Tutkijat: Suon pinnan kuorinta ei ole kestävää ja toimijoiden väitteissä on lukuisia asiavirheitä
Avoimille rahkanevoille keskittynyt rahkasammaleen ja pintaturpeen nosto tuhoaa suoalueen luontoarvot ja muuttaa suon hiilinielusta päästölähteeksi. Suo ei palaudu ennalleen esitetyssä 30 vuodessa, eivätkä toimijoiden muutkaan väitteet kestä tieteellistä tarkastelua. Nykypäivänä ei pitäisi olla mahdollista kiertää pintaturpeen noston lupamenettelyä vain käyttämällä suon pintaosasta eri termiä.
Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri toi lokakuun lopulla julkisuuteen kestävänä ja ilmastoystävällisenä vaihtoehtona markkinoidun rahkasammalbiomassan keruun ongelmat (linkki tiedotteeseen). Keruu on kohdistunut erityisesti soiden ojittamattomille osille, joilla on merkittäviä luontoarvoja. Lisäksi samalla on nostettu pintaturvetta, vaikka turpeen nosto vaatii ympäristöluvan. Törkeimpänä esimerkkinä oli maakunnallisesti arvokkaan Sarvinevan kaavinta (linkki tapauskuvaukseen). Aluksi kuorinnasta vastannut EcoMoss kielsi virheet (linkki oikaisupyyntöön), johon vastasimme (linkki vastaukseemme). Asian herättämän julkisuuden myötä EcoMossin emoyhtiö Biolan pahoitteli (Biolanin_tiedote), johon vastasimme (linkki vastaukseemme). Sitten Biolanin teetti oman selvityksensä nostokohteilta (linkki selvitykseen).
Biolanin selvityksen on laatinut LUKE:n tutkija Niko Silvan, joka oli allekirjoittajana myös EcoMossin alkuperäisessä oikaisupyynnössä, jossa kiellettiin virheet. Silvan on siis sidonnaisuuksistaan huolimatta myös LUKE:n riippumattoman selvityksen tekijä. Biolanin selvityksessä myönnetään, että virheitä on tehty. Biolanin tiedotteessa myös linjataan, että jatkossa nostoa ei tehdä luonnontilaisuusluokan 3 soilla ja nostokohteista ilmoitetaan etukäteen yhtiön nettisivuilla. Lisäksi niillä korjuukohteilla, jotka eivät jo ole turvetuotannolle luvitettuja, tehdään ennakkokartoitus.
Selvityksessä ei ole kuitenkaan tarkasteltu kokonaiskuvaa. Vesitaloudeltaan osittain muuttuneiden soiden luontoarvoja tulisi tarkastella myös niiden sijainnin suhteen. Ojittamaton suoalue keskellä turvetuotantoalueita voi olla tärkeä ekologinen astinkivi ja paikallisesti viimeinen elinympäristöksi sopiva alue monelle suolajille, esimerkiksi alueella levinnäisyytensä etelärajalla esiintyvälle, vaarantuneelle riekolle.
Suotutkija Teemu Tahvanainen Itä-Suomen yliopistosta tarkasteli pyynnöstämme EcoMossin oikaisupyyntöä. Tahvanaisen arvio on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: Sarvineva_vastinearvio_Tahvanainen02122020. Seuraavassa tiivistelmä havainnoista:
- Turpeen nostoon laaditun luonnontilaisuusluokituksen ohjausvaikutus ei toimi rahkasammalen nostoon, koska nosto kohdistuu muuttuneen ojitetun osan sijaan kohteen ojittamattomalle osalle. Luonnontilaisuusluokan 3 soilla on myös luonnontilaisia osia, joilla on merkittäviä monimuotoisuusarvoja.
- Ojat eivät riitä osoittamaan, että suoalue ei ole luonnontilainen. Luonnontilaisuuden merkkinä voidaan sen sijaan pitää suon rahkasammalvaltaisuutta. Kun alunperinkin rahkasammalvaltaisella suolla yhä vallitsee rahkasammalvaltainen kasvillisuus, sitä voidaan pitää luonnontilaisena, toimivana ekosysteeminä, vaikka kasvillisuus olisi joiltain osin muuttunut.
- Yleensä 30 cm syvyydessä sijaitsee vain kuollutta sammalmassaa, joka on jo määriteltävissä heikosti maatuneeksi rahkaturpeeksi. Rahkasammal voi uusiutua elävän lehden tai varren kappaleista, joita on kuorinnassa pudonnut nostoalalle.
