Mielipide Näätäaavan turpeenkaivuuhankkeen lupahakemuksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
Lapin luonnonsuojelupiiri ry
lappi(at)sll.fi
22.2.2012
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Ympäristöluvat
kirjaamo.pohjois@avi.fi
Dnro PSAVI/361/04.08/2010
Hakija Vapo Oy
Asia Näätäaavan turvetuotantoalueen vesienjohtamisluvan lupamääräysten tarkistaminen sekä ympäristöluvan hakeminen ja ympäristöluvan hakeminen 63,6 hehtaarin lisäalueelle ja toiminnanaloittamislupa, Ranua ja Ii
Vaatimukset
1. Lupahakemus 63,6 hehtaarin lisäalueelle, Löytösuolle on hylättävä.
Suon kuivatus aiheuttaisi ympäristönsuojelulain 42 §:n vastaista merkittävää ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa ja erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. Hakemus perustuu puutteellisiin tietoihin eikä toteuta ympäristönsuojelulain yleisiä periaattteita.
Löytösuon kuivatus olisi vastoin turpeenoton sijoittumista (YSL 6 §) ja haittojen ehkäisyä koskevia maankäyttö- ja rakennuslain 22 §:n mukaisia alueidenkäytön eikä samansuuntaisen valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman tavoitteita (YSL 50 §) ja estäisi hankkeen vaikutusalueen vesistöissä vesienhoitolain 21 §:n tavoitteen toteutumisen.
Lupa rikkoisi myös vesilain 17 a § luontotyypin muuttamiskieltoa.
Jos hanke lisäalueesta saa luvan, sille ei tule myöntää toiminnan aloittamislupaa muutoksenhausta huolimatta (YSL 101 §).
2. Noston piirissä olevan alueen vesienkäsittelyä on tehostettava vähintään sulan maan aikaisella kemikaloinnilla nykyisten vesienkäsittelymenelmien lisäksi.
Perustelut
Vapo Oy:n Näätäaapaa koskeva lupahakemus on kokonaispinta-alaltaan 560 hehtaaria, josta Löytösuon lisäalue käsittää 63,6 hehtaaria luonnontilaista suota.
Suunniteltu lisäalue, joka on selvästi erillinen ja luonnontilainen suoalue, on selvityksissä osoittautunut hyvin monimuotoiseksi. Suon lajistolla ja luontotyypeillä on korkea luonnonsuojelullinen arvo. Etenkin kahlaajalajisto mainitaan edustavaksi, mikä nostaa suon linnustoltaan jopa maakunnallisesti arvokkaaksi. Löytösuon arvoa lisää alueen halki virtaava noro ja siihen liittyvät vesi- ja metsälakikohteet.
Pääosin luonnontilaisen ja poikkeuksellisen monimuotoisen suon ohjaaminen turpeenottoon on vastoin valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, vesiensuojelun tavoiteohjelmaa, Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suunittelumääräystä, kansallisen suostrategian sekä sitä soveltavan Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelman periaatteita sekä useita Suomenkin allekirjoittamia kansainvälisiä ympäristösopimuksia sekä vesienhoitosuunnitelmaa, jossa sijainninohjaus on myös merkittävä keino vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Luontoselvitysten perusteella hakijan itsensäkin täytyy olla tietoinen hankealueen luontoarvoista. Ympäristönsuojelulain 4 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittaja vastaa vaikutuksien ennaltaehkäisystä muun muassa toiminnan sijoituspaikan valinnalla (YSL 6 §).
Hankkeesta vastaava ei hae poikkeuslupaa vesilain suojaaman luontotyypin tuhoamiselle, vaan esittää säilyttävänsä noron ja lähteikön luonnontilaisuuden jättämällä noron molemmille puolille 50 metrin levyiset suojakaistat ja ohjaamalla täydennykseksi turveojitusten vesiä noron yläpäähän. Käytännössä noro jäisi ikäänkuin hyllylle, sitä korkeammalle mitä pitemmälle turpeenkaivuu sen molemmin puolin edistyisi. Pitemmän päälle koholle jäävn turvealue vääjäämättä kuivuisi, mistä aiheutuisi muutoksia noron ja lähdealueen luontotyypeissä ja lajistossa. Muutoksia ei voisi estää, vaikka puron virtaamaa turvesuon vesillä lisättäisiinkin. Turvevesien ohella pilaavaa vaikutusta lisäisi pöly. Pölyn määrä tulisi olemaan hyvin runsas aivan vieressä olevien turvekenttien takia.
