Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri

Pohjois-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Esitys met­sä­hal­li­tuk­sel­le alue-ekologisen suunnitelman päivityksen tavoitteiksi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin ja Savo-Karjalan Luonto-Liiton (SAKA) mielestä luontotyyppien ja eliöstön jatkuvasti heikkenevä tilanne ja ilmaston muutokset tuomat merkittävät haasteet edellyttävät merkittäviä lisäyksiä nykyisen verkoston kohteisiin, laajennuksia olemassa oleviin kohteisiin sekä muutoksia kohteilla tehtäviin metsätaloustoimiin osalta.

Etelä-Suomen alue-ekologisen suunnittelun päivitys

Alue-ekologinen verkosto on perustettu vuosina 1996-2000. Tämän jälkeen alue-ekologinen verkoston alueelle on perutettu suojelualueita, Metso-toimintaohjelman ja metsälain 10§:n tarkoittamia suojelukohteita ja valtion metsien hakkuutapojen ohjeistusta on muutettu jne.  Nämä ovat osaltaan parantaneet verkoston tilaa. Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin ja Savo-Karjalan Luonto-Liiton (SAKA) mielestä luontotyyppien ja eliöstön jatkuvasti heikkenevä tilanne ja ilmaston muutokset tuomat merkittävät haasteet edellyttävät merkittäviä lisäyksiä nykyisen verkoston kohteisiin, laajennuksia olemassa oleviin kohteisiin sekä muutoksia kohteilla tehtäviin metsätaloustoimiin osalta. Tämän lähtökohdan pohjalta Etelä-Suomen alue-ekologisen suunnitelman päivityksen sidosryhmätyöskentelyyn osallistuvat luontojärjestöt esittävät suunnittelun tavoitteista ja toteutuksesta seuraavaa.

1 Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Suunnittelun pitäisi vastata ilmastonmuutoksen hillitsemisen asettamiin haasteisiin. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyviä tavoitteita ja toteutuskeinoja ei ole ollut mukana aiemmissa suunnitelmissa. Niiden osalta järjestöt esittävät seuraavaa:

  • Valtion mailla pitäisi siirtyä avohakkuuttomaan metsätalouteen. Erityisesti turvemailla avohakkuisiin liittyvät maanmuokkaus ja ojitus lisäävät merkittävästi turpeen hajoamisesta aiheutuvia hiilipäästöjä. Ojitustarpeen vähenemisellä on myös myönteisiä vesistövaikutuksia.
  • Ilmastonmuutoksen hillinnän keskeisimpänä toimenpiteenä tulisi aloittaa nykyistä laajempi aiemmin ojitettujen soiden ennallistaminen. Tällä tavoin voidaan tehokkaasti vähentää soiden hiilipäästöjä ja vahvistaa soiden hiilivarastoja ja hiilinieluja. Ennallistamisella on myös myönteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja ennallistettujen soiden vesitalouteen ja alapuolisten vesistöjen tilaan.
  • Soiden ennallistaminen tulisi kohdistaa suojelualueilla kaikille ojitetuille soille, suojelualueita, arvokkaita luontokohteita, askelkiviä reunustavien ojitettujen soiden/reunaojitusten ennallistamiseen. Tällä tavoin reuna-alueita voidaan muuttaa luonnontilaisemmaksi, jolloin ilmastohyötyjen lisäksi ennallistaminen tukee ja edistää myös luontokohteiden luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi Tohmajärvellä Hirvisuon Natura-aluetta reunustaa pieni suojeltu alue sekä suojeluun kuulumattomia valtion palstoja. Hirvisuo on erillinen suojelusaareke, jota alue-ekologisessa suunnittelussa tulisi edelleen vahvistaa ennallistamalla sen ympärillä olevia valtion palstoja. Alueelle ollaan suunnittelemassa Tohmajärven valuma-aluekunnostuksen toista vaihetta Tohmajärven kunnan ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen toimesta. Suunnittelu keskittyy Luosojoen valuma-alueelle, missä Hirvisuo sijaitsee. Metsähallituksen Hirvisuon palstojen ennallistaminen olisi merkittävä osa kunnostushanketta ja toteutuksessa voisi olla mukana myös Suomen luonnonsuojeluliiton hallinnoima hiilipörssi (kts. alla).