- Suomalainen soiden luokittelu tuntee noin sata kasvillisuustyyppiä. Ennallistettujen soiden tutkimuksista tiedetään, että kasvillisuus eroaa yhä 10 vuoden jälkeen luonnontilaisesta. Vaikka pintaturpeen kehitys olisikin jo tuottanut luonnontilaisen kaltaisen ekologisen tilanteen, se ei korvaa suon alkuperäistä monimuotoisuutta.
- Rahkasammalsuon pintaturve 30 cm paksuudelta sisältää tyypillisesti noin 12 kg biomassan ja turpeen kuiva-ainesta neliöllä, josta vajaa puolet on hiiltä. Pitkäaikaisen hiilenkertymän ollessa noin 25 grammaa neliöllä vuodessa, kestää tämän määrän sitoutuminen yli 200 vuotta. Nopealla pintaturpeen kasvuvauhdilla (noin 100 g C/m2/a) aikaa kuluu reilut 50 vuotta. Jos korjuussa kuoritaan 30 senttimetrin kerros, poistetun hiilimäärän palautumiseen voidaan siis arvioida kuluvan noin 50‒200 vuotta, mikäli turpeen muodostumiselle otolliset olosuhteet tulevaisuudessa jatkuvat.
- Kuorinnan jälkeen suon hiilivarastosta puuttuu hiiltä pois viedyn materiaalin verran, vaikka hiiltä alkaisi taas sitoutua. Lisäksi hiiltä sitoutuu palautumisaikana todennäköisesti heikommin, kuin sitä olisi käsittelemättömällä suolla sitoutunut.
- Silvanin tutkimus (2017) ei kerro luotettavasti toiminnan vesistöpäästöistä. Kysymys on yhdestä tapaustutkimuksesta, jonka tuloksia ei voida yhdistää luotettavasti sammalten korjuuseen. Ojien puuttuminen käsittelyalueelta ei estä mahdollisesti vapautuvien liuenneiden aineiden huuhtoutumista, etenkään kevättulvan aikaisten ylivalumien aikaan.
Tahvanaisen huomioita tukee paleoekologi ja suotutkija Heikki Simolan Sarvinevan kuorinta-alalta tekemät selvitykset. Simola tutki Sarvinevalta ottoalueen reunalta ottamiaan näytteitä ja totesi, että kahdesta rahkasammalpatsaasta otetusta näytteestä määritetyt iät olivat 41 ja 48 vuotta. Vaikka rahkasammal lähtisi välittömästi kasvuun noston jälkeen, on selvää, että suon ekosysteemi häiriintyy pitkäksi aikaa. Sammalten nopea kasvu ei takaa alkuperäisen kasvillisuuden palautumista. Samalla hiilenkertyminen ja metaanin suodatus pysähtyy ja kuorittu alue muuttuu metaanilähteeksi. Simolan raportti Sarvinevalta on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: Kihniö, Sarvineva, Simola raportti.
On myös huomattava, että suot ovat jatkuvassa kehitystilassa. Ympäristötekijöiden, kuten ilmaston, muuttuminen voi viedä kehitystä vähitellen toisen suotyypin suuntaan. Kun suo pysyy suona, suotyypin muuttuminen jollakin suoyhdistelmän osalla ei välttämättä vähennä suon monimuotoisuusarvoja ja kehitys voi myös lisätä hiilensidontaa. Esimerkiksi Sarvineva on arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi lintu- ja perhossuoksi vuonna 2013 silloisessa tilassaan, josta tilanne ei ole vielä merkittävästi ehtinyt muuttua. Tuolloin Ely arvioi länsiosan ojitetun reunan ennallistamiskelpoiseksi.
Tutkijoiden huomiot osoittavat, että tutkimusta tarvitaan lisää. Toiminta ei ole nykyisellään kestävää, toiminnan kestävyyden tueksi esitetyt väitteet eivät ole uskottavia, eivätkä ne kestä tieteellistä tarkastelua.
Rahkasammalbimassan nosto on käytännössä pintarahkan eli pintaturpeen kuorintaa, joten toiminta on jo nykylainsäädännöllä luettava lupamenettelyn piiriin. Ala on itse kutsunut suon pintakerrosta pintarahkaksi, eikä pintakerrosta ole jätetty aiemminkaan hyödyntämättä turpeennostossa. Aikana, jolloin ilmastonmuutoksen torjunta ja monimuotoisuuden turvaaminen ovat tärkeimpiä kansallisia ja globaaleja haasteitamme, ei pitäisi olla mahdollista kiertää lainsäädäntöä ja heikentää näiden tavoitteiden toteutumista vain käyttämällä pintakerroksesta eri termiä.
Pirkanmaalla 18.12.2020
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry