötäviin marjoihin, kuten ahomansikkaan ja mustikkaan.

Reitti kulkee pitkin vanhaa radanpohjaa päätyen puron ylittävälle kivisillalle. Puron varressa kasvaa kotoperäistä lehtopalsamia, jonka kukat ovat keltaisia ja lehdet vaalemman vihreitä ja harvempaan hampaisia – isopalsamin kukka on yleensä vaaleanpunainen.

Tosin palsamit eivät vielä ole kukassa.

Kosteilla paikoilla viihtyvä jättipalsami on erityisen hankala levitessään lehtoihin. Luontotyyppien uhanalaisuusarvion mukaan valtaosa lehdoista on uhanalaisia, sillä rehevimpiä maita on raivattu pelloiksi ja jäänyt asutuksen alle. Lehtojen osuus metsistä on vain noin prosentin luokkaa, mutta toisaalta puolet uhanalaisista metsälajeista elää ensisijaisesti lehdoissa.

Kun kuljemme purolta takaisin kohti talkookohdetta, afrikkalaistaustainen nainen kertoo, että paikka tuo mieleen muistoja lapsuudesta. Kuinka hän on lapsena nukkunut joskus ulkona isovanhempien luona maalla, ympärillä lintujen äänet ja sirkkojen siritys. Perheellä on ollut karjaa, vuohia ja nautoja, jotka ovat laiduntaneet vapaana.

Sisäinen metsästäjä-keräilijä herää

Sitten pääsemme asiaan. Saamme hansikkaat ja jätesäkit ja siirrymme tieltä puskiin pyllistelemään. Esiintymän laidalla jättipalsamit ovat vielä pieniä, vasta kymmensenttisiä taimia, joita on kyykisteltävä kurkkimaan vuohenputkien lehtien alta. Mutta juuri nämä lähimmäs suojelualuetta levinneet taimet olisi tärkeintä kitkeä.

Huomaan, että metsästäjä-keräilijä-vaistoni heräävät kuin sienimetsällä, ja keskityn taimien metsästämiseen. Pienet itumaisen lötkyvartiset taimet irtoavat helposti juurineen, kun ne nostaa varoen maasta. Joku harmittelee, ettei löydä palsameita, ja näytän hänelle, kuinka pikkutaimet paljastuvat, kun kyykistyy maahan ja kääntää isommat kasvit sivuun. Tadaa!

Olemme vasta päässeet vauhtiin, kun on välipalan aika. Pöytään on katettu härkispiirakkaa, hedelmäsalaattia, vettä, mehua, kahvia ja keksejä. Tarjoilut nautitaan oikeilta astioilta, eikä kertokäyttöroskaa tule. Kaikille näyttää maistuvan!

Kilvan kitkentää

Kun lopettelemme välipalaa, Sari julistaa kilpailun. Porukka jaetaan joukkueisiin. Mikä joukkue kerää eniten jättipalsamia?

Kaija ohjaa joukkueemme hyvälle apajalle, jossa jättipalsami on levinnyt niin, että se on paikoin ainoa kasvi, eikä vain valtalaji. Suurimmat varret ovat jo polvenkorkuisia, tosin isoja ne eivät ole vieläkään: myöhemmin kesällä yksivuotinen isopalsami voi venähtää monimetriseksi pensaikoksi, jonka tympeänhajuisista kukista kypsyvät siemenkodat paukattavat palsamin siemenet metrien päähän emokasvista. Muistan, että kutsuimme lapsena näitä paukkukasveiksi, sillä kypsät kodat paukahtivat helposti kosketuksesta, kuin pienet kranaatit.

Yhdet kitkemistalkoot eivät välttämättä vielä jättipalsamia pysäytä. Onneksi myös Nokian kaupunki on herännyt ongelmaan, ja alueella tehdään vielä lisää torjuntatoimia, kuten niittoa, myöhemmin kesällä.

Meidän nelihenkisessä joukkueessa on kolme suomalaista ja yksi syyrialainen. Kun huomaan, että joukkueemme paikallinen rouva jututtaa työn ohessa kotoutujaamme, keskityn kokonaan kahmimaan taimia minkä kerkeän. Säkit alkavat nopeasti täyttyä.

Porukalla palsamit on pian säkitetty. Keräämisestä innostunutta sisäistä keräilijääni oikein salaa vähän harmittaa, kun kasvit loppuvat. Kannan punnituspaikalle niin painavaa jättipalsamilla täytettyä säkkiä, että luulen, että saaliimme on varmasti koko porukan suurin. Voitonvarmoina nimeämme joukkueemme Voittajiksi. Sillä voitolta tulos tosiaan tuntuu.

Vaikka saalimme on suuri, yli 27 kiloa, oikea voittajajoukkue on haalinut kasaan yli 40 kiloa tavaraa! Vitsailemme, että säkit on varmaan täytetty kivillä. Yhteensä koko porukka kitkee yli 90 kiloa jättiputkea: työn tulos näkyy niin maastossa kuin punnituspaikalla, jonne kertyy isot kasat säkkejä. Jätekeskukseen kyytiä odottelevat säkit toimivat hyvin myös löhöilyyn, huomaa eräs talkoolainen.

