Lausunto Ranuan Makkara-aavan turvetuotantohankkeen YVA-ohjelmasta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
Lapin luonnonsuojelupiiri ry
lappi(at)sll.fi
24.8.2009
Lapin ympäristökeskus
kirjaamo.lap(at)ymparisto.fi
Viite: Lausuntopyyntö 17.6.2009 LAP-2009-R-20-531
Asia: Lausunto Ranuan Makkara-aavan turvetuotantoalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Hankkeen ympäristövaikutukset tulee arvioida erityisen huolellisesti
Vapo suunnittelee kuivattavansa Kuivajoen vesistöalueella sijaitsevan laajan (467 ha), lähes luonnontilaisen ja arvokkaan suoalueen. Aikomus on YK:n luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä ilmastonsuojelua koskevien yleissopimusten vastaista, vaarantaa EU:n päästörajoitustavoitteiden saavuttamista ja Litokairan Natura-alueen tilaa, tuhoaa uhanalaisia lajeja ja luontotyyppejä sekä estää vesienhoitolain tilatavoitteiden saavuttamista Kuivajoen vesistöalueella.
Hanke on sikälikin ongelmainen, että se ei toteuta turpeen kaivuuta koskevia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, jotka ovat merkittävä keino sijainninohjauksella vähentää alan haitallisia vaikutuksia varaamalla ”turpeenottoalueiksi jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Lisäksi turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden aiheuttamat vaatimukset.”
Valuma-aluetarkastelu edellyttää, että turpeenoton yhteisvaikutuksia arvioidaan Kivijoen ja Kuivajoen vesistön alueilla vesienhoitolain tilatavoitteen ja vesistöjen nykyisen tilan perusteella sekä Makkara-aavan ja samanaikaisesti yvattavana olevan Ranuan Pyöriäsuon (230 ha) yhteisvaikutuksia vesistökuorman lisäykseen.
Arviointiohjelmassa tulee ottaa soveltuvin osin huomioon YK:n biodiversiteettisopimuksen sekä ilmastosopimuksen, EU:n Suomelle osoittamien päästövähennystavoitteiden, uudistettujen alueidenkäyttötavoitteiden, vesienhoitolain sekä valtioneuvoston periaatepäätöksen ”Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015”, asettamat velvoitteet. Konsultin esittämä arviointiohjelma on niihin nähden monilta osin puutteellinen ja vanhentunut.
Vaikutusalueen rajaus
Esimerkiksi vesistövaikutuksia on vaikeaa eritellä välittömiin ja välillisiin. Tärkeintä on ymmärtää ja tuoda esille, että vesistön jossain kohtaa tapahtuva kuormitus aiheuttaa jonkinasteisia vaikutuksia koko alapuoliseen vesistöön ja jonkin alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien (kuten tässä tapauksessa laajan luonnontilaisen suoalueen) menetys koskee usein etäälläkin sijaitsevien taajamien väestöä. Kutakin ympäristövaikutusta on tarkasteltava todellisen vaikutusalueen laajuisena.
Arvioitavat vaikutukset
Vaikutukset ilmastoon
Arviointiohjelmassa todetaan, että hankkeen merkittävimmät ympäristövaikutukset muodostuvat suon luonnontilan muutoksesta, turpeenkaivuualueen kuivatuksesta aiheutuvista vesistövaikutuksista sekä tuotantotoiminnasta ja turpeen kuljettamisesta aiheutuvista pöly- ja meluvaikutuksista. Malliksi esitetään Rintilän ym. (1997) laatimaa taulukkoa, joka on jo yli vuosikymmenen ajastaan jäljessä. Luetellut ympäristövaikutukset ovat sinänsä merkittäviä turpeenkaivuun seurauksia, mutta eivät kata kaikkia YVA-lain edellyttämiä selvitystarpeita. Siitä puuttuu kokonaan maininta toiminnan kasvihuonekaasupäästöjen arvioimisesta, vaikka YVA-laki sitä selkeästi edellyttää. Puute johtunee siitä, että turvemaiden käytön aiheuttamista päästöistä ei Rintilän ym. aikoina vielä ollut riittävää tietopohjaa.