  • Soiden ennallistamiselle voidaan luoda uusia ekologisia käytäviä ekologisen verkoston kehittämiseksi. Tämä koskee esimerkiksi erillisiksi saarekkeiksi jääneitä luontokohteita, joille ei löydy luontaisia käytäväyhteyksiä muihin luontokohteisiin.
  • Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) hiilipörssi voi tarjota yhteistyötä Metsähallitukselle soiden ennallistamisessa. Hiilipörssi ennallistaa lahjoitusvaroilla metsätalouskäyttöön soveltumattomia ojitettuja soita. Ennallistamisen ensi sijaisena tavoitteena on säilyttää turpeen hiilivarastoja ja lisätä hiilen varastointia, eli synnyttää hiilinielun. Hiilipörssi ja Metsähallitus ovat jo aloittaneet ennallistamisyhteistyön Lestijärvellä (Tummunneva-Juotenneva). Yhteistyötä voisi jatkaa alue-ekologisen suunnittelun päivitykseen liittyvillä ennallistamiskohteilla.
  • Etelä-Suomen alue-ekologisen suunnitelman alkuvaiheessa luonnonsuojelupiiri havaitsi merkittävän puutteen Metsähallituksen maiden vuokrauksessa. Metsähallitus on vuokrannut Juuassa sijaitsevan Pahankalansuon-Palokankaansuon turpeenottoon Kuopion energialle, vaikka merkittävä osa vuokra-alueesta sijaitsee Nurmeksen alue-ekologisen suunnitelman mukaisella arvokkaalla luontokohteella tai ekologisella käytävällä. Asia ei ole tullut ilmi yli viisi vuotta kestäneen lupakäsittelyn aikana. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaan osa arvokkaista luontokohteista on jäämässä turvekenttien alle tai rajoittuu suoraan turpeennostoalueeseen. SLL:n Pohjois-Karjalan piiri teki syksyllä valituslupahakemuksen ja valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle VHO:n päätöksestä perustuen turvetuotannon haitallisiin ilmastovaikutuksiin. Piiri täydensi KHO:n asiakirjoja arvokkaiden luontokohteiden ja ekologisten käytävien vuokrausta koskevilla uusilla tiedoilla maaliskuussa 2019. Piiri on lähettänyt myös asiaa koskevan kirjelmän Metsähallitukselle. KHO:lta tuli 2.4.2091 päätös, jonka mukaan valituslupaa ei myönnetty. Tämä tarkoittaa, että Kuopion energialla on lainvoimainen lupa aloittaa alueen turvetuotanto. SLL:n Pohjois-Karjalan piirin ja SAKA:n mielestä Metsähallituksen tulisi päätöksestä huolimatta aloittaa neuvottelut Kuopion energian kanssa vuokrasopimuksen purkamisesta. Uuden turvekentän avaamisella alue-ekologisen verkoston alueella on hyvin suuret haitalliset vaikutukset ilmastonmuutoksen kannalta, eikä niitä ole helppo korjata päivityksen mukaisilla ennallistamistöillä. Hankkeen elinkaari ulottuisi aina 2050 luvulle saakka, vaikka Suomen tavoiteaikataulu turvetuotannon lopettamiseksi on tätä selvästi aiemmin, Lisäksi järjestöjen mielestä Metsähallituksen tulisi huolehtia, että maiden vuokrauksessa tulisi jatkossa aina ottaa huomioon ilmastonmuutokseen liittyvät asiat.

