Vastine Turveruukin valitukseen Ruoholamminnevan lupapäätöksestä
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
16.1.2012
PSAVI, ympäristölupavastuualue
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi
Vaasan hallinto-oikeudelle
Dnro: PSAVI/261/04.08/2010
Päätös: PSAVI 108/11/1
Hakija: Turveruukki Oy
Asia: Vastine Turveruukki Oy:n Pyhännän Ruoholamminnevan turvetuotantoalueen ympäristölupapäätöstä koskevan valituksen johdosta
Vaatimus
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry vaatii, että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Ruoholamminnevan lupahakemuksesta tekemää päätöstä ei muuteta.
Perustelut
Turveruukki Oy on valituksessaan Vaasan hallinto-oikeudelle pienentänyt alkuperäisen ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston hylkäämän Ruoholamminnevan turpeennostoalueen luonnontilaisen osan pinta-alaa noin neljänneksen (9 ha) ja esittänyt uusia laskelmia suon pintavalutuskentän toimivuudesta.
Turveruukin valitus perustuu oletukseen, että turvesuon päästöt riippuvat ainoastaan vesiensuojelurakenteiden, tässä tapauksessa pintavalutuskentän, toimivuudesta. Kun Ruoholamminnevan pintavalutuskenttä on mitoitusohjetta suurempi ja perustettu luonnontilaiselle suolle, Ruoholamminnevan päästöt tulisivat olemaan keskimääräistä pienempiä.
Laskelmissa on kokonaan sivuutettu se tosiasia, että ratkaisevimmin turvesoiden päästöihin vaikuttavat kunkin suon turpeiden huuhtoutumisherkkyys ja ravinteisuus. Vuoden 2011 lopulla päättyneen Oulun yliopiston, Vesi- ja ympäristötekniikan laboratorion ja Suomen ympäristökeskuksen TuKos- hankkeen (Turvetuotannon valumavesien ympärivuotinen käsittely) selvitysten mukaan ravinteisuus on merkittävä tekijä päästöjen synnyssä, esiintyypä sitä sitten nostettavissa turpeissa tai pintavalutuskentällä. Erilaisten turpeiden huuhtoutumisherkkyyttä tutkinut tohtori Lasse Svahnbäck on todennut (liite 1), että maatuneisuusasteilla H 2,5-8,5 sara- ja rahkaturpeiden huuhtoutumisherkkyys kasvaa maatuneisuusasteen kasvaessa useimpien ainespitoisuuksien osalta monikymmen- ja joidenkin kohdalla yli satakertaiseksi vähiten maatuneisiin turpeisiin verrattuna.
Koska parhaimmatkin vesiensuojelurakenteet päästävät osan turpeennostoalueen päästöistä läpi, vesistövaikutuksiltaan nostoalueen turpeen ominaispäästöt ovat vähintään yhtä merkittäviä kuin pintavalutuskentän toimivuus, ääritapauksissa todennäköisesti paljon suurempiakin.
Hakemusasiakirjan mukaan Ruoholamminnevan laskupuron ainespitoisuudet ovat erittäin korkeita. Tällä perusteella on syytä olettaa, että myös Ruoholamminnevan turpeiden laatu saattaa olla hyvin herkästi huuhtoutuvaa sekä ravinteikasta ja sen kuivatuksen ja turpeenkaivuun päästöt paljon laskennallisia päästöjä suuremmat. Jos vielä pintavalutuskentän turpeen ominaisuudet ovat samanlaisia, kuin laskupuron vedenlaatu ilmentää, Ruoholamminnevan pintavalutuskenttä saattaa pidättämisen sijaan lisätä vesistökuormaa ainakin joidenkin ainespitoisuuksien osalta. Pintavalutuskenttien tehontarkkailussa on havaittu, että myös hyvin toimivien pintavalutuskenttien toimivuudessa voi olla huomattavaa ajallista vaihtelua ja etenkin humuksen päästöt voivat olla huomattavia.
Lisäksi konsulttiyhtiö Pöyryn selvitys ”hyvin” toimivista pintavalutuskentistä on harhauttava. Vertailuun valituista neljäntoista suon pintavalutuskentästä vain yhdellä (Kompsasuo) on tehty pintavalutuskentän tehontarkkailua. Vertailuun valittujen soiden keskimääräistä alhaisemmat päästöt selittyvät yhtä hyvin niiden turpeiden ominaisuuksilla kuin vesiensuojelun onnistumisella.
Koska konsultin selvityksestä puuttuu tieto Ruoholamminnevan ja sen pintavalutuskentän turpeiden ominaisuuksista, ei ole edellytyksiä arvioida suon päästöjen määriä. Näin ollen myöskään laskelmalla ei voida osoittaa mitään tosiasiallista.
