Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri

Pohjois-Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Utajärven Pilkkasuon tur­peen­ot­to­hank­keen YVA-ohjelmasta

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

1.2.2011

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Viite: POPELY/109/07.04/2010

Asia: Lausunto Utajärven Pilkkasuon turpeenottohankkeen YVA-ohjelmasta

Hankkeen perusteluista ja yhteiskunnallisesta soveltuvuudesta

Pilkkasuon turpeenottohanke kohdistuu isolta osin luonnontilaiseen suoluontoon. Hankkeen toteuttamiskelpoisuutta arvioitaessa kohteen erityispiirteet, kuten ojittamattomuus ja siihen liittyvä monimuotoisuus ja hiilen varaston ylläpito, ovat olennaisia seikkoja. Ohjelmassa ei selkeästi esitetä kyseisiä ominaispiirteitä huomioon ottavaa valtakunnallista alueidenkäyttötavoitetta, jonka mukaan: ”Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.”

Tavoitteessa kiteytyy tämänhetkinen tahto hallita tehokkaammin turpeenoton ympäristövaikutuksia. Viimeksi vesienhoitosuunnitelmien toteutusohjelmassa vuosille 2010-2015 on turvetuotannon keskeisimmäksi ohjauskeinoksi kirjattu uuden turvetuotannon ohjaaminen jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille alueille niin, että turvetuotannosta on mahdollisimman vähän haittaa vesien tilalle, pohjavesille ja luonnon monimuotoisuudelle.

Maakuntakaavan turpeenottoa ohjaava yleinen suunnittelumääräys noudattelee alueidenkäyttötavoitetta. Myös ohjelmassa mainitut maakunnalliset asiakirjat, kuten maakuntaohjelma tai energiastrategia painottavat ympäristövaikutusten aiempaa parempaa hallintaa. Sijainnin ohjauksen toteutuminen Pilkkasuon tapauksessa on arvioitava selostuksessa.

Tarkasteltavat vaikutusalueet

Vaikutuksia kasvillisuuteen ja eläimiin aiotaan arvioida 200 metrin etäisyyteen turpeenottoalueen laidasta. Näin kaavamaisesti esimerkiksi kasvillisuusvaikutuksia ei voi rajata, vaan rajauksessa tulee ottaa huomioon muun muassa suon hydrologiset olosuhteet ja vesien virtaussuunnat.

Lintukartoitukset tulee suunnata niin laajalle alueelle, että ainakin tärkeimmät suolajit löydetään. Osa niistä saattaa pesiä puuston suojissa suon reunaosissa ja jäävät suppean kartoitusrajauksen vuoksi löytymättä. Liian ahdas selvitysalueen rajaus on suurimpia ja yleisimpiä puutteita turpeenottohankkeiden linnustokartoituksissa.

Maisema ja kulttuuriympäristö

Maisemaa on tarkasteltava myös suon sisäisinä näkyminä, mikä on oleellista ja merkittävää. Useasti näissä arvioinneissa huolehditaan vain siitä, miten suo näkyy läheisille teille.

Ilman laatu, ilmasto- ja meluvaikutukset

Ilmastovaikutuksista ohjelman tekstissä luvataan, että selostuksessa lasketaan turvetuotannon ja jälkikäytön hiilidioksiditase. Tällainen laskentamalli on puutteellinen ja harhaanjohtava,eikä täytä YVA-lain vaatimusta toiminnan välittömien ja välillisten ilmastovaikutusten selvittämisestä. Suomi on YK:n ilmastosopimuksen allekirjoittaessaan sitoutunut suojelemaan maaperän ja ekosysteemien hiilivarastoja. Turpeenpoltto tuhoaa suon hiilivaraston, keskimäärin lähes 4000 tonnia hiilidioksidina hehtaaria kohti. Tällaista hiilimäärää todella saada talteen ruokohelpiä tai mitään muutakaan kasvia kasvattamalla.

Ilmastovaikutusten arvioinnissa tulee käyttää Tilastokeskuksen virallisia laskentamalleja, joita se käyttää kasvihuonekaasujen maaraporteissa. Raportoinnin laskelmissa otetaan huomioon vain ihmistoiminnan aiheuttamia toteutuneita päästöjä, joita tässä tapauksessa aiheuttaa luonnontilaisen suon kuivattaminen päästölähteeksi. Välillisenä seurauksena siitä ovat kerätyn turpeen polttamisesta aiheutuvat päästöt, jotka tulee arvioida Pilkkasuon turpeiden energiasisällön perusteella. Samalla laskelmalla selviää myös Pilkkasuolla menetettävän hiilivaraston suuruus, mikä muodostaa mielenkiintoisen vertailukohdan nollavaihtoehtoon verrattuna.