 2. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja edistäminen

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja edistäminen liittyvät metsissä, sekä yksityis- ja valtionmailla, nykyisin harjoitettavaan metsätalouteen. Hakkuiden korkea taso, metsissä tapahtuneet muutokset kuten vanhojen metsien, kookkaiden puiden ja lahopuun määrän väheneminen ovat keskeisiä syitä metsäluontotyyppien ja metsien eliölajiston köyhtymiseen.  Tämä käy hyvin ilmi vuoden 2018 luontotyyppien ja vuoden 2019 eliölajien uhanalaisuusarvioinneista. Pääosa metsäluontotyypeistä (76 %) on luokiteltu uhanalaiseksi, joka näkyy myös metsien uhanalaisten eliölajien runsaana määränä. Metsätalouden toimet (hakkuut ja ojitus) näkyvät myös suoluontotyyppien ja niiden eliölajiston uhanalaisuudessa. Suoluontotyypit ovat pääosin laajamittaisten ojitusten seurauksena erityisesti Etelä-Suomessa heikossa tilassa.

Uhanalaisuusarviointien perusteella metsä- ja suoluontotyyppien ja niiden eliöstön tila on niin heikko, että valtionmaiden haltijana Metsähallituksen tulisi olla suunnannäyttäjä metsien ja soiden luontotyyppien ja niiden eliölajiston turvaamisessa. Allekirjoittaneiden järjestöjen mielestä alue-ekologisen verkoston päivittämisen toimenpiteiden tuleekin olla sellaisia, että uhanalaisuusarvioinnin osoittamaa metsä- ja suoluonnon heikkoa tilaa voidaan parantaa jo lähitulevaisuudessa. Tilannetta ei voida kuitenkaan korjata pelkästään alue-ekologisen verkoston vahvistamisella vaan kaikkien monikäyttömetsien metsätalouden ohjeistusta tulee muuttaa siten, että luontotyyppien ja eliölajiston turvaamista korostavat toimenpiteet otetaan korostuneesti huomioon.  Käytännön toimenpiteinä SLL:n Pohjois-Karjalan piiri ja SAKA esittävät seuraavaa.

  • Etelä-Suomen alue-ekologisen verkoston suurin vahvistamisen tarve koskee seuraavia metsätalouden monikäyttömetsien yhtenäisiä ekoyhteyksiä: Ilomantsista eteläosista pohjoiseen kulkevaa itärajan vihreää vyöhykettä, Pohjois-Karjalan pohjoisosista Pohjois-Savon ja Kainuun rajalta Pohjanmaalle kulkevaa Suomenselän linjaa ja Kainuun rajalta etelään Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajakuntien kautta Juuan eteläosiin kulkevaa Karjalanselän linjaa. alue-ekologisia verkostoja tulee selkeästi vahvistaa, eikä tehdä pelkästään hienosäätöä nykyisen verkoston sisällä.
  • Varkauden länsipuolella sijaitseva Kivimäensalo on laaja ja luonnoltaan merkittävä alue yhtenäisimpien ekoyhteyksien ulkopuolella. Järjestöjen mielestä tämän alueen ekologinen verkosto on aiemmassa tarkastelussa jäänyt puutteelliseksi ja vaatii yllä esitettyjen yhtenäisten ekoyhteyksien tavoin selkeää vahvistamista.
  • Valtion maiden siirtyminen avohakkuuttomaan metsätalouteen olisi ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi merkittävä myönteinen muutos metsä- ja puustoisten suoluontotyyppien sekä niiden eliöstön heikon tilan kannalta. Suomen luonnonsuojeluliitto on ollut yhtenä keskeisenä järjestönä kansalaisaloitteessa, missä vaaditaan avohakkuiden lopettamista valtionmailla.  Käytännössä aloite tarkoittaisi siirtymistä avohakkuista ja voimaperäisistä kasvatushakkuista jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiin. Perusteluissa jatkuvan kasvatuksen käyttöönotosta todetaan, että ”Jatkuva kasvatus vähentää monille lajeille haitallista metsämaiseman pirstoutumista pieniin elinympäristölaikkuihin, parantaa vesistöjen tilaa, suojelee sekä vahvistaa metsien hiilivarastoja ja hiilinieluja, ja lisäksi parantaa mahdollisuuksia talousmetsien monikäyttöön, kuten retkeilyyn, marjastukseen, sienestykseen ja metsästykseen”. Kaikki nämä sopivat Pohjois-Karjalan piirin ja SAKA:n näkemyksen mukaan hyvin alue-ekologisen suunnittelun tavoitteiksi.
