Muistutus Ruokosuon ym­pä­ris­tö­lu­paan

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ry yhdessä Luontokollektiivi ry:n, Jäkkilän perinnemaisemayhdistyksen sekä Lieksan luonnonystävien kanssa vastustaa Neova Oy:n suunnitelmia aloittaa Lieksan Ruokosuolla turvetuotanto.

MUISTUTTAJAT

Suomen luonnonsuojeluliitto Pohjois-Karjalan piiri ry

Luontokollektiivi ry

Jäkkilän perinnemaisemayhdistys ry

Lieksan luonnonystävät ry

VAATIMUKSET

Muistuttajat vaativat, että Neova Oy:n ympäristölupahakemus Lieksan Ruokosuon turvetuotannosta ja siihen liittyvä vesilain mukainen poikkeuslupahakemus tulee hylätä.

Vaatimukset ja niiden perustelut on jäljempänä yksilöity ja perusteltu eritellysti.

1.1 Hankealueen koillisosan lammen muuttamiseen ei ole haettu asianmukaista, vesilain edellyttämää lupaa

Vaatimus

Hakemus ja siihen liitetty hakemussuunnitelma täydennyksineen ei täytä vesilaissa (587/2011) ja valtioneuvoston asetuksessa vesitalousasioista (1560/2011) säädettyjä hakemuksen sisältövaatimuksia siltä osin, kuin hakija (Neova Oy) on hakenut lupaa Ruokosuon suunnitellun tuotannon vaikutuspiirissä olevan luonnontilaisen lammen kuivattamiseen.

Hakemuksen käsittely on jätettävä sikseen, jollei hakija täydennä hakemustaan vastaamaan vesilainsäädännössä asetettuja vaatimuksia. Hakemuksen täydentämisen jälkeen hakemus on kuulutettava uudelleen.

Perustelut

Aluehallintovirasto on täydennyspyynnössään 26.4.2024 pyytänyt perustellusti hakijaa täydentämään hakemustaan seuraavasti:

Hakemuksen täydennyksessä hakija ilmoittaa hakevansa vesilain 3 luvun 2 §:n mukaista lupaa lohkon 1 koillisreunassa olevan lammen vedenpinnan laskemiseen ja sen kuivattamiseen. Edellä kuvatut selvitykset huomioiden, toimittakaa riittävät tiedot vesilain 3 luvun 2 §:n mukaisen lupahakemuksen käsittelemiseksi mukaan lukien tarkemmat arviot hankkeen vaikutuksista sekä vesilain 3 luvun 6 ja 7 §:ien tarkoittamista hankkeen hyödyistä sekä menetyksillä yleiselle ja yksityiselle eduille.

Hakija on vastauksessaan edellä mainittuun täydennyspyyntöön vastannut:

Hakemus on tältä osin asianmukainen.

Hakija on siis kieltäytynyt täydentämään hakemustaan aluehallintoviraston täydennyspyynnön johdosta. Hakija ei ole mitenkään perustellut kantaansa eikä sitä, miksi puutteellista vesitaloushakemusta lammen kuivattamiseen olisi pidettävä ”asianmukaisena”.

Aluehallintovirasto ei voi antaa päätöstä vesistön muuttamisesta (lammen kuivattamisesta) nyt käytettävissä olevilla tiedoilla.

Pienen lammen muuttamiseen tarvittavasta vesitalousluvasta on selkeä ennakkotapaus. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on vuosikirjaratkaisussaan KHO:2006:7, 14.2.2006 Vapo Oy:n Viurusuon (Outokumpu) turvetuotantohankkeessa lausunut päätöksen perusteluissa:

Velvollisuus käsitellä vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukainen poikkeus lupa-asian yhteydessä viran puolesta koskee mainitun lainkohdan mukaan vain ympäristölupavirastoa vesilain mukaisena lupaviranomaisena. A Oy:n hakemus koskee edellä tarkoitettua poikkeusta nimenomaisesti Isolammen osalta. Vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukainen poikkeus ei tee vesilain 1 luvun 15 §:n nojalla tarvittavaa vesilain 2 luvun mukaista lupaa saman vesistön osalta tarpeettomaksi. Tuollaista lupaa koskeva vesitalousasia on siten tarvittaessa ratkaistava ympäristölupavirastossa mahdollisen poikkeuksen yhteydessä.

KHO:n ratkaisu on otettava huomioon ennakkopäätöksenä muissa vastaavissa lupakäsittelyissä. Ennakkopäätöksinä julkaistaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä.

Vuonna 2006 annettu KHO:n päätös perustuu ns. vanhan vesilain (264/1961) säännöksiin, mutta vesistön muuttamisen edellytykset ja hakemukseen tarvittavat selvitykset ovat pysyneet samoina käsiteltäessä Ruokosuon hakemus nyt voimassa olevan vesilain (587/2011) mukaisesti.

Edellytyksiä jatkaa vesilain mukaisen hakemuksen käsittelyä aluehallintovirastolle tähän mennessä toimitetun hakemusaineiston perusteella ei ole.

• Poikkeuslupaa hankealueen koillisosan lammen luonnontilan vaarantamiseen ei tule myöntää

Neova Oy hakenut poikkeuslupaa hankealueen pikkulammen kuivattamiseen. Selvitys on tehty peruskarttatarkasteluna Ruokosuon ympäristössä olevista alle 1 ha luonnontilaisista tai sen kaltaisista lammista. Selvitysalue käsittää pääosan Lieksan itäosaa ja vähäisen osan Ilomantsin pohjoisosaa. Tarkasteltu alue ulottuu pohjoisen ja idän suunnassa valtakunnan rajalle, etelän suunnassa n. 10 km, lounaan suunnassa n. 22 km, lännen suunnassa n. 25 km ja luoteen suunnassa n. 23 km etäisyyteen suunnitellusta tuotantoalueesta. Kaikkia selvitysalueella olevia vesilailla suojeltuja lampia ei ollut mahdollista havaita. Havaitut lammet ovat Ruokosuolla olevan n. 0,5 ha suuruisen lammen kokoisia tai sitä pienempiä, jolloin osa 0,5 – 1,0 ha lammista ei sisälly inventointiin. Lammen luonnontila on päätelty peruskartan perusteella. Hakemuksen kuvassa ”täysin” luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset lammet on merkitty pisaroin ja numeroinnein peruskarttaan. Arvio Ruokosuon lammen merkityksestä perustuu vain tämän lammen kokoisten lampien yhteenlaskettuun lukumäärään selvitysalueella, josta löytyi yhteensä 205 luonnontilaista tai luonnontilaisen kaltaista lampea. Selvityksessä ei ole lainkaan kuvattu lampien merkitystä niiden biologisen monimuotoisuuden kannalta, joka on oleellista arvioitaessa lampien suojelutavoitteiden vaarantumista Ruokosuon pikkulammen osalta.

Ruokosuon kasvillisuusselvityksen mukaan lammen lähistöllä on lyhytkorsirämeen muuttumaa ja lyhytkorsinevaa (VU). Muistuttajien vuonna 2024 tekemän maastokartoituksen perusteella lammen reunan suotyyppeihin kuuluvat myös isovarpuräme (Etelä-Suomi, VU) ja rahkaräme (LC). Lammen ympäristön vesitalous on ympäröivästä ojituksesta huolimatta säilynyt tai palautunut hyvin, joten muuttuma-asteella olevaa lyhytkorsirämettä voidaan pitää luonnontilaisen kaltaisena Etelä-Suomessa vaarantuneena (VU) luontotyyppinä.

Muistuttajat ovat kartoittaneet myös lammen välittömän lähiympäristön eliölajistoa kesällä 2024. Näiden, kuten kaikkien muidenkin kartoituksissa havaittujen luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävien lajien, tiedot on koottu liitteenä 1 olevaan taulukkoon. Lammen vaikutuspiirissä on vahva valtakunnallisesti silmälläpidettävän (NT) rämehopeatäplän esiintymä, lajia löydettiin yhdellä käynnillä yhteensä 8 yksilöä. Laji on viime vuosikymmeninä kärsinyt monien muiden suoperhosten tavoin metsäojituksista ja myös turvetuotannosta. Kartoituksessa hankealueella havaittiin myös valtakunnallisesti silmälläpidettävä (NT) ja Suomen erityisvastuulajeihin (EVA) kuuluva rämekylmänperhonen. Lajia havaittiin runsaana hankealueen eri osissa, myös lampialueella. Tämän lajin uhkatekijät ovat ojitus ja turpeenotto sekä ilmastonmuutos. Molempien lajien esiintymät tulevat heikentymään lammen kuivatuksen seurauksena ja lajit häviävät kokonaan alueelta turvetuotannon seurauksena.

Lintulajeista lammella havaittiin Suomen erityisvastuulajeihin (EVA) kuuluva telkkä ja lammen reunalla tavattiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä (NT) valkoviklo. Lammella havaittiin myös tilhipari (Liite 1). Pesimäaikana tilhet saalistavat usein vesistöjen yllä lentäviä hyönteisiä, joten lammella on ilmeisesti merkitystä tilhiparin ruokailuympäristönä. Nämä lajit häviävät myös lammen kuivatuksen ja suon turpeenoton seurauksena.

Lampialueen lähiympäristön jäkälälajistoon kuuluvat kelohurmejäkälä (NT, RT, 3b), 2 esiintymää ja jauhehankajäkälä (NT, EVA), 5 esiintymää (Liite 1). Lajien esiintyminen osoittaa, että lammen ympäristössä on vanhoja rämemäntyjä ja keloja kasvualustaksi jäkälille sekä sopiva mikroilmasto. Lajit eivät ole riippuvaisia lammesta, mutta niillä on merkitystä lammen lähiympäristön monimuotoisuuden kannalta. Näiden lajien esiintymät voivat mahdollisesti myös heikentyä lampien kuivatuksen sekä siihen liittyvien töiden seurauksena ja lopullisesti hävitä turvetuotannon edetessä pölykuormituksen vuoksi.

Vesilain suojaamien vesiluontotyyppien suojelun perusteita on käsitelty hallituksen esityksessä vuodelta 1996 (HE 79/1996): ”Lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemien vaihtelua sekä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan laskemisen vuoksi ja muista syistä viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentynyt. Näistä syistä ehdotetaan kiellettäviksi myös sellaiset toimenpiteet, jotka vaarantavat enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan säilymisen kannalta”.

Muistuttajat katsovat, että Ruokosuon lampi ja sen välitön reunavyöhyke ovat yllä esitettyjen kartoitusten perusteella vesilain pienvesien suojelua koskevien vesilain valmistelun esitöiden (HE 79/1996) perustelujen mukaisesti alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin merkittäviä. Tämä merkitys heikkenee lammen kuivattamisen seurauksena ja katoaa kokonaan turpeenoton seurauksena.

Hakijan hakemuksessa ei ole lainkaan tietoa selvitettyjen lampien luonnon monimuotoisuudesta, joten pelkästään selvitysalueella esiintyvien lampien lukumäärän perusteella niiden merkitystä lampien suojelutavoitteiden kannalta ei voida verrata Ruokosuon lampeen. Tämän perusteella muistuttajien arvion mukaan ilman riittäviä lisäinventointeja selvityksessä esitettyjen lampien luonnonarvoista suotuisan suojelutason heikentymistä ei voida arvioida riittävän luotettavasti. Tämän vuoksi aluehallintoviraston tulisi pyytää hakijaa täydentämään tältä osin hakemustaan.

Mikäli aluehallintovirasto katsoo, että hakijan selvityksen perusteella poikkeuslupa on mahdollista käsitellä suojelutavoitteiden kannalta, niin muistuttajien arvion mukaan ottaen varovaisuusperiaate huomioon, poikkeuslupaa Ruokosuon pikkulammen kuivattamiseen ei voida myöntää

1.3 Hankealueen eteläpuolen pikkulammen luonnontilan muuttamiselle haettava poikkeuslupa

Hankealueen eteläpuolella sijaitsee pikkulampi vain noin 30-40 metrin päässä suunnitellun hankealueen eristysojasta. Hakemuksen täydennyksessä todetaan, että ”lohkon 4 eteläpuolella suunnitelmasta ja peruskartasta ilmeten metsäojien välissä jokseenkin ahtaasti on n. 200-300 m2 kokoinen umpeen pitkälti soistunut ja kuivumisvaiheessa oleva lampi, jota ei käsityksemme mukaan voida pitää luonnontilaisena. Lampi saa vetensä sadannasta ja yläpuolisilta maa-alueilta. Kuivatus reunaojalla sijoittuu n. 40 m etäisyyteen ja maastollisesti alemmaksi, joten tähän lampeen ei sen nykyisessä tilassaan hankkeella vaikuteta. Poikkeusluvan tarvetta ei ole.

Muistuttajien lyhyen maastotarkastuksen perusteella lampi on täysin luonnontilainen (Liite 2). Lammen lähiympäristö on oligotrofista lyhytkorsinevaa (VU) vaihettuen isovarpurämeeksi (VU, luonnontilainen/muuttuma). Kartoituksessa lammen lähistöllä lauloi metsäkirvinen. Muistuttajien arvion mukaan lampi vesilain 2 luvun 11 §: n tarkoittama luonnontilainen lampi. Hankealue eristysojineen sijaitsee hyvin lähellä lampea, joten lampi voi kuivua kokonaan hankkeen seurauksena. Lisäksi hankealueelta laskeutuu huomattavia määriä turvepölyä, jonka seurauksen lammen pohjaan voi syntyä liettymiä, jotka  myös voi muuttaa lammen rakenteellista luonnontilaa ja heikentää lammen eliölajien elinympäristöjä.

Vesilain suojaamien vesiluontotyyppien suojelun perusteita on käsitelty hallituksen esityksessä vuodelta 1996 (HE 79/1996): ”Lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemien vaihtelua sekä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan laskemisen vuoksi ja muista syistä viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentynyt. Näistä syistä ehdotetaan kiellettäviksi myös sellaiset toimenpiteet, jotka vaarantavat enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan säilymisen kannalta”.

Muistuttajien mielestä hakijan tulee hakea vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittamaa poikkeusta lammen luonnontilan vaarantamiseen. Poikkeuslupamenettelyyn liittyvän lampien suojelutavoitteiden arvioinnin vuoksi muistuttajien mielestä aluehallintoviraston tulee vaatia hakijaa tekemään yksityiskohtaisempi selvitys lammen luonnonarvoista ja hankkeen vaikutuksista luonnonarvojen vaarantamiseen.

1.4. Ruokosuon hankealueen läpi etelä-pohjoissuunnassa virtaa norouoma, jonka muuttaminen vaatii poikkeusluvan

Ruokosuon hankealueen haki virtaa etelästä norouoma, joka laskee Pesäpuron kautta Ruokojärveen. Hakemuksessa tai sen täydennyksessä norouomasta ei ole todettu mitään. Hakijan kasvillisuusselvityksen mukaan sivuhaaran uomaa on perattu ojaksi ja siihen laskee monia ojia. Selvityksen kuvista 10, 11 ja 22 on kuitenkin nähtävissä, että uoma on luonnontilainen/luonnontilaisen kaltainen.

Muistuttajien maastotarkastusten perusteella hankealueen läpi virtaavan uoman varressa on nähtävissä vanhoja perkaus- ja oikomisjälkiä ja siihen laskee useita ojia.  Pääosin uoma on kuitenkin säilynyt luonnontilaisena tai se on palautunut vuosien kuluessa luonnontilaisen kaltaiseksi (Liitteet 3 ja 4) vesilain tarkoittamalla tavalla.

Vesilain perustelujen mukaan (HE 277/2009) pienvesien luonnontilaisuudella tarkoitetaan ensisijaisesti luontotyyppejä, joiden olennaiset ominaispiirteet eivät ole muuttuneet muokkauksen seurauksena. Käsitettä ei kuitenkaan ole tulkittava ahtaasti niin, että se kattaisi vain täysin ihmistoiminnan vaikutuksen ulkopuolelle jääneet kohteet. Ensinnäkin vähäiset olennaisiin ominaispiirteisiin vaikuttamattomat muutokset ovat mahdollisia ilman, että luonnontilaa pidetään palautumattomana. Toisaalta luonnontila on saattanut palautua muutosten jälkeen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen tai ennallistamistoimenpiteiden seurauksena.

