Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri

Pohjois-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Mäntyjärven ranta-asemakaavan luonnoksesta

Lausunto Lieksan kaupungille Mäntyjärven tilan 20:2 (422-427-20-2) ranta-asemakaavan luonnoksesta.

Kiitämme lausuntopyynnöstänne. Asemakaavan selostusluonnos on valmisteluvaiheen asiakirjanakin varsin puutteellinen. Esimerkiksi asemakaavan kuvauksen yhteydessä on mitoitusta koskeva kappale joka on jätetty sisällön osalta tyhjäksi, pelkäksi otsakkeeksi. Asiakirjasta ei ilmene rakentamisen mitoitusperusteet, eikä rantaviivan määrä vesistöittäin. Asiakirjassa ei kerrota myöskään rakentamisen määrään liittyviä tietoja.

Selostusluonnoksessa todetaan, että esitetyn kaavan johdosta ympäristön laatu ei heikenny ja luonto-olot voivat jopa parantua koska rakentamisen määrä on varsin väljää. Mielestämme esitetyn rakentamisen määrä on kaikkea muuta kuin väljää. Kaava-alueen pienten vesistöjen rannoille esitetään 90 uutta rakennuspaikkaa. Mäntyjärven rannoille esitetään lähes yhtenäinen rakennuspaikkojen ketju. Rakennusmitoitus nousee jopa yhdeksään rakennuspaikkaan kilometrillä.

Kaava-alueen rakentamattomat erämaiset vesistöt ovat osa arvokasta koillista luontovyöhykettä. Maakuntakaavan 1 vaiheessa epämääräisesti määritelty rajaus kulkee halki Patvinsuon ja Autiovaaran suojelualueiden. Epämääräisestä rajauksesta riippumatta ovat tämän kaava-alueen vesistöt osa arvokasta erämaa-aluetta. Alueen luonnonrauhasta kertovat myös luontoselvityksessä alueella tavatut arat lintulajit, kaakkuri ja metsähanhi.

Kaava-alueen rakentamattomille vesistöille ei tule ohjata rakentamista. Suuri-Kuikka, Sulkulampi, Kasarmi-Valkea, Pitkä-Hukka, Pyytöjärvi ja Koivas tulee säilyttää osana arvokasta erämaa-aluetta. Mäntyjärven rakennusmitoitusta tulee pienentää. Lähes 50 rakennuspaikkaa parin neliökilometrin kokoiselle järvelle on ehdottomasti liikaa.

Selostusluonnoksessa ja luontoselvityksessä esitetyt vaikutusten arvioinnit ovat luontoarvojen osalta lähinnä rakentamisen ehdollistamia mielipiteitä jotka eivät perustu tosiasioihin. Esitetyt mielipiteet ovat lähinnä heittoja, eivätkä ne käsittele vaikutuksia lajitasolla. Vaikutusten arviointi on olennainen osa kaavoituksessa ja maankäytön ohjauksen tulee viimekädessä perustua sen tuottamaan luotettavaan tietoon. Kaavasuunnittelun edetessä vaikutusten arviointi tulee tehdä ympäristöviranomaisen toimesta.

Tämä kaavaluonnos on lähinnä esitys joka perustuu pelkästään rakentamisen määrän maksimointiin. Tässä kaavaluonnoksessa ei oteta huomioon alueen luontoarvoja eikä tämä luonnos ota huomioon vapaiden rantojen käyttötarvetta. Tämä kaavaluonnos on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen.

Suunnitelma on merkittävässä ristiriidassa myös 2009 tarkennettujen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) kanssa, kuten seuraavista lainauksista ilmenee. Vuoksen vesistöalue, jonka erämaisia latvaosia suunnittelualue olennaisesti edustaa, on yksi VAT- asiakirjassa mainituista erityisistä aluekokonaisuuksista

Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota.

Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma-asutus on suunniteltava siten, että turvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden ranta-alueiden säilyminen sekä loma-asumisen viihtyisyys.

Alueidenkäytöllä edistetään rannikkoalueen, Lapin tunturialueiden ja Vuoksen vesistöalueen säilymistä luontoja kulttuuriarvojen kannalta erityisen merkittävinä aluekokonaisuuksina. (…)

Alueiden erityispiirteet tunnistetaan ja alueidenkäyttö sovitetaan mahdollisimman tasapainoisesti yhteen poikkeuksellisten luonnonolojen, luonnon kestokyvyn ja kulttuuriarvojen turvaamiseksi. (…)

Vuoksen vesistöalueella ohjataan matkailua, vesistöjen virkistyskäyttöä ja vesiliikennettä sekä rakentamista ja muuta maankäyttöä siten, että järviluonnon, maiseman ja kulttuuriperinnön erityispiirteet säilyvät.

Lieksassa 5.3.2012
Lieksan Luonnonystävät ry
Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry