Kommentteja Pohjois-Pohjanmaan liiton energiastrategialuonnoksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
25.5.2012
Pohjois-Pohjanmaan liitto
tuomas.kallio(at)pohjois-pohjanmaa.fi
Asia: Kommentteja Pohjois-Pohjanmaan liiton energiastrategialuonnoksesta (raporttiluonnos 19.4.2012)
Kestävää vai kestämätöntä?
Energian tuottaminen ja kuluttaminen ovat yhteisön perustavanlaatuista toimintaa. Siinä Pohjois-Pohjanmaa pyrkii olemaan ”energiataitaja”. Visionsa mukaan maakunta luottaa omiin raaka-aineisiinsa sähkön ja lämmön tuotannossa. Visio ei katoa päivityksessä. Särön siihen tuo kuitenkin ydinvoima. Se ei ole ollut maakunnan omissa suunnitelmissa eikä se vaikuta olevan sitä vieläkään. Ydinvoima on ulkoistettu.
Strategiassa korostuvat hyvin vahvasti maakunnan suurten energiatoimijoiden mielipiteet ja edunvalvonta. Niiden alle jokseenkin hautautuvat kansalaisten toiveet pienimuotoisen ja hajautetun uusiutuvan energiantuotannon kehittämisestä. Niinpä Pohjois-Pohjanmaan energiastrategian päivitetty versio lupaakin ristiriitaista energiatulevaisuutta: tarpeisiin nähden jopa moninkertaista sähköntuotantoa ja tehostettua energiankulutusta. Kaikki tapahtuu luonnollisesti ”kestävästi”, mutta määritteelmättä kestävyyttä mitenkään. Strategiassa ei pohdita, toteuttaako sen kaksijakoisuus, ydinvoimalla tuotettu sähkönvienti maakunnan ulkopuolelle ja lähienergiaraaka-aineilla tuotettu lämpö ja sähkö kotimarkkinoille, strategian visiota ja tavoitteita. Toimijat tietenkin toteuttavat, mutta maakuntaliiton strategia ilmaisee poliittista tahtotilaa ja se taas ohjailee rahoitusta.
Ulkoistettu ydinvoima
Ydinvoiman avulla maakunnasta suunnitellaan huomattavaa ”päästöttömän” sähkön viejää. Fennovoiman hankkeen toteutuessa niin varmaan käykin. Eri asia on, onko ydinsähkölle ostajia Euroopassa, joka on luopumassa ydinvoimasta. Omia laitoksia ajetaan alas, mutta sen lisäksi saatetaan luopua myös ydinsähkön ostosta ulkopuolelta. Maakunnallisen ydinsähkön kilpailukykyä heikentävät myös kohoavat rakentamis- ja muut kustannukset, jotka voivat tehdä hankkeesta kokonaan kannattamattoman.
Maakunnan energiantuotannon kestävyyden kannalta olisi onnekasta, jos ydinvoimalahanke ei toteutuisi. Valtava satsaus keskitettyyn lauhdesähkön tuotantoon vähentää kiinnostusta kehittää ja investoida uusiutuvaan energiaan. Fennovoiman hankkeesta sen sijaan on tullut alueellinen yhteishanke, joka ei toteudukaan luvatusti yksityisellä rahalla, vaan siihen kuluu monin tavoin ja suuria määriä myös yhteiskunnan resursseja. Ydinvoimahankkeen odotettavissa olevia vaikutuksia muuhun energiantuotannon kehittämiseen olisikin tullut pohtia tarkemmin.
Turvallisuuskysymykset on niinikään sivuutettu. Suomalainen ydinvoimahan on toki idioottivarmaa, mutta voimalaonnettomuudet lähellä tai kaukana, lisäävät tuotantomuodon epävarmuutta ja saattavat jopa Suomessa aiheuttaa painetta ajaa tuotanto alas.