Hakemuksessa on virheellinen tieto Litokairan suojelualueen sijainnista ja rajauksesta. Vaikea uskoa, että virhettä ei oltaisi huomattu missään vaiheessa, mutta sitä ei ole kuitenkaan oikaistu, jonka seurauksena vaikutusten arviointi Litokairan Natura-alueeseen on jäänyt tekemättä. Alueen tärkein suojelualue, Litokaira ei sijaitse seitsemän kilometrin päässä luoteessa, vaan lähimmillään vajaan kahden kilometrin päässä kaakossa. Suojelualueen raja ulottuu Kivijoen länsipuolelle alkaen noin Nuupasjoen ja Kivijoen yhtymäkohdasta ja jatkuen Oulun ja Lapin maakuntien rajalle saakka. Kivijoen erämainen osa on Litokairan Natura-aluetta ja Näätäaavan vedet laskevat siihen Näätäojan ja Nuupasjoen kautta. Väärän tiedon seurauksena vaikutusten arviointi on puutteellinen eikä täytä ympäristönsuojelulain 5 §:n vaatimusta selvilläolosta ja vaikeuttaa myös ympäristönsuojelulain 41 §:n mukaista arviointia.
Virheitä on myös hankkeen vesistövaikutusten arvioinnissa. Hakemuksen mukaan Kuivajoen vesistöalueen yhteenlaskettu turvesoiden pinta-ala on yhteensä 2300 hehtaaria, minkä ilmoitetaan olevan 0.17 hehtaaria vesistöalueen pinta-alasta. Kuivajoen vesistön valuma-alue on laajuudeltaan kaikkiaan 1356 neliökilometriä, joten Vapon laskelmissa on desimaalivirhe ja oikea turvesoiden prosenttiosuus on 1.7. Kivijoella se on vielä suurempi, sillä reilusti yli puolet soista sijaitsee sen valuma-alueella.
Virheellinen lukema perustuu Vapon, Kuiva-Turpeen ja Simon Turvejalosteen Pöyryllä teettämään selvitykseen ”Turvetuotannon päästöt ja vesistövaikutukset Kuivajoen vesistöalueella”. Siinä konsulttiyhtiö pyrkii todistelemaan, että kunhan Kuivajoen alueella otetaan vielä 8 uutta turvesuota (yli 1000 hehtaaria) nykyisten lisäksi käyttöön vuoteen 2015 mennessä, niin sillä ei ole oikeastaan juuri minkäänlaisia vesistö- ja kalastovaikutuksia. Näiden laskelmien uskottavuutta rasittaa se, että laskelmien pohjatiedoissa on kymmenkertainen virhe hakijan eduksi.
Koska edellä mainittu selvitys näyttää olevan liitteenä kaikissa Kuivajoen vesistöalueelle haettavissa turveluvissa, on paikallaan tuoda esiin toinenkin epäkohta sen sisällöstä, sillä tällaisenaan selvitys salaa oleellista tietoa turvesoiden kalastovaikutuksista Kuivajoessa.
Selvityksen kohdan 5.4 kalastoa ja kalastusta käsittelevästä lähdeluettelosta puuttuu tärkein eli vuodelta 1984 oleva Kuivajoen kalataloudellinen perusselvitys, joka kuvastaa harjusten poikastuotantoa joessa vaiheessa, jossa turvesoiden kuivatusta vasta aloiteltiin.
Selvityksen tekijänä oli PSV Oy, joka on nykyisin osa Pöyryä. Kuivajoen matalilta koskialueilta tavattiin tuolloin keskimäärin 17 harjuksen poikasta aarilta ja sulkuverkkojen avulla 30 kpl. Pöyry tuo esille vain velvoitetarkkailun tietoja. Niiden mukaan poikasia on vuodesta 1998 lähtien löytynyt vain 0-2.5 kpl aarilta.
Pöyryn oman selvityksen mukaan (sivu 4) pääosa Kuivajoen vesistöalueen turvesoista kuivatettiin 1990-luvulla. Samaan aikaan romahti harjuksen poikastuotanto. Mutta kun alkutilanne pidetään piilossa, Pöyry voi kirjoittaa selvityksensä sivulla 27: ”Kuivajoen kokonaiskuormitukseen suhteutettuna turvetuotantoalueiden kuormituksella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta harjuksen, lohen tai nahkiaisen elinolosuhteisiin Kuivajoella.”