  • Alue-ekologisen verkoston sisällä avohakkuuttomaan metsätalouteen siirtyminen tarkoittaisi muutoksia kohteilla, missä hakkuut ovat mahdollisia kuten virkistys- ja maisemametsissä, verkostoon kuuluvilla retkeilyalueilla ja käytäväverkostossa tehtävissä metsätaloustoimissa. Järjestöjen mielestä näillä alueilla toimenpiteiden lähtökohtana tulisi olla niille asetettujen tavoitteiden mukaiset toimet kuten maisemallisten ja virkistyksellisten arvojen kehittäminen, lajien leviämistä edistävät hoito- ja ennallistamistoimet. Erityisesti Nurmeksen Peurajärven alueella on vihdoinkin aika saada kaikki vielä jäljellä oleva arvokas metsä turvaan hakkuilta.
  • Nykyisissä ekologisissa yhteyksissä ja monimuotoisuuden lisäämisalueissa ja joltakin osin ehkä myös maisemakohteissa on mukana kohteita, jotka nykyään täyttänevät laatunsa puolesta jo aarnikohteen kriteerit. Tällaiset alueet tulisi selvittää päivityksen yhteydessä ja siirtää taloudellisten toimintojen ulkopuolelle arvokkaiksi luontokohteiksi.
  • Opetus- ja tutkimusmetsissä sijaitsevat arvokkaat luontokohteet tulee turvata. Nyt niiden nykyiset alue-ekologiset ratkaisut eivät edes näy retkikartta.fi:ssä. Erityisesti Valtimon Salmivaaran kaikille arvokohteille on viimeinkin saatava sellainen asema alue-ekologisessa verkostossa, joka takaa niiden säilymisen kaiken metsänkäsittelyn ulkopuolella.
  • Alue-ekologista verkostoa tulisi laajentaa mm. ohjaamalla talousmetisen ns. ympäristöarvometsiä yhä enemmän alue-ekologiseen verkostoon. Metsähallituksen ympäristöoppaan (2011) mukaan talousmetsien ympäristöarvometsiksi määritellyillä alueilla vähintään 30 % alueen metsämaan pinta-alasta kuuluu ekologiseen verkostoon kautta talouskäytön ulkopuolelle tai erityishakkuiden piiriin.  Metsien ja soiden luontotyyppien ja uhanalaisen lajiston viimevuosien yhä heikkenevän kehityksen takia olisi luontevaa, että luonnoltaan merkittävimpiä ympäristöarvometsiä siirrettäisiin yhä enemmän alue-ekologiseen verkostoon. Tällaisia kohteita olisivat esimerkiksi runsaslahopuustoiset metsät ja vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiset suot. Liitettävien kohteiden merkitystä luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta tulisi arvioida erityisesti metsä- ja luontotyyppien ja niiden eliölajiston uhanalaisuusarviointien perusteella.
  • Soidensuojelun täydennysehdotuksen (SSTE) kartoituksissa arvokkaiksi todettujen valtionmaiden suot, jotka eivät käytössä olleen hehtaarileikkurin vuoksi päässet varsinaisen SSTE-esityksen kohteiksi, tulee muuttaa päivityksen yhteydessä arvokkaiksi luontokohteiksi.