Ohjelman mukaan ilmastovaikutuksia kuitenkin arvioidaan olemassa olevan tutkimustiedon perusteella. Siihen on syytäkin. Laajan tutkimusohjelman (Turpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset Suomessa. MMM 11/2007) ansiosta tieto on lisääntynyt ja niiden perusteella lasketaan muun muassa Suomen maaraporttien turvemaiden päästöjen osuus, joka on osoittautunut yllättävän suureksi. Näillä IPCC:n hyväksymillä laskentaperusteilla voidaan laskea myös yksittäisen suon kuivatuksen, turvekenttien ja -aumojen päästöt, jotka luetaan maaraporttiin sekä suon hiilivaraston määrä.
Päästövähennystavoitteiden kiristyessä voidaan perustellusti vaatia, että turve-yvien tulisi nykyään sisältää nämä laskelmat, jotta riittävä käsitys turvesuon käytön ilmastovaikutuksista voitaisiin lupakäsittelyssä muodostaa. On huomattava, että tässä ei puhuta turpeen polton päästöistä, jotka maaraportissa ilmoitetaan energiantuotannon päästöinä. Suon hiilivarastoista puhuttaessa on kysymys ilmastosopimuksen tarkoittamasta maaperän hiilivarastosta, joita Suomi on sopimuksen osapuolena sitoutunut suojelemaan, hoitamaan ja lisäämään (KTM 20/2000, Turpeen asema Suomen kasvihuonekaasutaseissa).
Keskimääräinen turvesuohehtaari sisältää yli 4000 tonnia hiilidioksidia (GTK 1993, Suomen turvevarat), joten ilmastovaikutuksena on aivan ratkaisevaa, säilyykö tämä varasto suon uumenissa vai pölläytetäänkö se ilmakehään. Päästöraportin kannalta on vielä oleellista se, että luonnontilaiset suot ovat raportoinnin ulkopuolella, mutta ojituksen jälkeen alue muuttuu raportoinnin piiriin.
Alueidenkäyttötavoitteiden tarkistuksen selkeä painotus luonnontilaisten soiden säästämiseksi nojaa pitkälti tähän IPCC:n raportointiohjeeseen. Metsäojitusten, suopeltojen viljelyn ja turpeenpolton takia turvemaiden hiilidioksidipäästöt ovat muutamassa vuosikymmenessä nousseet jo yli 20 miljoonan tonnin tasolle vuodessa ja niiden kuriinsaaminen muodostaa jo ehkä maamme suurimman ilmastopoliittisen ongelman.
Arviointiohjelmassa kerrotaan tutkimustuloksiin viitaten, että suuntaamalla turpeenotto ojitetuille soille ja suopelloille ja käyttämällä uutta teknologiaa, voidaan turpeen energiakäytön kasvihuonevaikutus pitää selvästi kivihiiltä vähäisempänä. Lisäksi annetaan ymmärtää, että turpeen uusi luokitus ja suonpohjien jälkikäyttö jotenkin lieventäisivät turpeenpolton päästöjä.
Mainitun tutkimusohjelman tulokset todella viittaavat siihen, että metsäojitettujen turvemaiden polton kasvihuonevaikutus alenisi suunnilleen kivihiilen tasolle ja suopeltojen vieläkin enemmän, edellyttäen että IPCC tällaisen laskutavan hyväksyy. Arviointiselostuksessa on aiheellista tuoda esille se, kuinka paljon tällaista ”vähäpäästöistä” suota hankkeeseen sisältyy.
Uudella asfaltoituihin kuivauskenttiin perustuvalla korjuumenetelmällä ei sensijaan ole vielä mitään merkitystä, menetelmä on vasta kokeiluvaiheessa ja kustannukset kohoavat liiaksi. Myöskään IPCC:n ”uudella” määritelmällä, että turve on turvetta, ei ole mitään tekemistä sen polton päästökertoimen kanssa. IPCC:n viimeisessä luokituksessa vuodelta 2006 turpeenpolton päästökerroin säilyy 10-12 prosenttia korkeampana kuin kivihiilellä. Maiden päästöraportit taas kirjoitetaan vuosittain toteutuneiden päästöjen mukaan. Täten suopohjilla kasvatettavat energiakasvit kyllä osaltaan vähentävät turpeenpolton tarvetta, mutta eivät mitenkään muuta itse turpeenpolton päästökerrointa. Tutkimusohjelman poliittinen tavoite oli todistaa turve ”uusiutuvaksi”. Siitä johtuen MMM:n raportti on osin vaikeaselkoinen. Käsitteiden pitäisi vaikutustenarvioinnissa olla kuitenkin todenmukaiset ja selkeät.