Vertailussa tulee tuoda esille erityisesti suon hiilivaraston säilyttämisen/polttamisen ilmastovaikutusten kontrasti, sillä se on maankäytön ilmastovaikutusten oleellisinta tietoa. Jotta vertailu olisi uskottava, laskelmat tulee tehdä virallisen, Suomen tilastokeskuksen käyttämän ja IPCC:n hyväksymän päästölaskentamallin perusteella.

Kasvillisuus

Vaikutuksia kasvillisuuteen aiotaan arvioida 200 metrin etäisyyteen turpeenottoalueen laidasta. Kasvillisuuden osalta tämä ei riitä, jos hankealueen luontainen vesien valumasuunta on luonnontilaiselle suolle päin. Luonnontilaisen suon valuma-alueen pieneneminen saattaa kuivattaa laajankin läpivirtaussuon, mikä tulee ottaa huomioon kasvillisuusvaikutusten rajausta harkittaessa. Tämän huomioonottaminen on erityisen tärkeää vaihtoehdon VE2 vaikutuksia harkittaessa.

Kasvillisuusselvitys on tehty jo 1998, joten se on syytä päivittää, kuten ohjelmassa todetaankin. Maastotyöt tulee tehdä oikea-aikaisesti lajiston inventoimiseksi eli kukkimisaikaan. Menetelmä jää epäselväksi. Siitä todetaan vain, että kasvillisuusselvitys ja vaikutusten arviointi on tehty asiantuntijatyönä. Olemassa olevan tiedon kerääminen ei riitä, vaan suolla on tehtävä kattava lajistokartoitus. Vuoden 1998 kartoituksen perusteella suotyyppien kirjo on merkittävä ja lajisto monipuolinen, vaateliaskin.

Eläimistö

Linnuston kannalta 200 metrin kartoitusraja on ehdottomasti liian suppea. Monet tärkeät suolintulajit, esimerkiksi metsähanhi, kurki ja riekko pesivät usein puuston suojissa, joskus kaukanakin avosuosta. Liian suppea kartoitusalueen rajaaminen näkyy turvesoiden lupahakemusten linnustoarvioinnissa selvästi. Selvimmin se näkyy metsähanhihavaintojen jokseenkin täydellisenä puuttumisena, vaikka suo sijaitsisi lajin parhaimmilla lisääntymisalueilla. Kurkia ja riekkoja sen sijaan jonkin verran löydetään. Hanhien löytämiseksi linnustokartoitusta on suunnattava laajemmin suon puustoisille reunaosille varsinaisen suunnitellun turpeennostokentän ulkopuolelle.

Linnustoselvitykset tulee tehdä pesimälinnuston osalta touko-kesäkuun vaihteessa vähintään 2-3 käyntikerralla. Ohjelmassa mainittu ajankohta 16.-17.6. on liian myöhäinen ja linjalaskenta väärä menetelmä. Virhelähteet on arvioitava selostuksessa.

Vaikutukset vesistöön

Vesistövaikutuksia aiotaan arvioida laskennallisesti keskimääräisten ominaiskuormituslukujen avulla. Hankkeesta vastaavan kannalta menetelmä on turvallinen, sillä kaikki vesistön kannalta kriittinen hukkuu keskiarvoihin. Nekään eivät välttämättä edes muistuta kyseisen suon ominaiskuormitusta, kuten Lasse Svahnbäck on todennut väitöstutkimuksessaan (sen tiivistelmä liitteenä). Käytännössä turvesuon kuormitus vaihtelee hyvin suurissa rajoissa ja suurin osa päästöistä tapahtuu ylivirtaamapiikkien yhteydessä, mikä on vesieliöstön kannalta kaikkein haitallisinta. Suurimmat päästöt tapahtuvat yleensä kevättulvan yhteydessä ja niitä esimerkiksi velvoitetarkkailu ei saa kiinni.

Vertailusoiden keskiarvojen sijaan Pilkkasuon kuormituslaskelmat tulee perustaa tutkittuun tietoon suon turpeiden ominaisuuksista, kuten Lasse Svahnbäckin tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään . Arvioinnissa tulee esittää uskottava laskelma rankkasateiden ja kevättulvan aikaisista kuormituspiikeistä.

Vesiensuojelumenetelmänä on ympärivuotinen pintavalutus. Pintavalutuskenttien ominaispiirteet on kuvattava ja arvioitava metsäojitetun kentän toimivuus.

Huomioon on otettava niin ikään sarkaojituksen ja eristysojan kuivattava vaikutus varsinaista kaivuualuetta ympäröivään alueeseen ja siitä seuraava valunta ja kuormitus.

Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa Utosjoen ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi ja tilatavoite lisätoimenpiteiden jälkeen hyväksi vuoteen 2015 mennessä. Arviointiselostuksessa on kuvattava, miten Pilkkasuon kuivattaminen turpeennostoalueeksi yhdessä muiden turpeenottohankkeiden ja vanhojen turvesoiden kanssa vaikuttaa tilatavoitteen saavuttamiseen.

Hanke sijaitsee aivan Utosjoen ja kirkasvetisen Pilkkalammen vieressä, joten myös turvepölyn vesistövaikutukset tulee selvittää huolella.

Jälkikäyttö

Soiden jälkikäytössä uudelleensoistaminen ja kosteikkokäyttö on tähän mennessä ollut vain marginaalista. Se on kuitenkin ainoa tapa kerätä takaisin se valtava hiilimäärä, mikä poltosta vapautuu, tosin aikaa siihen menee tuhansia vuosia. Jälkikäyttömuodoista se on ainoa, mikä lisää myös luonnon monimuotoisuutta, joten sitä tulisi suosia.

Nollavaihtoehdon vaikutukset

Hankkeen nollavaihtoehdolla on erittäin monipuoliset ympäristövaikutukset, minkä takia sitä ei saa kuvata pelkästään hankkeesta vastaavan näkökulmasta, niin kuin ohjelmassa esitetään. Suurimmat myönteiset vaikutukset nollavaihtoehdolla on luonnon monimuotoisuuteen, vesistövaikutuksiin, Suomen uusiutuvan energian lisäystavoitteisiin sekä ilmastovaikutuksiin. Näitä tulee kuvata kattavasti olemassa olevan tutkimustiedon pohjalta sekä tehdä vertailu turve-/uusiutuvan energian työllisyysvaikutuksista.

Vaihtoehtojen vertailu ja vaikutusten merkittävyys

Vertailu nollavaihtoehdon ja toteutusvaihtoehtojen välillä tulee olla kaikki ympäristövaikutukset kattavaa ja tasapuolista. Se ei todellakaan riitä, että nollavaihtoehto kuitataan toteamalla kaiken jäävän ennalleen.

YVA-lain mukaan arviointi tulee tehdä hankkeen kaikista välittömistä ja välillisistä ympäristövaikutuksista. Ennalta arvioiden Pilkkasuon turpeenottohankkeen merkittävimmät vaikutukset tulevat kohdistumaan vesistöjen ohella luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastoon. Niiden merkittävyyttä tulee arvioida viimeisten luonnon uhanalaisuusselvitysten (Suomen luontotyyppien uhanalaisuus, Suomen ympäristö 8/2008 ja Suomen lajien uhanalaisuus, Punainen kirja 2010), Suomen kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteiden sekä vesistöjen tilatavoitteiden pohjalta.

Hankevaihtoehtojen ympäristöllisen toteutettavuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon viimeaikaiset lupaviraston ja KHOn päätökset. Ainakin Pilkkasuon ojittamattomuus, monimuotoisuus (suotyypit, lajisto, direktiivilajit, vesilain mukaiset luontotyypit ja vesistövaikutukset (vastaanottavan vesistön tila ja tilatavoitteet) ovat ominaispiirteitä, jotka oikeuskäytännön mukaan vaikuttavat merkittävästi lupaharkinnassa.

Epävarmuustekijät

Suurin epävarmuustekijä liittyy turpeen asemaan polttoaineena johtuen sen suurista käyttömääristä ja korkeasta päästökertoimesta. Suomen kasvihuonekaasujen päästöjä on mahdotonta merkittävästi alentaa leikkaamatta turpeenpolton päästöjä. Esimakua tulevasta on turpeelle tuleva asteittain nouseva vero, jossa on vielä nelinkertainen korotusvara kivihiileen verrattuna.

Toinen jo lähitulevaisuudessa vaikuttava seikka on Suomen korkea uusiutuvan energian käyttötavoite, joka edellyttää turpeen korvaamista puulla vastapainelaitosten polttoaineena.

Epävarmuutta lisää myös turpeen huono imago, joka johtuu alan toimijoiden heikosta ympäristötietoisuuden ja vastuun tasosta. Suurista turpeen käyttäjistä esimerkiksi puunjalostusteollisuus on hyvin riippuvainen ympäristömaineestaan. käyttäjien taholta tuleva paine vaikuttaa ennemmin tai myöhemmin siihen, millaiselta suolta turve hankitaan. Myös kunnat ja maakunnat valmistelevat omia ilmastostartegioitaan, jotka myös linjaavat turpeen käyttöä ja hankintaa.

Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri

LIITE: Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos : Väitöstiivistelmä 14.11.2007

Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta

Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.

Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.

Suot (n. 10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.

Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.

Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.

Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.

Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.