Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri

Pohjois-Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Lausunto 1. vai­he­maa­kun­ta­kaa­van luonnoksesta

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

25.9.2012

Pohjois-Pohjanmaan liitto
kirjaamo(at)pohjois-pohjanmaa.fi

Viite: Lausuntopyyntö 24.8.2012 maakuntakaavan uudistaminen

Asia: Lausunto 1. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Maakuntakaavan uudistamisen ensimmäisessä vaiheessa aihepiireinä ovat 1. energiantuotanto ja -siirto (manneralueen tuulivoima-alueet, merituulivoiman päivitykset, turvetuotantoalueet), 2. kaupan palvelurakenne ja aluerakenne, taajamat, 3. luonnonympäristö (soiden käyttö, geologiset muodostumat, suojelualueiden päivitykset) ja 4. liikennejärjestelmän (tieverkko, kevyt liikenne, raideliikenne, lentoliikenne) ja logistiikka-alueiden merkintöjen päivitykset.

Päivitystä ja uudistamista on pitkään kaivannut eritoten turpeenkäytön ohjaaminen myös kaavoituksen keinoin haittojen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Aihe kiinnostaa erityisesti myös luonnonsuojelupiiriä, joten lausunnossamme keskitymmekin pitkälti soita koskevien maankäyttöesitysten ruotimiseen.

Ylimitoitettu turpeenkäyttötavoite

Pohjois-Pohjanmaalla on edelleen asetettu poliittinen tavoite turpeenpolton säilyttämiseksi korkealla tasolla pitkälle tulevaisuuteen, vaikka valtakunnallinen suunnittelu tähtää hiilineutraaliin tulevaisuuteen vuoteen 2050 mennessä. Kaavaluonnoksen ratkaisuina se vääjäämättä tarkoittaa, että suoluonnon köyhtyminen jatkuu edelleen, vesienhoitolain tavoitteet vesittyvät ja Pohjois-Pohjanmaa säilyy kasvihuonekaasujen päästäjänä kestämättömällä tasolla – päinvastoin kuin tavoitteena on.

Poltettavaksi esitetään suurta määrää soita, joilla on kiistatta merkittäviä luontoarvoja ja jotka ovat ojituksista huolimatta vielä hiilen sitojia. Ennallistamalla näiden soiden vesitaloutta hiilen sitomiskykyä voidaan vielä huomattavasti parantaa. Viimeaikainen suotutkimus ja valtakunnallinen suostrategia suosittelevatkin polttoturpeen hankintaan lähinnä suopeltoja sekä kaikkein runsaspäästöisimpiä, ravinteisia metsäojitusalueita.

Suopeltoja kaavaluonnokseen jonkin verran sisältyykin, mutta metsäojitusalueista mieluisimpia lienevät olleet karut hukkaojitusalueet, joiden hiilensidontakyky on kuitenkin säilynyt. Tällaisten soiden polttaminen on ilmastotavoitteiden vastaista. Suuntaamalla turpeen hankinta runsaspäästöisimmille metsäojikoille saadaan samalla käyttöön huomattava määrä uusiutuvaa puubiomassaa. Turpeen poiston jälkeen alueet voidaan metsittää uudelleen ja tuloksena on lisääntynyt puunkasvu sekä maapohjan parempi soveltuvuus koneelliseen metsänkäsittelyyn.

Kaavaluonnoksen suurimpia puutteita on se, että vesistövaikutusten arviointi valmistuu vasta kaavaehdotukseen. Ehdotus on kuitenkin kaavoitushierarkiassa lähes lopullinen esitys, joten ilman muuta hyvin keskeinen valuma-aluetarkastelu tehdään liian myöhään. Järjestyksen olisi tullut olla päinvastainen. Ensin olisi pitänyt selvittää vesistöjen nykytila vesienhoitolain mukaisiin tilatavoitteisiin verrattuna ja sen jälkeen pyrkiä arvioimaan, paljonko lisää turvekuormitusta maakunnan vesistöt ylipäänsä kestävät, vai kestävätkö ollenkaan. Käytännössähän turpeenkaivuun vesistökuormitusta on mahdotonta olennaisesti vähentää.