Muistuttajat tuovat myös esille, että korkein Hallinto-oikeus on päätöksellään 16.8.2005 (KHO, Drno 2830/1/04) kumonnut Vaasan Hallinto-oikeuden päätöksestä (24.6. 2004, nro 04/024/3) tehdyn noron muuttamiseen liittyvän poikkeusluvan hakemista koskevan valituksen ja vahvistanut Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen. VHO:n päätöksen perustelujen mukaan käsiteltävänä olleen ”vesilain 1 luvun 17 a §:n mukaiseen suojeltavan uoman luonnontilaan kuuluu koko ympäröivä noroluonto reunakasvillisuksineen.

Pesäpuron laskukohdalta ylävirtaan lähes avoimella suolla noin 500 metrin matkalla loivasti kaartelevassa uomassa ei ole näkyvissä perkausjälkiä ja uomaan tulevien muutaman umpeutuneen ojan vaikutukset uoman luonnontilaan ovat tällä hetkellä enää vähäisiä. Uomaa reunustavat luontotyypit ovat vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan hyvin luonnontilaisia. Avoimella osalla uomaa reunustaa molemmin puolin noin 20 metrin levyinen luonnontilainen saraneva (VU) ja lyhyellä matkalla myös lyhytkorsineva (VU).  Puustoisilla osilla uoman lähistöllä on luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia isovarpu- (VU), tupasvilla- (VU), lyhytkorsi- (VU) ja sararämeitä (EN) sekä sarakorpea (EN) (Liitteet 3 ja 4).

Tästä ylävirtaan uomaa reunustaa aluksi puustoisia soita. Tämän jälkeen uoman reunustaa tai sen lähistöltä alkaa avohakattua aluetta. Hakkuista huolimatta uoma on kuitenkin säilynyt luonnontilaisen kaltaisena ja noin 100 metrin matkalla uomassa on kivikkoinen, hiekkapohjainen luonnontilainen koskijakso (Liite 4). Paikoin uomassa on näkyvissä perkauspenkereitä, osin molemmin puolin uomaa. Tämän osan lähiympäristöjen luonnontilaisiin/luonnontilaisen kaltaisiin suotyyppeihin kuuluu pienialaisesti mm. sara- (EN) ja korpirämettä (EN) ja muurainkorpea (EN).

Tästä eteenpäin ylävirtaan alkaa uoman luonnontilaltaan muutetuin osa, mistä ovat hakijan kasvillisuusselvityksen kuvat 20 ja 21. Tämän osan alussa uoma katoaa maan alle noin vajaan 300 metrin matkalla. Maanpinnalla uoma on sammalpeitteinen ojamainen osa. Uoman molemmin puolin on isovarpurämeen muuttumaa. Uoman lähistöllä on nähtävissä vanhaa uomaa, minkä varressa on vesitaloudeltaan säilynyttä luonnontilaisen kaltaista korpirämettä ja mustikkakorpea.

Tästä ylävirtaan hankealueen rajalle matkalla uomaa on monin paikoin perattu ja oiottu ja penkereitä on säilynyt molemmin puolisesti tai uoman yhdellä reunalla. Alueella on säilynyt myös luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen osuus. Kasvillisuusselvityksen kuvan 22 luonnontilainen uoma on tältä osalta. Näillä osilla uomaa reunustaa vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan säilyneitä tai palautuneita korpia mm. muurain- (EN) ja mustikkakorpea (EN) (Liite 4).

Yllä esitetyn mukaisesti sivu-uoma on hankealueella rakenteellisesti pääosin luonnontilainen tai palautunut vuosien kuluessa luonnontilaisen kaltaiseksi uomaksi. Varsinkin uoman alaosan, Pesäpurolta uoman koskiosuuden alkuun saakka, luonnontilaisuus on säilynyt hyvänä. Vaikka tästä ylävirtaan uoman muuttuneisuus on huomattavaa erityisesti uoman maan alaisella osalla, niin uomassa on säilynyt myös luonnontilaisia/luonnontilaisen kaltaisia osia.  Niiden vesivaikutteisessa lähiympäristössä on vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan säilyneitä/palautuneita luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita suotyyppejä, joiden eliölajisto arvokas. Tämä osoittaa, että uoma ei ole vesilain perustelujen tarkoittamalla alaosaltaan palautumattomasti muuttunut ja uoman ja sitä reunustavan lähiympäristön tilaa ja alueen luonnon monimuotoisuutta voidaan edelleen palauttaa uoman ennallistamistöillä.

Uoman vesivaikutteisessa lähiympäristössä havaittiin yhteensä 10 uhanalaista luontotyyppiä. Näistä puolet, mustikka-, muurain- ja sarakorpi, sara- ja korpiräme ovat Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisia (EN) ja vastaavasti loput viisi, tupasvilla-, lyhytkorsi- ja isovarpuräme, sara- ja lyhytkorsineva, ovat vaarantuneita (VU).

Maastokartoitusten perusteella sivu-uoman vesivaikutteisen lähiympäristön eliölajisto on hyvin arvokas. Uoman varren puustoisten soiden puiden runkojen ja oksien, lahopuiden palokantojen jäkälä-, sammal- sienilajistoon kuuluu neljä valtakunnallisesti ja kaksi alueellisesti uhanalaista lajia: aarninappu, VU (4 esiintymää), takkuhankajäkälä, VU, (11 esiintymää), ryväsjäkälä, VU (2 esiintymää), männynnuppijäkälä, RT/3b, NT (3 esiintymää), kelohurmejäkälä, RT/3B, NT (4 esiintymää). Silmälläpidettäviä jäkälä- ja kääpälajeja ovat jauhehankajäkälä, NT, EVA (2 esiintymää), kuusenneulajäkälä, NT (2 esiintymää),  sirppikääpä NT (1 esiintymä)  ja runsaslukuinen korpiluppo NT (16 esiintymää) sekä vanhan metsän indikaattorilajistoon kuuluvat siperiankääpä (3 esiintymää), männynkääpä (2 esiintymää) ja kuuorvakka (1 esiintymä). Näiden lajien kaikkien esiintymien kokonaismäärä on 51 kappaletta (Liite 1)

Havaittu lajisto kuvaa uomaa reunustavia luontotyyppejä laajemmin alueen puustoisten soiden ja metsien luontoarvoja. Nimettömän noron varren mäntyvaltaisessa puustossa on havaittavissa selkeä jatkumo niin elävän kuin kuolleenkin puuston osalta. Havaituista lajeista erityisesti männynnuppijäkälä, männynkääpä ja pohjoispainotteiset kuuorvakka ja sirppikääpä indikoivat vahvaa mäntylahopuujatkumoa. Osa lajeista, erityisesti takkuhankajäkälän kasvupaikat ovat sidoksissa puronvarsien sopivan kosteaan ja vakaaseen pienilmastoon, mikä näkyy esiintymien runsautena uomaa reunustavien korpien kuusilla. Aarninapun esiintymät ovat samoin uoman lähistön korpikuusien rungoilla.

Huomionarvoisista lintulajeista uoman varren lajistoon kuuluvat muistuttajien linnustoselvitysten perusteella valtakunnallisesti uhanalaiset hömötiainen (EN) ja pensastasku (VU) sekä silmälläpidettävät liro (NT, DI) ja pohjansirkku (NT) (Liite 1), joka havaittiin muistuttajien vuoden 2024 kartoituksissa samalla noroa reunustavalla korpialueella kuin hankkeen lintukartoituksessa vuonna 2023.

Perhoslajeista uoman varressa esiintyy silmälläpidettävää ja Suomen vastuulajeihin kuuluvaa rämekylmänperhosta (NT, EVA).

Hankesuunnitelman mukaisen turvetuotannon seurauksena uoma ja sen luonnonarvot tuhoutuisivat kokonaan.

Yllä esitetyn perusteella muistuttajien arvion mukaan hankealueella virtaava norouoma on suurelta osin vesilaista annetun hallituksen esityksen (HE 277/2009) perustelujen mukainen luonnontilainen uoma, jonka luonnontila on säilynyt uoman varressa tehdyissä muutostöissä tai palautunut muutosten jälkeen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen seurauksena. Uoman ennallistamistöillä luonnontilaisuutta voitaisiin edelleen parantaa. Norosta ja sen vesivaikutteisesta lähiympäristöstä on kehittynyt merkittävä luonnon monimuotoisuutta ylläpitävä vesilain 2 luvun 11 §:n tarkoittama luonnontilainen vesiluontotyyppi. Tämän perusteella yhdistykset vaativat, että aluehallintovirasto edellyttää hakijaa hakemaan vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittamaa poikkeuslupaa uoman luonnontilan vaarantamiseen. Yllä esitettyjen kartoitustietojen perusteella norouoma ja sen vesivaikutteinen lähiympäristö on luonnonarvoiltaan niin merkittävä, että muistuttajien arvion mukaan vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittamaa poikkeuslupaa, varovaisuusperiaate huomioon ottaen, uoman luonnontilan tuhoamiseen ei tule myöntää.

1.5 Pesäpuron luonnonarvot otettava huomioon

1.5.1 Uoman luonnontila ja luontoarvot

Hakemuksessa todetaan, että käytettävissä olevan tiedon mukaan hankealueen lähiympäristössä ei sijaitse sellaisia pienvesiä, joihin turvetuotanto voisi vaikuttaa.  Hakemuksen täydennyksessä asiaa on tarkennettu.  ”Pesäpuro ja sen sivu-uomat ovat joutuneet raskaasti metsäojitusten kohteeksi. Pitkin luonnonuomia niiden vierelle on molemmin puolin kaivettu metsäojien kokoojaojia, jotka ovat estäneet rajautuvien alueiden vesien pääsyn luonnonuomiin. Paikoin nämä kokoojaojat on kytketty suoriksi kaivettuihin luonnonuomaosuuksiin”.

Kasvillisuusselvityksen mukaan ”selvitysalueen itärajalla virtaa Pesäpuro, jonka uoma on suurimmaksi osaksi perattu ojaksi, joten se ei ole luonnontilainen edes uomaltaan. Lisäksi siihen laskee runsaasti ojia. Selvitysalueen eteläosasta virtaa nimetön sivuhaara Pesäpuroon. Ilmakuvan perusteella Pesäpuron uoma on luonnontilainen lyhyen matkaa sivuhaaran liittymiskohdan pohjoispuolelta”.

Yhdistyksen kartoitusten ja muiden tietojen perusteella muistuttajilla on erilainen kuva Pesäpuron luonnontilaisuudesta. Pesäpuro on turvemaita läpäisevä pieni virtavesi, jonka valuma-alue on Ruokojärven purkupisteellä noin 4,93 km2 (Liite 5) – vastaava pinta-ala mainitaan myös hakemuksessa. Valuma-alueen koko (< 10 km2) täyttää noron määritelmän. Täysin luonnontilaisella osalla uoma on noin 450 metrin matkalla kapea, noroille hyvin tyypillinen. Tällä osalla on myös kivikkoinen, hiekkapohjainen koskijakso (liite 3). Muilla osilla uoma on leveämpi, puromaisempi. Yhdistysten arvion mukaan kalankulku uomassa tuskin on kovin merkittävää, eikä ole täysin poissuljettu, että kapeimmilla osilla uoma voi kuivina kausina kuivua.  Valuma-alueen pinta-alan ja muiden vesilain mukaisten norouomille asetettujen kriteerien perusteella Pesäpuro on selkeästi noro.

Puron reunalla Ruokosuolta uoman ylittävälle metsäautotielle saakka on uoman molemmin puolin keskimäärin noin 20 metrin suojavyöhyke ennen ojituksia, uomaan laskee kuitenkin joitakin ojia. Luonnontilaisen osan ulkopuolella uomaa on aikanaan oiottu ja vanhan uoman umpeutuneet osat ovat monin paikoin näkyvissä.  Ruokosuolta tulevan nimettömän sivu-uoman yhtymäkohdan alavirran puolella Pesäpuron uoma on myös luonnontilainen ja muuta uomaa leveämpi sivu-uoman tuomien lisävesien takia (Liite 3).

Vesilain perustelujen mukaan (HE 277/2009) pienvesien luonnontilaisuudella tarkoitetaan ensisijaisesti luontotyyppejä, joiden olennaiset ominaispiirteet eivät ole muuttuneet muokkauksen seurauksena. Käsitettä ei kuitenkaan ole tulkittava ahtaasti niin, että se kattaisi vain täysin ihmistoiminnan vaikutuksen ulkopuolelle jääneet kohteet. Ensinnäkin vähäiset olennaisiin ominaispiirteisiin vaikuttamattomat muutokset ovat mahdollisia ilman, että luonnontilaa pidetään palautumattomana. Toisaalta luonnontila on saattanut palautua muutosten jälkeen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen tai ennallistamistoimenpiteiden seurauksena.

Muistuttajien maastotarkastusten perusteella Ruokosuon oiotulla osalla Pesäpuron uoman reunalla on vain vähän merkkejä kaivupenkereistä, joten uoman lähiympäristön suomuuttumien vesitalous on palautunut. Muistuttajien arvion mukaan uomaa voidaan pitää luonnontilaisen kaltaisena vesilain perustelujen tarkoittamalla tavalla.  Uoman yläosan oiottuja kohtia reunustavilla rämemuuttumilla ja turvekankailla luonnontilaisuus ei ole palautunut samalla tavoin kuin muualla Pesäpurolla.

Hakijan kasvillisuusselvityksen mukaan Pesäpuron ja sen sivuhaaran rannoilla on pullosaravaltaista sara- ja ruoholuhtaa (SRhLu) sekä sararämemuuttumaa (SRmu). Hankealueen välittämässä läheisyydessä Pesäpuron reunalla on selvityksen perusteella mesotrofista sararämettä. Selvityksen mukaan Pesäpuron läheisyydessä on myös isovarpu- ja lyhytkorsi- ja tupavillarämemuuttumia.

Muistuttajien kartoituksissa Pesäpuron uoman varrella hankealueen reunalla, ennen nimetöntä sivu-uomaa on pienipiirteistä suotyyppien vaihtelua. Näihin kuuluvat seuraavat Etelä-Suomessa/koko maassa uhanalaiset (VU-EN) tai silmälläpidettävät suotyypit: korpiräme (EN-EN), sararäme (ruohoinen, EN-VU), sarakorpi (EN-VU), saraneva (VU-NT), isovarpuräme (VU-NT), lyhytkorsineva (VU-NT) ja rahkaräme (LC) (Liite 6). Näitä suotyyppejä on uoman länsipuolella, ulottuen leveimmillään 50 metrin etäisyydelle uoman reunasta lähelle ensimmäistä ojaa. Ojista huolimatta suotyyppien vesitalous ja kasvillisuus ovat kuitenkin säilyneet tällä osalla luonnontilaisina. Itäpuolella uomaa reunustaa pääosin isovarpurämettä, paikoin myös kapealti sararämettä. Isovarpurämettä voidaan pitää vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan luonnontilaisena noin 20-30 metrin päähän uomasta ja sen jälkeen ojituksen takia luonnontilaisen kaltaisina isovarpurämeen muuttumana vaihettuen vähitellen turvekankaiksi. Liitteenä 7 on yksityiskohtainen kuvaus Pesäpuron varrelle tehdystä muistuttajien maastokartoituksesta.

Sivu-uoman jälkeen alavirtaan Pesäpuron uoman molemmin puolin on aluksi leveälti saranevaa (Liite 6) kartoitetulla noin 150 metrin matkalla. Kartoituksen perusteella luhtaisuutta uoman lähistöllä ei ollut havaittavissa, joten hakijan kasvillisuuskartoituksissa mainittua ruoholuhtaa alueella ei havaittu. Uoman länsipuolella luhtaisuus kasvillisuudessa vähitellen kasvoi (mm. kurjenjalkaa), suotyyppinä alue on edelleen saranevaa, jolle ojituksen seurauksena on vähitellen vuosien kuluessa kasvanut matalia koivuja. Alueen vesitalous ja kasvillisuus ovat kuitenkin säilyneet hyvin, joten ruohoisen saranevan ominaispiirteet ovat koivuista huolimatta hyvin nähtävissä. Putkilokasvilajeista alueella kasvaa mm. vähintään mesotrofiaa osoittavaa äimäsaraa, joka etelämpänä Pohjois-Karjalassa 2 B -vyöhykkeellä luokitellaan jo alueellisesti uhanalaiseksi. Saranevan jälkeen Pesäpuron uoman varressa on lyhytkorsinevaa (VU) ja tupasvillarämettä, (VU). Ennen uoman laskua Ruokojärveen Pesäpuroon laskee länsipuolelta kapea luonnontilainen norouoma, missä kesän kuivan jakson takia ei kartoituksen aikaan ollut lainkaan vettä (Liite 3).

