Lausunto Kuopion Energian Ruostesuon tur­peen­tuo­tan­toa­lu­een ym­pä­ris­tö­lu­pa­ha­ke­muk­ses­ta

Kuopion energian Ruostesuon ympäristölupahakemuksen mukainen turvetuotanto ei täytä ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohdan tarkoittamia luvan myöntämisen ehtoja, joten yhdistykset vaativat, että lupahakemus on hylättävä.

Lisäksi yhdistykset vaativat seuraavaa

Suunnitelman mukaisella Ruostesuon turvetuotannon hankealueella ja sen lähialu­eella on vesilain 2 luvun 11 § tarkoittamia luonnontilaisia pienvesivesiluontotyyppejä (Ruostelampi ja Ritopuro), joiden luonnontila voi vaarantua hankkeen seurauksena. Näiden vesiluontotyyppien luonnontilan vaarantamiseen on haettava vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukainen poikkeuslupa.

Ruostesuon turpeenotto voi yhdessä hankkeen vaikutusalueella olevien muiden hankkeiden (turvetuotanto, metsäojitus) kanssa vaikuttaa heikentävästi vaikutusalu­eella sijaitsevien Natura-alueiden (Vaikkojoen suot, FI0700055 SAC ja Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo, FI0600010, SAC) suojeltaviin luontotyyppeihin ja eliölajeihin, joten hankkeelle tulee tehdä Natura-vaikutusten arvi­ointi tai vähintään Natura vaikutusten tarveharkinta.

Ruostesuon turpeenoton ja hankkeen vaikutusalueella tuotannossa olevien ja ympä­ristöluvan saaneiden turpeennostoalueiden yhteisvaikutukset vastaanottavien vesis­töjen ekologisen tilan, luonnon monimuotoisuuden ja alueen virkistyskäytön osalta ovat niin merkittävät, että ennen Ruostesuon turvetuotantoalueen lupamenettelyä hankekokonaisuus olisi tullut käsitellä YVA-lain (2. luku, 13 §) mukaisessa käsitte­lyssä (harkinta YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäiseen hankkeeseen) ja sen pohjalta ympäristövaikutusten arviointi YVA-menettelyssä.

Hankkeessa tulee edellyttää hakijaa tekemään muistutuksen vaatimusten peruste­luissa esitettävät lisäselvitykset. Niihin liittyvät muistutuksen mukaiset maastotar­kastukset tulee myös järjestää ja kutsua niihin yhdistysten edustajat

 

Perustelut vaatimuksille hankkeen ympäristöluvan hylkäämisestä

1. Hankkeen vesienkäsittely ja kuormituksen vaikutukset alapuolisiin vesistöihin janiiden luonnonolosuhteisiin.

Pintavalutuskentän mitoitus

Suunnitelman mukaisen Ruostesuon turpeennostoalueen (24,0 ha) vedet johdetaan ojite­tulle alueelle rakennettavalle pintavalutuskentälle, jonka pinta-ala on 1,9 hehtaaria ja pinta­valutuskentän osuus yläpuolisesta valuma-alueesta on 5,4 %. Kentän mitoitus on hieman suurempi kuin turvetuotannon vesiensuojelutekniikan BAT-vaatimusten mukainen mitoitus, vähintään 5 % valuma-alueesta.

Ojitetuille suoalueelle perustettavien pintavalutuskenttien puhdistustehoa voivat kuitenkin heikentää monet tekijät kuten mm. metsäojituksen kuivatusvaikutukset, turpeen korkea maatuneisuusaste ja ojituksesta johtuvat oikovirtaukset. Tällaiset tekijät voivat aiheuttaa kentän toimintavarmuuteen ja puhdistustehoon ympärivuotisessa käytössä merkittävää epävarmuutta, mikä vaikuttaa myös vesistövaikutusarvion luotettavuuteen. Yhdistysten mie­lestä tämä tulee lupaharkinnassa ottaa huomioon, koska huonosti toimiva pintavalutus­kenttä ei ole enää BAT-tekniikkaa.

Hankealueen alapuoliset vesistöt

Saarilampi, Saaripuro ja Vaikkojoki

Ruostesuolle suunnitellun turvealueen vedet laskevat Saarilampeen ja Saaripuron kautta Vaikkojokeen. Saarilammen pinta-ala on hakemuksen mukaan noin 15,5 ha. Lammen yli 1,5 m syvän alueen ala on 11 ha. Suurin syvyys on 6 m ja keskisyvyys arviolta noin 3 metriä. Luontotyyppinä Saarilampi on runsashumuksinen järvi, jonka vesi on hyvin tummaa, keski­ravinteista (kokonaisfosforipitoisuus luokkaa 20–30 µg/l) ja hapanta (pH usein alle 6). Kuten hakemuksessakin Kylysuon vesistötarkkailun perusteella todetaan, on Saarilampi kasviplanktonin a-klorofyllipitoisuuden (elokuussa 29 µg/l) perusteella luokiteltavissa jopa erittäin reheväksi.

Saaripuro on 1,7 km:n pituinen ja sen valuma-alue 9,6 km². Luontotyyppinä Saaripuro kuu­luu havumetsävyöhykkeen turvemaiden puroihin ja pikkujokiin, jotka luontotyyppien vuonna 2018 tehdyn luontotyyppien uhanalaisarvion mukaan luokitellaan Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi. Karttatarkastelun ja saadun selvityksen perusteella Saaripuro on rakennepiir­teiltään vähintään luonnontilaisen kaltainen pikkupuro, vaikka uomaan tulee useita vanhoja metsäojia. Yhdistysten arviota tukee Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman tiedot (retkikartta.fi). Sen mukaan puron varret ovat luokiteltu arvokkaiksi luontokohteiksi (suo-, metsä-ja pienvesiympäristöjä).

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tietojen mukaan Saarilampi ja Saaripuro eivät pienen ko­konsa vuoksi ole olleet mukana tarkasteltavissa vesimuodostumissa vesienhoidon ensim­mäisellä suunnittelukierroksella, jolloin keskityttiin pääasiassa keskikokoisiin ja sitä suurem­piin vesistöihin. Vesienhoitolain mukainen hyvän tilan tavoite koskee kuitenkin kaikkia ve­sistöjä. Käynnissä olevalla toisella kierroksella suunnitteluun otetaan mukaan lisää pieniä vesistöjä. Niiden tilaa, mukaan lukien Saarilampi ja Saaripuro, ei ole ollut mahdollista edes alustavasti arvioida käytettävissä olevan vähäisen tiedon vuoksi.

Hakemuksen mukaan Vaikkojoen pituus on 50,5 km ja valuma-alueenpinta-ala on 533 km². Luontotyypiltään Vaikkojoki on havumetsäalueen keskisuuri turvemaiden joki, jotka luonto­tyyppien vuonna 2018 tehdyn luontotyyppien uhanalaisarvion mukaan luokitellaan Etelä-Suomessa vaarantuneeksi. Vaikkojoen merkitystä arvokkaana virtaavien vesien luontotyyp­pinä lisää se, että joki on kalastuslain 119 §:n tarkoittama lohi-ja siikapitoinen vesistö. Tai­men ja harjus lisääntyvät joessa luontaisesti. Taimen luokitellaan vuoden 2019 uhanalais­luokituksen perusteella sisävesissä 67 leveyspiirin eteläpuolella erittäin uhanalaiseksi ja harjus puolestaan 65 leveyspiirin eteläpuolella vaarantuneeksi. Istutus-ja luonnonkantoja ei voida käytännössä erotella toisistaan uhanalaisuusaseman arvioinnissa.

Vaikkojoella on tehty mittavia kunnostustöitä kalastus-, melonta-ja retkeilytarkoituksiin. Joella tehtiin 2010-luvun alkupuolella 21 erillistä koskialuetta kattava kalataloudellinen kun­nostus. Kunnostuksen pääpaino on ollut taimenen ja harjuksen luontaisen lisääntymisen turvaamisessa. Kunnostustyöt tehtiin joen kalataloudellisesti merkittävimpien koskien alu­eella välillä Kajoonkoski–Ruukinkoski. Kunnostetulla osalla sijaitsevalle Hirvolankoskella muokattiin noin hehtaarin suuruinen yhtenäinen poikastuotantoalue. Kunnostusten myötä Vaikkojoen reitin lisääntymis-ja poikastuotantoalueiden pinta-ala kasvaa runsaaseen kuu­teen hehtaariin. Hankkeen kokonaiskustannus oli yli 100 000 euroa.

Vaikkojoen arvokkuutta lisää myös se, että Makkarasärkän alueella joki kuuluu 18 km:n matkalla Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo nimiseen Natura-alueeseen (FI0600010, SAC). Lisäksi Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnitelmassa Vaikkojoen varrella on useita arvokkaita luontokohteita (suo-ja metsäelinympäristöjä) koko jokivarsi on tärkeä ekologinen yhteyskäytävä, jolla ylläpidetään eliölajien leviämismahdollisuuksia suo­jelualueiden ja arvokkaiden luontokohteiden välillä.

Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta saatujen tietojen mukaan vesienhoidon suunnittelussa Vaikkojoki on luokiteltu ekologiselta tilaltaan hyväksi. Hyvä tila koskee kaikkia arvioituja omi­naisuuksia: biologiset muuttujat, fysikaalis-kemialliset muuttujat ja HyMo-muuttujat.

Kuormituksen vaikutus alapuolisiin vesistöjen tilaan ja niiden erityisiin luonnonoloi­hin

Hakemuksen arvio

Hakemuksessa esitettyjen Kylysuon turvetuotannon tarkkailutulosten mukaan Kylysuon tuo­tannon aloittaminen on näkynyt pienenä nousuna Vaikkojoen ravinne-ja rautapitoisuuk­sissa, mutta vaikutus jokiveden happamuuteen ja humuspitoisuuteen on ollut vähäinen. Tarkkailutulosten mukaan Kylysuon kunnostus-ja turvetuotantoaikana sekä Saarilammen että Vaikkojoen vesi on laatutekijöiltään ennakkotarkkailun vaihtelurajojen sisällä, eikä Kylysuon turvetuotanto ei ole muuttanut Saarilammen eikä Vaikkojoen veden laatua.

Hakemuksessa esitetyn tarkastelun mukaan Ruostesuon kuormitus aiheuttaa hyvin lievän ravinteisuuden lisäyksen Saarilammessa ja Saaripurossa. Vaikkojoessa kuormituksen vai­kutusta ei ole havaittavissa, eikä hanke vaaranna vesistön tilatavoitteiden saavuttamista ja säilyttämistä. Edelleen Kylysuon, Ahmonsuon ja Ruostesuon (yhteensä 109,1ha) kuormitus aiheuttaa vastaavan tarkastelun perusteella lievän ravinteisuuden lisäyksen Saarilammessa ja Saaripurossa. Vaikkojoessa kuormituksen vaikutus on hakemuksen mukaan vähäinen.

Yhdistysten arvio ja vaatimukset

Ruostesuon turpeenottohankkeen alapuoliset vesistöt kuuluivat metsähallituksen 1970-lu­vulla toteutettuun Nurmes-suunnitelmaan. Hankkeessa kokeiltiin metsätalouden voimape­räisimpien keinojen toteuttamista Juuan ja Nurmeksen hoitoalueilla. Sen mukaan tuolloin metsäojitettuja soita lannoitettiin reippaasti. Lannoitus ja maanmuokkaus heijastuivat jo tuo­reeltaan voimakkaana rehevöitymispulssina useissa alueen järvissä. Pohjois-Karjalan ELY­keskuksen Kylysuon lupahakemuksesta antamassa lausunnossa todettiin mm, että Saari­lammen poikkeuksellisen korkea kokonaisfosforipitoisuus vuonna 1975 viittaa ulkopuoliseen kuormituslähteeseen. Turvemailla tuolloin käytettyjen suo-PK-ja Y-lannoksen fosforipitoi­suus oli 15–19 %. On siis todennäköistä, että turvekenttien kuivatusvesien ravinnepitoisuu­det tulevat olemaan merkittävästi korkeampia kuin lannoittamattomilta alueilta mitatuissa valumissa. Hakemuksessa ei ole selvitystä siitä, kuinka suurelta osin valuma-alueen turve­tuotantoalueet ja niiden pintavalutuskentät sijoittuvat lannoitetuille alueille. Tämä pitäisi olla selvillä, sillä tiedossa on, että lannoitetulle alueelle sijoitettu pintavalutus on hyvin pitkään erittäin voimakas ravinnekuormituksen lisääjä (ei pidättäjä).