  • Luonnonsuojelujärjestöjen laatimassa SuoMaa -aineiston kohteet ovat vaihtelevassa määrin mukana tämän hetkisessä alue-ekologisessa verkostossa. Kohteiden rajauksia voidaan kuitenkin pitää niiden luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta riittämättöminä. Luonnonsuojelupiirin mielestä rajauksiin tulisi tehdä SuoMaa -aineistossa tehtyjä lisäyksiä ja kohteiden aluemerkintöjä tulisi tarpeen mukaan tarkistaa perustuen aineistoissa esitettyihin kohteiden luontoarvojen täydennyksiin.  Osa lisäyksistä olisivat merkittäviä, kuten esimerkiksi Nurmeksen Kannusvaaran – Kaihlavaaran alueella. Luonnonsuojelujärjestöt ovat jo vuosia esittäneet kyseisen alueen metsien ja soiden suojelua. Vaikka alueen suojelu on edennyt, niin siinä on edelleen puutteita, joita päivityksen yhteydessä tulisi täydentää SuoMaa -ehdotuksen pohjalta.
  • Luonnonsuojelujärjestöjen laatimassa kansalaisomaisuus turvaan eli KOT -hankkeessa tarkasteltu laajasti valtion mailla sijaitsevia alueita. Hankkeessa kohteet on jaettu A ja B-alueisiin. A-alueet on järjestöjen maastokartoituksien perusteella todettu luontoarvoiltaan arvokkaiksi tai joiden luonnonarvot ovat Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston tai muiden viranomaisselvitysten vuoksi ilmeiset (A-alueet). Potentiaalisesti arvokkailla B-alueilla on puolestaan ilmakuva- ja karttatulkinnan sekä muun informaation perusteella oletettuja ja jopa ilmeisiä luonnonarvoja. Kohteet ovat osin päällekkäisiä SuoMaa-aineiston kanssa. A-alueita tulisi käsitellä päivityksessä kuten yllä on todettu Suomaa-aineiston osalta. B-alueiden luonnonarvot tulisi selvittää, eikä niillä tulisi tehdä hakkuita tai muita toimenpiteitä, jotka voivat heikentää niiden luonnonarvoja.
  • A- ja B-alueissa on myös useita Metsähallituksen omistamia irrallisia, yksityismaiden ympäröimiä, palstoja eri osissa Itä-Suomea. Kohteet ovat erillään valtion maiden yllä mainituista yhtenäisistä runkolinjoista, joten alue-ekologisessa suunnittelussa nämä irtopalstat ovat jääneet vähälle huomiolle. Järjestöjen mielestä kohteet ansaitsevat aiempaa yksityiskohtaisemman tarkastelun AE-suunnitelman päivityksessä ja suojelulliset arvokkaat palstat tai palstan osat tulee ohjata arvokkaiksi luontokohteiksi. Tällainen tarkastelu on perusteltua erityisesti luontotyyppien ja eliölajiston nykyisen heikon tilan takia, mikä järjestöjen käsityksen mukaan vielä korostuu valtaosin yksityismaista koostuvilla metsäalueilla.
  • Puolustusvoiminen harjoitusalueilla sijaitsevat arvokkaat luontokohteet tulee myös turvata nykyistä paremmin alue-ekologisen suunnittelun päivityksessä, tämä koskee erityisesti suoraan Patvinsuon kansallispuistoon rajoittuvalla Hiienjoen alueella.
  • Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on kartoittanut Pohjois-Karjalan kalataloudellisesti ja suojelullisesti arvokkaita 1990-luvun lopulla lähtien. Tämän pohjalta Pohjois-Karjalan maakuntakaavaluonnoksessa vuodelle 2040 on osoitettu runsaasti valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita pienvesiä. Kaavaluonnoksen mukaan arvokkaiden pienvesien osoittaminen kaavassa antaa tarkemman maankäytön suunnittelulle tiedon, että kyseessä on valtakunnallisesti tai maakunnallisesti tunnustetusta luontokohteesta. Allekirjoittaneiden järjestöjen mielestä valtion mailla sijaitsevat arvokkaat pienvesikokonaisuudet tulisi maakuntakaavan ohjaavan luonteen mukaisesti tulisi osoittaa alue-ekologiseen verkostoon arvokkaina luontokohteina tai ekologisina yhteyksinä kaavassa esitettyjen rajausten mukaisesti.