Aikaisemmin Kuivajoen tarkkailut raportoi Lapin vesitutkimus Oy, joka arvioi Kuivajoen kala- ja raputalouden tilaa vuoden 2002 raportissaan näin: ”Kuivajoen kalansaalis on muodostunut 1980-luvulla pääosin hauesta, mateesta ja harjuksesta. Näitä lajeja saadaan edelleen, mutta särkikalojen kohdalla on tapahtunut selvä muutos: sekä särki- että erityisesti lahnakannat ovat runsastuneet. Koskialueiden kalabiomassasta huomattava osa muodostuu kivisimpusta ja kivennuoliaisesta. Vaikka vielä vuoden 1997 kalastustiedustelun perusteella saatiin myös kohtalainen harjussaalis, harjuksen poikastuotanto näyttää taantuneen voimakkaasti 1980-luvulta. Nykyisin Kuivajoen harjuksen poikastiheydet ovat tasolla, jolla niiden luontaista lisääntymistä ei havaita joka vuosi tarkkailussa mukana olevilla koealoilla, vaikka niitä alueella esiintyisikin.” Raportti jäi Lapin vesitutkimuksen toistaiseksi viimeiseksi raportiksi Kuivajoelta ja tilalle astui Pöyry. Konsultin tarkoitushakuisuudessaan harhaanjohtava raportointi vie uskottavuuden selvityksiltä, joiden varassa päätöksenteko turvesoiden luvituksessa pitkälti on.
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman mukaan Kivijoen ja Oijärven ekologinen tila on tyydyttävä ja suurimpana esteenä hyvän ekologisen tilan saavuttamiselle on liian korkea ravinnepitoisuus Kivijoessa ja Oijärvessä sekä happamuuden vaikutukset Kivijoessa. Oijärvessä talviaikainen happitilanne on heikko.
Fosforikuormitusta tulisi saada vähennetyksi Kivijoen vesistöalueella noin kolmanneksen nykyisestä, jotta joen keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus alenisi tasolle 40 μg/l.
Kivijoen vesistöalueen keski- ja yläosalla pääpaino on metsätalouden ja turvetuotannon kuormituksen vähentämisessä. Kivijoen kuormituksen vähentäminen on keskeistä myös Oijärven ja Kuivajoen tilan parantamiseksi. Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet eivät riitä, vaan tilatavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan laajamittaisesti kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä, joista turvesoiden kohdalla korostuvat ympärivuotinen pintavalutus sekä peruskuivatuksen vesiensuojelun tehostaminen, jossa tulisi saavuttaa erinomainen taso. Vesienhoitosuunnitelman mukaan Kivijoella tulisi vähentää kolmannes nykyisistä fosforipäästöistä. Luonnontilaisen suon kuivattaminen aiheuttaa myös turvesoista mittavimmat vesistöpäästöt, joten vastaanottavan vesistön sietokyvyn huomioonottaen hanke on myös vesienhoitolain 21 §:n vastainen.
Hakemuksen sivulla 24 esitetään laskelma Näätäaavan toteutuneista kuormituksista. Niiden mukaan Näätäaavan fosforipäästöt ovat olleet 122 prosenttia verrattuna voimassa olevassa ympäristöluvassa arvioituihin päästöihin, jotka on laskettu Kivijoen tarkkailusoiden keskiarvojen perusteella. Fosforin ominaiskuormitus pinta-alayksikköä kohti on siis huomattavasti korkeampi Näätäaavalla kuin muilla Kivijokivarren turvesoilla. Tämän ja muunkin päästöseurannan merkityksen hakija haluaa mitätöidä vetoamalla siihen, että näytteenottoa Näätäaavalla ei voi toteuttaa ”tavanomaiseen tapaan” kokoojaojasta, vaan näyte täytyy ottaa pintavalutuskentältä Tarkkailutulosten sijaan Vapo ilmoittaa laskeneensa Näätäaavan turpeennostoalueen ja uuden lisäalueen tulevan kuormituksen Pohjois-Suomen pintavalutuskentällisten tarkkailusoiden keskimääräisten päästöjen avulla.
Tällaiselle menettelylle ei ole muita perusteita kuin yhtiön ilmiselvä halu häivyttää näkyvistä suon kiusallisen korkeat fosfori- ja kiintoainepäästöt, päästöjen ainespitoisuuksien suhteet selviävät kyllä riittävällä tarkkuudella nykyisestäkin näytteenottopaikasta. Tilanteessa, jossa Kivijoen vesien fosforitasoa tulisi vesienhoitosuunnitelman mukaan leikata kolmannes, laajan Näätäaavan kuormitus ilman lisäaluettakin muodostaa merkittävän heikentävän tekijän Kivijoen ja Oijärven vesienhoitolain mukaisen tilatavoitteen saavuttamiselle sekä heikentää Kivijoella myös Litokairan erämaa-alueen Natura-luontotyyppiä pikkujoet ja purot. Turvesuon päästöjä tulee vähentää oleellisesti tehostamalla Näätäaavan vesiensuojelua.