Muistuttajien kartoitusten mukaan hankealueen jälkeen Pesäpuron ylävirran puolella olevan uoman luonnontilaisen osan luontotyyppeihin kuuluvat mustikka-, muurain- ja metsäkorte- ja ruohokorpi, korpi- ja isovarpuräme. Tämä alue sijaitsee alle 500 metrin päässä hankealueen ja kuuluu näin turpeennostokentiltä kulkeutuvien pölypäästöjen laskeuman alueeseen (Liitteet 3, 6).

Kaikkiaan Pesäpuron uoman varrella, alle 500 metrin etäisyydellä hankealueen rajalta, on yhteensä 12 Etelä-Suomessa ja 7 koko maassa uhanalaista luontotyyppiä: mustikka- (EN-EN), muurain- (EN-EN), ruoho- (EN-EN), metsäkorte- (EN-EN) ja sarakorpi (EN-VU), korpi- (EN-EN), sara- (EN-VU), tupasvilla- (VU-NT), lyhytkorsi- (VU-NT) ja isovarpuräme (VU-NT) sekä sara- (VU-NT) ja lyhytkorsineva (VU-NT) (Liitteet 3, 6)

Hakijan teettämässä kasvillisuuskartoituksessa, joka kohdentui pelkästään hankealueelle, Pesäpuron varresta ei löydetty lainkaan luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä lajeja.  Muistuttajien kartoitusten perusteella Pesäpuron varsi on kuitenkin huomionarvoisten kelojen ja muiden puiden rungoilla ja oksilla, lahopuilla sekä palokannoilla kasvavien jäkälä- ja sienilajien ja niiden esiintymien määrän perusteella luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvin merkittävä. Näiden ryhmien lajeista uoman varrella kasvaa neljä valtakunnallisesti vaarantunutta (VU)  lajia, aarninappu (7 esiintymää), takkuhanka- (22 esiintymää), hongantorvi- (5 esiintymää) ja ryväsjäkälä (2 esiintymää), kaksi alueellisesti uhanalaista ja valtakunnallisesti silmälläpidettävää, männynnuppi- RT/3B, NT (6 esiintymää) ja kelohurmejäkälä, RT/3B, NT (17 esiintymää) sekä kuusi muuta silmälläpidettävää jäkälälajia, keloneula (1 esiintymä), jauhehanka- (13 esiintymää), hentoneula- (1 esiintymä), kuusenneula- (1 esiintymä) ja kastanjasuomujäkälä (2 esiintymä) sekä korpiluppo (7 esiintymää), yksi vanhan metsän indikaattorilaji, siperiankääpä (1 esiintymä) ja yksi luonnonarvolaji, lahoneulajäkälä (1 esiintymä). Lisäksi perhoslajeista uoman varressa havaittiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä rämekylmänperhonen. Jauhehankajäkälä ja rämekylmänperhonen kuuluvat myös Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA).  Yhteensä näillä lajeilla on uoman varren lähiympäristössä 86 esiintymää (Liite 1).

Lajeista selkeästi runsain, 22 esiintymää on takkuhankajäkälä VU. Suomen ympäristökeskuksen lajikortin (2022) mukaan takkuhankajäkälä on puiden oksilla tai rungoilla riippuva, metsän jatkumosta riippuvainen hyvä vanhan metsän indikaattorilaji, jolle sopivan suojaisat ja tuulettomat kasvupaikat ovat usein purojen läheisyydessä, korvissa tai soiden reunoilla. Lajin runsautta Pesäpurolla osoittaa hyvin tyypillinen kuva uoman varresta, missä takkuhankajäkälä on peittänyt kuuset ovat lähes kokonaan (Liite 3).

Putkilokasvilajeista merkittävin laji, kuten yllä todettiin, on äimäsara. Lintulajeista uoman varressa havaittiin mm. metsäkirvinen ja harmaasieppo.

Metsähallituksen alue-ekologisessa verkostossa (retkikartta.fi) Pesäpuro on Pesälammelle ja siitä edelleen ylävirtaan päin osoitettu valtionmaiden maiden osalta arvokkaaksi luontokohteeksi, pienveden lähiympäristöksi. Kohteeseen sisältyy itse pienvesi ja sen välitön lähiympäristö. Tässä tapauksessa lähiympäristö käsittää uoman molemmille reunoille jätetyn noin 20 metrin suojavyöhykkeen. Pienvesikohteen pinta-ala Ruokosuolta metsäautotielle on 3,89 ha.  Vastaavasti Pesäpuron alaosalla, ennen uoman laskua Ruokojärveen uoman molemmilla puolilla olevat suot kuuluvat alue-ekologisen verkoston suoelinympäristön arvokkaaseen luontokohteeseen (9,81 ha). Muistuttajien arvion mukaan, Pesäpuron uoman varren valtion maiden alue-ekologisen verkoston luontokohteet vahvistavat uoman merkitystä luonnon monimuotoisuutta osoittavana arvokkaana luontokohteena.

Yllä esitetyn perusteella Pesäpuron norouomaa voidaan pitää vesilaista annetun hallituksen esityksen (HE 277/2009) perustelujen mukaisena luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena uomana, jonka luonnontila on säilynyt uoman varressa tehdyissä muutostöissä tai palautunut muutosten jälkeen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen seurauksena.

Yllä estetyn mukaisesti uoma ja sen vesivaikutteinen lähiympäristö on luontotyypeiltään ja eliölajistoltaan merkittävä luonnon monimuotoisuutta ylläpitävä vesiluontotyyppi. Tämän perusteella yhdistykset edellyttävät, että ympäristölupakäsittelyssä Pesäpuron mahdollista vaarantumista hankkeen seurauksena on arvioitava vesilain 2 luvun 11 §:n säädösten mukaisesti. 

Lisäksi suunnitellun turvetuotannon aiheuttamat vesistö- ja pölypäästöt Pesäpurolla voivat aiheuttaa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

1.5.2 Hankkeen vaikutukset Pesäpuroon

Pesäpuro on rajattu hankealueen ulkopuolelle. Hankealueen pintavalutuskentän vedet johdetaan kuitenkin Pesäpuron uomaa pitkin Ruokojärveen. Hakemuksen täydennyksen mukaan Pesäpuron uomaa ei perata, joten vesilain 2 luvun 11 §:n osalta hankkeen haitat pintavalutuskentän alapuolisen Pesäpuron luonnontilaan liittyvät hankkeesta syntyvään kuntoonpano- ja tuotantovaiheen kiintoainekuormitukseen ja pintavalutuskentältä uomaan kaivettavan vesien purkuojan aiheuttamiin kuivatushaittoihin. Pintavalutuskentän purkupisteen yläpuolisilla osilla kuntoonpanovaiheen aikana hankealueen ojitus ja tuotantovaiheen aikainen turpeenkaivu kuivattavat Pesäpuron uomaa ja näin vaarantavat uoman luonnontilaa koko hankkeen elinkaaren ajan. Lisäksi suunnitellun turvetuotannon muu vesistökuormitus ja pölypäästöt Pesäpurolla voivat aiheuttaa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Ruokosuon ojitetulle alueelle perustettavan pintavalutuskentän puhdistustehoon liittyy erityisesti kevään sulamisvesien ja voimakkaiden sadejaksojen aikaan merkittäviä epävarmuustekijöitä. Rankkasateet aiheuttavat huomattavia kuormituspiikkejä alapuolisissa vesistöissä. Sulamisvesien ja rankkasateiden aikaan erityisesti Pesäpuroon voi kulkeutua huomattavia määriä kiintoainesta, joka voi aiheuttaa norouoman liettymistä, veden voimakkaiden vaihtelujen vuoksi haitalliset vaikutukset ulottuvat myös uoman vesivaikutteisten lähiympäristöjen luontotyypeille. Kiintoainekuormitus voi aiheuttaa myös uoman ominaispiirteisiin muutoksia ja uoman tukkeutumista ja tämän myötä mahdollisesti tarvetta poistaa lietteitä uoman perkauksilla, vaikka hakemuksen täydennyksen mukaan uomaa ei perata. Muistuttajien arvion mukaan tämä tuo lisäuhan uoman luonnontilaisuuden vaarantumiselle ja luonnonarvoille (VL 2:11 §) tulevaisuudessa aina noin 2060 -luvun alkuun saakka.

Kiintoainekuormituksen lisäksi vesistövaikutuksia turvetuotantoalueiden alapuolisissa vesistöissä aiheuttavat ravinnekuormitus, vesistön tummuminen ja veden samentuminen. Ne vaikuttavat Pesäpuron erityisten luonnonolosuhteiden huonontumiseen. Puron vedenlaatu muuttuu, veden väri tummenee entisestään ja vesi samentuu. Ravinnepäästöt lisäävät rihmamaisten viherlevien kasvua pohjakiville ja putkilokasvien pinnoille ja pohjaeläin- ja vesisammalyhteisöt muuttuvat (Koivunen ym. 2023) uomassa. Eliöyhteisöjen muuttuminen ja yksipuolistuminen yhdessä kiintoaineen sedimentoitumisen kanssa voi häiritä sekä perustuotantoa että karikkeen hajotusta, mikä vaikuttaa vesieliöiden ravintoverkkoihin uomassa.

Viime aikojen tutkimuksissa on osoitettu, että vesistöjen tummuminen liuenneen orgaanisen hiilen (DOC) ja myös raudan (Fe) voimistuneesta valumisesta voivat aiheuttaa huomattavia haitallisia vaikutuksia eliölajeille myös jo luontaisesti tummissa vesissä (Horppila ym. 2024). Vesistöjen tummuminen vaikuttaa mm. ekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan. Veden tummuessa auringonvalo tunkeutuu siihen heikommin, jonka seurauksena valoisa vesikerros ohenee ja näin yhteyttäville eliöille jää niukemmin elintilaa. Pohjaeläinten määrä voi vähetä ja lajisto yksipuolistua (Brüsecke ym. 2022).

Pintavalutuskentän purkupisteen yläpuolisella osalla kentän eristysoja kulkee yli 300 metrin matkalla 30-50 metrin päässä Pesäpuron länsireunasta, joten kuivatusvaikutukset uomassa ja sitä reunustavalla saranevalla ovat merkittävät. Vastaavasti Pesäpuron sivuhaaran yläpuolisella osalla uoman länsireuna on noin 250 metrin matkalla vain 20-40 metrin päässä hankealueen ojista, joten ojien ja turpeennoston aiheuttaman kuivatusvaikutusten seurauksena uoma voi kuivua pahoin ja sen vesivaikutteisen reunan arvokkaiden luontotyyppien vesitalous heikkenee ja hankkeen pitkän ajan seurauksena kasvillisuuden muuttuessa luontotyyppien luonnontila ja merkitys alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta heikkenee merkittävästi. Pieni osa arvokkaista luontotyypeistä ulottuu hankealueen puolelle ja tuhoutuu kokonaan. Uoman varren kuivatusvaikutusten alueella sijaitsee Etelä-Suomessa/koko maassa uhanalaisista (VU-EN) tai silmälläpidettävistä (NT) suotyypeistä korpiräme (EN-EN), sararäme (ruohoinen, EN-VU), sarakorpi (EN-VU), saraneva (VU-NT), isovarpuräme (VU-NT) sekä lyhytkorsineva (VU-NT).

Uoman varren puutoisten luontotyyppien kuivuminen vaikuttaa myös niillä esiintyvään hyvin arvokkaan jäkälä- ja sienilajiston elinympäristöön kelojen ja muiden puiden rungoilla ja oksilla, lahopuilla sekä palokannoilla. Lajien suojelun kannalta luontotyyppien kuivumisen merkittävimmät haitat kohdistuvat alueella hyvin runsaana esiintyvälle valtakunnallisesti vaarantuneelle takkuhankajäkälälle (22 esiintymää), joka suosii kasvupaikkana puronvarsien vakaata pienilmastoa (SYKE, lajikortti 2022). Hoitosuositusten mukaan takkuhankajäkälän kasvupaikan ympäristö tulisi säilyttää jatkuvasti peitteisenä ja kosteita metsiä ja kasvupaikkojen läheisiä soita ei tule ojittaa (SYKE, lajikortti 2022) .

Turvetuotantoalueelta ilman kautta laskeutuvilla turvepölyn päästöillä on haitallisia vaikutuksia Pesäpuron vesivaikutteisille luontotyypeille ja niiden eliölajistolle. Haitat kohdistuvat erityisesti pölylle herkille, suojelullisesti ja alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvin merkittäville jäkälälajeille. Turvepöly vaikuttaa jäkälien mekaanisesti ja kemiallisestikin. Monet pienet rupijäkälät peittyvät helposti pölyyn ja niiden leväosakkaan yhteyttäminen heikkenee. Jäkälät ovat sadeveden ja sen mukana runkoa ja oksia myöten valuvien ravinteiden varassa. Turvepölyn happamoittava vaikutus heikentää jäkälien kuntoa. Sateet eivät huuhdo aina pölyä kokonaisuudessaan pois, vaan sitä jää kaarnan rakoihin ja jäkälien sekovarren rakenteisiin. Jäkälien altistuminen muutoksiin on hidasta, mutta vastaavasti pölystä kärsivien tai häviävien lajien mahdollinen toipuminenkin kestää kauan. Jäkälälajistossa mahdollisesti tapahtuvat muutokset heijastuvat myös niiden elinympäristöjen kuten boreaalisten luonnonmetsien tai puustoisten soiden monimuotoisuuden vähenemiseen.

Turvepölyn suurin haitta Pesäpuron rantavyöhykkeen puustoisten soiden ja metsien luonnon monimuotoisuuden ja lajien suojelun kannalta kohdistuu alueella hyvin runsaana esiintyvälle valtakunnallisesti vaarantuneelle takkuhankajäkälälle (22 esiintymää). Kuten todettu, takkuhankajäkälä suosii kasvupaikkanaan puronvarsien sopivan kosteaa ja vakaata pienilmastoa (SYKE, lajikortti 2022, Liite 3).  Myös kaikille muille Pesäpuron luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeille jäkälä- ja sienilajeille pölyhaitat voivat olla merkittäviä. Turvetuotannon huomattavan pitkän, 35 vuoden, kestoajan vuoksi osa harvinaisemmista lajeista, mm. valtakunnallisesti silmälläpidettävät keloneula, hentoneula- kuusenneula- ja kastanjasuomujäkälä, on vaarassa kadota alueelta kokonaan.

Turvepölyllä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös vesistökuormitukseen, mitä ei luvituksessa tavallisesti lainkaan oteta huomioon. Turvepölyä laskeutuu tuotantoalueilla hyvin runsaasti lähialueen ojiin, pienvesin ja vesistöihin sekä ojien pientareille ja rantavyöhykkeille, joista pölyaines huuhtoutuu sadejaksojen aikana edelleen vesistöön lisäten osaltaan rehevöitymis- ja liettymishaittoja. Turvepöly voi heikentää tuotantoalueen läheisten ranta- ja vesiluontotyyppien tilaa. Kasvillisuus kärsii mitä todennäköisimmin turvepölystä samoilla mekanismeilla kuin muun pölyaineksen laskeumassa (Farmer 1991). Kasvu, lehtibiomassa ja siementuotanto vähenevät sekä hengitysaineenvaihdunta heikkenee.

Erityisesti pienvesissä laskeutuvan pölyn määrä voi suhteessa vesipinta-alaan olla merkittävä. Kevyt pölyaines voi peittää seisovissa ja hitaasti virtaavissa vesissä veden pinnan pitkiäkin aikoja, jolloin kasviplanktonin, pohjalevien ja vesikasvillisuuden yhteyttäminen ja kasvu kärsivät. Virtavesissä pölyaineksen kulkeutuminen virtausten mukana alapuoliseen uomastoon lisää etenkin suurten pölypäästöjen aikana riskiä liettymishaitoille (mm. kalojen mätimunien ja vesisammalkasvustojen aineenvaihdunnan häiriöt), koska pölyaines muodostaa pyörteilevässä virtauksessa ja mikrobibiofilmipintojen aktiivisen toiminnan ansiosta herkästi kolloideja ja partikkeleita, jotka kertyvät pohjahabitaattien pinnoille uoman pidätyskapasiteetista riippuen. Luonnontilaisimmissa uomissa pidättyminen ja riski haitoille on suurinta.