Voimalaitosten rakentaminen vei aikoinaan joista lohen ja taimenen ja turvesoiden kuivatus harjuksen. Harjus on mahdollista saada takaisin vesienhoidon ja suojelun avulla, mutta se edellyttää toimimista muidenkin kuin turvetalouden ehdoilla. Vesistöjen virkistyskäytöllinen merkitys on niin suuri ja kasvava, että maakuntakaavaa valmisteltaessa täytyy jatkossa olla valmius tuntuvaankin turvevarausten karsimiseen, mikäli vesien tila sitä vaatii. Tällä hetkellä vesien tilan parantamistarve koskee kaikkia maakunnan Pohjanlahteen laskevia vesistöjä, juuri niitä, joiden alueilla turvesoiden kuormitus on suurin.

Soita koskevat maankäytölliset varaukset

SL-1 ja luo-1

Haitallisten ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi on tärkeää lisätä soiden monimuotoisuuden suojelua aapasuoluonnon vastuumaakunnassa. Kaavaluonnoksessa onkin kiitettävästi uusia soidensuojeluvarauksia. Niiden määräaikaisuus kuitenkin vesittää hyvää aietta. Soiden lisäsuojelu jää liian epämääräiseksi ja epävarmaksi.

Kaavaluonnoksessa uusia suojeluvarauksia (SL-1) esitetään 56 suolle, jotka kattavat yhteensä 26855 hehtaaria. Perustelut ovat vahvat. Suojeluvaraus toteuttaa maakuntakaavoitusta sitovaa alueidenkäyttötavoitetta, mutta vastaa myös uhanalaistuneen suoluonnon lisäsuojelutarpeeseen ja samalla pitää yllä vesitaloutensa säilyttäneiden soiden vesien- ja ilmastonsuojelua sekä virkistyskäyttöä tukevia ekosysteemipalveluita.

Valtakunnallisen soidensuojelun täydennysohjelman koonti on myös vastikään alkanut. Esityksen soidensuojelun täydennysohjelmasta on tarkoitus valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä. Työryhmän tehtävänä on osoittaa 100 000 hehtaaria lisäsuojeluun lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Kaavaluonnoksen suojeluvarauksia voi pitää Pohjois-Pohjanmaan lisäsuojeluesityksinä. Soidensuojelun täydennysohjelmaan ei kuitenkaan todennäköisesti mahdu kaikki 56 suota ja reilut 26 000 hehtaaria. Maakuntakaavan varaus 10 vuoden määräaikaisesta suojelusta ei siten ole riittävä toimenpide kyseisten soiden luonnontilan turvaamiseksi.

Suojeluvarauksien ohella kaavaluonnoksessa esitetään luo-1 -alueita soiden luontoarvojen säilymiseksi. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä suoalue -merkinnällä osoitetaan sellaisia suoalueita, joilla osassa suoaluetta on todettu olevan maakunnallisesti merkittäviä luontoarvoja. Luo-1 -merkintä on 35 suolla, joiden pinta-ala on yhteensä 9771 hehtaaria. Selostuksessa todetaan hämmentävästi, että merkintä luo-1 on alueen erityisominaisuutta osoittava, eikä siihen liity ehdollista rakentamisrajoitusta! Luo-merkinnän merkitystä tulee selkeyttää.

Suojelu luonnonsuojelulailla on paras ratkaisu turvata soiden luontoarvot pitkäjänteisesti, mutta luontoarvojen lisäksi on tärkeää suojella ylipäänsä ojittamattomien soiden vesitalouden pysyvyys. Luontoarvon korostaminen ei siihen riitä. Luontoarvojen korostaminen ei myöskään turvaa tarpeeksi suoluonnon monimuotoisuutta, koska sillä tarkoitetaan aina jotain huomattavaa luontoarvoa. Myös soidensuojelun täydennysohjelman kohteilta tultaneen vaatimaan erityisiä luontoarvoja. Monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen kuitenkin edellyttää tyypillisen pohjoispohjalaisen suoluonnon vaalimista. Siihen tulee maakuntakaavan ohjata lisäsuojelun ohella. Sitä paitsi ojittamatta säilyneellä suolla on aina monipuolisesti (ekosysteemipalveluja tuottavia) arvoja, vaikka suotyypit olisivat karuja ja uhanalainen lajisto olematonta.

SL-1 suojelumääräys:

Alueella ei saa ryhtyä sellaisiin suon vesitaloutta muuttaviin toimenpiteisiin, jotka saattavat vaarantaa alueen suojeluarvoja. Suojelumääräys on voimassa, kunnes suojelualue perustetaan, kuitenkin enintään 10 vuotta tämän maakuntakaavan voimaantulosta.