  • Alue-ekologien verkoston kohteita tulisi täydentää myös kaikilla tärkeillä ja herkillä elinympäristöillä. Esimerkiksi metsälain 10§ mukaiset erityisen tärkeillä elinympäristöillä ei tulisi soveltaa ympäristöoppaana mukaista Suomen metsäkeskuksen tulkintaa kohteiden pienialaisuudesta ja vähämerkityksellisyydestä vaan ohjata kohteet arvokkaiksi luontokohteiksi riittävän suurilla rajauksilla. Esimerkiksi arvokkaiden lähteikköjen ympärillä on usein ojituksia, joita ennallistamalla lähdeympäristöjen luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää.
  • ELY-keskuksissa on kartoitettu kahden vuoden ajan pohjavesistä suoraan riippuvaisia merkittäviä maaekosysteemejä (pohjavesien E-luokka). Kohteet ovat pääosin lähteikköjä, lähdenoroja ja niitä reunustavia lähteisiä suoluontotyyppejä, joilta on löytynyt useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä eliölajeja, lähinnä sammalia. Useilla kohteella on myös ollut ennallistamistarpeita, koska niihin on liittynyt esimerkiksi ojituksia tai lähteiden rakenteita. Alue-ekologisen suunnitelman päivityksessä valtion mailla sijaitsevat E-luokan kohteet tulisi liittää luontotyypin turvaamisen kannalta riittävällä rajauksella alue-ekologiseen verkostoon arvokkaina luontokohteina, joita ennallistetaan tarpeen mukaan.
  • Vesistöjen, soiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen vaihettumis- ja suojavyöhykkeet tulee säästää hakkuilta. Vesistöjen varsilla kyse on usein alue-ekologisen verkoston käytäväyhteyksistä ja soilla arvokkaiden luontokohteita ympäröivistä alueista. Kapeita vesistöjen varsien rantametsiin perustuvia ekologisia käytäviä tulee lisätä ja leventää. Tällaisella hakkuiden ohjauksella on myös vesiensuojelullista merkitystä.
  • Fennoskandian vihreän vyöhykkeen vahvistaminen tulisi järjestöjen mielestä toteuttaa osoittamalla vähintään ekologisiksi käytäviksi aivan itärajan tuntumassa olevat joenvarsimetsät ja –suot, joilla ei ole tällaista merkintää nykyisessä alue-ekologisessa verkostossa.
  • Alue-ekologisessa päivityksessä on tarvetta verkoston laajentamisen ohella myös rajojen tarkistamiseen.  Ilmakuvilta näkyy paikkatietojärjestelmissä (alkaen Retkikartta.fi jne.) että aikanaan huonomman kaukokartoitusaineiston pohjalta piirretyt rajat eivät vastaa sitä, mikä arvokkaan alueen todellinen raja on maastossa. Soiden kohdalla tulee kiinnittää huomiota siihen, että ne ovat usein jonkin verran laajempia kuin esim. maastokartta antaa ymmärtää; arvokohteiden rajat tulee piirtää todellisen maastotilanteen mukaan siten, että suonreunan suojavyöhyke sisällytetään myös rajaukseen.  Rajauskorjausten tarpeista löytyy useita esimerkkejä mm. niistäkin luonnonsuojelujärjestöjen SuoMaa -aineiston kohteista, joista valtaosa on mukaan alue-ekologisessa verkostossa.