Saamme palkinnoksi hyvän mielen ja kotimaista lakua. ”Olemme tehneet ison luonnonsuojelutyön”, Sari kiittelee, ja saa vastaansa hymyileviä naamoja.

”Miltä talkoot tuntuivat?”, huomaan vasta nyt kysyä joukkueemme syyrialaisvahvistukselta. ”Hyvältä, hyvältä. Luonto on minulle tärkeä”, nainen kertoo suomeksi ja laittaa käden rinnalleen sydämen päälle. Kuulen, että vaikka Syyriassa on kuivempaa, maassa kasvaa kyllä esimerkiksi havupuita ja oliivipuita.

Ennen kuin on aika heittää heipat ja suunnata juhannuksen viettoon kukin tahoilleen, kuulemme tulevista Kolu-tapahtumista: lauantaina 29. kesäkuuta Kolu suuntaa virkistysretkelle Seitsemisen kansallispuistoon. Kaikki ovat tervetulleita!

Yksi vai kaikki 29?

Vieraslajiasiat mielessä suuntaan juhannukseksi mökille Ikaalisiin. Perillä asia iskee takaisin vasten naamaa. Apin omistama pelto mökin vieressä on vuokralla, mutta ilmeisesti nyt kesannolla. Pellon laidan on valloittanut leveälti satojen metrien matkalta lupiinimeri, joka hehkuu violetin, sinisen ja vaaleanpunaisen eri sävyissä.

Pellon toisella laidalla ei näy vielä lupiineja, vaan tien reunalla on lähinnä matalaa, alle polvenkorkuista kukkaniittyä, jolla lentelee ketokultasiipiä ja joitakin pienempiä perhosia, joita en lennosta tunnista.

Laskeskelen kulkiessani pienruohoniitylle tyypillisiä kasveja: käenkukkaa, niittynätkelmää, paimenmataraa, luhtamataraa, tuoksusimaketta, hiirenvirnaa, poimulehtiä, päivänkakkaraa, peltokortetta, harakankelloa, siankärsämöä, särmäkuismaa, ojakellukkaa, metsäkurjenpolvea, niittysuolaheinää, puna- ja valkoapilaa, karhunputkea, niittyleinikkiä, voikukkaa, ketohärkkiä, maitohorsmaa, metsäkortetta, isolaukkua, hevonhierakkaa, sarjakeltanoa, pietaryrttiä, nurmitädykettä ja matalakasvuista mesiangervoa. Yhteensä 29 lajia.

Sitten suunnistan pellon toiselle laidalle ja kahlaan vyötärönkorkuisten lupiinien joukkoon katsomaan, kasvaako siellä mitään muuta. Komealupiinit ovat vasta levinneet tähän, ja kun varsia siirtelee syrjään, lupiinien väleissä näyttää sinnittelevän joitakin käenkukkia, niittynätkelmiä ja rönsyleinikkejä, vähän kaempana myös isokasvuista mesiangervoa. Yhteensä 5 lajia.

Jos lupiini leviää koko peltoon, sieltä ei löydy enää seitsemää eri kukkaa tyynyn alle juhannusyönä laitettavaksi.

Ensimmäiseksi lupiinit tukahduttuvat matalat ja hennot ketokasvit vieden elintilan ja valon, sitten ilmasta typpeä juurinystyröillään sitovat lupiinit muuttavat maaperän liian reheväksi monille muille ketokasveille. Lupiinipellossa en näe yhtään perhosta. Kotimaiset perhoslajimme eivät ole sopeutuneet pohjoisamerikkalaiseen komealupiiniin, eivätkä käytä sitä ravintokasvinaan.

Appi luonnonystävänä kauhistuu hänkin siitä, kuinka lupiini on levinnyt peltoon verrattuna viime vuoteen. Hän lupaa soittaa pellonvuokraajalle, jotta kukkivat lupiinit niitettäisiin, ennen kuin ne ehtivät siementää. Lupiinin pitkä kukkavana tuottaa kymmenittäin siemeniä, jotka voivat säilyä maaperän siemenpankissa itämiskykyisinä vielä vuosia, vaikka varret saataisiin hävitettyä.

Usein kuulee kehuttavan, kuinka haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu komealupiini on komea katsella, ja ”annetaan kaikkien kukkien kukkia”.

Jos annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikä vain yhden, tarkoittaa se lupiinin leviämisen estämistä.

Vieraslajihavainnoista voi ilmoittaa Laji.fi -sivustolla. Myös hiljattain käynnistynyt Luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hanke kartoittaa, opastaa ja kehittää työkaluja haitallisten vieraslajien torjuntaan.

Jokainen voi myös omalla pienellä panoksellaan torjua lupiinin kasvupaikkojen valloitusta esimerkiksi keräämällä tai katkomalla kukkivia lupiineja, ennen kuin ne ehtivät siementää. Kaikista hyödyllisintä kerääminen (mieluiten juurineen) on paikoilla, joilla on vasta yksittäisiä lupiineja, tai isomman kasvuston reunoilla.

Jotta nuo 29 lajia mökkipellon toisella laidalla saavat kukkia myös tulevaisuudessa, myös tällä pellolla on syytä alkaa pian töihin.

 

Teksti: Anne Hirvonen