Korjattu SL-1 suojelumääräys:

Alueella ei saa ryhtyä suon vesitaloutta muuttaviin toimenpiteisiin. Suojelumääräys on pysyvästi voimassa.

luo-1 suunnittelumääräys:

Alueen maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että varmistetaan alueen luontoarvojen säilyminen.

Korjattu luo-1 -suunnittelumääräys:

Alueen maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että varmistetaan alueen vesitalouden ja luontoarvojen säilyminen.

Vaikka lakisääteinen suojelu jäisi toteutumatta (10 vuoden sisällä), tulee vaihekaavassa todeta selkeästi, että suojeluvelvoite ei siitä purkaudu, vaan suon vesitalouden ekologinen toimivuus on turvattava pysyvästi. Sitä varten kaavassa on esitettävä maankäytöllinen vaihtoehto.

Kaavaluonnoksessa ei ole kaavamerkintää ekosysteemipalveluille eikä niitä mainita myöskään suojelu- tai suunnittelumääräyksissä. Luonnontilainen suo tuottaa kuitenkin hyvin monipuolisesti ekosysteemipalveluja. Merkintä voi olla luo-1 tai luo-2 (ojittamattomuudella on erityisasema ekosysteemipalvelujen tuottajana, mikä todetaan myös suunnittelumääräyksessä, jossa vaaditaan vesitalouden turvaamista.

Tu-1 ja tu-2

Kaavaluonnoksessa pyritään korostetusti ohjaamaan turpeenottoa – kuitenkin niin, että turpeen hyödyntäminen energiaraaka-aineena ei esty tai vaikeudu, mutta hitaasti alenevaan volyymiin sentään varaudutaan, vaikka sitä on vaikea kaavaluonnoksesta havaita. Saatavuuden turvaamiseksi kaavaluonnoksessa esitetään suuri määrä turvetuotantoon soveltuvia alueita (tu-1 ja tu-2). Uusien varaussoiden kokonaispinta-ala on 50243 hehtaaria. Siitä varsinaiseksi tuotantoalaksi ilmoitetaan yhteensä 19635 hehtaaria. Tu-1 -soita on liitteen 3 mukaan 148 ja tu-2 -soita 48 kappaletta.

Turpeenottoon varattava pinta-ala ja soiden määrä on liian suuri. Tehokkain keino estää turpeen kaivuun ja polton haitalliset ympäristövaikutukset on vähentää käyttöä ja korvata se aidoilla uusiutuvilla biomassoilla. Turhaakin on varautua polttamaan vielä vuosikymmenien ajan turvetta lähes nykyiseen tapaan, sillä yhteiskunta ja poliittiset päättäjät ovat jo yleisesti havahtumassa turpeen laajamittaisen käytön aiheuttamiin monitahoisiin ongelmiin. Sen tähden turpeenpoltto voi loppua jo seuraavalla vuosikymmenellä. Se on viisasta ottaa huomioon siirtymällä nopealla aikataululla uusiutuviin polttoaineisiin. Nykytekniikalla puu ei tarvitse tukipolttoaineita, mutta Pohjois-Pohjanmaalla ei vielä edes ole päästy siihen, että turve olisi se tukipolttoaine. Kaavassa muutos turpeesta uusiutuviin polttoaineisiin tulee ilmaista tarjoamalla turpeen hankintaan niukkuutta ja tiukkuutta. Turpeen hankinnan turvaamisen sijaan pitää korostaa soita tuhoavan toiminnan sopimattomuutta.

Turvesoiden varausten määrittelyssä on käytetty hyväksi suostrategiaa varten laadittua 5-portaista luonnontilaisuusasteikkoa, jossa 0-luokka tarkoittaa ojituksen seurauksena muuttuneinta suota. Pääosin turpeenkaivuun aluevaraukset on koottu 0- ja 1-luokan soiksi määritellyistä soista, mutta 2-luokan soiksi määriteltyjä on myös joukossa. Myös selvitysalueiksi nyt merkityistä soista saattaa iso osa muuttua seuraavassa kaavavaiheessa turvesuovarauksiksi. Sen sijaan 3-luokan soita ei aivan oikein enää katsottu mahdollisiksi varata turpeennostoalueiksi. Selostuksesta eivät luokkien pisterajat käy selville, joten epäselväksi jää esimerkiksi, miten luokkien 2 ja 3 raja on määritelty.