Alueen aiemmissa turvelupapäätöksissä sekä myös valvontaviranomaisen alueen vesistö­jen tilaa koskevissa lausunnoissa on todettu, että Nurmes-projektin aikaisten ojitusten vai­kutukset ovat jo loppuneet. Luonnonvarakeskuksen uusimpien tutkimusten mukaan vanho­jen metsäojitusten kuormitus ei kuitenkaan ole aiempien arvioiden mukaisesti loppunut, vaan on käynyt päinvastoin. Selvitykset ovat osoittaneet, että kuormitus ei ole päättynyt, vaan kasvanut tasaisesti ja suurimmat kuormitukset tulevat kaikkein vanhimmilta ojitusalu­eilta. Tämän vuoksi hakemuksen eri maankäyttömuotojen vertailussa metsätalouden van­hojen ojitusten kuormitukset ovat uusien tutkimustulosten perusteella liian alhaisia.

Kuten jo todettiin Ruostesuon, Ahmonsuon ja Kylysuon lupahakemusten mukaan kukin suo yksin ja myös suot yhdessä aiheuttaisivat vain korkeintaan vähäistä kuormituksen lisäystä alapuolisissa vesistöissä ja lisäyksellä arvioitaisiin olevan korkeintaan vain vähäistä haital­lista vaikutusta alapuolisissa vesistöissä.

Uusien tutkimustulosten mukainen vanhojen metsäojitusten kuormituksen jatkuva kasvu­suuntaus edellyttää yhdistysten mielestä uusien turvetuotantoaluiden alapuolisille vesistöille aiheuttaman kuormituksen osalta uutta tarkastelua, missä turvetuotannon haitallisia vaikutuksia tulee tarkastella myös yhteisvaikutuksina vanhojen metsäojitusten kuormituksen yhä lisääntyvästä kasvusta aiheutuvien haittojen kanssa

Yhdistysten näkemyksen mukaan tulevaisuudessa voi käydä niin, että ojitusten aiheuttaman kuormituksen edelleen kasvaessa vähäisenä pidetyn turvetuotannon kuormituslisäyksen vaikutus alapuolisiin vesistöihin voi kasvaa nykyistä arviota haitallisemmaksi. Tämän vuoksi luvan myöntämisen ehtojen tarkastelussa eri hankkeiden yhteisvaikutuksien arvioinnissa pi­tää ottaa huomioon, että on viimeisen hankkeen ”kynnys” aina korkeampi. Tällä perusteella turvetuotantohankkeiden yhteisvaikutusten ja vanhojen metsäojitusten kuormituksen jatku­van nousun vuoksi Ruostesuon hakemuksessa esitetty lieväkin ravinteisuuden lisäys voi varoivaisuusperiaate huomioon ottaen mukaan aiheuttaa merkittävää vesistön pilaantumi­sen vaaraa (YSL 49 §) Saarilammessa ja Saaripurossa.

Yhdistysten arvion mukaan Ruostesuon kuormitusarviossa on lisäksi epävarmuuksia, jotka voivat vaikuttaa niiden luotettavuuteen. Muun muassa rankkasateet aiheuttavat huomattavia kuormituspiikkejä alapuolisissa vesistöissä. Lisäksi kuten aiemmin jo todettiin, niin Ruoste­suon kohdalla pintavalutuskentän sijoittaminen ojitetulle alueella aiheuttaa kuormitusarvioi­hin lisää epävarmuutta.

Kuten aiemmin todettiin, Saarilammen ja Saaripuron ekologista tilaa ei ole pystytty arvioi­maan. Tämän vuoksi hankkeen vaikutusten arviointi ei ole vesistöjen tilatavoitteiden toteu­tumisen kannalta ollut mahdollista, vaikka tämä on merkittävä asia hankkeen luvan myön­tämisen ehtojen kannalta. Yhdistykset edellyttävät, että Saarilammen ja Saaripuron osalta ekologisen tilan arviointi pitää pystyä tekemään ennen lupapäätöksen tekemistä. Tässä tila­arviossa pitää ottaa huomioon myös uusiin tutkimustuloksiin perustuva arvio alueen vanho­jen metsäojitusten kuormitusvaikutuksista.

Arvioinnin tarvetta lisää myös se, että vesistöihin vaikuttaa jo Kylysuon turvetuotannon kuor­mitus ja Ahmonsuon hankkeen tuotanto on tarkoitus aloittaa lähiaikoina. Yhdistysten mie­lestä tuntuu oudolta, että tilatavoitteiden arviointi tehtäisiin vasta siinä vaiheessa, kun kaikki vesistöjen valuma-alueelle suunnitellut ja vesistöjä kuormittavat turpeenottoalueet olisivat saaneet ympäristöluvan. Ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaan ympäristöluvan myöntämi­nen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa pykälässä eriteltyjä kiellettyjä vaikutuksia.

Kuten muistutuksessa aiemmin todettiin, niin Saaripuro on uoman rakennepiirteiden perus­teella luonnontilainen ja luokitellaan virtaavien vesien luontotyyppinä Etelä-Suomessa erit­täin uhanalaisiin turvemaiden puroihin ja pikkujokiin. Turvetuotannon aiheuttama kiintoaine­kuormitus aiheuttaa purouomien pohjien liettymistä ja tällä tavoin vaikuttaa myös niiden eliölajistoon. Haitalliset vaikutukset voivat olla tulevaisuudessa huomattavia otettaessa huo­mioon myös uomaan tulevien vanhojen metsäojien lisääntyvä kuormitus.

Saaripuron osalta liettymisen ja muiden kuormitustekijöiden vaikutusta purouoman luonnon­tilaan tai eliölajistoon ei kuitenkaan tunneta, joten yhdistykset edellyttävät, että aluehallinto­viraston tulee edellyttää hakijaa tekemään lupaharkinnan kannalta riittävän luotettavan sel­vityksen Saaripuron vesiluontotyypin luonnontilasta ja eliölajistosta. Kuten aiemmin todettiin, niin uoman varrella on Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnitelmassa arvokkaaksi luontokohteeksi todettuja elinympäristöjä. Näiden elinympäristöjen luontotiedot voisivat yh­distysten mielestä olla hyvä pohja selvitykselle.

Yhdistykset edellyttävät myös, että aluehallintoviraston tulee järjestää hankealueelle ja sen vaikutusalueelle, erityisesti Saaripurolle, maastotarkastus, johon kutsutaan myös luonnon­suojeluyhdistysten edustus.

Yllä esitetyn perusteella Ruostesuon turvetuotantohanke yhdessä alueen muiden tur­vetuotantohankkeiden ja metsäojitusten jatkuvan kuormituksen kasvun kanssa ai­heuttaa yhdistysten arvion mukaan varovaisuusperiaate huomioon ottaen Saarilam­men ja Saaripuron osalta ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin kohdan 2 tarkoit­tamaa merkittävää muuta lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta(vesistön pilaantumista tai sen vaaraa) ja Saaripurolla myös ympäristönsuojelulain49 §:n 1 momentin kohdan 4 tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontu­mista. Mikäli aineistot näiden arvioiden tekoon ei ole riittäviä, niin yhdistykset edel­lyttävät, että niitä täydennetään Saarilammen ja Saaripuron ekologisen tilan arvioin­nilla sekä Saaripuron vesiluontotyypin luonnontilan ja eliölajiston selvityksellä ja tä­hän liittyvällä maastokäynnillä.

Yhdistysten arvion mukaan Vaikkojoen kalataloudellisesti arvokkaalla vesistöllä on erityisen tärkeää, että lupaharkinnassa Ruostesuon turpeenottohanketta arvioidaan yllä esitetyn mu­kaisesti alueen kaikkien turpeenottohankkeiden ja vanhojen metsäojitusten jatkuvasti kas­vavan kuorituksen perusteella. Vaikkojokeen tullaan laskemaan myös Kuopion energian omistaman ja ympäristöluvan saaneen Konosensuon 13,4 hehtaarin kokoisen turvekentän vedet. Yhdistysten tietojen mukaan turvekenttä on avattu, mutta suon turvetuotantoa ei vielä ole aloitettu. Kaikkiaan Vaikkojokeen laskee turvetuotantoalueiden vesiä yhteensä 123,5 hehtaarin alueelta.

Kuten aiemmin todettiin, Vaikkojoki on luokiteltu ekologiselta tilaltaan hyväksi. Alueen vii­meisimmän Ruostesuon turvehankkeen lupaharkinnassa yllä esitetyt yhteishankkeet pitää ottaa huomioon, jotta pystytään varmentamaan ekologisen tilan säilyminen riittävän luotet­tavasti. Muussa tapauksessa yhdistysten arvion mukaan Vaikkojoen hyvän ekologisen tilan säilyttäminen voi tulevaisuudessa vaikeutua ja pahimmillaan johtaa tilatavoitteen heikkene­miseen. Tämän vuoksi yhdistykset pitävät välttämättömänä, että luokitteluaineistossa on mukana vanhojen metsäojitusten kuormituksen uudet ajanmukaiset laskelmat.

Jokivesistöillä, erityisesti Vaikkojoen kaltaisella kalataloudellisesti arvokkaalla joella turve­tuotanto on ongelmallista. Virtaamavaihtelut ovat suuria, jolloin alivirtaaman jälkeinen sade­jakso tuo turvekentiltä nopeasti kuormituspiikin, joka voi olla vesistön sietokyvylle kohtalo­kas. Erityisesti syyskutuisille kaloille, niiden mädin kehittymiselle ja pienpoikasvaiheille kuor­mituspiikit voivat olla kohtalokkaita. Kuormituspiikkien ja turpeenoton muut merkittävät hait­tavaikutukset joen arvokkaalle kalastolle on tiivistetty jo Vaikkojoen kalastusalueen Kylysuon turvetuotantohankkeen lupahakemuksen muistutuksessa:

”Kuormituksessa voi esiintyä vuodenaikaispiikkejä ja erityisesti keväällä kuoriutuville ka­loille, kuten taimenen poikasille, kuormituspiikit voivat olla kohtalokkaita. Kiintoaineksen li­sääntyminen voi haitata kalojen hapensaantia ja sorapohjalle kutevien kalojen kuten taime­nen ja siian (jokireitistön järvialtaat) lisääntymistä kutupohjien liettymisen myötä. Hakijan esittämät veden puhdistusmenetelmät eivät poista purkuvedestä myöskään liukoista hu­musta. Liukoinen humus voi johtaa pH:n muutoksiin ja etenkin lohikalojen poikasten varhai­sessa kehitysvaiheessa vähäisetkin muutokset veden happamuudessa voivat johtaa kuole­maan kalojen happo-/emästasapainon säätelyongelmien seurauksena”.

Vaikkojoen turvehankkeiden lisäkuormituksen ongelmat tulevat korostumaan tulevaisuu­dessa, kun kaikki jo luvan saaneet hankkeet on toteutettu. Silloin alueella tehdyt taimenen ja harjuksen luontaisen lisääntymisen turvaamiseen tähtäävien mittavien koskikunnostustöiden merkitys voi heikentyä. Joen kalataloudellinen kehittäminen vaatisi yhdistysten mielestä mittavia valuma-aluekunnostuksia Ruostesuon kaltaisten uusien turve­hankkeiden sijaan.

Kuten muistutuksessa aiemmin todettiin, Vaikkojoki on luontotyypiltään havumetsäalueen keskisuuri turvemaiden joki, jotka luokitellaan Etelä-Suomessa vaarantuneeksi. Lisäksi joki on Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston mukainen merkittävä eliölajien leviämisreitti suojelualueiden ja muiden arvokkaiden luontokohteiden välillä. Joki on myös erittäin uhan­alaisen taimenen ja vaarantuneen harjuksen luontaista lisääntymisaluetta. Uhanalaisarvi­oinnin mukaan molempien lajien keskeisiä uhanalaisuuden syitä ja myös tulevaisuuden uh­katekijöitä ovat vesirakentamisen ohella metsäojitus ja turvetuotanto sekä ilmastonmuutos.

Ruostesuon ja muiden alueen turpeenottohankkeiden vesistökuormituksen yhteisvaikutus­ten yhdessä metsäojitusten jatkuvan kuormituksen kasvun kanssa todettiin aiheuttavan Vaikkojoen vesistön pilaantumista. Yhdistysten arvion mukaan pilaantuminen aiheuttaa vas­taavasti myös yllä kuvattujen Vaikkojoen erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Taimenen ja harjuksen osalta asiaa tulee lupakäsittelyssä arvioida myös hankkeen aiheut­tamien ilmastopäätösten kannalta, koska näiden joen arvokkaimpien kalalajien uhkana tu­levaisuudessa on ilmaston lämpeneminen. Turpeenotosta ja -poltosta vapautuvan ilmastoa lämmittävän hiilidioksidin osuus Suomen kaikista ilmastoa lämmittävistä päästöistä on mer­kittävä. Ruostesuon ja muilta alueen turvetuotantoalueilta nostettavasta ja Kuopiossa pol­tettavasta turpeesta vapautuvalla hiilidioksidilla on siten haitallisia vaikutuksia ilmaston läm­penemisestä kärsiville eliölajeille.