Ydinsähkö on ulkoistettu vientimarkkinoille, mutta rakentamisen, toiminnan ja jätehuollon sosiaaliset ja ekologiset ongelmat koskettavat myös ”päästöttömän” sähköntuottajan kotipaikkaa. Raaka-aineen hankinta on maailmanlaajuinen sosiaalinen ja ympäristöongelma – kasvavassa määrin myös Suomessa. Kestämättömyyttä pahentaa haittojen ja hyötyjen epätasainen jakautuminen alueellisesti ja ylisukupolvisesti. Yhteisöjä sosiaalisesti rikkovat ja ympäristöä tuhoavat uraanikaivokset ja ydinvoimalasuunnitelmat ovat epäeettisiä ja niistä ollaankin luopumassa eri puolilla maailmaa.
Turpeenkäyttö pysyy sietämättömänä
Maakunnallisena erityisteemana on kestävä turvetuotanto. Siihen aiotaan päästä suuntaamalla turpeenotto vähäarvoisille soille, kehittämällä alan vesiensuojelua ja suonpohjien jälkikäyttöä sekä ottamalla huomioon elinkaarinäkökulma (vai vain huomioida eli havaita se?).
Keskimääräinen turvesuohehtaari sisältää noin 4000 tonnia hiilidioksidia. Kun nykyisin käytössä olevat turvesuot (30 000 hehtaaria) on ammennettu tyhjiin, on päästetty ilmakehään noin 120 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Metsittämällä hiilidioksidista voidaan samalta alalta sitoa takaisin noin 5 miljoonaa tonnia, joka taas hakkuiden jälkeen vapautuu takaisin ilmakehään. Pitempään säilyvää nettosidontaa on vain maahan jäävän juuriston sidonta, ellei sitten kantojakin nosteta poltettavaksi. Ajatus siitä, että suonpohjilla kasvatetulla biomassalla voitaisiin pitemmän ajan kuluessa kerätä takaisin turpeenpoltossa vapautettu hiili, on tahallista harhaanjohtamista tai sitten tahatonta ymmärtämättömyyttä.
Turvesoiden vesiensuojelun tehostaminen on välttämätöntä, mutta siinä on vielä paljon tehtävää, ennen kuin esimerkiksi harjus jälleen viihtyy ja lisääntyy hyvin maakunnan joissa, joista se hävisi turvesoiden kuivatuksen vesistökuormituksen seurauksena.
Turpeennoston suuntaaminen luontoarvonsa menettäneille soille on tietysti kannatettava ajatus, mutta kuinkahan siinäkin on käymässä. Strategialuonnoksessa mainitaan, että tällaisia soita olisi maakunnassa 33 000 hehtaaria. Niidenkään soveltuvuudesta turpeenottoon ei kuitenkaan ole tietoa. Lisäksi yhtiöillä on hallussaan runsas 20 000 hehtaaia luvittamattomia soita, joilla on, muiden omistamat alueet mukaanlukien, kaikkiaan 30 000 hehtaaria turpeenottoon soveltuvia alueita. Maakuntahallitus esittää maakuntakaavaan 25 000 hehtaarin turvevarauksia, jossa on vain hieman vähennystä aikaisempiin tavoitteisiin. Energiastrategiassa jopa todetaan, että huoltovarmuuden näkökulmasta turpeen tuotantomahdollisuudet on kuitenkin tarpeen säilyttää lähitulevaisuudessa vähintään nykyisellä tasolla.
Suo-ohjelman tavoitteena on ohjata uudet turvesuot ojitetuille alueille, mutta se onnistuu vain osittain. Turveyhtiöillä, etenkin Vapolla, on hallussaan suuri määrä luonnontilaisia soita, joita nykyisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan ei voi osoittaa turpeenottoalueiksi, mutta turveyrittäjät sitkeästi hakevat niille lupia. Mikäli pyrkimys jatkuu samanlaisena, jatkuu myös hankkeiden ankara vastustus, mikä edelleen heikentää turpeenpolton yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ja nopeuttaa toiminnan alasajoa.