Luokan sisäistä luontoarvoa kuvaava jako a-, b- ja c-tasoihin on kyseenalainen. Selityksen mukaan luokitus on saatu yksinkertaisesti jakamalla luokan suot kolmeen yhtä suureen ryhmään luontoarvopisteytyksen perusteella. Suot ovat tunnetusti yksilöitä, soiden tila eri puolilla maakuntaa vaihtelee suuresti ja tasoryhmittely pistemäärien perusteella korostaa jälleen niitä erityisiä eli uhanalaisia luontoarvoja. Esimerkiksi kaikki 3-5 -luokan suot ovat äärimmäisen arvokkaita ja 2-luokan suot varsinkin alueilla, joilla on korkea ojitusprosentti. Luontoarvojen lisäksi soilla on runsaasti muita erityisiä merkityksiä, joita pisteytys ja tasoryhmittely ei ota huomioon.

Taulukko inventoitujen soiden luontoarvohavainnoista ja pisteytyksestä on joiltain osin epäselvä. Useat sarakkeet kertovat kappalemääristä, mutta mitä ilmentävät arvoja esittelevien sarakkeiden pisteet, entä käyttöarvo tai muuttamiskielto. Selostuksessa tai liitteissä itsessään tulisi olla selitys kustakin käytetystä määreestä ja mitta-asteikosta raja-arvoineen. Ilman sitä aiheeseen vihkiytyneenkin on vaikea saada aineistosta selkoa.

Tu-2 -suot sopimattomia turpeenottoalueiksi.

Luonnonsuojelupiiri esittää tu-2 -soiden poistamista kaavaluonnoksesta. Tu-2 -soiden luokittelu turpeenkaivuualueiksi sopiviksi ei ole valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen mukainen. Sen mukaan turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Luonnontila-asteikon mukaiset 2-luokan suot eivät ole ojitettuja eikä niiden luonnontilan muuttuneisuuskaan ole kovin voimakasta. Lisäksi tällaiset suot ovat useimmiten ennallistamiskelpoisia ja vesiensuojelullisestikin merkityksellisiä valuma-alueellaan. Näiden soiden kuivatus turpeenottoa varten kuormittaa vesistöä jo ojitettua suota enemmän ja aiheuttaa isommat hiilidioksidipäästöt.