Vaikkojoen alueella oli vielä vuosituhannen vaihteessa elinvoimainen jokirapukanta, joka tuhoutui rapuruton seurauksena, eikä vuoden 2009 jälkeen alueelta ole lainkaan tietoa ra­vun mahdollisesta esiintymisestä. Jokeen kuitenkin usein jää yksittäisiä taudinkantajia, joka voi aiheuttaa vaikeuksia rapukannan palauttamismahdollisuuksille. Rapuistutuksia tehnei­den tutkijoiden mukaan istutus voidaan kuitenkin aloittaa jo vuoden kuluttua viimeisestä rut­tohavainnoista. Istutuksista saatujen kokemusten perusteella ensimmäinen istutuksen jäl­keinen vuosi voi ravun palauttamisen kannalta olla vielä ongelmallinen mahdollisten taudin­kantajien takia.

Vaikkojoella tehdyt kalataloudelliset kunnostukset ovat merkityksellisiä myös jokiravun elinympäristöjen ja -mahdollisuuksien kannalta. Taloudellisesti merkittävänä lajina jokiravun palauttaminen kunnostetulle Vaikkojoelle olisi hyvin perusteltua kalataloudelle tärkeänä li­sätoimena. Jokirapu luokitellaan nykyisin Suomessa erittäin uhanalaiseksi (EN), joten myös tältä kannalta Vaikkojoen aiemmin elinvoimaisen rapukannan palauttaminen olisi hyvin pe­rusteltua.

Vaikka kunnostaminen on parantanut myös jokiravun palautumismahdollisuuksia Vaikkojo­ella, niin joen vedenlaadulla on myös merkitystä rapukannan palautumisen ja leviämismah­dollisuuksien kannalta. Turpeenoton kiintoainekuormituksen aiheuttama joen pohjan lietty­minen ja happamuuden muutokset ovat haitallisia rapujen selviytymisen kannalta. Lajien uhanalaisuuden arvioinnissa metsäojitus ja turvetuotanto ovat rapuruton ja vieraslajin, täp­läravun leviämisen ohella jokiravun uhanalaisuuteen vaikuttanut tekijä ja uhkatekijä myös tulevaisuudessa.

Yllä esitetyn perusteella yhdistysten arvion mukaan, erittäin uhanalaiseksi luokitellun ja jo­kiravun aiemman elinvoimaisen kannan palauttaminen ja leviämismahdollisuuksien turvaa­minen Vaikkojoella olisi merkittävää lajin suojeluun liittyvänä tukitoimena. Tämän vuoksi Ruostesuolle suunnitellun turvetuotannon sekä sen ja muiden alueen turvehankkeiden (Kylysuo, Konosensuo ja Ahmonsuo) sekä alueen metsäojitusten yhteisvaikutuksen haitta­vaikutukset jokiravun palauttamisen kannalta tulee ottaa huomioon lupakäsittelyssä.

Yllä esitetyn perusteella Ruostesuon turvetuotantohanke yhdessä alueen muiden tur­vetuotantohankkeiden ja metsäojitusten jatkuvan kuormituksen kasvun kanssa ai­heuttaa Vaikkojoen osalta yhdistysten arvion mukaan varovaisuusperiaate huomioonottaen ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamaa merkittäväämuuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa (vesistönpilaantumista ja siitä johtuvaa vesistön kalataloudellisen käyttökelpoisuuden heikke­nemistä) ja 49 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteidenhuonontumista.

2. Hankkeen vaikutus hankealueen itäpuoliselle valtakunnallisesti arvokkaalle Ruos­tesuon luonnontilaiselle osalle

Välittömästi hankealueen itäpuolella avautuu Ruostesuon luonnontilainen suoalue. Voi­massa olevien vaihemaakuntakaavojen yhdistelmäkartassa Ruostesuon luonnontilainen osa on Luo-alueeksi merkittyä suokokonaisuutta. Luo-merkinnällä osoitetaan luonnon mo­nimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita suoalueita. Kaavan suunnittelumääräyksen mukaan alueen käytön suunnittelussa tulee huomioida suoluonnon biologiset ja hydrologiset erityispiirteet. Sama suokokonaisuus todettiin soidensuojelun täydennysohjelman valmiste­lun yhteydessä valtakunnallisesti arvokkaaksi suokohteeksi liitteen 1 mukaisella rajauksella.

Ympäristöministeriö on tehostamassa soidensuojelua, mukaan lukien erityisesti täydennys­ohjelman valmistelukohteet, aloittamalla Helmi-elinympäristöohjelman. Soiden suojelu ja oji­tettujen soiden ennallistaminen kuuluvat ohjelman keskeisiin tavoitteisiin vahvistamalla suo­luonnon monimuotoisuutta, hillitsemällä ilmastonmuutosta ja parantamalla vesistöjen ti­laa. Eduskunta on myöntänyt luonnonsuojeluun 100 miljoonaa euroa lisämäärärahaa vuo­delle 2020, mistä Helmi-ohjelman osuus on 42 miljoonaa euroa.

Soidensuojelualueverkoston kehittämisessä soidensuojelun täydennysohjelman valmiste­lussa olleet valtakunnallisesti arvokkaat suot, kuten Ruostesuon luonnontilainen osa, ovat keskeisellä sijalla.

Suoyhdistelmä-ja suotyypit

Ruostesuon laaja luonnontilainen osa muodostaa itäpuolisen pienemmän Alussuon kanssa yhtenäisen osakokonaisuuden täydennysohjelman valmistelun mukaisesta valtakunnalli­sesti merkittävästä suoalueesta. Alue on keskiboreaalista aapasuota, jotka luokitellaan koko maassa erittäin uhanalaiseksi (EN). Suomen ympäristökeskuksen suolaikkuaineiston pe­rusteella Ruostesuo on laajalti vetistä tai kosteaa välipintanevaa ja osin lievää jänne-rimpi­rakennetta. Soiden välissä on keidasmainen osa ja sen itäpuolella on laaja puustoinen alue.

Suon yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevat ja tupasvillarämeet. Tupasvillaräme oli ha­kemuksen luontoselvityksen mukaan myös hankealueen ainoa luonnontilainen suotyyppi. Molemmat suotyypit ovat Etelä-Suomessa vaarantuneita (VU). Muista rämeistä kangas-ja sararämeet luokitellaan Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) sekä pallosararäme ja isovarpuräme vaarantuneiksi (VU).

Geologisen tutkimuskeskuksen raportin (Saarelainen 1988) alueella pieniä määriä luonnon­tilaisia korpia. Kaikki korpityypit luokitellaan nykyisin uhanalaisiksi.

Turvetuotannon hankealue rajoittuu suoraan Ruostesuon arvokkaaseen suokohteeseen suunnitelman mukaisilla lohkoilla 4 ja 9. Lohkon 4 koillisreunan eritysoja tultaisiin kaivamaan koko matkallaan (noin 240 m) ohjelmaesityskohteen rajalla, osin vanhaan karttatarkastelun perusteella jo umpeutumassa olevaan ojaan ja osin ojittamattomaan osaan. Esityskohteen suot eritysojan kohdalla ovat rämeitä ja korpia. Kuten yllä todettiin kaikki korpityypit ja pää­osa rämetyypeistä luokitellaan Etelä-Suomessa uhanalaisiksi.

Hakemussuunnitelman mukaan lohkolle 9 suunniteltu eritysoja rajoittuu Ruostesuon ojitta­mattomaan alueeseen noin 100 metrin matkalla. Oja kaivettaisiin vanhaan metsäojaan. Ha­kemussuunnitelman täydennyksen liitteen 2a mukaan suunnitelmaa on muutettu siten, että eritysojan ja metsäojan väliin jää 20 metrin suojavyöhyke. Liitteen selvityksessä esitettyjen perustelujen mukaisen arvion mukaan eristysojan siirron jälkeen hankkeella ei arvioida ole-van kuivatusvaikutuksia Ruostesuon luonnontilaiselle osalle.

Alueen ojitus on jo nähtävissä 1976 peruskartoissa, joten ojitukset ovat pääosin peräisin jo 1960-luvulta tai viimeistään 1970-luvun alusta. Karttatarkastelun perusteella alueen lohkon 9 luonnontilaiseen Ruostesuohon rajoittuva oja on jo lähes umpeutunut, joten sen kuivatus­vaikutukset ovat jo vähentyneet ja alueen vesitalous on vähitellen palautunut kohti luonnon­tilaisen suon vesitaloutta. Eri hankkeissa ja mm. YVA-selvityksissä turvetuotannon kuiva­tusvaikutuksen on todettu ulottuvan olosuhteista ja suotyypeistä riippuen yli 50 metrin etäi­syydelle ympärysojituksesta. Tämän mukaisesti yhdistysten arvion mukaan, vaikka eristys­ojan siirto voi jossain määrin vähentää hankkeen aiheuttamia kuivatusvaikutuksia, niin uu­den syvän eritysojan kaivun kuivatusvaikutukset tulevat ulottumaan myös luonnontilaisella osalle ja näin heikentävät uudelleen luonnontilaisen osan reuna-alueen vesitaloutta.

Hakemuksen täydennyksen mukaisen lohkon eristysojan siirron tavoitteena on myös vähen­tää hankkeen pölyvaikutuksia Ruostesuon luonnontilaiselle osalle ja pienvesille. Täyden­nyksessä esitetyssä selvityksessä tarkastellaan vain viihtyvyyshaitan tasoon, jonka arvioi­daan alittuvan keskimäärin 25 m etäisyydellä tuotantoalueen reunasta. Siinä ei kuitenkaan ole lainkaan arvioitu pölyhaittojen vaikutuksia luonnontilaisen osan tai pienvesien luonto­tyyppeihin ja eliölajistoon, jolla on merkitystä luvan myöntämisen edellytysten kannalta.

Yhdistysten arvion mukaan hankkeen pölyhaitoilla on merkittäviä vaikutuksia pienvesiin sekä alueen lähistön luonnonoloille. Tuotannosta vapautuva turvepöly aiheuttaisi haitallisia vaikutuksia Ruostesuon arvokkaan luonnontilaisen suoalueen luontotyyppeihin ja eliölajis­toon. Tutkimusten perusteella kasvillisuus kärsii mitä todennäköisimmin turvepölystä sa­moilla mekanismeilla kuin muun pölyaineksen laskeumassa: kasvu, lehtibiomassa ja sie­mentuotanto vähenevät sekä hengitysaineenvaihdunta heikkenee.

Eliölajeista jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille, joten ne lienevät herkimpiä myös turvepö­lylle, joka vaikuttaa epifyytteihin mekaanisesti ja kemiallisestikin. Monet pienet rupijäkälät peittyvät helposti pölyyn ja niiden leväosakkaan yhteyttäminen heikkenee. Epifyytit ovat sa­deveden ja sen mukana runkoa ja oksia myöten valuvien ravinteiden varassa. Turvepölyn happamoittava vaikutus heikentäisi myös lajiston kuntoa. Jäkälälajistossa mahdollisesti ta­pahtuvat muutokset heijastuvat myös niiden elinympäristöjen kuten boreaalisten luonnon­metsien tai puustoisten soiden monimuotoisuuden vähenemiseen.

Hankkeen aiheuttaman turvepölyn haittavaikutukset luonnontilaisen suoalueen luontotyy­peille kohdistuvat ainakin hankealueeseen suoraan rajoittuville luontotyypeille ja eliölajeille. Pölyvaikutukset, jotka tässä hankkeessa kohdistuvat juuri vallitsevien länsi-ja lounaistuulien alapuoliseen alueeseen, ulottuvat jopa 500 metrin etäisyydelle tuotantokentästä (ks. esim. Koivu-Ruosmesuon turvetuotannon YVA ja ympäristölupapäätös Itä-Suomen AVI 15.1.2015 nro 2/2015/1). Vakiintuneen käytännön mukaan turveaumat on sijoitettava yli 500 metrin etäisyydelle häiriintyvistä kohteista.

Esimerkiksi hankealueeseen rajoittuvilla luonnontilaisen suoalueen puustoisilla soilla pöly­vaikutus kohdistuisi niiden jäkälälajistolle, jolloin näiden väliin voitaisiin turvepölyn haittavai­kutusten vuoksi jättämään suojavyöhyke. Esimerkiksi Itä-Suomen aluehallintoviraston anta­massa Valtimon Kuohusoiden turpeenoton ympäristölupapäätöksessä turvetuotantoalueen ja Natura-alueen väliin jätetyn suojavyöhykkeen perusteluissa viitattiin osin jäkälälajistolle turvepölystä aiheutuviin vaikutuksiin Natura-alueella. Ruostesuon hankealueeseen rajoittu­vien puustoisten soiden jäkälälajistosta ei ole tietoa, joten yhdistykset edellyttävät, että alue­hallintoviraston pitää edellyttää hakijalta myös selvitystä näiden reunarämeiden ja -korpien jäkälälajistosta ja arviota turvepölyn vaikutuksesta lajistoon.

