Luonnonsuojelijat ovat tyytyväisiä ettei Tohmajärven Teerisuon turvetuotantoalueelle myönnetty ympäristölupaa
Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri sekä Luontokollektiivi ovat tyytyväisiä Itä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen olla myöntämättä valtionyhtiö Neovalle (os. Vapo) lupaa avata Tohmajärven Teerisuolle uutta turvetuotantoaluetta.
Toteutuessaan turvetuotantoalueen kuivatusvedet olisi johdettu avo-ojan kautta Lahdenjokeen, joka laskee edelleen Tohmajärven Peijonniemenlahteen. Peijonniemenlahti kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja on kansainvälisesti arvokas lintuvesi. Tohmajärvi sekä Peijonniemenlahti ovat tunnistettu kohteiksi, jotka ovat riskissä ekologisen tilan heikentymiselle. Piirin mielestä olisi ollut kestämätöntä, että turvetuotannon lisääminen olisi uhannut järven ja suojelualueen luontoarvoja. Jo nyt suojelualueella on nähtävissä vesilintukantojen pienentymistä.
“Toteutuessaan Neovan hanke olisi tehnyt tyhjäksi pitkään tehdyn työn Tohmajärven tilan parantamiseksi. Lupaviranomaiselle lähetetyissä lausunnoissa ja muistutuksissa korostuikin paikallisten huoli järven ja lähivesien tilasta, sekä turhautuminen kun tehty työ olisi nyt valunut hukkaan”, toteaa Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja ekologi Annamari Markkola ja jatkaa: “Neova pyrki avaamaan turvetuotantoalueen toimittaakseen turvetta Ilomantsin aktiivihiililaitokselle. Tällä hetkellä valtionyhtiöllä on meneillään samankaltaisia hankkeita ympäri Pohjois-Karjalaa. Toteutuessaan myös nämä hankkeet uhkaavat useita vesistöjä ja arvokkaita luonnonympäristöjä.”
“Turvetuotannon uhkaamista alueista erityisesti Riukusuolla on luontoarvoja, jotka olisivat turvetuotannon alkaessa tuhottu. Osa suosta on luonnontilainen ja sieltä on kartoituksissa löydetty useita uhanlaisia lajeja ja elinympäristöjä.”, kertoo alueen kartoituksiin osallistunut Tuuli Hakulinen Luontokollektiivista. “Ennallistamalla Teerisuon entinen turvetuotantoalue sekä ojitettu osa alueesta syntyisi hieno ja monimuotoinen suokokonaisuus.”
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri haluaa kiittää kaikkia lähivesien ja suoluonnon puolustajia. Piiri kannustaa ottamaan kantaa kaikkien aktiivihiililaitoksen takia uhattujen suokohteiden puolesta.