Hankkeen aiheuttamat meluhaitat eivät suoraan vaikuta Pesäpuron luonnontilaan, mutta välillisesti turpeennostosta ja muu hankkeesta syntyvä melu häiritsee alueen lintulajeja ja mahdollisesti myös muita meluhäiriölle herkkiä eläinlajeja. Pesäpuron linnustosta on hyvin puutteellinen kuva, joten aluehallintoviraston tulee edellyttää Neova Oy:tä täydentämään alueen linnustoselvitystä Pesäpuron osalta.

Ruokosuon turvetuotannon kiintoainekuormitus ja kuivatusvaikutukset voivat muuttaa Pesäpuron vesiympäristöä. Kaivettavat eritysojat ja turpeennoston eteneminen uoman lähistöllä voivat kuivattaa lähiympäristön arvokkaita luontotyyppejä ja vaikuttaa heikentävästi niiden suojelullisesti arvokkaaseen jäkälä- ja sienilajistoon. Haittavaikutukset heikentävät pitkällä aikavälillä merkittävästi pienveden ja sen vesivaikutteisen lähiympäristön luontotyyppien luonnon monimuotoisuutta. Tämä voi, kun otetaan huomioon varovaisuusperiaate, vaarantaa uoman ja sen vesivaikutteisen ympäristön luonnontilan säilymisen, joten muistuttajien arvion mukaan hankkeelle on haettava vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittama poikkeuslupa uoman luonnontilan vaarantamiseen. Yllä esitettyjen kartoitusten perusteella Pesäpuron luonnonarvot ovat niin merkittävät, että muistuttajien arvion mukaan vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin tarkoittamaa poikkeuslupaa uoman luonnontilan vaarantamiseen ei tule myöntää.

Suunnitellun turpeenoston pölypäästöt lisäävät huomattavasti haittoja uoman lähistön luontotyyppien arvokkaalle jäkälä- ja sienilajistolle ja yhdessä hankkeen yllä kuvattujen vesistöpäästöjen (ravinnekuormitus, vesistön tummuminen, veden samentuminen ja pölypäästöt) kanssa ne aiheuttavat muistuttajien arvion mukaan Pesäpurossa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

1.6. Ruokosuon turvehankkeen kuormitus aiheuttaa vesistön pilaantumisvaaran Ruokojärveen

Ruokosuon turvetuotantoalueen vedet laskisivat pintavalutuskentän ja Pesäpuron kautta lähes luonnontilaiseen, erämaiseen Ruokojärveen, joka on pintavesityypiltään matala, runsashumuksinen järvi. Ruokojärvi on vuoden 2019 vesienhoitosuunnitelman kokonaisarviossa luokiteltu hyvään ekologiseen tilaan, mutta kasviplankton ja hydrologis-morfologiset tekijät ilmentävät erinomaista tilaa. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaluokkaa ei saa heikentää.

Hakijan raportoimien ennakkotarkkailutulosten perusteella Ruokojärven vesi on hapanta ja tummaa suovettä. Sähkönjohtavuusarvo ja kokonaistyppipitoisuus ovat samaa luokkaa luonnonvesien arvojen kanssa. Keskimääräiset kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuudet ovat lievästi rehevien vesien tasoa. Järven happitilanne on ollut keskimäärin tyydyttävää tasoa eikä ylimääräistä kiintoainetta tai sameutta juuri ole esiintynyt.

Hakija on arvioinut hankkeen tuotantovaiheen ravinnekuormitusta Ruokojärvessä viitaten SYKEn raporttiin 37/2019 (Aroviita ym, 2019), jonka mukaan fysikaalis-kemiallista vedenlaatua arvioidaan kesä-syyskuussa otettujen päällysvesinäytteiden kokonaisravinnepitoisuuksien keskiarvojen perusteella. Ravinnepitoisuuksien ilmentämää Ruokojärven ekologista tilaluokkaa määritettäessä raja-arvo erinomaisen ja hyvän tilan välillä on typelle 580 ug/l ja fosforille 30 ug/l.  Hakemuksessa on yleisten vertailulukujen avulla laskettu, että tuotantovaiheessa järven kesä-syyskuun aikainen fosforipitoisuus nousee nykyiseltä tasolta 25 ug/l tasolle 29 ug/l (+ 16%) ja vastaavasti typpipitoisuus  tasolta 432 tasolle 513 ug/l (+ 19 %). Hakija itse katsoo, että tällä on osoitettu, ettei kiellettyä tilaluokan heikkenemistä tapahtuisi Ruokojärvessä hankkeen seurauksena.

Muistuttajat huomauttavat kuitenkin, että varsinkin typen mutta myös fosforin osalta ravinnekuormituksen lisäykset ovat tuotantovaiheessa selviä ja Ruokojärveä rehevöittäviä.  Lisäksi hakemuksen mukaan ravinnepitoisuuksien lisäykset on arvioitu hieman korkeammiksi koko vuoden tasolla kuin kasvukaudella kesä-syyskuussa. On myös muistettava tuotantoalueen kuntoonpanovaihe, joka kestää tavallisesti 1-3 vuotta. Sen aikainen kuormitus on hakijan mukaan huomattavasti suurempi ja siten myös alapuolisen vesistön ravinnepitoisuudet nousevat selvästi. Hakijan arvion mukaan esimerkiksi fosforin pitoisuus nousisi turvekentän kuntoonpanovaiheessa tasolle 35 ug/l eli pitoisuuden lisäys olisi 40 % nykyisestä pitoisuudesta. Tämä ei voi olla vaikuttamatta Ruokojärven veden laatuun ja eliöyhteisöihin. On myös todennäköistä, että kiintoainekuormitus tulee näkymään järven veden tummumisena ja samenemisena sekä pohjaan kertyvänä orgaanisena lietteenä samalla tavoin kuin on käynyt monilla muillakin turvetuotantoalueiden alapuolisilla vesillä. Vesistöjen tummuminen liukoisen orgaanisen hiilen ja rautayhdisteiden lisääntyneiden valumien vuoksi voi aiheuttaa huomattavia haitallisia vaikutuksia eliölajeille myös jo luontaisesti tummissa humuspitoisissa vesissä (Horppila ym. 2024). Ruokojärvi on matalana järvenä (keskisyvyys 0,81 m) erityisen riskialtis rehevöitymiselle. Tummeneminen lisää veden lämpötilan nousua kesäaikaan, mikä alentaa veden happipitoisuutta ja orgaanisen aineksen kertyminen pohjaan mataloittaa vesiallasta entisestään. Kesäaikaiset pitkät hellejaksot, joiden ennustetaan jatkuvan tulevaisuudessakin, lisäävät veden laadun heikkenemisen riskiä vielä huomattavasti haihdunnan kasvaessa ja lämpötilan kohotessa pitkiksi ajoiksi.

On myös muistettava, että tuotantoalueelta kuntoonpano- ja tuotantovaiheessa tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus on toistaiseksi vasta arvio, joka on laskettu varsin pienestä vertailuaineistosta saatujen kuormituslukujen avulla. Hakija mainitsee, että vertailuaineistoa ei ole ollut paljon saatavilla Itä-Suomesta vuosilta 2011-2015. Tämä on harmillista, kun otetaan huomioon Ruokosuon sijainti hyvin syvän talvisen lumipeitteen alueella, mikä lisää keväisten sulavesien määrää ja nostaa pohjaveden pintaa. Hakemuksen mukaan lähes 60 % valuma-alueelta järveen tulevasta vedestä tulee kevättulvan aikaan huhti-toukokuussa. Kokemukset pintavalutuskenttien toiminnasta ovat osoittaneet, että esimerkiksi keväiset sulavedet ja kasvukauden aikaiset rankkasateet aiheuttavat usein pintavalutuskentällä ohivalumia, jotka näkyvät alapuolisten vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen selvinä piikkeinä. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät säiden ääri-ilmiöt lisäävät riskiä näille ohivalumille.

Lupaharkinnassa aluehallintoviraston tulee ottaa huomioon Ruokosuon turvetuotannon kuormituksen ennakoidut vesistövaikutukset Ruokojärven ravinne- ja kiintoainepitoisuuksiin ja sitä kautta vaikutukset järven ekologiseen tilaan.

Turvetuotannon kuormituksen arviointiin sisältyy erittäin suuria epävarmuuksia. Pintavalutuskenttien toimintavarmuus ja puhdistusteho ovat vaihdelleet tapauskohtaisesti erittäin paljon ja ennakolta ilman pintavalutusalueen ominaisuuksien tarkkaa selvittämistä, jota nyt ei siis ole tehty, ei voida luotettavasti arvioida kuormituksen suuruutta. Etenkin alueen kuntoonpanovaiheessa kuormitus voi olla moninkertainen verrattuna tarkkailusoiden kuormituksen keskiarvoihin.

On todennäköistä, että Ruokosuon turvetuotanto esitetyillä vesienkäsittelymenetelmillä tulee aiheuttamaan Ruokojärvessä merkittävää ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Tässä arvioinnissa on otettava huomioon, mitä ympäristönsuojelulain 51 §:ssä säädetään eli se, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa tai merenhoitosuunnitelmassa esitetään toiminnan vaikutusalueen vesien ja meriympäristön tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Tässä tulkinnassa on otettava huomioon niin kutsutun Weser-tuomion (asia C-461/13) johdosta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä ilmenevä, aikaisempaa tiukempi vesipuitedirektiivin vaatimusten vaikutus lupaedellytyksiin (esimerkiksi KHO 2019:166 ja KHO 2022:38).Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ympäristönsuojelulaissa kiellettynä merkittävänä pilaantumisena tai sen vaarana on pidettävä sellaista olennaisen lisäkuormituksen vesistössä aiheuttamaa kokonaisvaikutusta, joka johtaa pintavesimuodostuman tilan tai sen laadullisen tekijän heikkenemiseen. Kyse on pintavesimuodostuman tilan huononemisesta, kun yhdenkin vesipuitedirektiivin liitteessä V tarkoitetun laadullisen tekijän tila huononee yhdellä luokalla. Lupaa ei voida myöntää myöskään silloin, jos se vaarantaa pintavesien hyvän tilan saavuttamisen.

Muistuttajat katsovat, että edellä tarkoitettu pintaveden hyvän ekologisen tilan vaarantuminen on todennäköistä myös Ruokosuon turvetuotannon päästöjen seurauksena, joten ympäristölupaa kyseiselle toiminnalle ei voida myöntää.

1.7. Ruokopuron luonnonarvot otettava huomioon

1.7.1 Ruokopuron luonnontila ja luonnonarvot

Ruokopuron valuma-alue Ruokojärven luusuan purkupisteessä on 16,75 km² (Liite 8) sisältäen myös Pesäpuron valuma-alueen. Valuma-alueen koon perusteella Ruokopuro on vesilain tarkoittama purovesistö (valuma-alue yli 10 km²).

Hakemuksen mukaan Ruokopuro lähes koko 4,5 km:n matkaltaan kaivettua ja oiottua ennen vesien laskua Ukonjärven pohjoispäähän.

Muistuttajien maastokartoituksen mukaan puro mutkitteleva ja kirkasvetinen, n. 2 metrin levyinen puro. Virtauksessa on nopean virtauksen ja suvantopaikkojen vaihtelua. Uomassa on siellä täällä kiviä. Uoman yli kulkevan tien ja Ukonjärven välissä on pitkä koskimainen osuus. Ruokopuron uomaa on myös oikaistu, maastossa ja kartassa on nähtävissä vanhoja, osin kuivahtaneita puronmutkia. Uomaan ja sen yli on kaatunut lahopuuta ympäröivistä metsistä. Uoman varrella on n. 20-50 metrin levyinen suojavyöhyke, jossa puustoa ei ole käsitelty. Puusto on yllättävän koivupainotteista. Alueella näkyy paljon jälkiä majavien toiminnasta (Liite 3).

Vesilain uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 277/2009) perustelujen mukaan pienvesien luonnontilaisuudella tarkoitetaan ensisijaisesti luontotyyppejä, joiden olennaiset ominaispiirteet eivät ole muuttuneet muokkauksen seurauksena. Käsitettä ei kuitenkaan ole tulkittava ahtaasti niin, että se kattaisi vain täysin ihmistoiminnan vaikutuksen ulkopuolelle jääneet kohteet. Ensinnäkin vähäiset olennaisiin ominaispiirteisiin vaikuttamattomat muutokset ovat mahdollisia ilman, että luonnontilaa pidetään palautumattomana. Toisaalta luonnontila on saattanut palautua muutosten jälkeen pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen tai ennallistamistoimenpiteiden seurauksena.

Muistuttajien maastotarkastuksen perusteella, huolimatta vanhoista perkauksista ja uoman oikaisuista, Ruokopuron uoma on palautunut pitkäaikaisen luonnollisen kehityksen seurauksena vesilain tarkoittamaksi luonnontilaiseksi purouomaksi.

Muistuttajien arvion mukaan Ruokopuron uoman luonnontilaisuuden palautumista tukee myös Ruokopuron asema Metsähallituksen alue-ekologisen verkostossa (retkikartta.fi). Ruokojärveltä Ruokosuon ylittävälle ensimmäiselle metsätielle saakka, 460 metrin matkalla uoma on alue-ekologisen suunnitelman luontokohde, vesilain lähiympäristö. Tämän jälkeen uoma ja sen lähiympäristö jatkuu ekologisena yhteytenä aina uoman ylittävälle toiselle sillalle saakka noin 2,2 km:n matkalla. Sillan jälkeen uoma jatkuu pienveden lähiympäristönä 1,8 km Ukonjärvelle saakka. Ekologisten yhteyksien tarkoituksena on ylläpitää eliölajien leviämismahdollisuuksia suojelualueiden ja monikäyttömetsien luontokohteiden välillä.

Vesilain valmistelun perusteluissa (HE 277/2009) tuodaan myös esille, että ”luonnontilaisilla puroilla on suuri merkitys luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontotyyppinä. Vesilain luontotyyppisäännös koskisi nykyisen lain tavoin virtaavista pienvesistä vain noroja. Noroja koskeva erityissäännös on tarpeen sen vuoksi, että ne jäävät vesilain vesistöjä koskevan säännösten ulkopuolelle. Säännöksen soveltamisalaa ei laajennettaisi puroihin, sillä vesilain järjestelmässä purot ovat vesistöjä ja näin ollen niitä koskevat muutokset kuuluvat 3 luvun 2 §:ssä säädetyn vesitaloushankkeen luvanvaraisuuden piiriin, kuten ehdotuksessa selvästi säädettäisiin. Käytännössä 3 luvun 2 §:n mukainen luvantarvekynnys olisi purojen osalta pitkälti yhdenmukainen noroja koskevan poikkeusluvan tarpeen kanssa. Tämä huomioon ottaen norojen luonnontilan arviointia koskevat periaatteet koskevat soveltuvin osin myös ehdotetun 3 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohdan soveltamista”.

Perusteluissa purojen säätelyä on tarkennettu seuraavasti: ”momentin 8 kohtaan lisättäisiin selventävä maininta siitä, että puron uoman luonnontilan vaarantaminen aina synnyttäisi luvantarpeen. Säännös pohjautuu vesilain nykyiseen muuttamiskieltoon, joten sen soveltamisala on määriteltävä tästä lähtökohdasta käsin vastaavasti kuin luonnontilaisten norojen osalta edellä 2 luvun 11 §:n yhteydessä on esitetty. Säännös ensinnäkin koskisi vain itse uomaa, ei laajemmin uoman lähiympäristön käyttöä. Tätä koskevia säännöksiä on muun muassa metsälaissa. Toiseksi säännös viittaa fyysiseen muuttamiseen, eikä koske pilaamisesta aiheutuvaa veden laadullista muuttamista.”

Kuten jo aiemmin todettiin, niin hakemuksen mukaan Ruokopuro on kaivettua ja oiottua ennen vesien laskua Ukonjärven pohjoispäähän. Hakemuksessa ei ole myös lainkaan arvioitu Ruokopuron merkitystä luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontotyyppinä.