Yhdistysten arvion mukaan hankealueen mahdollisen turvetuotannon aiheuttamat kuivatus­ja pölyhaitat heikentävät valtakunnallisesti arvokkaan Ruostesuon uhanalaisten suotyyppien ja eliölajiston ominaispiirteitä ja aiheuttavat varoivaisuusperiaate huomioon ottaen ym­päristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin kohdan 4 tarkoittamien erityisten luonnonolo­suhteiden huonontumista. Hakija tulee myös edellyttää selvittämään hankealuettasuoraan reunustavien luonnontilaisen Ruostesuon puustoisten soiden jäkälälajistoja turvepölyn vaikutus lajistoon.

Linnusto

Ympäristölupahakemuksen liitteessä olevan linnustoselvityksen mukaan Ruostesuon luon­nontilaisen osan linnustoon kuuluvat mm. valtakunnallisesti silmälläpidettävät liro, niittykir­vinen ja keltavästäräkki. Uusimmassa, vuonna 2019 tehdyssä uhanalaisarviossa niittykirvi­sen luokitus on muuttunut ja se arvioitiin valtakunnallisesti elinvoimaiseksi. Lisäksi selvityk­sen mukaan rajauksen ulkopuolisella Ruostesuolla pesii todennäköisesti kurki ja vähintään kaksi kapustarintaparia, jotka kuuluvat EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja.

Linnustoselvityksessä esitettyjen suojelullisesti huomiotavien lajien havaintopaikkojen pe­rusteella soidensuojelun täydennysesityksen mukaisen Ruostesuon arvokkaan osan alu­eella tai rajan tuntumassa hankealueella on havaittu myös valtakunnallisesti vaarantunut töyhtötiainen ja silmälläpidettävät taivaanvuohi, punavarpunen ja pohjansirkku.

BirdLife Suomen tiirahavaintojärjestelmän ja soidensuojelun täydennysohjelman kartoituk­sien mukaan hankealueen itäpuolisella luonnontilaisella Ruostesuolla on pesimäaikaisia ha­vaintoja valtakunnallisesti vaarantuneista metsähanhesta ja riekosta. Tiira-havaintojärjestel­män mukaan Ruostesuolla on havaittu myös valtakunnallisesti lintudirektiivin liitteen I lajei­hin kuuluvat metso ja teeri. Ruostesuolla on merkitystä teerien soidinalueena. Metso todet­tiin myös pesivänä hankealueella.

Hakemuksessa ja sen täydennyksessä meluhaittoja tarkastellaan työsuojelulain ja melun­torjuntalain mukaisen asuntoalueille annetun ohjearvon (55 dB (A) mukaisesti. Jyrsinturve­tuotannon työvaiheiden hetkellinen melu voi ylittää 55 dB(A) tason 50-150 m etäisyydellä tuotantoalueesta avoimessa maastossa ja melun kannalta otollisissa leviämisolosuhteissa. Täydennyksen selvityksen mukaan Ruostesuon hankealueen ja luonnontilaisen suoalueen välissä on melua vaimentamassa kivennäismaaselänne ja puustoa, joten 55 dB(A) hetkelli­sen melutason on arvioitu em. syistä ulottuvan 100 m etäisyydelle tuotantoalueen reunasta, eikä melutaso selvityksessä esitetyn karttakuvan mukaisesti näin ollen ulotu ojittamatto­malle Ruostesuolle kuin pienelle alueelle lohko 9:n itäpuolella.

Yhdistysten arvion mukaan hankkeen aiheuttamat meluhaittojen vaikutusalue linnustolle Ruostesuon luonnontilaisella osalla kuten koko hankealueen ympärillä on huomattavasti laajempi kuin hakemuksen liitteessä esitetyn ihmisille haittaa aiheuttava ohjearvojen mukai­nen melutaso. Yhdistykset arvioivatkin, että hankkeen aiheuttamat kuivatus, pöly ja erityi­sesti meluhaitat voivat olla hyvin merkittäviä erityisesti luonnontilaisen osan suojelullisesti merkittäville lintulajeille.

Lintulajien levinneisyyttä ja kannan muutoksia tarkastelevan Suomen lintuatlaksen raportin mukaan metsähanhen levinneisyyteen ja pesimäkannan kokoon vaikuttaa ennen kaikkea soiden käyttö. Soiden ojitus, turvetuotanto ja muu ihmisen aiheuttama häirintä saattavat muuttaa suot lajille elinkelvottomiksi. Tällaiset muutokset uhkaavat ennen kaikkea Etelä-ja Keski-Suomen populaatioita, sillä tällä alueella on vielä paljon suojelemattomia soita. Suo­men eliölajien uhanalaisuutta käsittelevän punaisen kirjan (2019) mukaan soiden ojitus ja turvetuotanto ovat myös yhtenä keskeisenä tekijänä vaikuttaneet metsähanhen uhanalais­tumiseen.

Metsähanhi on pesimäaikaan arka ja viihtyy kaukana ihmisasutuksesta. Yhdistysten käsi­tyksen mukaan pelkästään suunnitellun turvetuotannon aiheuttama melu ja muu häiriö voi tehdä Ruostesuon luonnontilaisen osan metsähanhen pesinnän kannalta elinkelvottomaksi. Lisäksi pölypäästöt ja kuivatusvaikutukset heikentävät metsähanhen hanhien pesimä-ja ruokailuympäristöjä, erityisesti pienet poikaset kärsivät näistä haitoista.

Hanhipoikueet liikkuvat myös laajasti pesimäreviirillään ja pienet lammet, kuten esimerkiksi Ruostelampi hankealueen reunalla, ovat poikueille mieluisia ruokailu-ja suojapaikkoja. Ku­ten myöhemmin muistutuksessa tuodaan esille, hankkeen meluhaitat yhdessä kuivatus-ja pölyhaittojen kanssa ovat Ruostelammella niin merkittäviä, että hanhipoikueiden liikkumisen lammella tulisi mahdottomaksi.

Vaikon ja sen lähialueen soilla säilynyt metsähanhiesiintymä on maakunnan eteläisimpiä. Ruostesuon turpeenoton ohella myös muut viime vuosien alueelle suunnitellut turpeenotto­hankkeet ovat heikentäneet hanhien pesimäpaikkoja tällä alueella, Ympäristöluvan saa­neilla Juuan soiden turvetuotantoon otetuista tai lähiaikoina turpeenottoon tulevista soista Pahankalansuolla ja Kylynsuolla metsähanhen pesimämahdollisuuksien turvaaminen on tul­lut esille hankkeiden ympäristöluvan käsittelyssä.

Pahankalansuon linnustoselvityksessä ei havaittu metsähanhia, mutta aluehallintoviraston maastotarkastuksessa suunnitellun tuotantorajauksen lähistöllä olevalla Pahankalanlam­mella havaittiin metsähanhipoikue. Lampi on hanhipoikueille tyypillinen ruokailu-ja suoja­paikka. Kylynsuon ympäristölupaan liittyvässä linnustoselvityksessä metsähanhesta tehtiin äänihavainto. Hankkeen linnustoselvityksen mukaan kartoitusalueella ei kuitenkaan arvioitu olevan metsähanhelle sopivaa pesimäaluetta. Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja valvontaviranomaisen Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lupahakemuksesta antamissa lausunnoissa kuitenkin Kylynsuon alue arvioitiin lajin mahdolliseksi pesimäympäristöksi.

Kuopion energian yllä mainitut turpeenottohankkeet ovat jo osaltaan heikentäneet Vaikon alueen laajemmin koko maakunnan eteläosan pesimäkantaa, joten Ruostesuolle suunnitel­lun turpeenoton aiheuttama häiriö luonnontilaiselle Ruostesuolla edelleen lisää alueen turvetuotantohankkeiden haitallisia yhteisvaikutuksia maakunnan eteläosien metsähanhi­kannalle.

Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen mukaan Juuan pesiväksi metsähanhikannaksi on arvioitu 10 paria, joten alueen uusien turvehankkeiden haittavaikutukset alueen metsä­hanhikannan kannalta ovat hyvin merkittävät. Kuten vesistövaikutusten arvioinnissa todet­tiin, niin eri hankkeiden yhteisvaikutuksien arvioinnissa viimeisen hankkeen ”kynnys” on aina korkeampi luvan myöntämisen ehtojen tarkastelussa. Tämä tulee yhdistysten mielestä ottaa huomioon arvioitaessa hankkeen vaikutuksia hankkeen vaikutuksia Juuan ja laajemmin maakunnan eteläosien metsähanhikantoihin. Yhteisvaikutusten arviointi lupaharkinnassa metsähanhen osalta tulee koskea Kuopion Energian Juuan alueella turpeenotossa olevaa Kylysuota ja ympäristöluvan saaneita Pahankalan-, Ahmon-ja Konosensuota.

Riekon pesimäympäristöihin kuuluvat nevojen ja rämeiden laidat. Hankealueen tur­peenoton kuivatus-, pöly-ja erityisesti meluhaittojen seurauksena ainakin Ruostesuon luon­nontilaisen osan hankealueeseen rajoittuvien neva-ja rämereunusten riekoille sopivat pesi­mäympäristöt menettävät merkityksensä lajin pesimäalueena ja haittavaikutukset heijastu­vat myös koko luonnontilaisen Ruostesuon riekkokannan heikentymiseen tulevaisuudessa. Kuivatus-ja pölyhaitat sekä kaivettavat syvät eristysojat heikentävät riekkopoikueiden elin­mahdollisuuksia alueella.

Riekon esiintymisalueilla ojitettujen soiden ennallistamisella on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia näiden suoalueiden riekkokantojen kehitykseen, joten yhdistysten näkemyksen mukaan hankealueen ennallistaminen turvetuotannon sijaan vaikuttaisi myönteisesti koko Ruostesuon alueen riekkokantoihin.

Suomen eliölajien uhanalaisuutta käsittelevän punaisen kirjan (2019) mukaan soiden ojitus­ten ja turvetuotannon ohella ilmastonmuutos on keskeinen riekon uhanalaistumiseen vai­kuttanut ja tulevaisuudessa yhä enemmän vaikuttava tekijät. Riekko vaihtaa talvisin valkoi­seen höyhenpukuun, jonka takia lumettomina talvina se on helposti petojen huomatta­vissa. Tällä on vaikuttaa haitallisesti erityisesti lajin eteläimpiin esiintymiin, koska näillä alu­eilla ilmaston lämpenemisen seurauksena vähälumiset tai lumettomat talvet tulevat yleisty­mään.

Turpeennoston ja -polton aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen osuus Suomen kaikista ilmas­toa lämmittävistä päästöistä on merkittävä. Kuten jo muistutuksessa aiemmin Vaikkooen taimenen ja harjuksen osalta todettiin Ruostesuon ja muilta alueen turvetuotantoalueilta nostettavasta ja Kuopiossa poltettavasta turpeesta vapautuvalla hiilidioksidilla on siten hai­tallisia vaikutuksia ilmaston lämpenemisestä kärsivien eliölajien, kuten riekon osalta. Yhdis­tysten mielestä tältä osin ilmastonmuutoksen vaikutukset tulee lupakäsittelyssä ottaa huo­mioon hankkeen päästöihin liittyvänä asiana.

Linnustoselvityksessä hankealueen kaakkoiskulmassa lähellä luonnontilaista Ruostesuota havaittiin pyy. Selvityksen mukaan laji kuulunee hankealueen linnustoon. Havaintopaikka viittaa siihen, että pyyreviiri ulottuu myös luonnontilaisen Ruostesuon reunan puustoisille osille hankealueen ulkopuolelle. Kuten riekon osalta todettiin vastaavalaisesti turpeenoton aiheuttaman häiriön sekä pölyhaittojen ja kuivatusvaikutusten seurauksena pyy voi myös joutua siirtymään kokonaan pois myös luonnontilaisen Ruostesuon reunan puustoisilta osilta. Pyy kuuluu vuoden 2019 uhanalaisarvion mukaan valtakunnallisesti vaarantuneisiin lajeihin.

Pohjansirkku on lintulajien suojelun kannalta yksi alueen merkittävimpiä lajeja, vaikka sitä ei vuonna 2019 arvioitu Suomessa uhanalaiseksi. Laji on kuitenkin kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) tekemän eliölajien koko maailmaa koskevassa luokittelussa (1918) arvioitu maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi. Tämän vuoksi kaikkien pohjan­sirkun elinympäristöjä ja sitä kautta kannan kehitystä uhkaavien tekijöiden aiheuttamia hait­tavaikutuksia tulee pystyä ehkäisemään mahdollisimman hyvin. Lajin tyyppillisiä pesimäym­päristöjä ovat puustoiset suot. Suomessa pohjansirkun elinympäristöjen keskeisenä uhka­tekijänä ovat vuoden 2019 uhanalaisarvion mukaan metsäojitus ja turvetuotanto.