Lajit ja luontotyypit sekä alueen ekosysteemipalvelut
Suunniteltu turpeennostoalue on erittäin laaja ja se näyttää ennakkotietojen mukaan olevan sekä kasvistoltaan että linnustoltaan poikkeuksellisen edustava. Tämä edellyttää sitä, että lajikartoituksiin paneudutaan riittävällä huolella. Selvitystyötä varten on syytä perehtyä Turveteollisuusliiton opaskirjasen ohella Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen Vapon ja Turveruukin seurannassa laatimaan ja 2009 julkaisemaan ohjeistoon ’Turvetuotantoalueen lupahakemuksen luontoselvitykset’.
Menetelmien oikeellisuus on tärkeä lähtökohta. Esimerkiksi selvitysajankohta ja otosten määrä vaikuttavat suuresti siihen, millainen aineisto maastosta on kerättävissä. Linnustokartoituksen kattavuus edellyttää useampia käyntikertoja suolla. Pesimälinnuston selvittämisen ohella maastopäiviä on varattava suon merkityksen selvittämiseen saalistus- ja ruokailualueena sekä sulkasatoisten lintujen oleilualueena ja muutonaikaisena levähdysalueena. Oikea ajoitus on tärkeää paitsi muutonaikaisen ja pesimälinnuston kartoittamiseksi myös kasvilajiston inventoimiseksi. Se on tehtävä kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla kasvilajien tunnistamisen varmistamiseksi. Tyypillinen kasvillisuuskartoituksen ajankohta elo-syyskuu on liian myöhäinen. Luontotyyppien arviointiin tulee liittää luontotyyppien uhanalaisuusselvityksen mukainen arvio kunkin luontotyypin uhanalaisuudesta (Suomen ympäristö 8/2008). Makkara-aapa kuuluu keskiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen ja siten uhanalaisuusselvityksen aluejaossa Etelä-Suomeen.
YK:n biodiversiteettisopimuksen alle on kehitetty luonnon ekosysteemipalvelujen käsitteistöä, jolla tarkoitetaan paitsi luonnon monimuotoisuutta myös terveiden ja toimivien ekosysteemien luomia ilmaisia, mutta välttämättömiä edellytyksiä ihmisen elämälle ja hyvinvoinnille. Makkara-aavan tapauksessa tärkeimpiä palveluja ovat ilmaston säätely (suo on hiilinielu ja suuri hiilivarasto) sekä veden kierron ja virtaamien säätely, pääosa turpeestahan on vettä. Luonnontilaiselta suolta purkautuva vesi ei myöskään pilaa laskuvesistöään, kuten ojitusalueilta ja turvekentiltä tuleva vesi. Soiden virkistysarvot ovat myös huomattavia retkeilyn, marjastuksen ja riistan kautta. Soiden merkitys tärkeimmille riistalajeillemme, etenkin hirvelle, metsähanhelle ja riekolle on korvaamaton. Suot ovat myös leimallisin osa suomalaista maisemaa sekä edustavat suurinta monimuotoisuutta pohjoisen pallonpuoliskon suoluonnossa. Suurin osa tästä monimuotoisuudesta on viimeisten vuosikymmenien aikana tuhottu lyhytnäköisessä hyödyntavoittelussa.
Ekosysteemiajattelussa Suomen suot ja niiden edustamat hyödyt ja arvot kuuluvat epäilemättä ns. kriittiseen luontopääomaan, jota ei missään tapauksessa saa menettää, päinvastoin monet painavat seikat puhuvat niiden kiireellisen ennallistamisen puolesta. Tähän asti turvesoiden yvauksissa on otettu huomioon lähinnä luonnon monimuotoisuutta ja virkistyskäyttöä koskevia selvitystarpeita ja niitä on arviointiselostuksessa käsitelty erillisinä, ikäänkuin toisistaan riippumattomina asioina, mikä vähentää niiden yhteistä painoarvoa. Nyt kun tietoa soiden ilmasto- ja hydrologisista vaikutuksista on enemmän, tulisi luonnon monimuotoisuutta ja soiden ekosysteemipalveluja käsittelevät kohdat koota turvesoiden yvissa kokonaisuudeksi, mikä helpottaisi arviointiselostuksen huomioonottamista myös ympäristölupakäsittelyssä. Ojitettujen turvesoiden yviin tulisi aina liittää arvio myös suon ennallistamisella aikaansaatavista ilmastollisista, hydrologisista vesiensuojelullisista ja monimuotoisuushyödyistä. Kyseisessä tapauksessa suon reunaojitusten ennallistaminen edistäisi myös Natura-vesi Kivijoen tilaa. Sekä ennallistamisen että ekosysteemipalvelujen huomioon ottaminen kehittää nollavaihtoehtoa antaen sille varsinaista vertailtavaa sisältöä.
