Pudasjärven Nälkäsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
16.9.2010
PSAVI
ympäristölupavastuualue
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi
Dnro: PSAVI/126/04.08/2010
Hakija: Vapo Oy
Asia: Nälkäsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, vesilain 1 luvun 17a §:ssä tarkoitettu poikkeuslupa, toiminnanaloittamislupa ja töidenaloittamislupa, Pudasjärvi
Vaatimus
Vapo Oyn lupahakemus kuivattaa Nälkäsuon noin 55 hehtaarin suuruinen suoalue turpeennoston aloittamiseksi tulee hylätä ympäristönsuojelulain, vesienhoitolain ja vesilain vastaisena.
Hanke aiheuttaisi Ys-lain 42 §:n kieltämää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, eikä alueen pienvesien suojelutilanne mahdollista vesilain 1 luvun 17a §:n tarkoittaman poikkeusluvan myöntämistä. Lisäksi Nälkäsuon ottaminen turvetuotantoon heikentäisi hankkeen vaikutusalueen vesistöjen tilaa vesienhoitolain 21 §:n tavoitteen vastaisesti.
Suon kuivatus ei niinikään toteuttaisi turpeenoton sijoittumista ja haittojen ehkäisyä koskevia maankäyttö- ja rakennuslain 22 §:n mukaisia alueidenkäytön eikä samansuuntaisen valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman tavoitteita ja olisi Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan maankäyttö- ja rakennuslain 24 §:n mukaisten suunnittelumääräysten ja 28 §:n mukaisten sisältövaatimusten vastainen ja siten myös ympäristönsuojelulain 6 sekä 50 §§:n vastainen.
Jos hanke saa luvan, sille ei tule myöntää toiminnan aloittamislupaa muutoksenhausta huolimatta (YSL 101 §). Toiminnan aloittaminen luonnontilaisella suolla tekee muutoksenhaun hyödyttömäksi.
Samoin perustein hankkeelle ei tule myöntää myöskään vesilain 2. luvun 26 §:n mukaista töidenaloittamislupaa.
Perustelut
Suomessa valmistellaan parhaillaan kansallista suostrategiaa, jonka eräänä tärkeimpänä asiakohtana on maamme vielä jäljellä olevan suoluonnon suojelu ja ennallistaminen. Tavoitteena on pysäyttää suoluonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, suojella ja lisätä soiden hiilivarastoja sekä luontaista vedenpidätyskykyä ja vähentää maankäytön aiheuttamaa vesistökuormitusta.
Samaan aikaan valtionyhtiö Vapo yrittää saada luvituksen piiriin mahdollisimman suuren osan hallinnoimistaan luonnontilaisista soista. Menettely osoittaa yhtiön toimintakulttuurin sekä ympäristötietoisuuden ja -vastuun kestämättömyyden. Läheisten Pitämönsuon ja Karhusuo II lisäksi Nälkäsuo on jo kolmas samalla alueella sijaitseva luonnontilainen suo, jota Vapo havittelee turpeenottoalueeksi.
Vapon valitsema toimintalinja on karkeasti suositusten ja ohjeiden vastaista, mikä estää haittojen ennaltaehkäisyn. Ristiriitaa korostaa se, että kaikki turpeenottoa koskeva viime vuosien viranomais- ja poliittinen ohjeistus on systemaattisesti tähdentänyt samaa: energiaturpeen hankinta on sijoitettava pois luonnontilaisilta soilta monimuotoisuus-, vesiensuojelu- ja ilmastonsuojelusyistä. Ohjeistuksista keskeisimpiä ovat turpeenottoa koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja samansisältöinen vesiensuojelun tavoiteohjelma.
Turpeenoton maankäyttöä ohjaavan alueidenkäyttötavoitteen mukaan maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenotto tulee ohjata jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneille alueille ja käytöstä poistetuille suopelloille. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.
Kyseistä alueidenkäyttötavoitetta toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan turpeenottoa koskevalla suunnittelumääräyksellä, jonka mukaan turvetuotantoon tulee ensisijaisesti ottaa entisiin tuotantoalueisiin liittyviä soita, ojitettuja soita tai sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnon- ja kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä.
Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 linjaa turpeenotosta: Turvetuotantoalueiden vesiensuojelun tehostamisen ja uusien turvealueiden käyttöönoton tarpeet arvioidaan erityisen tarkoin sellaisilla valuma-alueilla, joilla vesien tilatavoitteet edellyttävät tilan parantamista tai joilla vesien tila uhkaa heiketä turvetuotannon vaikutuksesta. Turvetuotannon sijoittumista suunnataan tuotannossa oleville tai jo ojitetuille alueille välttäen alueiden sijoittumista vesistön tai suojelualueen välittömään läheisyyteen. Turvetuotannon vesistövaikutuksia vähennetään valuma-alueittaisella suunnittelulla.