Alueen linnustoselvityksen mukaan pohjansirkun reviiri hankealueella on pyyn tavoin han­kealueen kaakkoiskulmassa lähellä luonnontilaista Ruostesuota, jonka vuoksi reviiri ulottuu myös luonnontilaisen Ruostesuon reunan puustoisilla soille hankealueen ulkopuolelle. Yh­distysten arvion mukaan turpeenoton aiheuttaman häiriön ja kuivatusvaikutusten seurauk­sena pohjansirkku katoaa kokonaan luonnontilaisen Ruostesuon reunan puustoisten soiden pesimälajistosta.

Hankealueen ja luonnontilaisen Ruostesuon reunalla havaittiin töyhtötiainen. Aiemmin melko tavallisen töyhtötiaisen kanta on viime vuosina taantuneet voimakkaasti, joten vuo­sien 2016 ja 2019 uhanalaisarvioinneissa töyhtötiainen on luokiteltu vaarantuneeksi. Töyh­tötiaisen uhanalaistumisen syynä ovat vanhojen metsien ja kookkaiden puiden vähenemi­nen sekä lahopuun väheneminen: lahoavan puuaineksen, kuolleiden tai kuolevien puiden sekä oksien, laho-ja kolopuiden väheneminen. Tämän vuoksi turvetuotannon päästöt eivät vaikuta lajien uhanalaisuuteen liittyviin keskeisimpiin syihin. Kuitenkin lajille sopivien pesi­mäympäristöjen supistuminen hankealueen reunalla ja tuotantoalueen meluhaitat ja mah­dollisesti myös pölyhaitat voivat yhdistysten arvion mukaan vaikuttaa lajin esiintymismah­dollisuuksiin Ruostesuon luonnontilaisen reunaosan puustoisilla soilla.

Linnustoselvityksen mukaan tämä reunareviiri mukaan lukien hankealueella arvioitiin pesi­vän kaikkiaan 3 paria töyhtötiaisia. Muista reviireistä yksi sijaitsee keskempänä hankealu­etta ja toinen hankealueen länsireunalla Puolivälinkankaan metsäalueen puolella. Kokonai­suudessaan hankealuetta ja sen reunametsien ja puustoisten soiden töyhtötiaiskanta on vielä melko vahva ja elinvoimainen, mutta Ruostesuon turpeenottoalueen ja turpeenoton aiheuttamien haittojen seurauksen laji voi yhdistysten arvion mukaan kadota kokonaan alu­een pesimälajistosta.

Yhteenvetona ylläesitetystä hankkeen aiheuttamat haitat Ruostesuon luonnontilaisenosan linnustolle, erityisesti melusta johtuva häiriö metsähanhelle ja riekolle, sekä pö­lypäästöt ja kuivatushaitat lintulajien elinympäristöille erityisesti poikueiden kannaltaovat hyvin merkittäviä ja aiheuttavat yhdistysten arvion mukaan ympäristönsuojelu­lain 49 §:n 1 momentin kohdan 4 tarkoittamien erityisten luonnonolosuhteiden huo­nontumista.

Hankealueen länsipuolisella Ritopuronkankaalla havaittiin töyhtötiaisen lisäksi myös toisen metsätiaisen, hömötiaisen reviiri. Aiemmin tavallisen hömötiaisen kanta Suomessa on taan­tunut töyhtötiaistakin voimakkaammin ja vuoden 2019 uhanalaisarviossa hömötiainen luo­kiteltiin erittäin uhanalaiseksi. Hömötiaisen uhanalaistumisen syynä on myös vanhojen met­sien ja kookkaiden puiden väheneminen sekä lahopuun väheneminen: lahoavan puuainek­sen, kuolleiden tai kuolevien puiden sekä oksien, laho-ja kolopuiden väheneminen. Tämän vuoksi turvetuotannon päästöt eivät vaikuta lajin uhanalaisuuteen liittyviin keskeisimpiin syi­hin. Kuitenkin hömötiaisella sopivien pesimäympäristöjen supistuminen hankealueenreunalla ja myös hankkeen meluhaitta ja mahdollisesti myös pölypäästöt voivat yh­distysten arvion mukaan vaikuttaa osaltaan erittäin uhanalaisen hömötiaisen esiinty­mismahdollisuuksiin alueella turvetuotannon seurauksena ja tämä tulee ottaa huomioon arvioitaessa hankkeen vaikutuksia ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momen­tin kohdan 4 tarkoittamien erityisten luonnonolosuhteiden huonontumiseen.

Perustelut muille vaatimuksille

1. Toiminnan aloituslupa

Kuopion energia hakee myös lupaa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta. Toiminnan aloitus koskee hankkeen vesiensuojelurakenteiden toteutusta pintavalutusken­tän, laskeutusaltaiden ja eristysojien osalta. Rajoitetun toiminnan aloitus ei hakijan arvion aiheuta sellaisia muutoksia ympäristöön, että muutoksenhaku niiden johdosta tulisi hyödyt­tömäksi.

Yhdistysten arvion mukaan toiminnan aloittamiseen liittyvien eristysojien kaivaminen aiheut­taa kuivatushaittoja Ruostesuon suojelullisesti arvokkaalla luonnontilaisella osalla ja hanke­alueen lähialueella sijaitsevalla vesilain mukaisella luonnontilaisella pienvesiluontotyypillä, Ruostelammella. Aloitusluvan mukaisten vesiensuojelurakenteiden toteutus ja rakentami­sesta johtuva kuormitus puolestaan vaarantaa vesilain pienvesisäännösten vastaisesti han­kealueella ja sen alapuolisella vesienjohtamisreitillä sijaitsevan norouoman luonnontilaa. Toiminnan aloittaminen lisää myös alapuolisten vesistöjen tilaan vaikuttavaa kuormitusta, tässä tapauksessa erityisesti Saarilammessa. Vesiensuojelurakenteiden toteutuksen seu­rauksena muuttuneita luonnontilaista suota ja pienvesiä sekä rakentamisesta johtuvan kiin­toaineksen vaikutuksesta mahdollisesti muuttunutta vesiympäristöä ei voida jälkikäteen teh­tävillä toimenpiteillä palauttaa ennen toiminnan aloittamista vallinneeseen tilaan. Tämän vuoksi yhdistykset vaativat, että lupaa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta ei tule myöntää.

2. Hankkeen vaikutukset alueen pienvesiin

Ruostelampi

Ympäristölupahakemuksen liitteenä olevan luontoselvityksen mukaisella selvitysalueella ei ole vesilain 2 luvun 11 § mukaisia vesiluonnon suojelutyyppejä. Selvitysalue käsitti yksin­omaan hankealueen. Suunnitellun turpeenottoalueen kaakkoisosassa on pieni Ruoste­lampi. Lupahakemuksessa ja alueella tehdyssä luontoselvityksessä lammesta ei mainita mi­tään. Lintuselvityksen yhteydessä lammella havaittiin kesäkuussa joutsenpari, jonka ei arvi­oitu pesivän alueella.

Karttatarkastelun perusteella Ruostelampi on alle hehtaarin kokoinen luonnontilainen pikku­lampi. Vesilain 2 luvun 11 §:n mukaan enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai jär­ven luonnontilan vaarantaminen on kielletty.

Vesilain pienvesisäännösten suojelun perusteita on käsitelty hallituksen esityksessä vuo­delta 1996 (HE 79/1996). Lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemien vaihtelua sekä luon­non monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna-ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan las­kemisen vuoksi ja muista syistä viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentynyt. Näistä syistä ehdotetaan kiellettäviksi myös sellaiset toimenpiteet, jotka vaarantavat enintään yh­den hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan säilymisen kannalta.

Ruostelammen merkitystä säädösten tavoitteiden mukaisen biodiversiteetin turvaamisessa korostaa se, että lampi ja sen välitön lähiympäristö kuuluvat Metsähallituksen alue-ekologi­sen verkoston arvokkaisiin luontokohteisiin. Lammen välittömään lähiympäristöön kuuluvat lampea ympäröivä avoin ja puustoinen vyöhyke.

Hakemussuunnitelman mukainen Ruostesuon lohkon 9 eristysoja on noin 50 metrin etäi­syydellä ja lammen arvokas lähiympäristö vain noin 25 metrin päässä Ruostelammesta. Hankkeen täydennyksen mukaan lohkon 9 eritysojan siirtäminen siten, että eristysojan ja vanhan metsäojan väliin jää 20 metrin suojavyöhyke, varmistaa metsäojaan luonnontilai­selta alueelta tulevien vesien johtuminen nykyistä reittiä kohti Ruostelampea. Ruostelammin valuma-alue ei siten muutu hankkeen vaikutuksesta.

Yhdistysten arvion mukaan hakemuksen täydennyksen arvio hankkeen vaikutuksista Ruos­telammen veden määrään tai virtaamiin on oikeansuuntainen. Lohkon 9 vesien virtaus­suunta luontaisesti kohti Ruostepuroa. On kuitenkin mahdollista, että osa lammen vesistä, riippuen ojien kunnosta ja virtaussuunnista, on myös voinut virrata lohkon 9 alueelta rajaojan kautta Ruostelampeen. Yhdistysten arvion mukaan varovaisuusperiaate huomioon ottaen hankkeella voi olla kuivattavaa vaikutusta Ruostelammella ja sen lähiympäristössä.

Tuotantoalueelta laskeutuu turvepölyä Ruostelampeen ja sen lähiympäristöön tai lähiojin ja niiden penkereille ja sitä kautta huuhtoutuu sadejaksojen edelleen lampeen ja sen lähiym­päristöön ja aiheuttaa lammella rehevöitymistä ja liettymistä. Ruostelammen kaltaisessa pienvedessä lähellä tuotantoaluetta laskeutuvan pölyn määrä voi suhteessa vesipinta-alaan olla merkittävä. Kevyt pölyaines voi ajoittain peittää veden pinnan pitkiäkin aikoja, jolloin ekologiset tuotanto-olosuhteet muuttuvat. Pölyämisestä johtuvat veden laadun muutokset saattavat vaikuttaa haitallisesti myös lampien eläinlajistoon. Eliölajistossa tapahtuvat muu­tokset vaikuttavat heikentävästi tämän vesiluontotyypin ominaispiirteisiin. Lammen veden­pinnan alentuminen lisää myös lampeen sen välittömään lähiympäristöön kulkeutuvan pölyn haittoja.

Lammen eliölajistoa ei tunneta, mutta Ruostelammen kaltaiset pikkulammet voivat olla ai­nakin viitasammakon ja useiden sudenkorentolajien elinympäristöjä. Viitasammakko ja osa korentolajeista ovat Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV (a) tarkoittamia tiukkaan suojeltuja lajeja, joiden lisääntymis-ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on luonnonsuojelulain mukaan kielletty. Yhdistysten mielestä hakija tulee edellyttää täydentä­mään hakemustaan selvityksellä viitasammakon ja sudenkorentolajiston esiintymisestä Ruostelammella. Selvitys tulee ulottaa myös Saarilammelle.

Hankealueen meluhaitat eivät sinällään vaikuta lammen luonnontilaan, mutta niillä voi olla haitallista vaikutusta lammella esiintyvään linnustoon. Esimerkiksi lammella havaitut joutse­net saattoivat olla vielä pesimätön pariskunta, joka oli ottanut lammen pesimäreviirikseen. On selvää, että mahdollisen turvetuotannon aiheuttama häirintä tulee jatkossa estämään pariskunnan pesimäyritykset lammella.

Kuten aiemmin muistiossa todettiin, niin metsähanhet, jotka kuuluvat Ruostesuon luonnon­tilaisen osan uhanalaisen pesimälinnustoon, poikueineen liikkuvat laajasti pesimäreviirillään ja pienet lammet, kuten Ruostelampi ovat poikueille mieluisia ruokailu-ja suojapaikkoja.

Hankkeen meluhaitat ja osin myös ylläkuvatut kuivumis-ja pölyhaitat Ruostelammella teki­sivät hanhipoikueiden liikkumisen lammella mahdottomaksi.

Ruostesuon turvetuotannon kuivatus-ja pölyhaitat Ruostelammella sekä meluhaittalammen lintulajeille aiheuttavat yhdistysten mielestä Ruostelammen ja sen vesivai­kutteisen lähiympäristön luonnontilan vaarantumista vesilain luontotyyppisäännök­sen vastaisesti, joten lammen luonnontilan vaarantamiseen on haettava vesilain 2luvun 11 §:n 2 momentin mukainen poikkeuslupa. Lisäksi yhdistykset vaativat, että hakija täydentää lupahakemusta luontodirektiivin liitteen IV (a) lajiston esiintymi­sestä Ruostelammella ja samalla myös Saarilammella.

Ritopuro

Hakemuksen mukaan hankealueen vedet johdetaan pintavalutuskentältä metsäojan (Rito­puro) kautta Saarilampeen ja sieltä edelleen Saaripuroa pitkin Vaikkojokeen. Hankkeen luontoselvityksessä Ritopurosta ei mainita mitään.