Vertailusoihin perustuvat keskimääräiset päästölaskelmat, joita konsultti on käyttänyt, ovat tietysti hankkeesta vastaavan kannalta mieluisia ja turvallisia. Kaikkea päästetään vain tasaisesti ja vähäisessä määrin eikä virtaamahuippujen vaikutuksia voi havaita, vaikka esimerkiksi kevättulvan aikana saattaa vesistöön tulla pääosa koko vuoden päästöistä. Suuret kertapäästöt, jolloin vesistöihin karkaa suurin liete- ja humuskuorma, ovat etenkin koskikalaston lisääntymiselle haitallisia. Esimerkiksi harjus tulee toimeen melko ravinteikkaissakin vesissä, mutta runsas eloperäinen kiintoaine ja humus estävät sen lisääntymisen.
Keskiarvolaskelmat lähtevät myös siitä, että turpeennoston aikaiset päästöt säilyvät samanlaisina pintakerroksista suon pohjille asti, mikä Svahnbäckin tutkimuksen mukaan ei pidä paikkaansa, vaan päästöt kasvavat turpeen maatuneisuusasteen kasvaessa. Vesistöjen tilan parantamisen kannalta olisi tärkeää, että mainittuja tutkimustuloksia alettaisiin enemmän soveltaa myös turvesoiden luvituksessa keskiarvolukujen sijaan. Niiden laskelmat saattavat olla oikein, mutta luvitettavan suon turpeiden todellisiin ominaisuuksiin perustumattomina ne voivat johtaa harhaan lupaharkinnassa.
Muiltakin osin valituksessa esitetyt muutokset ja perustelut lupapäätöksen muuttamiseksi tukeutuvat riittämättömiin suokohtaisiin selvityksiin. Mahdollisuudet lieventää haittoja jäävät arvailujen varaan, mutta monilta osin siihen ei edes pyritä tai se ei ole mahdollista, jos hanke toteutuu.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Liite 1: Lasse Svahnbäck, HY, Geologian laitos, Helsinki:
Sateen synnyttämät pintavalumat ja ainehuuhtoumat jyrsinturvesuon eri turvelajeille: vertaileva menetelmä arvioida turvetuotannon aikaista vesistökuormitusta (väitöstiivistelmä 14.11.2007)
Ympäristögeologinen tutkimushanke on käynnistynyt havaitusta tarpeesta kyetä paremmin ennakoimaan jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon aiheuttama haitallinen orgaanisen aineksen ja ravinteiden synnyttämä vesistökuormitus. Ympäristöviranomaisten mahdollisuudet edellyttää ympäristövaikutusselvityksissä jo ennakkoon arvioitavaksi turvetuotannon vesistökuormituksen määriä ja niiden ajallista kohdentumista suon tuotannonkestoisena aikana ovat olleet vähäiset. Tutkimushankeen tavoitteet kohdistuivat siihen, että jo tiedossa olevien ja turvevarainventoinnilla saatavien suo- ja turveominaisuustietojen; mm turvelaji ja maatuneisuusaste, perusteella olisi mahdollista jo ennalta laatia turvetuotantosoille vertailukelpoiset tuotannonkestoiset arviot niiden tyypillisistä ainehuuhtoumista. Suo- ja turvetietojen hyväksikäyttö yhdessä tutkimuksessa saatujen tulosten, tyypillisten sarkaojastoon kohdistuvien ainehuuhtoumamäärien sekä energiasisältötietojen kanssa, on edellyttänyt tutkimuksessa myös atk- sovellusten laatimista, joiden avulla voidaan kaikista tutkituista soista (mm. GTK:n tutkimat n. 13500 suota) laatia suo- ja kerroskohtaiset ainekuormitus- ja energiasisältöarviot.
Ympäristöministeriö on osarahoittanut ja Länsi-Suomen ympäristökeskus valvonut tutkimushankkeen kenttä- ja laboratoriotyövaiheen. Helsingin yliopiston geologian laitokselta tutkimuksen valvojana on toiminut prof. Matti Eronen ja työn edistymistä on edesauttanut geologian laitoksen esimiehen prof. Juha Karhun ohjaus.
Suot (n.10 milj. ha) peittävät lähes 1/3 osaa Suomen pinta-alasta. Soiden holoseenin, n. 10 000 vuoden aikaisen kasvun ja kehityksen vaiheissa suurilmastolliset olosuhteet ja niiden mukana turvetta muodostavien kasvien kasvuolosuhteet ovat vaihdelleet. Lämpö- ja kosteusolosuhteilla on ollut merkitystä suokasvien tyypillisiin kulloinkin vallitseviin lajityyppeihin ja suotyyppeihin sekä edelleen turvetta muodostavien kasvienjäänteiden valikoivaan kertymisen ja kerrostumiseen. Edellä esitetyt ilmastolliset tekijät, soiden kasvu- ja ympäristötekijät sekä ojitustoiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisten turvekerrosten syntyyn ja olemassa oloon sekä sitä kautta luonnontilaisilta suoalueilta ja sekä ojitus- ja turvetuotantoalueilta syntyviin vaihteleviin ainehuuhtoumiin.