  • Vanhojen metsien ja kookkaiden puiden ja lahopuun väheneminen ovat merkittävimmät metsien eliölajien uhanalaisuuden syy ja uhkatekijä. Esimerkiksi aiemmin metsissä hyvin yleisten metsätiaisten hömö- ja töyhtötiaisen kantojen lasku on ollut hälyttävää. Erityisesti hömötiaisen ahdinko on syvä ja laji luokitellaan jo erittäin uhanalaiseksi (EN). Lahoavan puuaineksen, kuolleiden tai kuolevien puiden sekä oksien, laho- ja kolopuiden vähenemisen seurauksena tiaiselle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu heikkenevät, eikä linnuille löydy riittävästi lahopuita pesäpaikoiksi. Lahopuuaineksen lisäämiseksi kaikissa metsätaloudellisissa toimissa tulee jättää nykyistä enemmän säästöpuita (suosituksia muutettava), jotta metsiin saadaan myös ikivanhoja puita ja niistä myöhemmin muodostuvaa uhanalaisille lajeille elintärkeää järeää lahopuuta. Lisäksi olemassa olevat lahopuut tulee säästää hakkuissa.
  • Uhanalaisten eliölajien suojelua tulee edistää perustamalla niiden tunnettuja esiintymispaikkoja arvokkaiksi luontokohteiksi tai METSO -kohteiksi. Uhanalaisten eliölajien suojelu tulee pohjautua uhanalaisuusarviointien uusimpiin tietoihin ja arvokkaiksi luontokohteiksi tulee osoittaa luonnonsuojelulain mukaisten erityisesti suojeltavien lajien lisäksi myös muiden uhanalaiseksi luokiteltavia lajien tai tapauskohtaisesti myös alueellisesti uhanalaisten esiintymiä. Laajentamalla lajielinympäristöjen suojelua tällä tavoin voidaan hidastaa/välttää uhanalaisuuskehitystä ja lajien ”joutumista” erityisesti suojeltavien lajien joukkoon, koska siinä vaiheessa kannat ovat jo niin vähäiset, että lajien häviämisriski on suuri.
  • Soiden ennallistamisella on ilmastonmuutoksen hillinnän ohella merkitystä myös suoluontotyyppien ja soiden eliölajiston suojelun edistämisen kannalta. Soiden ennallistamisella voidaan luoda myös uusia ekologisia käytäviä (tarkemmin ilmastonmuutoksen hillintä kohdat 3-4).
  • Soiden ennallistamista tulee kohdentaa myös parantamaan taantuneiden ja uhanalaistuneiden lajien sekä metsäkanalintujen elinympäristöjä: Punaisen kirjan mukaan riekko on luokiteltu tällä hetkellä valtakunnallisesti vaarantuneeksi. Metsähallitus on tehnyt hyvää työtä riekkosoiden ennallistamisessa (esim. Ilomantsin Tervasuo). Tätä työtä tulee edelleen jatkaa ja lisätä ohjaamalla lisärahoitusta ennallistamistyöhön. Riekon ohella ennallistamisesta hyötyvät myös muut uhanalaistuneet soilla ja soiden reunoilla pesivät lintulajit kuten mm. vaarantuneet pyy ja metsähanhi sekä silmälläpidettävät valkoviklo, liro ja kuovi.
  • Alue-ekologiset suunnitelmat sisältävät myös luonnon monimuotoisuuden lisäämisalueita ja ennallistamiskohteita. Päivityksessä tätä työtä tulee myös vahvistaa ja monimuotoisuuden lisäämisalueiden metsien käsittely tulee ohjeistaa kokonaisuudessaan monimuotoisuuden lisäämiseen, eikä pelkästään normaaliin talousmetsien käsittelyyn, missä vain korotetaan normaalia enemmän monimuotoisuuden lisäämistä. Nyt soiden ennallistamista puoltaa myös ilmastomuutoksen hillitseminen, johon liittyvä yhteistyön kautta (mm. hiilipörssi) ennallistettavien suokohteiden määrää voidaan helposti lisätä. Aiempien suunnitelmien ennallistamiskohteiden tilanne tulee päivittää ja sen mukaisesti ennallistaa toteuttamatta jääneitä kohteita.

Joensuussa 13.4.2019

Arvo Ohtonen
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin edustaja Etelä-Suomen alue-ekologisen suunnittelun sidosryhmässä

Joni-Matti Kusmin
Savo-Karjalan Luonto-Liiton edustaja Etelä-Suomen alue-ekologisen suunnittelun sidosryhmässä