Karttatarkastelun perusteella hakemuksessa ojaksi kuvattu Ritopuro on Ala-Ritolammesta Saarilampeen laskeva pieni virtavesiuoma. Yhdistysten arvion mukaan Ritopuro on vesilain määritelmän mukainen puroa pienempi vesiuoma (noro), jonka valuma-alue on vähemmän kuin kymmenen neliökilometriä ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkit­tävässä määrin mahdollista.

Ritopuron valuma-alue on kooltaan 7,15 km², joten tämän perusteella se on noro (vesilain 1 luvun 3 §:n 6 kohta). Muistutuksen liitteenä olevien kuvien 1 ja 2 ja perusteella Ritopuron uoma on kapea ja siinä virtaavan veden määrä on kesäaikana vähäinen, joten Ritopuro on tämänkin perusteella vesilain määritelmän mukainen noro.

Vesilain 2 luvun 11 §:n mukaan muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron luon­nontilan vaarantaminen on kielletty.

Vesilain perustelujen mukaan (HE 277/2009) pienvesien luonnontilaisuudella tarkoitetaan ensisijaisesti luontotyyppejä, joiden olennaiset ominaispiirteet eivät ole muuttuneet muok­kauksen seurauksena. Käsitettä ei kuitenkaan ole tulkittava ahtaasti niin, että se kattaisi vain täysin ihmistoiminnan vaikutuksen ulkopuolelle jääneet kohteet. Ensinnäkin vähäiset olen­naisiin ominaispiirteisiin vaikuttamattomat muutokset ovat mahdollisia ilman, että luonnonti­laa pidetään palautumattomana. Toisaalta luonnontila on saattanut palautua muutosten jäl­keen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen tai ennallistamistoimenpiteiden seurauksena.

Ilmakuvatarkastelun perustella Ritopuron uomassa luonnontilaisuus näkyy parhaiten uoman ylä-ja alaosalla. Alaosalla mutkitteleva uoma virtaa luonnontilaisella suolla Saarilampeen. Yläosalla Ala-Ritolammesta lähtevä uoma virtaa Lehtolammen tiealitukseen saakka täyden­nysohjelman valmistelun mukaisella valtakunnallisesti merkittävällä Ruostesuon luonnonti­laisella osalla. Nämä osat uomasta eivät ole Metsähallituksen mailla, joten ne eivät siten ole olleet ainakaan aiemmin muistutuksessa mainittujen Metsähallituksen vanhojen Nurmes­projektin aikaisten ojitusten piirissä.

Yhdistyksillä on myös kahdelta muulta Metsähallituksen mailla sijaitsevalta Ritopuron osalta tarkempia tietoja uomasta ja toiselta myös uomaa reunustavista luontotyypistä. Hankesuun­nitelman lohkon 4 alueelta Ritopurosta kahteen suuntaan otettujen kuvien 1 ja 2 mukaan uoma on luonnontilaisen kaltainen ja niiden lähiympäristössä on mm. ruoho-ja metsäkorte­korpea. Molemmat näistä suotyypeistä luokitellaan Etelä-Suomessa erittäin uhanalaiseksi.

Alueella tehdyssä luontoselvityksen mukaan alueen ainoaksi uhanalaiseksi suoluontotyy­piksi on ilmoitettu tupasvillaräme. Ritopuronkankaan eteläpuolella Ritopuron tiealituksen molemmin puolin uoma lähiympäristöineen on noin 90 metrin matkalla merkitty Metsähalli­tuksen alue-ekologisessa suunnitelmassa arvokkaaksi luontokohteeksi, pienveden lähiym­päristö, johon sisältyy itse pienvesi ja sen lähiympäristö (retkikartta.fi).

Nämä vahvistavat karttatarkastelun mukaista käsitystä uoman luonnontilaisuudesta. Alueen ojitukset ovat nähtävissä vuoden 1976 peruskartoilla, joten ne on tehty aikaisintaan 1970-­luvun alkupuoliskolla. Vaikka vanhat metsäojitukset ovat aikanaan voineet vaikuttaa Ritopu­ron uoman luonnontilaisuuteen, niin ylläesitettyjen tietojen perusteella uoman luonnontila on kokonaisuudessaan palautunut pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen seurauksena vesilain tarkoittamaksi luonnontilaiseksi uomaksi. Jo pelkästään ylläesitettyjen yksittäisten tietojen ja havaintojen perusteella Ritopuro ja sen lähiympäristö muodostavat luonnon monimuotoi­suuden kannalta pienvesielinympäristön. Näiden tietojen perusteella yhdistykset arvioivat Ritopuron norouoman vesilain tarkoittamaksi luonnontilaiseksi pienvedeksi.

Ruostepuron turpeenoton seurauksena Ritopuro tuhoutuisi kokonaisuudessaan hankealu­eella. Hankealueen alueen alapuolisilla Ritopuron osilla turpeenoton suurimpana haittana on hankealueelta tuleva kiintoainekuormitus.

Kuten muistutuksessa aiemmin todettiin, muun muassa rankkasateet aiheuttavat huomatta­via kuormituspiikkejä alapuolisissa vesistöissä. Ruostesuon ojitetulle alueelle perustettavan pintavalutuskentän puhdistustehoon liittyy erityisesti kevään sulamisvesien ja voimakkaiden sadejaksojen aikaan merkittäviä epävarmuustekijöitä. Sulamisvesien ja rankkasateiden ai­kaan erityisesti Ritopuroon ja myös muihin alapuolisiin vesistöihin kulkeutuu huomattavia määriä kiintoainesta, joka aiheuttaa norouoman liettymistä, veden voimakkaiden vaihtelujen vuoksi haitalliset vaikutukset ulottuvat myös uoman vesivaikutteisten lähiympäristöjen luon­totyypeille.

Kiintoainekuormitus voi aiheuttaa myös uoman ominaispiirteisiin muutoksia ja uoman tuk­keutumista ja tämän myötä mahdollisesti tarvetta poistaa lietteitä uoman perkauk­silla. Hankkeen asiakirjojen liitteen 3 varaussopimuskartassa (51 ha) Ritopuroon uomaan on merkitty mahdollinen perkaus hankealueelta Lehtolammen tien länsipuoliselle osalle. Mahdollisesti perattavaan osaan kuuluu siten myös Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnitelmassa arvokkaaksi luontokohteeksi merkityn Ritopuron pienvesiympäristön tien länsipuolinen osa. Yhdistyksen arvion mukaan uoman perattavan osan luonnontila vaaran­tuisi vesilain pienvesisäännösten vastaisesti. Hakemuksen täydennyksessä kuitenkin esi­tetään, että hanke ei edellytä laskuojan perkausta. Yhdistykset pitävät hakemuksen asiakir­jojen tietoja mahdollisten perkaustarpeiden osalta ristiriitaisina, joten uoman mahdolliset perkaukset sekä niiden aiheuttamat norouoman luonnontilaa vaarantavat muutokset ja nii­den arviointi jäävät avoimeksi.

Tuotantoalueelta laskeutuu turvepölyä lähialueen ojiin ja niiden penkereille, ja sitä kautta huuhtoutuu sadejaksojen aikana noroon tai pöly laskeutuu suoraan norouomaan tai sen lä­hiympäristöön. Siten turvepöly lisää osaltaan uoman ja sen vesivaikutteisten lähiympäristö­jen rehevöitymis-ja liettymishaittoja. Erityisesti Ritopuron kaltaisessa pienvedessä laskeu­tuvan pölyn määrä voi suhteessa vesipinta-alaan olla merkittävä.

Norouoman loppuosassa Saarilammen rantavyöhykkeellä 300 metrin matkalla Ritopuron uomaan vaikuttaa myös Kylysuon turpeenoton aiheuttama kuormitus. On selvää, että tällä osalla näiden kahden turpeenostoalueen (70,2 ha) kuormituksen yhteisvaikutukset ovat hyvin haitallisia pienen norouoman ja sen vesivaikutteisen lähiympäristön tilaan. Kylysuon lupapäätöksessä ei ole lainkaan arvioitu hankkeen vaikutuksia Ritopuron uomaan vesilain pienvesisäännösten kannalta. Kylysuon turpeenoton haittavaikutukset uoman luonnontilaan ovat kuitenkin samanlaiset kuin yllä kuvatut tämän hankkeen vaikutukset, joten Kylysuon turpeenotto on jo voinut vaarantaa Ritopuron uoman luonnontilaisuutta vesilain 2 luvun 11 §:n vastaisesti, eikä hankkeelle ole haettu saman pykälän 2 momentin tarkoittamaa poik­keusta. Tämä korostaa Ritopuron nykytilan selvittämistä ja velvollisuutta hakea vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittamaa poikkeamaa tämän hankeen yhteydessä. Mahdolli­nen Kylysuon hankkeen toteutuksessa tapahtunut vesilain vastaisen menettelyn (luonnon­tilaisen noron muuttaminen) käsittely ei ole tämän hankkeen yhteydessä mahdollista. Tar­vittaessa se voidaan tehdä valvontaviranomaisen toimesta.

Ruostesuon turvetuotanto tuhoaa kokonaisuudessaan turpeenottoalueella Ritopuronuoman ja sen luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaan vesivaikutteisen lä­hiympäristön luonnontilaisuuden ja tuotantoalueen alapuolella turpeenotosta johtu­vat kuormitus-ja pölyhaitat aiheuttavat yhdistysten arvion mukaan Ritopuron ja senvesivaikutteisen lähiympäristön luonnontilan vaarantumista vesilain luontotyyp­pisäännöksen vastaisesti, joten uoman luonnontilan vaarantamiseen on haettava ve­silain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukainen poikkeuslupa. Asian käsittelyssä uomanalaosan osalta tulee myös ottaa huomioon Kyly-ja Ruostesuon yhteisvaikutukset uo­man luonnontilan vaarantumisen kannalta.

3. Hankkeen vaikutukset hankealueen alapuolisille Natura-alueille

Hakemuksen mukaan Ritopuroa pitkin Saarilampeen hankealueelta johdettavat vedet vir­taavat 165 metrin matkalla Vaikkojoen soiden (FI0700055 SAC) Natura-alueen kautta. Ha­kemuksessa Ritopuroa pidetään ojana, eikä siinä ei ole lainkaan arvioitu hankkeen mahdol­lisia vaikutuksia Natura-alueelle.

Vaikkojoen soiden Natura-tietolomakkeen mukaan Natura alue on luonnontilainen aapa­suoyhdistymä, jonka keskellä on kangasmetsäsaarekkeita. Laaja-alaisimmat suotyypit ovat oligotrofisia lyhytkorsinevoja, kalvakkanevoja ja suursaranevoja, laiteilla on erityyppisiä rä­meitä ja korpia. Alueen suot ovat ojittamattomia.

Kuten alueen pienvesiä koskevassa muistutuksemme osassa todettiin, Ritopuro on Ala-Ri­tolammesta Saarilampeen laskeva vesilain tarkoittama luonnontilainen norouoma, joka yh­distysten uomasta hankkimien tietojen mukaan on luonnon monimuotoisuuden kannalta hy­vin merkittävä pienvesielinympäristö.

Karttatarkastelun perusteella Ritopuroa reunustavat Natura-alueen tietolomakkeella maini­tuista luontotyypeistä puustoiset suot, joiden suojelun tavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa. Lisäksi suojelussa ja hoidossa painotetaan sitä, että alueella vallitseva luontotyyppien tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys ja luontotyypin laatua parannetaan ennallistamis-ja hoitotoimenpitein.

Kuten muistutuksessa aiemmin todettiin, metsähallituksen maiden lähes 50 vuotta vanhat ojitukset ovat voineet vaikuttaa Ritopuron uoman luonnontilaisuuteen, mutta nykyisin uoman luonnontilaisuus on mahdollisten muutosten jälkeen palautunut pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen seurauksena. Tämän perusteella myös uomaa Natura-alueen kohdalla voidaan pitää vähintään luonnontilaisen kaltaisena. Uomaa reunustavien puustoisten soiden suotyy­peistä yhdistyksillä ei ole tietoa.

Muistutuksen pienvesiä koskevassa osassa esitetyt kaikki hankkeen kuormituksen ja pölyn haittavaikutukset Ritopuron hankealueen alapuoliseen osaan koskevat myös Natura-alueen kohdalla virtaavaa uomaa ja sen lähiympäristön puustoisia soita. Näiden haitallisten vaiku­tusten seurauksilla voi yhdistysten arvion mukaan olla heikentäviä vaikutuksia Natura-alu­een suojeltaville luontotyypeille ja lajeille. Kuten aiemmin on todettu, uhanalaisia ovat kaikki korpien suotyypit ja merkittävä osa rämeiden suotyypeistä.

Natura-alueen kautta virtaa osin myös Ruostesuon viereisen Kylysuon turvetuotantoalueen vedet, noin 100 metrin matkalla. Kylysuon hakemuksen mukaan kyseinen uoma on ilmoi­tettu metsäojaksi, eikä hankkeella vaikuteta Natura-alueen vesitalouteen. Kylysuon lupa­päätöksessä Natura-asian aluehallintoviraston muistutuksista antaman vastauksen mukaan Natura-arviointi ei ole tarpeen, sillä suunnitellulla turvetuotannolla ei ole vaikutusta Vaikko­joen suot Natura-alueeseen. Vastauksessa ei kuitenkaan esitetä vaikutusarvion perusteita Natura-alueen suojeltavien luontotyyppien kannalta.

Kylysuon kuivatusvesien uoma Natura-alueen kohdalla voi yhdistystenkin arvion olla hake­muksen mukainen metsäoja, joka laskee heti Natura-alueen jälkeen Ritopuroon. Kylysuon turpeenoton haittavaikutukset uomassa ovat samanlaiset kuin aiemmin muistutuksessa on kuvattu Ritopuron osalta tässä hankkeessa. Mikäli uoma on pelkästään metsäoja, niin Kylysuon hankkeen kuormituksen ja pölyn aiheuttamien haittojen vaikutus Natura-alueella kohdistunee etupäässä ojaa reunustaviin luontotyyppeihin.

Riippumatta Kylysuon kuivatusvesien uoman luonteesta Natura-alueen kohdalla yhdistysten näkemyksen mukaan myöhemmin muistutuksessa vaadittavassa Natura-arvioinnin tarve­harkinnassa tai varsinaisessa Natura-arvioinnissa Ruostesuon turpeenoton vaikutuksista tu­lee sen Vaikkojoen soiden Natura-alueen osalta ottaa huomioon myös Kylynsuon ja Ruos­tesuon hankkeiden yhteisvaikutuksien arviointi.

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Kylysuon lupahakemuksesta antamassa lausunnossa to­detaan, että ”Karttatarkastelun perusteella Natura-alueen läpi kulkevan ojan suuntaisesti kulkee toinen oja aivan Natura-alueen rajalla. Jos tuotantoalueelta tulevat kuivatusvedet olisi mahdollista ohjata tähän ojaan ja samalla tukittaisiin Natura-alueen halki kulkeva oja, esim. patoamalla ojan molemmat päät Natura-alueen rajalla, voitaisiin luonnontilaa parantaa tässä kohdassa Natura-aluetta”. Vaikkojoen soiden Natura-tietolomakkeen mukaan Natura­alueen suojelutavoitteisiin kuuluu luontotyypin laadun parantaminen ennallistamis-ja hoito­toimenpitein. Yhdistysten näkemyksen mukaan ELY keskuksen esittämällä toimenpiteellä voisi olla mahdollista vähentää hankkeiden yhteisvaikutuksia Natura-alueelle. Yhdistysten mielestä hakija tulisi edellyttää selvittämään yhteisvaikutusten vähentämiseen liittyvän toi­menpiteen toteutusmahdollisuudet ja vaikutukset Natura-alueeseen.

Ritopuron ja Saarilammen kautta hankealueen vedet virtaavat Saaripuroa pitkin Vaikkojo­keen. Joen varressa Makkarasärkän alueella runsaan 25 km:n päässä tuotantoalueelta Vaikkojoki kuuluu 18 km:n matkalla Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo (FI0600010, SAC) nimiseen Natura-alueeseen.

Natura-tietolomakkeen mukaan Makkarasärkän alueella Vaikkojoen rannassa on saniais­korpea ja koivuluhtaa. Rajauksen eteläosassa Heinäjoki mutkittelee ja kasvillisuus rannassa on luhtaista ja paikoin hyvin märkää. Saniaiskorvet (lehtokorvet) luokitelleen Etelä-Suo­messa erittäin uhanalaisiksi uhanalaiseksi Tietolomakkeen mukaisista Natura-luontotyy­peistä saniaiskorvet kuuluvat puustoisiin soihin ja koivu-ja muut rantaluhdat ovat vaihettu­mis-ja rantasoita sekä itse Vaikkojoki Fennoskandian luonnontilainen jokireitti.

Natura-tietolomakkeen mukaan lomakkeella mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojelu­perusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintään alueen merkityksen säilyttä­minen osana verkostoa. Lisäksi suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita: alueella vallitsevien luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tilan säilyttäminen turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys sekä luontotyypin, lajin elinympä­ristön tai populaation määrää lisätään ennallistamis-ja hoitotoimenpiteiden ja alueella val­litseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla.

Suunnitellun Ruostesuon turvetuotantoalueen lisäksi Natura-alueelle kulkeutuu turvetuotan­non vesiä myös Kuopion Energia käytössä olevan Kylysuon sekä jatkossa myös ympäristö­luvan saaneiden Konosensuon ja Ahmonsuon turpeenottoalueiden vedet. Kyly-ja Kono­sensuon lupapäätöksissä aluehallintovirasto on todennut, että Natura-alue sijaitsee niin kau­kana tuotantoalueista, että hankkeilla ei arvioida olevan heikentäviä vaikutuksia Natura-alu­eeseen. Ahmonsuon päätöksessä ei ole lainkaan käsitelty hankkeen mahdollisia Natura­vaikutuksia.

Kuten aiemmin muistutuksessa hankkeen vesistövaikutuksia arvioitaessa todettiin, niin tur­vehankkeiden ohella hankealueen alapuolisiin vesistöihin vaikuttaa tulevaisuudessa yhä enemmän myös vanhojen Nurmes-projektin aikaisten laajojen metsäojitusten kuormitus, joka uusien tutkimustulosten mukaan kasvaa edelleen. Vaikkojoen Natura-alueen osalta tämä on otettava huomioon arvioitaessa alueelle tulevan kuormituksen yhteisvaikutuksia.

Muistutuksen vesistövaikutusten arvioinnissa todettiin myös, että tulevaisuudessa voi käydä niin, että ojitusten aiheuttaman kuormituksen edelleen kasvaessa vähäisenä pidetyt turve­tuotannon kuormituslisäyksen vaikutus alapuolisiin vesistöihin voi kasvaa nykyistä arviota haitallisemmaksi. Tämän vuoksi myös Vaikkojoen Natura-alueelle kohdistuvan kuormituk­sen osalta eri hankkeiden yhteisvaikutuksien arvioinnissa pitää ottaa huomioon, että viimei­sen hankkeen ”kynnys” on aina korkeampi. Tällä perusteella turvetuotantohankkeiden yh­teisvaikutusten ja metsäojitusten kuormituksen jatkuvan nousun vuoksi Ruostesuon hake­muksen mukainen vähäinenkin ravinteisuuden lisäys voi varovaisuusperiaate huomioon ot­taen mukaan aiheuttaa heikentäviä vaikutuksia Vaikkojoen varren Natura-alueella.

Aiemman vesistövaikutusten arvioinnin mukaiset turvetuotannon aiheuttamat vesistöhaitat Vaikkojoen Natura-alueelle, erityisesti Vaikkojoen Natura-luontotyypin, Fennoskandian luonnontilaisen jokireitin osalta vastaavat koko Vaikkojoelle esitettyjä haitallisia kuormitus­vaikutuksia. Turvetuotannon arvioitiin olevan ongelmallista Vaikkojoella, joka kalataloudelli­sesti hyvin arvokas. Turvealueiden täydellinen ojitus äärevöittää alueen virtaamaolosuhteita entisestään. Joen virtaamavaihtelut ovat suuria, jolloin alivirtaaman jälkeinen sadejakso tuo turvekentiltä nopeasti kuormituspiikin, joka voi olla vesistön sietokyvylle kohtalokas (pohjien liettymistä, pH-muutoksia ym.). Kuormituspiikit yhdessä muiden turvetuotannon haittojen kanssa voivat aiheuttaa myös kohtalokkaita haittoja joen arvokkaalle kalalajistolle (mädin kehittymiselle, taimenten poikasille jne.).

Nämä Vaikkojoen alueen turvetuotantoalueiden sekä vanhojen metsäojitusten kasvavan kuormituksen yhteisvaikutukset voivat siten aiheuttaa heikentäviä vaikutuksia Vaikkojoen Natura-luontotyypin luonnonarvoille ja näin heikentää tietolomakkeella mainittuja Natura­alueen suojelutavoitteita. Vaikkojoen suurten virtaamavaihteluiden myötä näiden hankkei­den aiheuttama kiintoainekuormitus voi heikentää myös Natura-alueen muiden jokivartta reunustavien ja jokiveden vaikutuspiirissä olevien Natura-luontotyyppien (puustoisten soi­den sekä vaihettumis-ja rantasoiden) luonnonarvoja ja tältäkin osin heikentää tietolomak­keella mainittuja Natura-alueen suojelutavoitteita.

Luonnonsuojelulain 65 §:n mukaan ”hanke tai suunnitelma ei saa yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden kanssa merkittävästi heikentää niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue on ilmoitettu, ehdotettu tai sisällytetty Natura 2000-verkostoon, hankkeen toteut­tajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia”.

Yhdistykset vaativat, että hakija tulee yllä esitettyjen perustelujen mukaisesti velvoit­taa tekemään Natura vaikutusten arviointi tai vähintään varsinaista arviointia edeltävä Natura-tarveharkinta Ruostesuon turpeenoton vaikutuksista Vaikkojoen soiden (FI0700055 SAC) ja Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo (FI0600010SAC) Natura-alueisiin. Natura-arvioinnissa tai Natura-tarveharkinnassa pitää ottaahuomioon luonnonsuojelulain 65 §:n edellyttämä eri hankkeiden yhteisvaikutukset.

Yhdistykset edellyttävät, että yhteisvaikutusten arvioinnissa molempien Natura-alu­eiden osalta metsäojitusten kuormitus arvioidaan aiemmin muistutuksessa mainittu­jen uusimpien tutkimustulosten perusteella. Turpeenoton osalta yhteisvaikutustenarviointi Vaikkojoen soiden Natura-alueen osalta koskee Ruostesuota ja Kylysuota jaVaikkojoen, Vaikon vanhojen metsien ja Aitalamminsuon Natura-alueen osalta Ruos­tesuota, Konosensuota, Kylysuota ja Ahmonsuota.

Lisäksi yhdistysten mielestä hakija tulisi edellyttää selvittämään Vaikkojoen soiden Natura-alueen kautta kulkevan Kylysuon turpeenoton kuivatusvesien kulkureitin siir­tämisen toteutusmahdollisuuksia ja vaikutuksia Natura-alueeseen. Kuivatusvesien kulkureitin siirtäminen Natura-aluetta reunustavaan ojaan liittyy Ruostesuon jaKylysuon yhteisvaikutusten aiheuttamien haittojen vähentämiseen Natura -alueelle.

4. YVA-menettelyn soveltaminen hankkeeseen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ruostesuon vaikutusalueella Vaikko­joen valuma-alueella on yksi tuotannossa oleva turvetuotantoalue (Kylysuo) sekä ympäris­töluvan saaneet ja tuotantoon tulossa olevat Konosensuon ja Ahmonsuon turvetuotantoalu­eet, joiden kokonaispinta-ala on yhteensä 123,5 ha. Näiden kaikkien kuormitus kohdentuu lopuksi Vaikkojokeen ja sitä ennen pienempiin vesistöihin ja pienvesiin.

Tuotannossa olevan Kylysuon ja tuotantoon avatun Konosensuon sekä Ahmonsuon ja Ruostesuon turvetuotantoalueiden samoihin aikoihin ajoittuvat kuntoonpanotyöt ja varsinai­nen turvetuotanto muodostavat alapuolisten vesistöjen ekologisen tilan ja vesiluonnon mo­nimuotoisuuden kannalta huomattavan uhkatekijän, joka voi merkittävästi muuttaa näiden vesialueiden sekä niiden välittömässä läheisyydessä olevien luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden luontotyyppien ja alueiden tilaa.