Myös Suomalainen tiedeakatemia on huolestunut maamme suoluonnon tilasta ja ympäristölainsäädännön heikkoudesta sen suojelussa. Hiljakkoin antamassaan lausunnossa tiedeakatemia on sitä mieltä, että nykyinen ympäristölupamenettely ei riitä turvaamaan luonnontilaisten soiden säilymistä. Turvetuottajien hallussa olevasta suoalasta noin puolet on ojittamatonta. Energiaturpeen hankinta näiltä soilta edellyttää ojitusta ja vaarantaa siten monien lajien ja suoluontotyyppien esiintymisen sekä heikentää soiden mahdollistamia ekosysteemipalveluja kuten virkistysmahdollisuuksia.
Turveyrittäjien luvanhaku uhkaa muun muassa niitä EU:n luontodirektiiviin kuuluvia suoluontotyyppejä, joista Suomella on erityisvastuu. Nykyinen ympäristölupamenettely ei suojele riittävästi luonnontilaisia soita eikä ohjaa tuotantoa alueille, joiden käyttö olisi myös ilmastonäkökulmasta perusteltua. Nälkäsuon turpeennostohanke ei toteuta valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta eikä maakuntakaavan suunnittelumääräystä ja on valtioneuvoston asettamien vesiensuojelutavoitteiden vastainen. Suo on luonnontilainen, sillä on merkittäviä luontoarvoja.
Nälkäsuon kuivatus vaarantaisi alapuolisten vesistöjen suojelun
Vesipuitedirektiivin ja siitä johdetun vesienhoitolain tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä niin, ettei pinta- ja pohjavesien tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Hyvä tila tulee saavuttaa vuoteen 2015 mennessä ja sen määrittelyssä otetaan huomioon kemiallisen tilan lisäksi vesistön luontainen tyyppi ja siihen kuuluvat eliöryhmät: kalasto, pohjaeläimet, kasviplankton, päällys- ja makrolevät sekä vesikasvit. Joulukuussa 2009 hyväksytty Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelma toimenpideohjelmineen toteuttaa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin vaatimuksia vesiensuojelussa. Suunnitelman tavoitteet ja velvoitteet on otettava huomioon myös turpeenoton luvituksessa.
Aikaisempaan vesiensuojelulainsäädäntöön verrattuna vesipuitedirektiivin näkökulma on mullistava. Siinä, missä ympäristönsuojelulaki sallii pilaamisen, kunhan se tapahtuu parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa hyväksikäyttämällä, vesienhoitolaki velvoittaa parantamaan heikentynyttä vesien tilaa ja estämään heikentymistä.
Nälkäsuon kuivatusvedet on tarkoitus laskea reittiä laskuoja-Nälköjärvi-Nälköoja-Karhulampi-Iinattijoki-Korentojärvi. Pitemmän ajan vesistötarkkailutulosten mukaan laskuvesistön kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet ovat olleet hyvin alhaisia ja Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa Iinattijoki on luokiteltu hyvässä ekologisessa tilassa olevaksi. Jokea on kunnostettu uittoperkausten jäljiltä. Siinä on erinomainen harjuskanta, lisääntyvä taimenkanta ja joessa on myös rapua. Raakkukin on mahdollinen, mutta vesistöä ei ole niiden varalta inventoitu. Iinattijoen kalataloudellinen arvo on huomattava, eikä siihen aikaisemmin ole laskettu turvesoiden vesiä.
Nyt Nälkäsuon ja Karhusuon laskennallisetkin päästöt tuovat kiintoaineisiin 1-2 tonnin lisän vuodessa ja ravinteistakin etenkin typen lisäys on huomattava vesien nykyiseen tilaan verrattuna. Ottaen huomioon vertailusoiden keskiarvoihin perustuvien päästölaskelmien heiveröisyys, päästöt voivat nousta vielä paljon suuremmiksikin. Päästölisäysten merkitystä korostaa se, että alueen jokivesistöt ovat yleensä typpirajoitteisia ja turvesoiden typpi on epäorgaanisessa muodossa ja siten välittömästi vesistön leväkasvuston hyödynnettavissä. Kuormituksen lisäys yleensä näkyy selvimpänä puhtaissa vesissä. Suunniteltu turvekuormituksen lisäys voi vaarantaa laskuvesistön hyvän ekologisen tilan säilymisen sekä heikentää merkittävästi Iinattijoen rapukannan sekä lohikalojen elinolosuhteita.