Muistuttajien arvion mukaan Ruokopurolla on huomattavaa merkitystä alueen luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontotyyppinä. Kartoitusten perusteella uomaan ja sen yli on kaatunut lahopuuta ympäröivistä metsistä (Liite 3). Uomaan kaatunut puuaines parantaa uoman rakenteellista monimuotoisuutta ja tarjoaa eliöstölle suojaa ja kiinnittymispaikkoja. Puut tuovat vesiekosysteemiin sopivaa ravintoa keräämällä ympärilleen pienempiä oksia ja lehtiä, jotka nopeasti hajoavina ovat tärkeä osa ravintoverkkoa. Puuaines lisää selkärangattomien määrää ja lajiston monipuolisuutta. Puuaines, kuten myös uoman kivet ovat sopivia kasvualustoja sammalille, jotka ovat ravintoa selkärangattomille ja ovat myös suotuisia elinalueita monimuotoisuutta ilmentäville pohjaeläimille.

Kuten jo todettiin, niin Ruokopuron uoman varrella on n. 20-50 metrin levyinen suojavyöhyke, jossa puustoa ei ole juurikaan käsitelty. Reunametsät ovat eri-ikäisrakenteisia kuusi- ja koivumetsiä sekä puustoisia soita. Vanhin puusto on noin 100 -vuotiasta, seassa yksittäisiä vanhempiakin kuusia ja mäntyjä. Lahopuuta yli 20 m³, enimmäkseen koivua ja kuusta. Pohjoispää on luonnontilaisempaa, lähempänä Ukonjärveä tehty poimintahakkuita myös puron varresta. Majavien toiminta paikoin hyvin aktiivista, puron varressa on runsaasti majavansyömien koivujen kantoja ja uomassa lahopuuta (Liite 3).

Muistuttajien kartoitusten mukaan uoman lähiympäristön puustoisten soiden luontotyypit (Liite 6) ovat Etelä-Suomessa ja myös koko Suomessa uhanalaisia tai silmälläpidettäviä: mustikka- (EN-EN, metsäkorte- (EN-EN) ja sarakorpi (EN-VU) sekä isovarpuräme (VU-NT). Uoma ja vesivaikutteinen lähiympäristö on myös luonut pienilmastoltaan vakaan ja kostean kasvupaikan monelle lahopuilla, puun rungoilla ja oksilla puiden ja palokannoilla kasvaville jäkälä-. sammal- ja sienilajeille.

Kartoituksissa uoman varressa havaittiin huomattava määrä näihin ryhmiin kuuluvia luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää lajia ja niiden esiintymiä. Valtakunnallisesti vaarantuneita lajeja havaittiin neljä lajia, takkuhankajäkälä (8 esiintymää), aarninappu, (11 esiintymää), aarnisammal (6 esiintymää) ja kantoraippasammal (1 esiintymää), valtakunnallisesti silmälläpidettäviä 4 lajia, hentoneulajäkälä (3 esiintymää), korpiluppo (23 esiintymää), kuusenneulajäkälä (2 esiintymää) ja rusokantokääpä (1 esiintymä), vanhan metsän indikaattoreita 4 lajia, riukukääpä (1 esiintymä), siperiankääpä (3 esiintymää), ruostekääpä (4 esiintymää), männynkääpä (1 esiintymä) sekä yksi luonnonarvoja osoittava lahoneulajäkälä (2 lajia). Yhteensä näillä lajeilla on uoman varren lähiympäristössä 70 esiintymää. Kantoraippasammal on myös Suomen kansainvälinen erityssuojelulaji (EVA) (Liite 1).

Lintulajeista uoman varressa havaittiin mm. 3 valtakunnallisesti uhanalaista lajia hömötiainen (EN) ja pensastasku (VU). Muista huomionarvoisista lajeista vanhan metsän indikaattorilajeihin kuuluvat pohjantikka ja punatulkku (Liite 1).

1.7.2. Hankkeen vaikutukset Ruokopuroon

Ruokopuron uoman luonnontilaan ja uoman ja sen vesivaikutteisen lähiympäristön luontotyyppeihin ja eliölajistoon vaikuttavat hankkeen aiheuttama kiintoainekuormitus, uoman mahdolliset perkaukset sekä muut vesistövaikutukset (ravinnekuormitus, veden tummuminen ja veden laadun samentuminen) sekä hankkeen pöly- ja meluvaikutukset.

Kiintoainekuormitus ulottuu koko Ruokopuron alueen Ruokojärveltä Ukonjärveen. Kuten todettiin, niin ojitetulle alueelle perustettavan pintavalutuskentän puhdistustehoon liittyy erityisesti kevään sulamisvesien ja voimakkaiden sadejaksojen aikaan merkittäviä epävarmuustekijöitä. Rankkasateet aiheuttavat huomattavia kuormituspiikkejä alapuolisissa vesistöissä. Sulamisvesien ja rankkasateiden aikaan myös Ruokopuroon voi kulkeutua huomattavia määriä kiintoainesta, joka voi aiheuttaa uoman pohjan liettymistä ja näin vaikuttaa pohjaeläimistöön, kalastoon sekä uoman puuaineksella eläviin eliölajeihin. Veden virtauksien voimakkaiden vaihtelujen vuoksi haitalliset vaikutukset ulottuvat myös purouoman vesivaikutteisten lähiympäristöjen luontotyypeille. Hankkeen pitkän kestoajan vuoksi kiintoainekuormitus voi paikoin synnyttää tukkopaikkoja ja tämä aiheuttaa uoman perkaustarvetta. Muistuttajien arvion mukaan tämä tuo lisäuhan uoman luonnontilaisuudelle ja luonnonarvoille tulevaisuudessa.  Hankkeen aiheuttamien muiden vesistöpäästöjen – ravinnekuormituksen, veden laadun samentumisen ja veden tummumisen – vaikutusmekanismeja uomien luonnontilaisuudelle ja luonnonarvoille kuvattiin jo Pesäpuron tarkastelun yhteydessä ja ne ovat vastaavia myös Ruokopurolla. Kokonaisuutena turvetuotannon vesistöpäästöt aiheuttavat Ruokopurossa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Turvetuotantoalueelta ilman kautta laskeutuva turvepölyllä on haitallisia vaikutuksia Ruokopuron vesivaikutteisille luontotyypeille ja niiden eliölajistolle. Turvepölyn vaikutukset ulottuvat noin 500 metrin etäisyydelle hankealueelta, Ruokopurolla suora vaikutusalue ulottuu uoman keskiosaan noin kilometrin matkalle. Tällä alueella uoman varren pienilmastoltaan suotuisassa lähiympäristössä on yllä esitetyn mukaisesti runsaasti suojelullisesti merkittäviä, turvepölylle herkkiä jäkälä- ja sammallajeja. Turvepölyn vaikutusmekanismeja jäkälälajistoon on kuvattu yksityiskohtaisesti Pesäpuron kohdalla. Vaikutukset ovat vastaavia Ruokopurolla, mutta pitemmän etäisyyden ja puustoisemman välivyöhykkeen takia alueella kertyvä turvemäärä on vähäisempi. Hankkeen pitkän kestoajan, 35 vuotta, haittavaikutukset uoman varren lähiympäristön puuston- ja lahopuiden arvokkaille jäkälä-, sammal- ja sienilajeille (mm. neljä VU ja neljä NT ja viisi muuta huomionarvoista lajia) ja niiden esiintymille (yhteensä 70) voivat Pesäpuron tavoin olla merkittävät. Arvokkaan lajiston väheneminen heijastuu myös uoman varren boreaalisten luonnonmetsien tai puustoisten soiden (4 Etelä-Suomessa erittäin uhanalaista ja yksi vaarantunut suotyyppi) monimuotoisuuden vähenemiseen ja uoman merkitykseen luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontotyyppinä.

Veden mukana pölyainesta kulkeutuu Ruokopurolla aina Ukonjärvelle saakka lisäten osaltaan hankkeen kiintoaineksen aiheuttamia rehevöitymis- ja liettymishaittoja uomassa. Turvepölyn haittoja uoman eliölajistoon ja niiden muodostaman ekosysteemin rakenteisiin on kuvattu yksityiskohtaisesti Pesäpuron kohdalla ja haitat ovat vastaavasti suuria myös Ruokopuron uomassa. Turvepölyn päästöt aiheuttavat vesistöpäästöjen tavoin Ruokopurossa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Hankkeen aiheuttamat meluhaitat eivät suoraan vaikuta Ruokopuron luonnontilaan, mutta välillisesti turpeennostosta ja muu hankkeesta syntyvä melu häiritsee alueen lintulajeja ja mahdollisesti myös muita meluhäiriölle herkkiä eläinlajeja.  Ruokopurolla vaikutukset uoman keskiosan 500 metrin vyöhykkeen lisäksi mahdollisesti myös uoman yläosalle. Hakemuksesta ei saa tarkkaa kuvaa turpeen kuljetusreiteistä ja muusta liikenteen ohjauksesta alueella. Mikäli autoliikennettä, erityisesti mahdollista rekkaliikettään ohjataan Ruokojärven lähistön metsätietä pitkin Ruokopuron uoman ylitse, niin se vaatii nykyisen uoman yli menevän sillan uusimista. Rakentamiseen voi liittyä perkaustarvetta uomassa, joka osaltaan myös heikentää uoman rakenteellista luonnontilaa.

Muistuttajien arvion mukaan aluehallintoviraston tulee edellyttää Neova Oy:tä selvittämään hankkeen vaikutukset, erityisesti virtaamamuutosten, vesistö- ja turvepölypäästöjen vaikutukset Ruokopuron uoman luonnontilaan ja merkitykseen luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä luontotyyppinä.

Aluehallintoviraston tulee edellyttää Neova Oy:tä selvittämään myös Ruokopuron pohjaeläimistö sekä täydentää linnustoselvitystä Ruokopuron osalta.

Yllä kuvatun perusteella muistuttajien arvion mukaan Ruokopuron uoma on luonnontilainen ja hankkeen haitalliset vaikutukset Ruokopuron uomassa voivat vaarantaa vesilain 3 luvun 2 §:n vastaisesti uoman luonnontilaa ja aiheuttaa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Tämän perusteella muistuttajat edellyttävät aluehallintoviraston tulisi vaatia hakijaa toimittamaan vesilain 3 luvun 2 §:n mukaisen lupahakemuksen hankkeen vaikutuksista Ruokopuron luonnontilaan mukaan lukien tarkemmat arviot hankkeen vaikutuksista sekä vesilain 3 luvun 6 ja 7 §:ien tarkoittamista hankkeen hyödyistä sekä menetyksillä yleiselle ja yksityiselle eduille. Yllä esitettyjen muistuttajien kartoitusten perusteella uoman ja sen vesivaikutteisen lähiympäristön luonnonarvojen suuren, jopa valtakunnallisen merkittävyyden vuoksi uoman vaarantumisen menetykset yleiselle edulle ovat merkittävämmät kuin hankkeen hyödyt yksityisille eduille.

Ympäristöluvan käsittelyssä luvan myöntämisen edellytyksissä tulee ottaa huomioon, että Ruokosuon luontoarvot kokonaisuutena täyttävät ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittaman erityisten luonnonolosuhteiden vaatimukset.

• Ruokosuon suunnitellun turpeennoston haitat alapuolisten vesistöjen kalastolle ja kalastuksella selvitettävä riittävän luotettavasti ennen lupapäätöstä.

Hakemuksen mukaan Ruokojärvessä ei ole tehty kalastoseurantaa, eikä tietoja järven kalastosta ole saatavilla julkisista lähteistä. Järven kalasto arvioidaan tavanomaiseksi runsashumuksisten vesien lajistoksi (mm. ahven, särkikalat), jossa ei esiinny vedenlaadun suhteen vaateliaita kalalajeja.

Ruokojärven alapuoliselta vesireitiltä (Ruokopuro-Ukonjärvi-Ukonjoki, Hiekkajoki-Tohlinjoki-Lutinjoki) kalastotietoja on saatavilla vain Ukonjoesta. Haapajoen-Ukonjoen vesistö on koskiensuojelulailla (23.1.1987/35) suojeltu.

Ukonjoessa on tehty koekalastuksia vuonna 1998 ja saalislajisto koostui muduista, ahvenista, hauista ja mateista. Joen alkuperäislajistoon on ilmeisesti kuulunut myös siika ja harjus. Ukonjoessa on useita koskia, joiden tilaa on kartoitettu vuonna 1998 tehdyissä inventoinneissa. Ukonjoki on kuulunut aikoinaan Haapajoen uittoväylästöön ja suurin osa koskista on uittoperattuja ja vaatisi inventointien perusteella kalataloudellista kunnostamista. Hakemuksessa arvioidaan, että ”Ruokosuon kuormituksen aiheuttamat vaikutukset kalakantoihin ja kalastoon jäävät kokonaisuudessaan vähäisiksi. Koitereelle asti haitallisia kalataloudellisia vaikutuksia ei aiheudu”.

Muistuttajat huomauttavat, että hakijan tiedot hankkeen vähäisistä vaikutuksista kalakantoihin ja kalastukseen perustuvat vanhoihin ja  varsin niukkoihin tietoihin, eikä niitä voi pitää riittävän luotettavina. Huomionarvoista on kuitenkin, että vuoden 1998 koekalastuksissa Ukonjoelta saatiin mm. mutua, joka suosii kirkasta ja happamuudeltaan neutraalia (ph 6,5-7,5) vettä ja sietää huonosti vesien rehevöitymistä. Vanhojen ilmakuvien perusteella Ukonjoen valuma-alueella ei ole tehty uusia ojituksia 1970-luvun jälkeen, joten veden laatu ei välttämättä merkittävästi ole muuttunut viime vuosikymmeninä. On myös muistettava, että osa Ukonjoen koskista on edelleen luonnontilaisia. Näiden seikkojen perusteella muistuttajien arvion mukaan ei voida poissulkea, että Ukonjoen alkuperäiseen kalastoon kuuluneet lohikalat voisivat kuulua edelleen joen kalastoon.  Muistuttajat huomauttavat, että ennen lupapäätöstä aluehallintoviraston tulee edellyttää, että hakija selvittää Ukonjoen kalastoa sähkökoekalastuksilla jokiuoman kaikilla koskiosuuksilla sekä myös Ruokopuron ja Ruokojärven kalastoa.

Lopuksi muistuttajat tuovat esille, että Koitereeseen laskevista vesistä Suomujoella on vuonna 2024 aloitettu kalataloudellisia kunnostuksia, poistamalla nousuesteenä toiminut uittopato ja ennallistettu sen alapuolinen koskiosuus. Hanke on osa Osuuskunta Lumimuutoksen laajaa Koitajoen vesistöjen kunnostushanketta. Kyse on Suomen suurimmasta vesistönkunnostus- ja ennallistamishankkeesta, joka ei ole EU-rahoitteinen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat useita miljoonia euroja.

Tulevina vuosina hankkeessa aloitetaan vastaavia ennallistamisia myös Lutinjoen kautta Koitereeseen laskevilla uomilla, nyt ne ovat vielä suunnittelun ja kartoituksen asteella. Vesistökuormituksen vähentämisen, uomien kalaston ja kalatalouden sekä laajemmin jokiluonnon monimuotoisuuden kehittämisen ja myös ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta ennallistamistyöt ovat hyvin merkittäviä, eikä tätä kehitystä tulisi heikentää Ruokosuolle suunnitellulla turvetuotannolla.  Koskikunnostukset ja valuma-alueen ennallistamistyöt ovat myös selvästi merkittävämpiä alueen työllisyyden kannalta kuin Ruokosuon turvetuotanto. Ennallistamisen työpaikat kohdistuvat pääosin samoille paikallisille koneyrittäjille, jotka ovat työskennelleet aiemmin turvetuotannossa. Lisäksi koskikunnostukset ja valuma-alueen ennallistamistyöt tukevat merkittävästi alueen luonto- ja kalastusmatkailupalveluyrityksiä.

1.9. Ruokosuo (hankealue) ei sovellu turvetuotannon sijoituspaikaksi (YSL 13 §)

1.9.1 Hankealueen sijoituspaikka ja luonnonarvot

Lupahakemuksen mukaan Ruokosuo on pääosalta metsäojitettu suoalue, kokonaisuutena tarkastellen luonnontilansa menettänyt.