Näätäaavan pintavalutuskentän toimivuutta on mitattu kesällä 2009. Kenttä on pidättänyt fosforia 52 prosenttia, typpeä 32 prosenttia, rautaa 60 prosenttia ja kiintoainetta 66 prosenttia. Liukoisten ravinteiden pidättäminen on ollut parempaa, fosfaatin 70 prosenttia, ammoniumtypen 82 prosenttia ja nitraatin 90 prosenttia. Sensijaan kemiallisen hapenkulutuksen arvo on pintavalutuskentällä kohonnut 14 prosenttia, mikä on heikentävä tekijä Oijärven happitilannetta ajatellen.
Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman tiedotteen (liite 1) mukaan Simojoen vesistöalueella tehty tutkimus osoitti, että humuksen määrät ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet Pohjois-Suomen vesistöissä. Syyksi arvellaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia lämpötilassa ja sateisuudessa. Huuhtoutumisen lisääntymiseen vaikuttaa varmasti myös muuttunut lähtötilanne eli turvesoiden kuivatus ja laajamittainen turpeennosto, jotka ajoittuvat samaan aikaan ja joiden vesienkäsittelyssä käytetyt menetelmät eivät tehoa humuksen pidättämiseen. Ainoa tiedossa oleva tehokas menetelmä on kemikalointi. Ympärivuotisen kemikaloinnin käytöstä on Haukinevalla tehty mielenkiintoinen seuranta (liite 2). Fosforin ja kemiallisen hapenkulutuksen arvot alenevat yli 90 prosenttia ja lähes yhtä suuri on kiintoaineen poistuma kesäaikana Yllättävän hyviä tuloksia on saatu myös kylmänä vuodenaikana. Ainoa haittapuoli näyttäisi olevan lähtevän veden pH:n aleneminen, mutta sillä tuskin on vaikutusta enää joessa, jossa se laimenee vesistöalueen koko vesimäärään.
Näyttäisikin siltä, että monien ainespäästöjen osalta kemikalointi on huomattavasti tehokkaampi vesiensuojelukeino kuin perinteinen pintavalutus. Parhaaseen käyttökelpoiseen vesiensuojelutekniikkaan pyrittäessä tulisi käyttää sekä pintavalutusta että kemikalointia. Pintavalutus poistaa hyvin myös epäorgaanista typpeä, johon kemikalointi ei oikein pysty ja toisaalta varmistaa talviaikaista vesiensuojelua, sillä kylmyys heikentää kemikaalien tehoa. Oulun yliopistolla on meneillään asiaa koskevaa tutkimusta ja tutkija Jaakko Saukkoriipin mielestä talvisen onnistumisen edellytyksenä on näillä näkymin lämmin kemikalointitila.
Kuivajoen vesistöalueen turvesuot ovat aiheuttaneet vesistössä pilaantumista ja vesistön arvoa heikentäviä kalastomuutoksia, joista Kuivajoella toimivat kalastuskunnat ja niitä edustava Kuivajoki-yhdistys ry ovat jättäneet Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon korvaus- ja kompensaatiohakemuksen. Kompensaatiovaatimus painottuu pilaantuneen vesistön kunnostukseen ja turvesoiden vesiensuojelun tehostamiseen niin, että Kuivajoen romahtanut harjuskanta voidaan elvyttää. Uusien turvesoiden avaaminen tekee nämä tavoitteet osaltaan tyhjäksi, joten Näätäaavan lisäalueen kuivattamiselle ei tule myöntää lupaa. Näätäaavan nykyisen turpeennostoalueen vesiensuojelua tulee tehostaa ainakin kesäaikaisella kemikaloinnilla.
Ympäristölupa tulee yksiselitteisesti hylätä. Suon kuivatus turpeennostoa varten aiheuttaisi ympäristönsuojelulain 42 §:ssä mainittuja luvan myöntämisen esteenä olevia vaikutuksia, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista ja merkittävää ympäristön pilaantumista. Siten se olisi YSL 41 pykälän vaatiman yleisen edun vastainen eikä siinä vielä ole otettu huomioon edes luonnontilaisen suon merkitystä hiilen varastona ja nieluna.