On hyväksyttävä se tosiasia, että suuresta kokonaismäärästä huolimatta käyttökelpoisen turpeen määrä maakunnan energialaitosten hankinta-alueilla on nykytekniikalla varsin rajallinen. Turpeen käyttövolyymin säilyttämistä korkealla tasolla ei voi perustella huoltovarmuussyillä ja kriisiajan valmiuksien ylläpidolla. Käytännössä nämä kriisiajan varannot ovat nopeasti hupenemassa ylimitoitetun käyttökapasiteetin tarpeisiin olosuhteissa, joita ei oikein voi kriisiajaksi määritellä. Todellisuudessa maakunnan ainoa merkittävä kriisiajan energiavaranto on metsissä. Polttolaitostekniikkaa pitääkin kehittää metsäbiomassojen hyödyntämiseksi. Pitempään jatkuvissa poikkeusoloissa polttolaitoksissa on mahdollista käyttää tarpeen vaatiessa myös turvetta, mutta nykyoloissa uusiutumattomien energiaresurssien mahdollisimman nopea loppuunkäyttäminen on järjetöntä.
Painotetaan energiantuotannon kestävyyttä ja hyväksyttävyyttä
Pohjois-Pohjanmaan energiantuotannon ja -kulutuksen on oltava hajautettua ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa, jolloin se on myös kestävää, kunhan säästö ja tehostaminen on määrätietoisesti osa energiapalettia. Myös eurooppalainen yleinen kehitys on samansuuntainen. Kuluttajat ovat yhä ympäristötietoisempia. Se tarkoittaa myös sitä, että Pohjois-Pohjanmaan energiastrategian on oltava ydinenergiaton. Hiilidioksidipäästötönkään energiantuotanto ei vaadi ydinvoimaa.
– Päämäärään liittyviä avaintoimenpiteitä:
Älykkäät sähköverkot: Sähköä myyvät yhtiöt velvoitetaan myös ostamaan asiakkaidensa tuottaman sähkön. Menettely on jo käytössä muualla ja hitaasti edistyy myös Suomessa ja sisältää paljon mahdollisuuksia kehittää säästöä ja pienimuotoisia ja hajautettuja uusiutuvan energian tuotantotapoja.
Tuulivoimaloiden rakentamisessa varmistetaan hyvä maankäytön suunnittelu, jolla vältetään haitat lajeille ja luontotyypeille sekä maisemalle ja asutukselle.
Turvelauhteen tuotanto lopetetaan. Se on yksi avaintoimenpiteistä myös energiatehokkuuden nostamiseksi.
Turvevoimalat uusitaan siten, että ne toimivat pelkästään bioenergialla. Turpeen polttoa ja sen hiilidioksidipäästöjä leikataan voimakkaasti ja suunnitelmallisesti niin, että ne ovat nolla vuoteen 2030 mennessä. Turve korvataan puulla ja muilla biomassoilla.
Turpeenotto mitoitetaan ja sen vesiensuojelua tehostetaan siten, että vesienhoitolain mukainen tilatavoite voidaan kaikkialla saavuttaa. Kriteerinä elinvoimaiset harjuskannat Pohjois-Pohjanmaan vesistöissä, joista turvemaiden hyödyntäminen on ne karkottanut. Turveyhtiöille asetetaan pilattujen vesistöjen kunnostusvastuuta.
Vesivoiman jatkorakentamisesta luovutaan lopullisesti.
Asennekasvatus ei lisää valheen hyväksyttävyyttä eivätkä viestin uskottavuutta paranna tarkoitushakuiset ”tieteelliset” tutkimustulokset. Valmisteluvaiheiden interaktiivisissa prosesseissa ei saa unohtaa osallistumisen vaikuttavuuden kehittämistä – päähänpinttymistä eroon pääsemiseksi ja uusien ratkaisujen syntymiseksi.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri