Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjanmaan piiri

Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri seuraa alueen turvetuotannon ympäristölupia ja uusien soiden ottoa turvetuotantokäyttöön. Perusajatuksena on, että luonnontilaisia, ojittamattomia soita ei sallita turvetuotantokäyttöön lainkaan. Pohjanmaan piirin alue on maamme toiseksi suurin turpeentuotantoalue. Annetaan lausuntoja vireillä oleviin hankkeisiin, joista valitetaan tarvittaessa.

Piiri myös pyrkii vaikuttamaan turvetuotannon kaavoitukseen maakuntakaavoja laadittaessa. Piiri on mukana EPOELY:n turve- ja suomaastrategiahankkeessa jossa selvitetään Etelä-Pohjanmaan alueen turvetuotannon ja soidensuojelun yhteensovittamista.

Järjestetään yhdessä muiden piirien kanssa suokoulutusta. Mahdollisuuksien mukaan pidetään ennallistamiseen liittyvä pienimuotoinen tapahtuma, jossa saadaan konkreettista näkyvyyttä suoluonnon palauttamiseksi ennalleen.

Suojelunarvoisten suokohteiden tietojen kerääminen on myös piirin intresseissä. Jatkamme luonnontilaisten suokohteiden kartoitusta, vaikka tällä hetkellä soidensuojeluun ei ole valtiolla lisämäärärahoja. Soiden suojelussa piirillä on Luonnonperintösäätiön kanssa yhteinen kampanja ”Suojelusuo Pohjanmaalle”.

Toiminta

Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ajaa luonnon asioita paikallistasolla yhdessä alueellisten luonnonsuojeluyhdistysten ja Suomen luonnonsuojeluliiton…

Lue lisää

Lajiensuojelu

Luonnon monimuotoisuuden esille tuominen on tärkeä osa piirin toimintaa. Piiri haluaa edistää esimerkiksi liito-oravan säilymistä neuvonnan…

Lue lisää

Tuulivoimasta

Pohjanmaan rannikolle on suunnitteilla useita tuulivoimapuistoja. Kristiinankaupunkiin neljälle alueelle, Korsnäsiin ja Mustasaareen. Manneralueelle…

Lue lisää

Metsiensuojelu

Teemme työtä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:n kanssa. Etsimme uusia arvokkaita luonnonkohteita suojelun piirin. Teemme myös…

Lue lisää

Vesistöt

Piiri on mukana alueellisessa VPD-seurantaryhmässä ja kommentoi aiheita asioiden edetessä. Edustajana aluesihteeri Teemu Tuovinen. Vaikuttaminen…

Lue lisää

Verkostoituminen

Piiri on myös jäsenenä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen neuvottelukunnassa.

Lue lisää