Läheinen Nälköjärvi tulisi hankesuunnitelman mukaan toimimaan turvevesien ensimmäisenä laskeutusaltaana. Täydennysselvityksessä hakijakin myöntää, että hankealueen kuormitus Nälköjärveen on huomattava. Ravinne- ja kiintoainekuormituksen arvioidaan kasvavan suon kuivatusvaiheessa 20 prosenttia ja turpeen nostovaiheessa 10 prosenttia nykytilaan verrattuna. Kiintoainekuormituksen arvioidaan voivan aiheuttaa liettymistä Nälköjärvessä etenkin purkuojan suualueella.
On otettava huomioon, että vesipäästöjen lisäksi Nälköjärven kuormitusta lisäävät vielä ilman kautta kulkeutuvat pölypäästöt . Kuormituksen yhteisvaikutuksesta hakija ei esitä arviota, mutta yleisesti tiedetään, että suuret kiintoaine- ja ravinnepäästöt heikentävät järvien happiolosuhteita etenkin kevättalvisin ja tämä voi aiheuttaa niissä sisäisen kuormituksen käynnistymisen. Nälkäsuo on hyvin vetinen suo. Sen vesivaraston tyhjentäminen alapuoliseen vesistöön aiheuttaa siten erittäin suuret vesistöpäästöt, jotka voivat nousta huomattavasti suuremmiksi kuin hakija itse arvioi.
Pienenä vesimuodostumana Nälköjärven ekologista tilaa ei ole arvioitu Iijoen-Oulujoen vesienhoitosuunnitelmassa. Sitäkin koskee kuitenkin vesienhoitolain tilatavoitteeseen liittyvä vaatimus, että tilaa ei saa heikentää. Esille tulleen perusteella Nälkäsuon kuivatusta Nälköjärveen on mahdotonta toteuttaa siten, ettei järven tila heikkenisi merkittävästi.
Niin hakemuksen kuin siihen täydennyksenä laadittujen vesistövaikutusarvioiden laskelmat perustuvat täysin vertailusoiden keskiarvoihin. Tällaisten laskennallisten keskiarvojen luotettavuutta ja käyttöä kritisoi voimakkaasti muun muassa Lasse Svahnbäck väitöksessään ’Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta´ 24.11.2007 (HY, Geologian laitos), josta on tiivistelmä liitteenä. Selvityksessä osoitetaan, että turvesoiden vesistöpäästöt ovat suokohtaisia ja riippuvat lähinnä turpeen maatuneisuusasteesta. Päästöhuippuja on kaksi, ensimmäinen suon kuivatusvaiheessa ja toinen maatuneempien turvekerrosten nostovaiheessa.
Lainaus tutkimuksen tiivistelmästä: ”Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.”
Tutkijan mukaansa tällaiselle ”tutkimukselle loi selvän tarpeen nykyisin vesistökuormitus- ja vesistövaikutusarvioinneissa tuotantosuokohtaisesti käytettävä kuormitusarvio, joka ei perustu juurikaan selvitettävän tuotantosuon suokohtaisiin turvetietoihin vaan vesistöalue- ja läänikohtaisiin ja muihin alueellisiin turvetuotannon vesistökuormituksen tarkkailun yleisiin keskiarvotietoihin. Näin arvioiden luotettavuus ja käyttökelpoisuus tuotantosuokohtaisten valumavesien kuormitusarvioiden teossa ja vertailussa on epävarmaa ja arvioiden esittäminen suorastaan kyseenalaista.”
Kuitenkin käytännöksi on muodostunut, että hakija ei ylipäänsä hanki mitään paikkatietoa, vaan tukeutuu siihen, mitä valmiiksi on löydettävissä sekä arvioi vaikutukset teoreettisen mallin avulla. Siten hakemus ei perustu riittäviin selvityksiin eikä hakija ole riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Keskiarvojen käyttäminen on likaajalle hyvin edullista, sillä niistä ei koskaan selviä turvesuon vesistölle kriittiset kuormituspiikit.
Vesieliöstölle ja etenkin lohikalojen lisääntymiselle kevättulvan aikainen mutaryöppy voi sensijaan olla kohtalokasta.
Vesilain 1 luvun 17a §:n mukaiselle poikkeusluvalle ei ole edellytyksiä
Vapo hakee lupaa myös kaivuualueella sijaitsevan täysin luonnontilaisen puron hävittämiseen perustellen toimenpidettä taloudellisilla intresseillään sekä luontotyypin tavanomaisuudella. Osoitukseksi tavanomaisuudesta hakija on löytänyt karttatarkastelun avulla kymmenen kilometrin säteeltä 9 luonnontilaista puroa. Merkillepantavaa on, että 7 niistä sijaitsee suojelualueella tai sen rajauksella, mikä kuvastaa hyvin talouskäytössä olevan luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Sitä tukee edelleen hakemuksesta ilmenevät tiedot Iijoen vesistön puroinventoinnin tuloksista. Tutkituista 2385 purosta vain 533 on löytynyt luonnontilaisia osia, siis nämäkään eivät ole säilyneet kokonaan luonnontilaisina. Nämä 533 vähemmän runneltua puroa edustavat vain 22 prosenttia koko laajan tutkimusalueen suuresta otannasta, joten on perusteltua todeta, että purojen ja norojen suojelutilanne Iijoen vesistöalueella on todella heikko. Myös Suomen luontotyyppien uhanalaisuuskartoitus on määritellyt alueella sijaitsevat turvemaiden latvapurot vaarantuneeksi luontotyypiksi, joten hakijan väitteet niiden tavanomaisuudesta voi jättää omaan arvoonsa. Koska vesilain mukaisen poikkeuksen myöntämiselle ei ole perusteita, koko Nälkäsuon ympäristölupahakemus tulee hylätä.
Luontoselvityksistä
Luontoselvitysten rajaus on tyypilliseen tapaan liian suppea, jopa turvekentän lähellä sijaitseva Nälkölampi on suljettu ulkopuolelle. Rajaus on erikoinen, koska turvevedet on tarkoitus johtaa lampeen ja hakemuksen täydennysosassa jopa hakija myöntää, että niistä saattaa aiheutua pilaantumista.
Kasvillisuusselvitys on tehty huolellisesti, mutta havainnoinnin kannalta turhan myöhään, elokuussa. Selvitys on jo viiden vuoden takainen, joten siinä väitetään erheellisesti, että alueelta ei tavattu Suomessa uhanalaisiksi luokiteltuja suotyyppejä. Uusimman, vuonna 2008 julkistetun Suomen luontotyyppien uhanalaisuuskartoituksen mukaan Nälkäsuon 16:sta luonnontilaisesta suotyypistä 7 on silmälläpidettäviä ja peräti 9 vaarantunutta.
Linnustokartoitus on tehty 15.6.2005, yhdellä käyntikerralla, mikä on riittämätöntä luotettavan kuvan saamiseksi suon linnustosta. Tuohon aikaan suon arvokkaimmat, pesinnässään piilottelevat lajit, kuten kurki, riekko ja metsähanhi jo hautovat, joten niiden havaitseminen on satunnaista. Inventointialueen suppea rajaus vielä heikentää näiden, useasti puusto suojissa hautovien lajien löytämistä.
Muuta huomioonotettavaa
Lupaharkintaan vaikuttavana seikkana tulee ottaa myös huomioon, että hankealue sijaitsee runsaan 400 metrin etäisyydellä arvokkaasta Korentokankaan 1-luokan pohjavesialueesta. Suon vetisyys voi ainakin osaksi johtua sille purkautuvista pohjavesistä ja kuivatus voi johtaa haitalliseen pohjaveden pinnan alenemiseen sen muodostumisalueella.
Viimeaikaiset tiedot ovat myös osoittaneet, että turpeen asema energialähteenä Suomessa on voimakkaasti heikentymässä. Kolmen vuoden päästä sillä tulee olemaan lähes neljän euron vero megawattitunnilta, mikä ei voi olla vaikuttamatta mm. kannattaviin kuljetusmatkoihin. Matka Nälkäsuolta Toppilaan on yli 100 km, mitä nykyisin pidetään vielä kannattavan kuljetusetäisyyden rajana. Tulevaisuudessa se tulee olemaan huomattavasti lyhyempi, joten Nälkäsuon kuivattaminen ja sen luontoarvojen tuhoaminen on aivan turhaa.
Ottaen huomioon hankealueen luonnontilaisuuden vesilain suojaamine pienvesineen, toiminnan vesistövaikutukset sekä sijainnin etäällä hakemuksessa esitetystä käyttökohteesta ympäristölupahakemus suon kuivattamiseksi turpeennostoa varten tulee evätä ympäristölakien ja -suositusten sekä viranomaisohjeiden ja tavoitteiden vastaisena.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Liite: Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos, väitös 24.11.2007
Väitöstiivistelmä
Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta
Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.
Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.
Suot (n. 10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.
Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.
Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.
Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.
Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.
Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.