Hakemuksen mukaan hankealue käsittää osan Ruokojärven etelä- ja lounaispuoleista suoaluetta, joka on maakannasten, kivennäismaasaarekkeiden ja niiden välisten salmien pirstomaa ja jolle peruskartassa ei ole annettu nimeä. Ruokojärvi on em. tavoin soiden ympäröimä. Ruokojärven luoteispuolella hankkeeseen nähden jokseenkin kaukana Ruokopuron takana on peruskarttaan merkittynä pääosin ojittamaton Ruokosuon suoalue, jonka mukaisesti hanke on nimetty ja jolle se ei kuitenkaan sijoitu. Suoalue, jolle suunniteltu turvetuotantoalue sijoittuu, on lähes koko alaltaan ja myös rajautuvilta suoalueiltaan metsäojitettua.

Edelleen hakemuksessa tuodaan esille, että ”50 m ojitusbufferilla määritettynä ojittamatonta suota hankealueella (so. lohkon 1 keskiosalla) on n. 2 ha. Muu ojittamaton sijoittuu Ruokojärven etelä- ja kaakkoispään rantavyöhykkeeseen vähäalaisena. Kivennäismaarajaan saakka ulottuvat ojitukset ovat katkaisseet hydrologisen yhteyden ympäristöön. Kartta- ja ilmakuvatarkastelun sekä kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen perusteella voidaan todeta, että ojitukset ovat muuttaneet suoalueen vesitalouden peruuttamattomasti. Vedenpinnan taso alueilla on alentunut kauttaaltaan ja sen seurauksena alueella esiintyvät suoluontotyypit ovat menettäneet luonnontilaisuutensa sekä alueiden kasvillisuus muuttunut kauttaaltaan. Muutosten voidaan katsoa vastaavan ympäristönsuojelulain 2 luvun 13,4 §:ssä (27.6.2014) ja sitä täydentävän ympäristönsuojeluasetuksen (4.9.2014/713) 6 luvun 44 §:n 1)-kohdassa tarkoitettua. Alueiden luonnontila on muuttunut merkittävästi. Suoalue, jolle suunniteltu suoalue sijoittuu, soveltuu turvetuotannon sijoituspaikaksi”.

Ilmakuvien ja muistuttajien kartoitusten perusteella Ruokosuon vesitalouden ja luontotyyppien tila on hyvin erilainen kuin hakemuksessa on kasvillisuusselvityksen perusteella tuotu esille. Myöskään kasvillisuuskartoituksen liitteessä 1 esitetyt suotyyppikartat eivät tue hakemuksen arvioita hankealueen suotyyppien luonnontilasta. Hankealueella Pesäpuron- ja sen sivuhaaran, nimettömän norouoman ympäristössä on runsaasti luonnontilaisia suotyyppejä. Tämä perustuu siihen, että uomien vaikutuksesta niitä ympäröivien suotyyppien vesitalous ja kasvillisuus on säilynyt laajalla alueella luonnontilaisena ympäröivästä ojituksesta ja uomiin tulevista yksittäisistä ojista huolimatta. Luonnontilaisia suotyyppejä on myös laajasti hankealueen luoteisosan pikkulammen ympärillä sekä erillinen luonnontilainen suolaikku sivunoron pohjoispuolella.  Lisäksi pienialaisia luonnontilaisia suolaikkuja on säilynyt myös muualla hankealueella. Ilmakuvien ja muistuttajien kartoitusten perusteella luonnontilaisten suotyyppien pinta-ala on noin 23 ha, mikä on huomattavasti enemmän kuin hakemuksen mukainen n. 2 ha. Myös kasvillisuusselvityksessä luonnontilaiseksi merkittyjä suotyyppejä on useita hehtaareja samoilla alueilla kuin muistuttajien kartoituksissa.

Ojitettujen soiden luokituksessa käytetään ojituksen jälkeisiä kehityssarjaa kuvaavia luokkia; Ojikko, muuttuma ja turvekangas, joista ojikko kuvaa lähes muuttumatonta, muuttuma osittain muuttunutta ja turvekangas suurelta osin lajistolta ja puustorakenteelta muuttunutta suota (Laine & Vasander 2008). Ojikot ja muuttumat luokitellaan mahdollisimman pitkälle alkuperäisen suotyypin mukaan. Ruokosuolla tavallisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma.

Muistuttajien kartoitusten ja kasvillisuusselvitysten perusteella isovarpurämeen muuttumia Ruokosuolla on hyvin laajasti. Suolla on myös huomattava määrä myös muita muuttuma-asteella olevia suotyyppejä: lyhytkorsikorsi-, tupasvilla- ja korpiräme- ja sararämemuuttumia sekä mustikka- ja muurainkorpimuuttumia. Kasvillisuuskartoituksen perusteella mukaan luonnontilaisiksi ja muuttumiksi merkittyjen luontotyyppien kokonaisala on noin 50 ha. Muistuttajien kartoitusten perusteella luonnontilaisten ja muuttumien kokonaisala on samaa luokkaa. Kuten edellä todettiin luonnontilaisten suotyyppien määrä muistuttajien kartoitusten mukaan suurempi kuin kasvillisuusselvityksen karttojen perusteella on arvioitavissa.

Ruokosuolle aikanaan kaivetut ojat ovat vuosien kuluessa umpeutuneet, tämä on nähtävissä hyvin mm. hakemuksen sivuilla 10 ja 11 olevista kuvista pintavalutuskentältä. Ojien umpeutumisen seurauksena niitä ympäröivien suotyyppien vesitalous- ja kasvillisuus on palautunut luonnontilaisen kaltaisiksi suomuuttumiksi. Suomuuttumat vaihettuvat suon kuivumisen ja kasvillisuusmuutosten vuoksi turvekankaiksi, joita hankealueella on myös huomattavan paljon. Muistuttajien kartoituksista tai kasvillisuusselvityksestä ei pysty täysin luotettavasti arvioimaan vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan luonnontilaisen kaltaisina säilyneiden suotyyppien pinta-alaa. Yllä esitetty kasvillisuusselvityksen kartoista tehty arvio, joiden mukaan luonnontilaisten ja muuttumien pinta-ala noin 50 ha voi siten muuttumien osalta olla yliarvio.  Tämän mukaisesti muistuttajat arvioivat, että kokonaisala on ainakin 40 ha, mahdollisesti enemmän. Hankealueen kokonaisala on pintavalutuskenttä (5,5 ha) mukaan lukien 79,6 ha, joten vesitaloudeltaan luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten suotyyppien kokonaismäärä on vähintään puolet hankealueen pinta-alasta.

Muistuttajat haluavat tuoda myös esille, että hankealueen ojien umpeutumisen seurauksena vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan palautuneiden luonnontilaisen kaltaisten karujen rämeiden suotyypit ovat vastaavia kuin on todettu  luontotyyppien uhanalaisuuden punaisessa kirjassa (2018): ” Karuja rämeitä arvioitiin kuitenkin jossain määrin säilyneen heikkotuottoisilla ojitusalueilla, tai ominaisuuksiltaan luonnontilaisen kaltaisia karuja rämeitä on voinut kehittyä ojitusalueille ojien tukkeutumisen seurauksena (ks. rahkarämeet S03.06, isovarpurämeet S03.04, tupasvillarämeet S03.05)”.

Ympäristönsuojelulain 13 §:n 1 momentin mukaan ”turvetuotannon sijoittamisesta ei saa aiheutua valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävän luonnonarvon turmeltumista. Arvioitaessa luonnonarvon merkittävyyttä otetaan huomioon sijoituspaikalla esiintyvien suolajien ja -luontotyyppien uhanalaisuus sekä esiintymän merkittävyys ja laajuus sekä suon luonnontilaisuus. Luonnonarvon merkittävyyttä arvioitaessa voidaan vastaavasti ottaa huomioon sijoituspaikan merkitys sen ulkopuolella sijaitseville luonnonarvoille”

13 §:n 4 momentin mukaan ”turvetuotanto voidaan 1 momentin estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Arvioitaessa suon luonnontilan muutosta otetaan huomioon ojituksesta aiheutuneet muutokset suon vesitaloudessa ja kasvillisuudessa. Merkittävästä luonnontilan muutoksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella”

Ympäristönsuojeluasetuksen 44 §:n mukaan turvetuotanto voidaan ympäristönsuojelulain 13 §:n 4 momentin mukaan mainitun pykälän 1 momentin estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Suon luonnontilan muutos on merkittävä, jos:

1) suon vesitalous on muuttunut peruuttamattomasti, suon vedenpinnan taso on alentunut kauttaaltaan ja suon kasvillisuus on muuttunut kauttaaltaan;

2) suon vesitalous on muuttunut kauttaaltaan, vedenpinnan taso suolla on alentunut kauttaaltaan ja muutokset suon kasvillisuudessa ovat selviä; tai

3) suolla on ojitettuja ja ojittamattomia osia, ojitus estää hydrologisen yhteyden suon ja sen ympäristön välillä ja osalla suon ojittamatonta alaa esiintyy kuivahtamista ja muutoksia suon kasvillisuudessa.

Muistuttajien arvion mukaan hankealueen ojat ovat aikojen kuluessa umpeutuneet kokonaan, joten hydrologinen yhteys suon ja sen ympäristön välillä on palautunut ja tämän seurauksena suotyyppien vesitalous ja kasvillisuus on palautunut luonnontilaisen kaltaiseksi suurella osalla hankealuetta. Pesäpuron ja siihen laskevan norouoman vesitalous ulottuu laajalti uomien lähiympäristöön ja tällä alueella on säilynyt myös laajasti vesitaloudeltaan luonnontilaisia suotyyppejä. Hankealueella on myös muita ojittamattomia osia, luonnontilaisia suon osia.

Kuten yllä on todettu luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten suotyyppien osuus hankealueesta on suuri, jopa puolet hankealueen pintalasta. Näin ollen Ruokosuon hankealue ei vastaa luonnontilaisuuden perusteella YSL:n 13 §:n 4 momentin tai ympäristönsuojeluasetuksen 44 §:n tarkoittamaa sijoituspaikkaa turvetuotannolle.

Hakemuksessa tuotiin myös esille, että Ruokojärven luoteispuolella hankkeeseen nähden jokseenkin kaukana Ruokopuron takana on peruskarttaan merkittynä pääosin ojittamaton Ruokosuon suoalue, jonka mukaisesti hanke on nimetty ja jolle se ei kuitenkaan sijoitu. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hankealue, Ruokojärvi, sen pohjoispuolinen suoalue sijaitsevat Ruokopuron valuma-alueella, joten hankealue on osa Ruokosuon aluetta. Kokonaisuutena Ruokosuon luonnontilaisuus on huomattavan suuri.

1.9.2 Hankealueen luontotyyppien ja eliölajien merkitys alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta.

Hakemuksessa alueen luontotyypeistä ja eliölajeista todetaan alueella tehtyjen selvitysten mukaan seuraavasti: ”Kasvillisuusselvityksen mukaan hankealueelta ei löytynyt uhanalaisia suoluontotyyppejä tai kasvilajeja. Myöskään muita erityisiä luontoarvoja alueella ei havaittu. Direktiivilajiselvityksen mukaan Ruokosuon hankealueella ei esiinny luontodirektiivin liitteen IV (a) tai uhanalaisia sudenkorentolajeja. Pesimälinnustoselvityksen mukaan Ruokosuon hankealue ei ole linnustollisesti merkittävä. Alue on voimakkaasti muuttunut metsähakkuiden ja ojitusten kautta”.

Hakemuksessa ei kuitenkaan mainittu, että hankealueen linnustoselvityksen mukaan alueen linnustoon kuuluvat valtakunnallisesti vaarantuneet (VU) riekko (2 paria) ja pensastasku (1 pari) sekä muista huomionarvoisista lajeista valtakunnallisesti silmälläpidettävät pohjansirkku (2 paria), järripeippo (1 pari) ja valkoviklo (1 pari) sekä lintudirektiivin liitteen I lajeihin kuuluva teeri (1 pari). Valkoviklo ja teeri kuuluvat myös Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA). Edelleen kasvillisuusselvityksen perusteella hankealue kuuluu myös lintudirektiivin liitteen 1 lajeihin kuuluvan palokärjen reviiriin (ruokailujäljet selvityksen kansikuvassa).

Linnustoselvityksessä mainitaan, että riekko ja järripeippo ovat alueellisesti uhanalaisia. Järripeippo ei ole alueellisesti uhanalainen hankealueen 3B -vyöhykkeellä ja riekko on valtakunnallisesti uhanalainen. Näin ollen hankealueella ei havaittu lainkaan 3B-vyöhykkeen alueellisesti uhanalaisia lajeja. Linnustoselvityksessä mainitaan myös, että tietokannassa (2023) lähin suojelullisesti arvokas lajihavainto on Ruokosuon hankealueelta kolme kilometriä koilliseen sijaitsevalla nimettömällä suoalueella 2018 rengastetut kahdeksan taigametsähanhea (VU). Havainto koskee Ruokosuon Lemilammella, vajaa kahden kilometrin päässä hankealueelta rengastettuja metsähanhipoikueita (laji. fi). Metsähanhen esiintymistä Ruokosuolla ja hankkeen vaikutuksia metsähanhen tarkastellaan luvuissa 1.7.1 ja 1.7.2

Muistuttajien kartoitusten perusteella hankealueella on suuri määrä, 10 kpl, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia suotyyppejä (Liitteet 3 ja 6), jotka ovat Etelä-Suomessa (hankealue) tai koko Suomessa luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäväksi: mustikka- (EN-EN) ja muurain- (EN-EN) ja sarakorpi (EN-VU), tupasvilla- (VU-NT), korpi- (EN-EN), lyhytkorsi- (VU-NT), isovarpu- (VU-NT) ja sararäme, (EN-VU), lyhytkorsi- ja saraneva (VU-NT). Kaikkiaan suotyypeistä kolme on valtakunnallisesti erittäin uhanalaisia, kaksi vaarantuneita ja viisi silmälläpidettävää, vastaavasti Etelä-Suomessa suotyypeistä on viisi erittäin uhanalaista ja viisi vaarantunutta. Lisäksi alueen suotyypeistä rahkaräme on elinvoimainen koko Suomessa.

Vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan luonnontilaisia suotyyppejä on laajasti Pesäpuron ja siihen laskevan sivunoron ympäristön ojittamattomilla osilla, luoteispuolen pikkulammen lähistöllä ja sivunoron pohjoispuolella sijaitsevalla ojittamattomalla suolla. Suon muilla osilla on myös huomattava määrä ojitusten jälkeen vesitaloudeltaan ja kasvillisuudeltaan palautuneita luonnontilaisen kaltaisia uhanalaisia suotyyppejä, niistä yleisimmät ovat isovarpu- ja lyhytkorsirämeitä. Aiemmin esitetyn mukaisesti vesitaloudeltaan luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten suotyyppien kokonaismäärä hankealueella on ainakin 40 hehtaaria.

Muistuttajien kartoitusten mukaan valtaosalla alueesta puusto on mäntyvaltaista, iältään noin 80-vuotiasta. Siellä täällä valtapuuston seassa esiintyy yli 200-vuotiaita aihkeja ja avoimemmilla soilla käkkärämäntyjä. Hakkuuaukkoja lukuun ottamatta turvevarausalueella on kauttaaltaan huomattavan paljon vanhoja ja järeitä keloja, ja kelojen vaateliasta jäkälälajistoa, mm. hongantorvijäkälää (VU) ja männynnuppijäkälää (RT/3b, NT). Myös tuoreempia keloja ja mäntymaapuuta esiintyy jonkin verran. Männyn lahopuujatkumo alueella on hyvä.

Kokonaisuudessaan hankealueen aihkien, käkkärämäntyjen ja kelojen rungoilla ja oksilla sekä alueen lahopuilla ja palokannoilla kasvaa runsaasti luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä, jäkälä-, sammal- ja sienilajeja. Kartoitettujen hankealueen osien lajistoon kuuluu 5 valtakunnallisesti vaarantunutta (VU) lajia ja 37 esiintymää, aarninappu (6 esiintymää), kantoraippasammal (2 esiintymää), takkuhankajäkälä (14 esiintymää), hongantorvijäkälä (8 esiintymää), ryväsjäkälä (7 esiintymää), kaksi alueellisesti uhanalaisia, RT/3B lajeja ja 48 esiintymää, männynnuppijäkälä (16 esiintymää) ja kelohurmejäkälä (32 esiintymää) ja ne kuuluvat myös valtakunnallisesti silmälläpidettäviin lajeihin.  Niiden ohella hankealueella havaittiin kuusi muuta silmälläpidettävää (NT) lajia ja 70 esiintymää, keloneula (1 esiintymä), korpiluppo (25 esiintymää), kuusenneula- (1 esiintymä), palosuomu- (2 esiintymää), kastanjansuomu- (2 esiintymää) ja jauhehankajäkälä (39 esiintymää), joka kuuluu kantoraippasammalen ohella Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA).  Vanhan metsän indikaattorilajeja on viisi kappaletta ja 8 esiintymää sekä yksi luonnonarvoja osoittava laji, kuusenparakka (1 esiintymä). Yhteensä huomionarvoisia lajeja on 19 ja niiden esiintymiä 170 kappaletta (Liite 1).