Tutkimuksessa on jyrsinturvesuon tuotantokentän olosuhteita simuloivissa olosuhteissa selvitetty hallituissa ja vertailukelpoisissa olosuhteissa sadetuskokein turvetuotantosoiden jyrsinturpeiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutusta turvetuotantokentältä sarkaojiin kohdistuviin pintavalumiin ja valumien ainepitoisuuksiin. Sadetus- ja uuttokokeita tehtiin sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5 – 8,5. Sadetuksia tehtiin eri kosteuksissa (23,4 – 89, %) oleville jyrsösturpeille ja kaikki näytteet sadetettiin uudelleen 24 h kuluttua, jolloin saatiin valuma ja ainepitoisuustietoja myös olosuhteille, jossa jo valmiiksi pintakosteat turpeet kohtaavat uudelleen sateen.
Valumavesien kiintoainepitoisuus (KA), orgaanisen aineen hapenkulutuksen määrä (CODmnO2,), kokonaisfosfori- (tot. P) ja kokonaistyppipitoisuudet (tot. N) vaihtelivat tutkittavien näytteiden osalta runsaasti turvelajista ja maatuneisuudesta riippuen. Tuotantokenttään kohdistuneen yhtäläisen (intens. 1,27 mm/min) sadetuksen aikaansaamaa sarkaojaan tapahtuvaa välitöntä pintavalumaa simuloivissa kokeissa valumavesien kiintoaineen ainepitoisuudet vaihtelivat eri maatuneisuusasteessa (H2,5 -8,5) olevien saraturpeiden (C) osalta n. 60-kertaisesti ja rahkaturpeiden (S) osalta n. 150-kertaisesti, kemiallisen hapenkulutuksen määrän osalta (C) n. 30-kertaisesti ja (S) n. 50-kertaisesti, kokonaisfosforin osalta (C) n. 60-kertaisesti ja (S) n. 66-kertaisesti, kokonaistypen osalta (C) n. 65-kertaisesti ja (S) n. 195 -kertaisesti ja ammoniumtypen osalta (C) n. 90-kertaisesti ja (S) n. 30-kertaisesti. Pitoisuuksien kohoaminen valumavedessä korreloi voimakkaasti turpeiden maatuneisuusasteen kohoamisen kanssa.
Tuotantosaran sarkaojaan kohdistuneiden sadetuksella simuloitujen pintavalumien, niiden ainepitoisuuksien ja keskimääräisesti (30 v. sadetilasto) esiintyvien vuosittaisen roudattoman kauden (kk 05-10) vuorokausisademäärien perusteella saatiin jyrsinturvesuon sara- (C) ja rahkaturpeiden (S) maatuneisuuksille H 2,5-8,5 tyypilliset vuotuiset keskenään vertailukelpoiset kiintoaineen, orgaanisen aineen kemiallisen hapenkulutuksen määrän, kokonaisfosforin ja kokonaistypen ainehuuhtoumamäärät (kg/ha) tuotantokentältä sarkaojastoon. Suon pinta-ala-, turvepaksuus-, turvelaji- ja maatuneisuustiedot sekä tiedot suon kuiva-ainemäärästä, lämpöarvosta ja niiden mukaisesta energiasisällöstä mahdollistavat tehdä koko suon hyödyntämisen ajalle vuositasolle kohdistetut kerroskohtaiset sarkaojaan ja vesistöön kohdistuvat suokohtaisesti vertailukelpoiset ainekuormitusarviot, arvion tuotannon kestosta, energiasisältömääritykset sekä esittää ainehuuhtoutumisen määrä suosta saatavaa energiamäärää kohden (kg/MWh). Tutkimuksen esimerkkivaluma-alueen soiden (8 kpl) sarkaojiin kohdistuvat kiintoainehuuhtoumat (kg/a) saatavaa energiayksikköä (MWh/a) kohden vaihtelivat soittain ja kerroksittain välillä 0,9 – 16,5 kg/MWh.
Tutkimuksen tavoitteena on ollut vastata energiateollisuuden haasteeseen saada turvetuotantoon pinta-alaltaan enemmän mutta vähemmän kuormittavaa turvetuotantoalaa ja toisaalta ympäristöhallinnon haasteeseen, voida paremmin ennalta arvioida turvetuotannon vesistökuormituksia ja niistä aiheutuvia vesistövaikutuksia. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin tutkimuksen hypoteesin ja asetettujen tavoitteiden mukaisia ja mahdollistavat jo olemassa olevan ja suunnitellun turvetuotannon vesistökuormituksen nykyistä paremman vertailevan arvioimisen ja seurauksena syntyvien vesistövaikutuksien huomioimisen jo ennalta maankäytön ja energiatalouden suunnitteluvaiheessa.
Yksittäisten tuotantoalueiden valinnassa, hyödyntämisen suunnittelussa, vesiensuojelumenetelmien käyttöönotossa sekä kuormitustarkkailujen suunnittelussa tutkimustulosten antama ennakkotieto turvetuotantosuon kuormittavasta vaikutuksesta mahdollistaa ympäristönäkökohdat huomioivan hallitumman turvetuotannon.