Jos hankkeelle kuitenkin annetaan lupa, toiminnan aloittamislupaa ei tule myöntää muutoksenhausta huolimatta. Toiminnanaloittamislupa tekisi muutoksenhausta hyödyttömän, joten päätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta olisi ympäristönsuojelulain 101 §:n vastainen. Luonnontilaisen suon vesivaraston tyhjentäminen ja sen hydrologian tuhoaminen olisivat vesistövaikutuksiltaan huomattavasti laajempi muutos kuin hakijan esittämä alapuoliseen vesistöön aiheutettu kuormitus, jonka korjaamiseen riittäisi 5000 euroa. On otettava myös huomioon, että luvan epäämiseen saattaa olla vesistöön kohdistuvien syiden ohella lukuisia muitakin.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Lapin luonnonsuojelupiiri ry
Sari Hänninen
puheenjohtaja
Tarja Pasma
toiminnanjohtaja
Liite 1. Suomen ympäristökeskuksen tiedote 22.8.2011
Ilmaston lämpeneminen lisää humuksen huuhtoutumista Pohjois-Suomen vesistöihin
Humusta huuhtoutuu Pohjois-Suomen vesistöihin yhä enemmän, selviää Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksesta, jossa tutkittiin humuksen eli orgaanisen aineksen huuhtoutumista Simojoen vesistöalueella. Huuhtoutuminen lisääntyi 1990-luvulla keskimäärin 40 prosenttia verrattuna 1980-lukuun, vähentyen tästä jonkin verran 2000-luvulla. Erityisesti orgaanisen typen huuhtoutuminen on edelleen selvässä nousussa.
Huuhtoutumisen kasvu kuormittaa vesiekosysteemejä, mikä voi muuttaa ravintoketjuja sekä itse joessa että rannikkovesissä. Humuksella tarkoitetaan vedessä esiintyviä eloperäisiä orgaanisia aineita, kasvien hajoamistuotteita, jotka antavat vedelle ruskeankeltaisen värin. Humus koostuu orgaanisesta hiilestä, orgaanisesta typestä ja fosforista sekä useista muista yhdisteistä.
Ilmastonmuutoksen myötä sateisuus on lisääntymässä ja hyvin sateisina vuosijaksoina alueen hydrologia muuttuu. Vesivirrat maaperän pintakerroksissa voimistuvat ja huuhtovat tehokkaasti orgaanista ainesta maaperästä vesistöihin ja edelleen mereen. Ilmiö voimistuu pitkien kuivajaksojen jälkeisinä sateisina vuosina. Kylmissä oloissa, pohjoisen alueen metsämaaperässä, kasvinjäänteiden hajotustoiminta on herkkää maaperän lämpötilan nousulle. Sekä keskitalvella että loppusyksyllä havaittiin merkittävää lisääntymistä maaperästä huuhtoutuneen orgaanisen typen pitoisuuksissa.
Tutkimuksessa havaittiin, että vähenevä ilmaperäinen laskeuma ei vaikuttanut orgaanisen hiilen pitoisuuksiin. Sen sijaan huuhtoutumisen lisäys Simojoella tapahtui pääosin ilmastotekijöiden ja hydrologisten muutosten kautta.
Tulokset osoittivat myös, että humuksen huuhtoutuminen vaihtelee voimakkaasti eri vuodenaikoina. Syystulvan aikana orgaanisen aineksen pitoisuudet jokivedessä ovat huomattavasti suurempia kuin vastaavan suuruisen kevättulvan aikana. Syyskausi onkin erityisen herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille.
Tutkimuksen tuloksia on julkaistu kansainvälisessä korkeatasoisessa tiedejulkaisusarjassa Global Biogeochemical Cycles. Uusimmat tulokset julkaistiin heinäkuun alussa Kansainvälisen hydrologisen liiton (IAHS) ilmastonmuutoksen vedenlaatuvaikutuksia käsittelevässä konferenssissa, jonka järjestelyihin SYKEn vesikeskus osallistui. Tutkimus tehtiin osana EU:n rahoittamaa laajaa REFRESH -projektia, jossa tutkitaan globaalimuutosten vaikutuksia ja sopeutumiskeinoja järvi- ja jokivesistöissä eri puolilla Eurooppaa.
Lisätietoja
Erikoistutkija Ahti Lepistö, Suomen ympäristökeskus SYKEn vesikeskus, puh. 0400 148 824, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi
Peters, N., Krysanova, V., Lepistö, A., Prasad, R., Thoms, M., Wilby, R. & Zandaryaa, S. (editors) 2011. Water Quality: Current Trends and Expected Climate Change Impacts. IAHS Publication 348. Proceedings of symposium H04 held during IUGG2011 in Melbourne, Australia, July 2011.186 p.