Kuten jo todettiin, niin hankkeen linnustoselvityksen mukaan hankealueen linnustoon kuuluvat valtakunnallisesti vaarantuneet (VU) riekko (2 paria) ja pensastasku (1 pari) sekä valtakunnallisesti silmälläpidettävät (NT) pohjansirkku (2 paria), järripeippo (1 pari) ja valkoviklo (1 pari). Muistuttajien kartoitusten mukaan hankealueelle on havaittu hömötiainen (EN, 1 pari) ja liro (NT, 1 pari) (Liite 1). Edelleen pensastaskuilla havaittiin yksi ja pohjansirkuilla kaksi uutta pesimäreviiriä verrattuna hankkeessa tehtyyn pesimälinnustoselvitykseen. Kaikkiaan hankealueen pesimälinnustoon kuuluu kolme valtakunnallisesti uhanalaista ja neljä silmälläpidettävää lajia, joiden kokonaismäärä on 13 paria.

Hankkeen ja muistuttajien kartoituksissa havaituista lajeista neljä, teeri, metso, palokärki ja liro kuuluvat lintudirektiivin liitteen 1 lajeihin (DI), kuusi teeri, metso, valkoviklo, liro, telkkä ja leppälintu kuuluvat   Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA) (Liite 1). Lisäksi kartoituksissa Ruokosuon yllä saalisteli 4 tervapääskyä, EN, mutta niiden pesimäpaikat voivat sijaita kauempana hankealueesta.

Muistuttajien kartoituksessa hankealueella havaittiin kaksi valtakunnallisesti silmälläpidettävää (NT) perhoslajia: rahkahopeaatäplä (8 yksilöä) ja rämekylmänperhonen (44 yksilöä) (Liite 9). Rämekylmänperhonen kuuluu myös Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin, EVA.

Yllä esitetyn mukaisesti hankealueella on yhteensä Etelä-Suomessa 10 uhanalaista suotyyppiä, joista viisi on myös valtakunnallisesti uhanalaisia ja viisi silmälläpidettävää. Eliölajeista 8 on valtakunnallisesti ja 2 alueellisesti uhanalaisia sekä 14 valtakunnallisesti silmälläpidettävää. Lisäksi alueella esiintyy suuri määrä muita alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoista lajia, joista osa on myös Suomen kansainvälisiä vastuulajeja. Kaikkiaan näiden lajien esiintymiä/reviirejä hankealueella on yhteensä noin 200.

Muistuttajien arvion mukaan yllä kuvattujen  havaintojen mukaisesti  Ruokosuon hankealuetta voidaan pitää valtakunnallisesti ja Etelä-Suomessa uhanalaisten suotyyppien sekä valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisten, valtakunnallisesti silmälläpidettävien ja muiden luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoisten eliölajien kokonaismäärän, esiintymien suuren määrän ja luontotyyppien ja lajien esiintymisalueen laajuuden perusteella ympäristönsuojelulain tarkoittamana valtakunnallisesti merkittävänä luonnonarvona (HE 214/2013). Hankkeen toteutumisen seurauksena kaikki nämä hankealueen luontoarvot menetetään, luontotyypit ja kasvilajit tuhoutuvat ja eläinlajit joutuvat siirtymään muille alueille.

1.10. Hankeen vaikutusalueen luontoarvot on selvitetty hakemuksessa puutteellisesti

1.10.1 Hankealueen lähiympäristön luonnonarvot

Suunnitelman mukaisen turvetuotannon päästöt johtuvat turpeenkaivun aiheuttamista päästöistä vesistöihin ja pienvesiin sekä turvepölyn vaikutuksista lähialueen pienvesiin ja vesistöihin sekä vaikutuksista lähialueen luontotyyppeihin ja eliölajistoon.

Hakemuksessa todetaan, että turvetuotannosta ei aiheudu merkittäviä vaikutuksia ympäröivään luontoon. Ruokosuon turvetuotantoalueen ympäristö on jo suurimmaksi osaksi ihmisen muokkaamaa, ojitettua suota ja talousmetsää. Pöly- ja meluvaikutusten osalta hakemuksessa käsitellä vaikutuksia pääosin asutukselle, vähäisessä määrin myös luonnonarvoille: ”Ruokojärvi sijaitsee Ruokosuon itäpuolella lähimmillään noin 250 m etäisyydellä. Ruokojärven ja tuotantoalueen välissä on puustoista metsää, joka estää pölyn kulkeutumista. Ruokojärven etelä- ja pohjoisrannalla on avointa suota. Ruokosuon lohkon 1 keskiosalla sijaitsee noin 0,37 ha kokoinen nimetön suolampi. Lammelle ja Ruokojärven eteläpään avoimelle alueelle saattaa ajoittain kulkeutua vähäisiä määriä turvepölyä”.

Hakemukseen liitetyn kasvillisuusselvityksen mukaan ”selvitysaluetta ympäröivät suurimmaksi osaksi tiheästi ojitetut rämeet ja pieneltä osin hakatut kangasmetsät. Koillispuolella alue rajautuu vuosikymmeniä sitten hakattuun Ruokojärvenkankaaseen Ruokojärven rannalla. Ruokojärvi on reilun 200 metrin päässä rajauksesta. Itäpuolella rajaus ulottuu paikoin Pesäpuron perattuun uomaan asti. Ruokojärven luoteispuolella reilun puolen kilometrin päässä selvitysalueen rajasta on Ruokosuon laajempi ojittamaton avosuo-osa. Se vaikuttaa ilmakuvan perusteella luonnontilaiselta, mutta on todennäköisesti ainakin reunoiltaan kuivunut ympäröivien ojitusten vuoksi. Ojittamatonta Ruokosuon osaa lukuunottamatta lähiympäristöstä ei ilmakuvan perusteella löydy muita ojittamattomia soita eikä vanhempaa metsää pieniä tilkkuja lukuun ottamatta. Tutkimusalue ja suurin osa sen lähiseudusta on menettänyt luonnontilaisuutensa” (tekstin tummennus muistuttajien).

Hakemuksen ja erityisesti sen kasvillisuusselvityksen mukaan hankealueen lähiympäristön luonnontilasta on hyvin tarkoitushakuista ja harhaanjohtavaa. Lähiympäristössä on luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä suoelinympäristöjä, mm. Pesäpuron suiston suoalue Ruokojärven rannalla, arvokkaita metsäelinympäristöjä ja puustoisten soiden elinympäristöjä, erityisesti hankealueen eteläpuolen, osin hankealueeseen rajautuva metsä- ja puustoisten soiden saareke, metsähallituksen alue-ekologisen verkoston arvokkaat metsäelinympäristöt Ruokopuron lähistöllä sekä lähistön luonnonarvoiltaan merkittävät pienvedet, Pesä- ja Ruokopuro.

Muistuttajien kartoitusten perusteella yllä mainituilla alueilla on hyvin suuri määrä valtakunnallisesti ja Etelä-Suomessa uhanalaisia luontotyyppejä, valtakunnallisesti uhanalaisia ja silmälläpidettäviä sekä alueellisesti uhanalaisia ja muita luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoisia eliölajeja. Seuraavassa käsiteltävien luontotyyppien ja eliölajien esiintymät sijaitsevat hankkeesta aiheutuvien vesistö- ja pölypäästöjen sekä melun vaikutusalueella.

Pesäpuron luontotyyppejä ja eliölajeja käsiteltiin jo yksityiskohtaisesti luvussa 1.5.1. Uoman varrella, alle 500 metrin etäisyydellä hankealueen rajalta on yhteensä 12 Etelä-Suomessa ja 7 koko maassa uhanalaista luontotyyppiä: mustikka- (EN-EN), muurain- (EN-EN), ruoho- (EN-EN), metsäkorte- (EN-EN) ja sarakorpi (EN-VU), korpi- (EN-EN), sara- (EN-VU), tupasvilla- (VU-NT), lyhytkorsi- (VU-NT) ja isovarpuräme (VU-NT) sekä sara- (VU-NT) ja lyhytkorsineva (VU-NT) (Liite 6).

Vastaavasti uoman varren eliölajistoon kuuluu neljä valtakunnallisesti vaarantunutta jäkälä- ja sienilajia: aarninappu, takkuhanka-, hongantorvi- ja ryväsjäkälä, kaksi alueellisesti uhanalaista ja valtakunnallisesti silmälläpidettävää, männynnuppi-, RT/3B, NT ja kelohurmejäkälä, RT/3B, NT sekä kuusi muuta silmälläpidettävää jäkälälajia, kelonaula, jauhehanka-, hentoneula-, kuusenneula- ja kastanjansuomujäkälä sekä korpiluppo ja perhoslajeista rämekylmänperhonen, vanhan metsä indikaattorilajeista siperiankääpä ja luonnonarvolajeista lahoneulajäkälä.  Jauhehankajäkälä ja rämekylmänperhonen kuuluvat myös Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA) (Liite 1).

Ruokopuron luontotyyppejä ja eliölajeja käsiteltiin myös yksityiskohtaisesti luvussa 1.6.1. Uoman varren lähiympäristön luonnonmetsissä ja puustoisilla soilla on lahopuuta yli 20 m³, joista osa on kaatunut uoman yli. Uomaan kaatunut puuaines parantaa uoman rakenteellista monimuotoisuutta ja tarjoaa eliöstölle suojaa ja kiinnittymispaikkoja. Puut tuovat vesiekosysteemiin sopivaa ravintoa keräämällä ympärilleen pienempiä oksia ja lehtiä, jotka nopeasti hajoavina ovat tärkeä osa ravintoverkkoa. Puuaines lisää selkärangattomien määrää ja lajiston monipuolisuutta. Puuaines, kuten myös uoman kivet ovat sopivia kasvualustoja sammalille, jotka ovat ravintoa selkärangattomille ja ovat myös suotuisia elinalueita monimuotoisuutta ilmentäville pohjaeläimille.

Uoman varrella on yhteensä 4 Etelä-Suomessa ja kolme koko maassa uhanalaista luontotyyppiä: mustikka- (EN-EN), metsäkorte- (EN-EN) ja sarakorpi (EN-VU) sekä isovarpuräme (VU-NT) (Liite 6). Uoman varren eliölajistoon kuuluu neljä valtakunnallisesti vaarantunutta jäkälä-, sammal- ja sienilajia, aarninappu, kantoraippa- ja, aarnisammal, sekä takkuhankajäkälä, neljä valtakunnallisesti silmälläpidettävää lajia, kuusenneula- ja hentoneulajäkälä, korpiluppo ja sekä rusokantokääpä, neljä vanhan metsän indikaattorilajia, riuku-, siperian-, ruoste-ja männynkääpä sekä luonnonarvoja osoittava lahoneulajäkälä. Uhanlaisista lintulajeista uoman varressa havaittiin hömötiainen (EN), pyy (VU) ja pensastasku (VU) (Liite 1).

Hankealueen eteläpuolella sijaitsee, osin hankealueeseen rajautuva, 5,4 hehtaarin kokoinen metsä- ja puustoisten soiden saareke on alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin arvokas. Alueen luonnonarvoja on kartoitettu luontojärjestöjen toimesta vuosina 2018 ja 2023-24.

Hakemuksen kasvillisuusselvityksen mukaan lähialueelta ei löydy vanhempaa metsää pieniä tilkkuja lukuun ottamatta, vaikka Neova Oy tietää hyvin eteläosan metsäsaarekkeen luonnonarvot.  Vapo Oy teki syksyllä 2018 metsänkäyttöilmoituksia laajoista avohakkuista, johon sisältyi metsäsaareke ja sitä ympäröiviä ojitettuja korpia ja rämeitä.  Luonto-Liiton metsäryhmä teki vuonna 2018 tehdyn kartoituksen perusteella, että Vapo suojelee metsäsaarekkeen ja sen länsipuolisen korpialueen (13 ha) omalla päätöksellään. PEFC-sertifikaatin kriteerien mukaan valtaosaa kangasmetsäsaarekkeesta ei saa hakata, alueen pohjois-koillisosassa alueen lahopuumäärä nousee paikoin yli sataan kuutiometriin hehtaarilla.

Keväällä 2020 Luontoliitto esitti, että Vapo Oy peruu kaikki alueelle suunnitellut hakkuut, sekä alkaa edistää kohteen pysyvää suojelua. Suojelu voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Helmi-ohjelman puitteissa, jolloin suojeluesitysalueen ojitettu, mutta vanhapuustoinen suo tulisi ennallistaa. Esityksen pinta-ala oli 50 hehtaaria (Liite 10). Esityksen mukaan koko kohde on lajistollisesti arvokas, ja siellä on havaittu lyhyillä maastokäynneillä 9 uhanalaista ja 10 silmälläpidettävää lajias ekä muita luontoarvoja ilmentäviä jäkälä-, sammal-, sieni- ja lintulajia. Suojeluesityksen kohde sijoittuu lahopuista saareketta lukuun ottamatta kokonaisuudessaan nykyiselle turverajausalueelle. Osa kohteesta on sittemmin avohakattu.

Hakkuilta säästyneellä runsas lahopuustoisen Metso I -luokan sekä PEFC-sertifikaatin aina säästettävän kohteen kriteerit täyttävän metsäsaarekkeen luontokartoituksia on jatkettu vuosina 2023-2024.

Alueen metsäluontotyypeistä luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeisintä ovat metsän lahopuisimmat osat, jotka kuuluvat koko maassa erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltaviin vanhoihin havupuuvaltaisiin tuoreisiin kankaisiin. Luontotyyppien uhanalaisuuden punaisessa kirjassa luontotyypin laatua kuvataan seuraavasti: ”Tärkeimmät vanhojen tuoreiden kankaiden ekologista laatua kuvaavat muuttujat liittyvät puuston rakenteeseen. Hyvälaatuisissa esiintymissä latvuskerros on erirakenteinen, ja järeitä puita on runsaasti (Nilsson ym. 2003). Elävään puustoon kuuluu myös lehtipuita. Luontaisen pienaukkodynamiikan seurauksena järeää kuollutta puuta on kymmeniä kuutiometrejä hehtaarilla (Siitonen 2001) ja lahopuujatkumo on hyvä. Metsän vesitalous on luontainen (ei ojituksia). Metsän rakenne ja dynamiikka heijastuvat lajistoon: hyvälaatuisissa esiintymissä muun muassa lahopuilla ja epifyytteinä elävä lajisto on runsasta ja monipuolista (Siitonen 2001)”. Kuvaus sopii pääpiirteissään hyvin saarekkeeseen, jonka pinta-alasta noin puolet on kuusivaltaista aarniometsää, joka on säilynyt käytännössä luonnontilaisena. Tämä osa saarekkeesta rajoittuu suoraan hankealueeseen. Muista luontotyypeistä alueella on ainakin mustikka- (EN) ja metsäkortekorpea (EN) sekä isovarpurämettä (VU).

Saarekkeen puiden rungoilla ja oksilla sekä alueen lahopuilla ja palokannoilla kasvava jäkälä-, sammal- ja sienilajisto on erittäin edustava ja esiintymien määrä on runsas.  Lajistoon kuuluu seitsemän valtakunnallisesti vaarantunutta (VU) lajia. Näistä mainittavin on luonnontilaisia aarniometsiä suosiva talvihiippo. Muita vaarantuneita lajeja ovat aarninappu, kantoraippa- ja aarnisammal, hongantorvi-, takkuhanka- ja ryväsjäkälä. Männynnuppijäkälä on alueellisesti uhanalainen ja valtakunnallisesti silmälläpidettävä, RT 3B, NT). Alueen muita silmälläpidettäviä lajeja (yhteensä 10 lajia) ovat rustikka, korpiluppo, kuusenneula-, hentoneula-, palosuomu-, raidankeuhko- ja kastanjasuomujäkälä, sirppi-, rusokanto- ja pursukääpä. Vanhan metsän indikaattorilajeihin (7 lajia) kuuluvat koralliorakas, oravuotikka, levy-, pikireuna-, siperian-, ruoste- ja riukukääpä.  Varjoneulajäkälä ja lahoneulajäkälä ovat luontoarvoja osoittavia lajeja (Liite 1). Kantoraippasammal kuuluu myös Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin (EVA).