Vaikutukset Litokairan Natura-alueeseen
Arviointiohjelmassa mainitaan, että tässä hankkeessa vedet johdetaan Natura-aluetta sivuavaan Kivijokeen. Makkaraoja, johon suurin osa turvevesistä aiotaan johtaa, laskee kuitenkin Natura-alueeseen kuuluvaan Kivijokeen. Litokairan valtionmaiden kohdalla myös Kivijoki sisältyy Natura-rajaukseen. Näin ollen hanke vaatii luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisen Natura-arvioinnin.
Vesistövaikutukset
Kivijoen alueella on vanhoja turvesoita yli 1400 hehtaaria, joten joki sekä sen alapuolinen Oijärvi ovat jo ennestään voimakkaasti turvesoiden päästöjen kuormittamia. Oijärven tila meni välillä niin huonoksi (järvessä oli voimakas sisäinen kuormitus ja jokatalvisia happikatoja), että sitä on 2000-luvulla jouduttu hoitokalastamaan ja poistamaan vesikasveja. Hienoista tilan paranemista on ollut havaittavissa siten, että täydellisiä happikatoja ei viimeisinä talvina ole sattunut. Muutos on kuitenkin hiuksenhienoa ja jatkossa järven tilan kannalta on ehdottoman tärkeää, että siihen tulevaa ulkoista kuormitusta pystytään merkittävästi vähentämään.
Kivijoen ravinnekuorman pienentäminen on välttämätöntä siksikin, että joen ekologisen tilan luokka on nykyisellään tyydyttävä. Vesienhoitolain mukaan sen tulee kohota hyväksi jo vuoteen 2015 mennessä. Tilanteen ollessa tällainen on aivan selvää, että Makkara-aavan ja Pyöriäsuon noin 700 hehtaarin turpeenkuivatusvesiä ei voida laskea Kivijokeen, sillä ne lisäisivät 50 prosenttia turvekenttien pinta-alaa Kivijoen valuma-alueella. Korkein hallinto-oikeus on esimerkiksi Ranuan Nuolisuota koskevassa kielteisessä päätöksessään linjannut Kivijoen vesiensuojelutarpeen rajoittavan uusien ottoalueiden kuivaamista.
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Ohjelmassa luvataan tällä kohtaa selvittää energiaturpeen tuotannon ja käytön kansantaloudellisia merkityksiä Suomessa. Työllisyys ym. seikkojen lisäksi on tärkeää arvioida myös turpeen käytöstä aiheutuvia välittömiä ja välillisiä tukimaksuja, energiaverojen menetyksiä, päästökauppamaksuja sekä vaikutuksia uusiutuvan energian lisäystavoitteisiin sekä sen työllistävyyteen.
Epävarmuustekijät
Turpeen energiakäytön kohdalla on tärkeintä arvioida, mitä kiristyvät kansainväliset kasvihuonekaasupäästöjen rajoitukset vaikuttavat sen polttamiseen. Jo 20 prosentin vähennystavoite aiheuttaa leikkauksia myös turpeen käyttöön ja yli 50 prosentin vähentäminen lopettaa sen kokonaan. Tähän hyvin todennäköiseen mahdollisuuteen nähden uusien turvelupien hakeminen on roimasti ylimitoitettua.
Vaihtoehtojen vertailu
0-vaihtoehdon kohdalla tulee selkeästi tuoda esille luonnon monimuotoisuuden ja suon ekosysteemipalvelujen säilyttämisen merkitys sekä laskelmat siitä, mitä vaikutuksia suon turpeiden polton korvaaminen uusiutuvilla energianlähteillä aiheuttaisi ilmaston ja paikallisen työllisyyden kannalta.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Lapin luonnonsuojelupiiri ry
Seija Tuulentie
varapuheenjohtaja
Nelly Rontti
toiminnanjohtaja