Kuten yhdistykset ovat aiemmin yksityiskohtaisemmin osoittanut, niin aluekokonaisuuteen, johon tuotannossa oleva Kylysuo sekä luvan saaneet kolme muuta tuotantoaluetta sijoittu­vat, on myös merkittävä luonnon monimuotoisuuden kannalta ja alueelle sijoittuu useita uhanalaisia tai muutoin arvokkaita luontotyyppejä sekä uhanalaisia, direktiivi-tai muutoin arvokkaita lajeja. YVA-lain (5.5.2017/252) liitteessä 1 esitettyjen ympäristövaikutusten arvi­ointia edellyttävistä hankkeista, turvetuotantoalueet, joiden pinta-ala on 150 ha, tulee käsi­tellä YVA-menettelyssä. Ympäristövaikutusten arvioinnin kiertäminen avaamalla useita YVA-menettelyn vähimmäispinta-alaa pienempiä tuotantoalueita ei ole lain mukaista. YVA­lakia (2.luku, 13§) voidaan soveltaa myös yksittäistapauksissa, silloin kun niistä aiheutuu merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Yllä esitetyn perusteella yhdistykset vaativat, että Ruostesuon turpeenoton ja hank-keen vaikutusalueella tuotannossa olevien ja ympäristöluvan saaneiden turpeennos­toalueiden yhteisvaikutukset vastaanottavien vesistöjen ekologisen tilan, luonnonmonimuotoisuuden ja alueen virkistyskäytön osalta ovat niin merkittävät, että ennenRuostesuon turvetuotantoalueen lupamenettelyä hankekokonaisuus olisi tullut käsi­tellä YVA-lain (2.luku, 13§) mukaisessa käsittelyssä (harkinta YVA-menettelyn sovel­tamisesta yksittäiseen hankkeeseen) ja sen pohjalta ympäristövaikutusten arviointiYVA-menettelyssä.

Lopuksi yhdistyksen näkemyksiä turvetuotannosta ja ilmastonmuutoksessa

Kuten muistutuksesta käy ilmi ilmastonmuutoksen torjunnalla on ollut vähän merkitystä ym­päristönsuojelulain mukaisessa turvetuotannon lupaharkinnassa. On huomattava, että ym­päristönsuojelulain 1 §:n 2) kohdan mukaan lain tarkoituksena on ”turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, tukea kestävää kehitystä sekä torjua ilmastonmuutosta.”

Turvetuotanto vaikuttaa hyvin paljon ilmaston lämpenemiseen, joten yhdistykset haluavat lopuksi tuoda esille turpeenpolton lopettamiseen liittyvät hallitusohjelman tavoitteet ja yhdis­tysten näkemykset turpeenoton alasajon nopeudesta. Lisäksi pohditaan myös Juuan aluei­den turvetuotannon merkittävään lisäykseen liittyvien toimijoiden toiminnan ja tavoitteiden ristiriitaisuutta ilmastonmuutoksen ja osin myös luonnonmonimuotisuuden kannalta.

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii turvetuotannon nopeaa alasajoa

Turvetuotannon osuus maamme energiankulutuksesta on vain 6 prosentti. Tähän verrattuna turpeenpolton osuus maamme energiasektorin hiilidioksidipäästöistä on noin 20 %. Hallitus­ohjelman tavoitteen ”Suomi pyrkii maailman ensimmäiseksi fossiilivapaaksi hyvinvointiyh­teiskunnaksi” sisältämissä keinovalikoimissa turpeen energiankäytöstä todetaan mm. seu­raavaa:

-Turpeen pääasiallinen energiakäyttö päättyy nykyennusteiden mukaan 2030-luvun aikana päästöoikeuden hinnan noustessa, vaikkakin se säilyy huoltovarmuuspoltto­aineena. Turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Energiaverotuksen kokonaisuudistuksen osana arvioidaan turpeen verotukseen tar­vittavat muutokset, jotta turpeeseen liittyvä tavoite vuonna 2030 toteutuu.

Turpeenoton ja -polton suurien hiilidioksidipäästöjen ja hallitusohjelman mukaisten turpeenoton vähentämistavoitteiden kannalta nykyisen ympäristösuojelulain (527/2014) mukaisissa turpeenoton ympäristöluvan myöntämisen ehdoissa ilmastomuutoksella on hyvin vähäinen merkitys. Ruostesuon hankkeen ilmastopäästöjen vaikutuksia on voitu arvioida vain uhanalaisten eläinlajien riekon, taimenen ja harjuksen osalta, joiden yhtenä uhanalaisuuteen vaikuttavaksi syyksi ja uhkatekijäksi on arvioitu ilmastonmuutos.

Kuopion energian Juuan uusien turpeenottoalueiden, kuten tässä tapauksessa Ruostesuon, sekä ympäristöluvan saaneiden Ahmonsuon, Konosensuon ja Pahankalansuon turpeenotto on selkeässä ristiriidassa hallitusohjelman mukaisen turpeenoton energiakäytön päättämi­seen liittyvän tavoitteen kanssa. Tyypillisesti turvetuotantoalueen ”elinkaari” perusojituksesta nostovaiheen kautta alueen jälkihoitoon kestää 30–35 vuotta. Näin ollen kaikki nämä hankkeet tulevat kestämään 2050-luvulle saakka. Sama koskee myös jo tur­peenottoon otettua Kylysuon turpeenottoaluetta.

Tämän perusteella yhdistysten näkemyksen mukaan on selvää, että turpeenoton lopettami­nen ilmastonmuutosten hillinnän kannalta tulisi toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita nope­ammin. Tällä voitaisiin myös hallitusohjelman aikataulua selkeämmin taata, että energiayh­tiöt eivät enää hakisi ympäristölupia uusille turpeenottoalueille ja harkitsivat myös tarkem­min, onko taloudellisesti kannattavaa avata jo luvansaaneita ottoalueita. Turpeenotto niiltä jäisi hyvin vähäiseksi, mutta avattujen tai turpeenottoa varten ojitettujen turvekenttien hiili­päästöt jatkuisivat pitkään ilman mittavia ennallistamistoimia.

Kuopion kaupungin ilmastopoliittinen ohjelma ja turpeenotto ja -poltto

Kuopion Energia -konserni on kokonaisuudessaan Kuopion kaupungin omistama energia­yhtiö. Kuopion kaupungin ilmastopoliittisen ohjelman mukaan kaupunki on toiminut pitkään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Vuoden 2017 loppuun mennessä Kuopion kaupungin kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet noin 41 % vuoden 1990 tasosta. Eniten tähän ovat vaikuttaneet fossiilisten polttoaineiden käytön väheneminen ja puuperäisten polttoaineiden käytön kasvu Kuopion Energian Haa­paniemen voimalaitoksella sekä Powerflutella (ent. Savon Sellu).

Kaupungin nettisivuilla ei kuitenkaan lainkaan mainita, että saman aikaan esitettyjen kasvihuonepäästöjen vähentämisen ja ilmoitetun ilmastomuutoksen hidastamiseen tähtäävään pitkäaikaisen toiminnan kanssa kaupungin omistama energiayhtiö on vielä avannut ja tulee avaamaan sekä nyt vielä hakee uusia turpeenottoalueita hiilidioksidipäästöjen kannalta hyvin haitalliseen turpeen polttoon Haapaniemen voimalaitoksella. Ilmastopoliittisessa ohjelmassa eivät myöskään näy Juuan turvekenttien ilmastopäästöt tai haitalliset vaikutukset esimerkiksi kalataloudellisesti arvokkaalle Vaikkojoelle ja tai Vaikon alueen metsähanhille.

Yhdistysten mielestä tämän ristiriidan poistamiseksi Kuopion kaupungin tulisi nykyisen ja valmisteilla olevan uuden ilmasto-ohjelman uskottavuuden vuoksi lopettaa turpeen energiakäyttö mahdollisimman nopeasti ja samalla luopua kokonaan Juuassa sijaitsevien uusien luvan saaneiden turvekenttien avaamisesta ja hakemuksen mukaisesta Ruostesuon turvehankkeesta.

Yhdistykset esittävätkin, että aluehallintovirasto pyytää Kuopion energian omistajalta Kuopion kaupungilta lausunnon siitä, vastaako Ruostesuon ja muiden Kuopion energian Juuassa olevien turpeennostoalueiden turpeenotto ja -poltto kaupungin ympäristö-ja ilmastopoliittisia tavoitteita erityisesti, kun otetaan huomioon hallitusohjelmassa vuosille 2019-2035 asetetut kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.

Metsähallituksen soiden vuokraus, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus

Kuopion Energia on vuokrannut Juuassa sijaitsevat käytössä olevat ja ympäristöluvan saa­neet tupeenottoalueet (Pahankalansuo, Konosensuo, Ahmonsuo, Kylysuo) Metsähallituk­selta. Vuokrasopimus yltää vuoteen 2040 saakka. Ruostesuon ympäristölupahakemuksen täydennyksen mukaan alueen vuokrasopimus tehdään turvetuotantohankkeen edellytysten varmistuttua.

Yhdistysten näkemyksen mukaan vuokrasopimusta ja nykyisenlaista turpeenottoa tullaan kaikilla näillä alueilla jatkamaan myös solmitun sopimusajan jälkeenkin, mikäli turpeenpoltto ei ole vuoteen 2040 mennessä kielletty ilmastonmuutokseen torjuntaan liittyvien haittojen takia tai turpeenpoltto on vaihtunut turpeen uusiin, ns. jalostettujen biotuotteiden käyttöön (Ilomantsiin rakenteilla ensimmäinen koelaitos).

Turpeenoton ja -polton haitalliset ilmastovaikutukset tai hallitusohjelman mukaiset tavoitteet turpeen käytön vähentämisestä eivät ole vaikuttaneet mitenkään Metsähallituksen soiden vuokraamiseen turvetuotantoon. Vuokraustoiminnassa ei ole myöskään otettu lainkaan huomioon hankkeiden vaikutuksia Metsähallituksen hankealueilla tai niiden vaikutusalueella olevien MH:n arvokkaiksi luontokohteiksi määrittelemien luontokohteiden kannalta. Näitä on Konosensuota lukuun ottamatta kaikilla Metsähallituksen turvetuotantoon vuokraamilla alueilla.

Muistutuksen alussa tuotiin esille ympäristöministeriön aloittaman Helmi-ympäristöohjelman tavoitteita. Helmi-ohjelman tavoitteena on ennallistaa vuoden 2023 loppuun mennessä 12 000 hehtaaria soita. Soiden ennallistamisen tavoitteena puolestaan on suoluonnon moni­muotoisuuden vahvistamisen ja vesistöjen tilan parantamisen ohella myös ilmastotonmuu­toksen hillitseminen. Ennallistaminen aloitetaan luonnonsuojelualueilta, missä on vielä noin 25 000 hehtaaria ojitettuja soita. Samalla on tarkoitus ennallistaa yhdessä maanomistajien kanssa myös suojelualueita ympäröiviä ja niitä kuivattavia ojikoita joko tukkimalla ojia tai palauttamalla vedet takaisin ojittamattomalle suolle. Suojelualueilla ja niiden reunoilla sijait­sevien soiden ennallistamisesta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut.

Helmiohjelman asettamien ojitettujen soiden tavoitteiden mukaisesti Metsähallituksella tulee olemaan tulevaisuudessa myös merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Yhdistysten näkemyksen mukana tämä on pahasti ristiriidassa Metsähallituksen harjoittaman uusien turpeenottoalueiden maanvuokrauksen kanssa, jolla kiihdytetään ilmaston muutosta. Metsähallituksen soiden vuokraus turpeenottoon on myös vastuutonta laajemmin hallitusohjelman mukaisen ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävän turvetuotannon vähentämistavoitteiden kannalta.

Metsähallitus on jo tähän mennessä tehnyt alueillaan paljon ojitettujen soiden ennallistamistoimintaa ja se on myös ollut yksi tapa kehitettäessä myös alue-ekologista verkostoa kehitettäessä (monimuotoisuuden lisäämisalueet). Ennallistamistöiden vaikutukset suoluonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta ovat olleet paikoin hyviä. Ilomantsin Tervasuon laajojen ennallistamistöiden seurauksena esimerkiksi alueen riekkokannat elpyivät nopeasti töiden jälkeen.

Ruostesuon ojitetun hankealueen ennallistamisella voitaisiin myös edistää, turpeenoton ilmastohaittojen sijaan, ilmastonmuutoksen hillintää. Ojitettujen soiden ennallistamisella pystytään lopettamaan niiltä vapautuvat hiilipäästöt ja siten säilyttämään ja lisäämään soihin sitoutuneita hiilivarastoja. Uhanalaisen riekon osalta hankealueen ojien ennallistamisen vaikuttaisi lajin elinympäristöjen parantumisen ohella myös parantaisi myös riekon selviytymismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen tuomasta uhasta.

Yhdistykset esittävät, että aluehallintovirasto pyytää Metsähallitukselta lausunnon myös siitä, vastaako Ruostesuon vuokraus turvetuotantoon Metsähallituksen ympäristö-ja ilmastopoliittisia tavoitteita erityisesti, kun otetaan huomioon hallitusohjelmassa vuosille 2019-2035 asetetut kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.

Liitteet ja kuvat

Liite 1. Soidensuojelun täydennysohjelman valmistelun mukaisen valtakunnallisesti arvokkaan Vaikon soiden rajaus (pdf)
Kuva 1. Ritopuron uoma lähiympäristöineen 1.
Kuva 2. Ritopuron uoma lähiympäristöineen 2.

Joensuussa 25.3.2020

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ry
Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry
Joensuun seudun luonnonystävät ry
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry
Koillis-Savon luonnonystävät ry