Alueen lintulajisto on myös varsin edustava, siihen kuuluvat valtakunnallisesti vaarantuneista ja silmälläpidettävistä lajeista töyhtötiainen (VU) )a närhi (NT), vanhan metsän indikaattorilajeista sinipyrstö, pohjantikka, leppälintu, puukiipijä ja kirjosieppo. Pohjantikka kuuluu myös lintudirektiivin liitteen 1 lajeihin (DI) ja leppälintu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin (Liite 1). Saarekkeessa on myös ison petolinnun pesä, joka oli asumaton kesällä 2024.

Myös muualla hankealueen lähiympäristössä on suuri määrä uhanalaisia eliölajeja, lajistoon kuuluu mm.  männyn hyvää lahopuujatkumoa kuvaava erakkokääpä (VU). Laji kasvaa järeiden ja vanhojen kelomaapuiden alapinnalla.

Kokonaisuutena yllä esitetyn mukaisesti hankkeen vesistö- ja pölypäästöjen sekä meluhäiriön vaikutuspiirissä alle 500 metrin etäisyydellä hankealueesta havaittiin seuraavia luontotyyppejä sekä eliölajeja ja niiden esiintymiä

Hankealueen ja lähiympäristön luontotyyppeihin kuuluvat vuonna 2024 muistuttajien tekemien maastokartoitusten perusteella mm. yksi koko maassa ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalainen metsäluontotyyppi sekä 12 Etelä-Suomessa ja 7 koko maassa uhanalaista suoluontotyyppiä (Liitteet 3 ja 6)

Hakijan hankealueella havaittiin muistuttajien tekemissä kartoituksissa 8 valtakunnallisesti uhanalaista eliölajia (86 esiintymää), kaksi alueellisesti uhanalaista lajia (46 esiintymää), 10 silmälläpidettävää lajia (87 esiintymää), 7 vanhan metsän indikaattorilajia (9 esiintymää), yksi EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji (1 esiintymä), 6 EVA-lajia (61 esiintymää) ja kaksi muuta luontoarvolajia (4 esiintymää). Kaikkiaan hankealueella havaittiin 32 luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoista lajia ja niiden 190 esiintymää (Liite 1).

Lisäksi hankkeen vaikutusalueella, 500 metrin etäisyydellä hankealueesta, havaittiin  9 valtakunnallisesti uhanalaista eliölajia (107 esiintymää), kaksi alueellisesti uhanalaista lajia (32 esiintymää), 17 silmälläpidettävää lajia (156 esiintymää),  13 vanhan metsän indikaattorilajia (50 esiintymää), kaksi direktiivilajia (3 esiintymää), kolme EVA-lajia (4 esiintymää) ja  6 muuta luontoarvolajia (12 esiintymää). Kaikkiaan hankealueesta 500 metrin etäisyydellä havaittiin 53 monimuotoisuuden kannalta huomionarvoista lajia (367 esiintymää) (Liite 1).

Hakemuksen liitetyssä linnustoselvityksessä mainitaan myös, että tietokannassa (2023) lähin suojelullisesti arvokas lajihavainto on Ruokosuon hankealueelta kolme kilometriä koilliseen sijaitsevalla nimettömällä suoalueella 2018 rengastetut kahdeksan taigametsähanhea (VU). Havainto koskee Ruokosuon Lemilammella, vajaa kahden kilometrin päässä hankealueelta rengastettuja metsähanhipoikueita (laji. fi). Lintujen rengastajan, metsähanhista väitöskirjan tehneen Antti Piirosen mukaan rengastettuja poikueita oli 3 kappaletta. Nämä yhytettiin ensin Ruokosuolta (Ruokojärven päästä), josta ne pakenivat Lemilammelle, josta ne saatiin kiinni. Metsähanhien pesäpaikat Pohjois-Karjalan tyypillisissä maastoissa sijaitsevat yleensä metsässä, ei suolla. Kuoriutumisen ja emojen sulkasadon välissä poikueet viettävät yleensä paljon aikaa jokien varsilla ja ne voivat liikkua suhteellisen laajalla alueella, jopa noin 10 km:n päässä sekä pesä- että sulkasatopaikoistaan. Emojen sulkasadon aikaan ne sitten tulevat tyypillisesti suo- tai metsälammille sulkimaan. Muistuttajien käsityksen mukaan Ruokosuon alueella on siten suuri merkitys laajan alueen metsähanhikannoille. Ruokosuon ympäristössä pesivien parien eli Ruokosuolle elinympäristönsä ulottavien metsähanhien määrän arviointi on vaikeaa. Metsähanhen pesimämenestys on ollut heikohko, joten kolmen sulkasatoaikaisen metsähanhipoikueen esiintyminen Ruokosuolla tarkoittaisi keskimääräisenä vuotena luultavasti 5-10 pesinnän aloittanutta paria.

1.10.2 Turpeennoston vaikutukset hankealueen lähistön luonnonarvoihin

Hankkeen vesistö- ja pölypäästöjen vaikutuksia Pesä- ja Ruokopuron osalta on kuvattu seikkaperäisesti jo 1.5.2 ja 1.6.2. Niissä tuotiin esille, että suunnitelman mukaisen turvetuotannon vesistö- ja pölypäästöt aiheuttavat muistuttajien arvion mukaan Pesä- ja Ruokopurossa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. Näillä erityisillä luonnonolosuhteilla tarkoitetaan erityisesti molempien uomien vesivaikutteisissa lähiympäristössä esiintyvien Etelä-Suomessa sekä koko maassa arvokkaiden luontotyyppien määrää sekä niillä esiintyvien uhanalaisten ja muiden luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoisten jäkälä-, sammal- ja sienilajien ja esiintymien suurta määrää. Myös hankkeen aiheuttaman melun ja muun häiriön vaikutukset Pesä- ja Ruokopuron uoman varsien eläinlajeille lisäävät eliölajistolle syntyvää kokonaishaittaa.

Muistuttajien käsityksen mukaan on todennäköistä, että hanke tulee esitetyillä vesienkäsittelymenetelmillä aiheuttamaan erämaisessa Ruokojärvessä merkittävää ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua vesistön pilaantumista tai sen vaaraa tuotantoalueelta valuvan kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vuoksi. Hankkeen vaikutuksia Ruokojärveen on kuvattu muistutuksen kohdassa 1.6.

Kuten yllä on kuvattu, hankealueen lähistöllä sijaitseva lahopuinen metsäsaareke ja puustoisten soiden kokonaisuus muodostavat muistuttajien arvion mukaan myös luontotyypeiltään ja niillä esiintyvien jäkälä-, sammal- ja sienilajien määrän ja esiintymien suuren määrän sekä merkittävän linnustonsa perusteella ympäristönsuojelulain tarkoittaman erityisen luonnonolosuhteen. Turvetuotantoalueelta ilman kautta laskeutuvalla turvepölyllä on haitallisia vaikutuksia metsäsaarekkeen eliölajistolle. Haitat kohdistuvat erityisesti pölylle herkille jäkälälajeille. Turvepöly vaikuttaa epifyytteihin mekaanisesti ja kemiallisestikin. Monet pienet rupijäkälät peittyvät helposti pölyyn ja niiden leväosakkaan yhteyttäminen heikkenee. Epifyyttijäkälät ovat sadeveden ja sen mukana runkoa ja oksia myöten valuvien ravinteiden varassa. Turvepölyn happamoittava vaikutus heikentäisi lajiston kuntoa. Sateet eivät huuhdo aina pölyä kokonaisuudessaan pois, vaan sitä jää kaarnan rakoihin ja jäkälien sekovarsien koloihin. Jäkälien altistuminen muutoksiin on hidasta, mutta vastaavasti pölystä kärsivien tai häviävien lajien mahdollinen toipuminenkin kestää kauan. Jäkälälajistossa mahdollisesti tapahtuvat muutokset heijastuvat myös boreaalisten luonnonmetsien ja puustoisten soiden monimuotoisuuden vähenemiseen.

Kaikille näille luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäville jäkälä- ja sammallajeille ja osin mahdollisesti myös sienilajeille pölyhaitat voivat olla merkittäviä. Turvetuotannon pitkän kestoajan (35 vuotta) vuoksi osa harvinaisemmista lajeista, mm. valtakunnallisesti vaarantuneet (VU) talvihiippo sekä kantoraippasammal, samoin kuin silmälläpidettävät (NT) rustikka, palosuomu-, hentoneula-, kuusenneula- ja raidankeuhkojäkälä, voivat kadota kokonaan lajistosta.

Meluhaitat ja muu hankealueen häiriö voi olla merkittävää saarekkeen lintulajistolle. Saarekkeen länsipuolelle rakennetaan hankealueen koneiden varastoalue ja sen lähistölle sijoittuu pääosa hankkeen auma-alueista. Suunnitelman perusteella pääosa tai kaikki alueen turverekkojen ajoreiteistä kulkee auma-alueilta noin 300 metrin päästä saarekkeesta. Näin ollen tuotanto-, auma-, varasto- ja tiealueilta tuleva meluhaitta ja muu häiriö ovat jatkuvaa ja hyvin merkittävää saarekkeen eläinlajeille hankkeen 35 -vuotta kestävän elinkaaren ajan, joten on selvää alueen merkitys lintu- ja muiden eläinlajien elinympäristönä menettää merkityksensä tai heikkenee oleellisesti.

Hankkeen meluhaitat ja muu häiriö kohdistuvat myös Ruokosuolla pesiville metsähanhille (VU) ja alueella hanhiemojen sulkasatoaikana esiintyville poikueille. Metsähanhia alueella rengastaneen ja tutkineen FT Antti Piiroisen mukaan turpeennosto suoalueella aiheuttaa erittäin todennäköisesti niin paljon häiriötä, että metsähanhien sulkiminen alueella käy mahdottomaksi. Oleellista asiassa on se, että metsähanhi tarvitsee lisääntymiseensä selvästi yhtä Ruokosuon kokoista suota suuremman alueen, jossa on metsää, suota ja jokia. Sulkasatopaikaksi sopiva, häiriötön suo- tai metsälampi on keskeinen ja erittäin tärkeä osa metsähanhen lisääntymisympäristöä. Metsähanhen lisääntyminen näyttäisi tällä hetkellä olevan heikohkoa, joten kaikki lisääntymisympäristöön negatiivisesti vaikuttava toiminta on lajin kannalta varsin epätoivottavaa.

Yllä esitetyn mukaisesti muistuttajien arvion mukaan hankkeen aiheuttamat merkittävät haitat lintulajistolle ulottuvat hankealueen lähistön saarekkeen ohella laaja-alaisesti koko hankealueen länsipuoliselle Ruokosuolle.

Hankkeen aiheuttamat vesistö- ja pölypäästöt sekä meluhaitat sekä muu häiriö aiheuttavat ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista hankealueen lähiympäristössä ja ne ulottuvat laajasti hankealueen länsipuolen luonnontilaiselle Ruokosuon osalle. Yllä esitettyjen kartoitusten ja muiden tietojen perusteella voidaan hankealueen haittojen vaikutusalueen luonnonarvoja alueen luontotyyppien ja eliölajien monimuotoisuuden vuoksi pitää valtakunnallisesti merkittävinä. 

Ympäristöluvan käsittelyssä luvan myöntämisen edellytyksissä tulee ottaa huomioon, että Ruokosuon ja sen välittömän ympäristön luontoarvot kokonaisuutena täyttävät ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin 4) kohdan tarkoittaman erityisten luonnonolosuhteiden vaatimukset.

1.11. Ruokosuon lähialueiden virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiselle mahdollisuuksia

Hakemuksen mukaan ”Ruokosuon läheisyydessä ei ole merkittyjä virkistysalueita. Pesäpurolla tai Ruokopurolla ei ole virkistyskäytöllistä arvoa. Ruokojärven itärannalla sijaitsee yksi rakennettu kiinteistö sekä vuokrattava eräkämppä. Vesistön virkistyskäyttö on vähäistä tavanomaista vesistön käyttöä, kuten kalastusta ja veneilyä. Ruokosuon turvetuotantohankkeella ei ole merkittävää vaikutusta alueen riistaan ja metsästykseen. Hankkeella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta myöskään purkuvesistöjen kalastukseen. Ruokosuon kuivatusvesien vaikutus alapuoliseen vedenlaatuun on vähäinen, eikä rantakiinteistöjen käytölle arvioida aiheutuvan korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa”.

Muistuttajien arvion mukaan hakijan näkemykset alueen virkistyskäytöstä ovat kovin yksioikoisia. Ruokosuon ja sen alapuolisten alueiden virkistyskäyttö voi olla merkittävää lähiseutujen asukkaille, vaikka alueella ei ole merkittyjä virkistysalueita tai vastaavia palveluja virkistyskäytölle. Lisäksi muistuttajien arvion mukaan alueen virkistysmahdollisuuksien ja luontomatkailun kehittämiseen on hyvät mahdollisuudet, mikäli niitä heikennetä suunnitelman mukaisella turpeennostolla. Kehittämistyöhön luovat hyvän pohjan muistuttajien kartoitusten tiedot alueen luontoarvoista, Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston arvokkaat luontokohteet, ekologiset käytävät ja maisemakohteet sekä erityisesti alapuolisten jokireittien kalataloudelliset kehittämismahdollisuudet valuma-alueita ennallistamalla.

Muistuttajat haluavat myös tuoda esille Haapajoen-Ukonjoen edustavuutta virkistyskäytön kannalta koskiensuojelulain (HE 25/86 vp) perustelujen mukaisesti ”Joet virtaavat asumattomaila seudulla. Jokivarsien luonnolle antavat leimansa harjut ja muut jäätikköjokien synnyttämät sora- ja hiekkamaat. Ukonjoki virtaa osittain reunamuodostumaan liittyvässä sora- ja hiekkamaastossa, missä joki mutkittelee voimakkaasti. Vesistöt ovat edustava näyte Pohjois-Karjalan pienistä, humuspitoisista virtavesistä. Aluetta käytetään jossain määrin urheilukalastus- ja retkeilykohteena”.

Kirjallisuusviitteet

Aroviita, J., Mitikka, S. & Vienonen, S. (toim.) 2019. Pintavesien tilan luokittelu ja arviointiperusteet vesienhoidon kolmannella kaudella. Suomen ympäristökeskus raportteja 37/2019.

Brüsecke, J., Muotka, T., Huttunen, K.L., Litjo, S., Lepo, W.P. & Jyväsjärvi, J. (2022) Drainage-induced browning causes both loss and change of benthic biodiversity in headwater streams. Limnol. Oceanogr. Lett.  10.1002/LOL2.10302

Farmer (1991) The effects of dust on vegetation. Environmental Pollution 79: 63-75.

Horppila, J., Nurminen, L., Rajala, S. & Estlander, S. (2024) Järvien herkkyys tummentavalle kuormitukselle ja tummenevat järvet ekologisessa luokittelussa. Vesitalous 2/2024:5-8.

Koivunen, I., Muotka, T., Jokikokko, M., Virtanen, R. & Jyväsjärvi, J. (2023) Downstream impacts of peatland drainage on headwater stream biodiversity and ecosystem functioning. Forest Ecol. Management, 543. doi.org/10.1016/j.foreco.2023.121143.

Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. 925 s.

Laine, J. & Vasander, H. 2008. Suotyypit ja niiden tunnistaminen. Metsäkustannus, Helsinki. 110 s.

Metsähallituksen alue-ekologinen verkosto https://retkikartta.fi/

Nilsson S.G., Niklasson M., Hedin J., Aronsson G., Gutowski J.M., Linder P., Ljungberg H., Mikusiński G. & Ranius T. 2003. Erratum to “Densities of large living and dead trees in old-growth temperate and boreal forests”. Forest Ecology and Management 178: 355–370.

Siitonen, J. 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecological Bulletins 49: 11–41.

Suomen ympäristökeskus, lajikortit  Takkuhankajäkälä(2).pdf

Joensuussa 29.8.2024