TU-2 suot Suon ala ha Nostoala ha

Rahkaneva-Teerineva, Haapavesi 245 39

Iso Susineva, Haapavesi 374 69

Puutiosuo E, Ii 75 36

Hangassuo, Ii 189 89

Kivijärvensuo, Ii 124 54

Tora-aapa-Laukkulammit, Ii 156 57

Vellihonganneva, Kärsämäki 279 92

Savineva, Kärsämäki 482 228

Rimpineva, Kärsämäki 247 118

Tuppelansuo, Muhos 39 35

Kivisuo, Muhos 127 88

Isonkorvenneva, Nivala 293 95

Mämmisuo, Oulu 259 55

Vimparinsuo, Oulu 308 167

Puurosuo, Oulu 75 34

Pieni Jakosuo-Kalliosuo, Oulu 172 113

Kuokkasuo, Pudasjärvi 454 33

Kallasuo, Pudasjärvi 716 241

Kärppäsuo, Pudasjärvi 279 125

Murtosuo, Lintuperänsuo, Pudasjärvi 222 79

Ukonsuo, Pudasjärvi 984 407

Joki-Ahmasuo, Pudasjärvi 684 164

Nälkösuo, Pudasjärvi 281 105

Karhusuo, Pudasjärvi (Livo NW) 165 79

Ämmänsuo, Pudasjärvi (Parkkosensuo) 115 38

Iso Pylkönsuo, Pudasjärvi 461 188

Ahosuo, Pudasjärvi 518 204

Ruostesuo, Pudasjärvi (Livo, N) 454 194

Ruostesuo, Pudasjärvi (Livo S) 229 112

Hiisisuo S+Kauhasuo, Pudasjärvi 141 63

Kiiskisuo-Murtosuo, Pudasjärvi 747 259

Paskoneva-Mullikonneva N, Pyhäjärvi 301 130

Juurikkaneva, Pyhäjärvi 446 79

Varisneva, Pyhäntä 102 31

Patasuo, Pyhäntä, Kärsämäki 1015 294

Säilynneva N, Sievi 144 70

Säilynneva S, Sievi 35 22

Suninneva, Siikalatva 195 39

Valkiaisneva, Siikalatva 282 77

Kuljunneva, Siikalatva 336 181

Sarvisuo, Utajärvi 270 150

Pilkkasuo N, Utajärvi 120 72

Pilkkasuo S, Utajärvi 580 88

Varpusuo, Saukkosuo, Utajärvi 531 228

Leipisuo-Kapustansuo, Utajärvi 259 165

Kotisuo, Utajärvi, Oulu 129 103

Järvisuo NW, Yli-Ii 219 111

Vaaraojanlatvasuo, Yli-Ii, Ii 316 141

+ Koivistonojanlatvasuo

YHTEENSÄ 15 174 5641

Selostuksessa esitellään soiden valintaperusteet ja aineisto, jota on käytetty soiden ryhmittelyssä. Siitä ei kuitenkaan käy selville, missä määrin vai onko ollenkaan käytetty hyväksi maakunnallisen suo-ohjelman laadinnan yhteydessä Metsäkeskuksessa tehtyä selvitystä ns. hukkaojitusalueista ja onko turvesuovarauksia osoitettu sen aineiston pohjalta. Se mainitaan, että soiden luokitus 0- ja 1-luokkiin on tehty GTK:n aineiston pohjalta. GTK sai tehtäväkseen selvittää maakunnan soiden ja suopeltojen turvevarat. Selvitys ei löydy suo-ohjelman tausta-aineistojen joukosta, mutta kokouksessa esitetyn yhteenvedon mukaan GTK on tutkinut 1068 hehtaaria turvepeltoja ja 1444 hehtaaria ojitettuja soita.

Soiden turvevarojen ja käyttökelpoisuuden selvittäminen kuten turpeenottoalueiden hankintakin ovat kohdistuneet näihin päiviin asti yksinomaan soille, jotka ovat jääneet liian karuina ja vetisinä metsätalouskäytön ulkopuolelle. Usein viime mainitulta on säästynyt suon märkä keskiosa. Tällaisia ovat tyypillisesti varsinkin 2-luokkaan nimetyt suot. Laiteilla ja suon lähiympäristössä on yleensä metsäojitusta, mutta niinikään tyypillisesti varsinkin laiteiden ojitusalat edelleen rajataan turpeenottoalueen ulkopuolelle. 2-luokan soiden osoittaminen sopiviksi turpeenottoalueiksi jatkaisi siten nykykäytäntöä. Turpeenkaivuun ohjaus runsaspäästöisimmille ojitetuille soille ja suopelloille olisi ympäristönsuojelun (varsinkin ilmastonsuojelun) etu siirtymäaikana, jota turvetalous elää.

Pinta-aloista esitetään sekä suokokonaisuuden ala että uusi varsinainen GTK:n tutkimuksen mukainen suolta löytyvä tuotantokelpoinen ala. Kokonaisala 50 000 hehtaaria, tu-2 -soiden osalta 15 000 hehtaaria, on se pinta-ala, joka suurin piirtein tuhoutuu, jos turpeenotto alkaa varsinaisella ns. tuotantoalalla eli yhteensä vajaalla 20 000 hehtaarilla. Alle puolet pilattavasta pinta-alasta voidaan täten hyödyntää turpeenkaivuussa, mutta haitat kertyvät kokonaispinta-alalta: vesistö- ja ilmastokuormitus sekä menetykset monimuotoisuudelle ja virkistyskäytölle.

Huomattavalle osalle tu-2 soista ei ole tehty minkäänlaisia maastoselvityksiä. Iso osa aineistosta on puolestaan turpeenottohankkeiden YVA- ja lupaprosessien selvityksiä, joiden laatu ja kattavuus vaihtelee. Varsinkin linnustoselvitykset ovat heikkotasoisia. Turpeenottohankkeiden selvitysten kehnous on silmiinpistävää verrattaessa niitä Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen arvioihin.

Muutamia poimintoja tu-2 -soiden sopimattomuuden perusteluiksi

Rahkaneva-Teerineva, Haapavesi

– myös SL-1 -listassa, missä suon oikeampi paikka

– suojelulistassa suon pinta-ala on 211 ha ja luokka 2a, kun taas turvesuolistassa pinta-ala on 245 ha, josta kuitenkin vain 39 ha on ns. tuotantokelpoista (tuotantoala A ja tuotantoala b myös epäselviä kategorioita)

Järvisuo NW, Yli-Ii

– kuten Rahaneva-Teerineva suo on kahdella listalla, sekä SL-1 että tu-2 -varaus ja kartassa myös molemmat merkinnät vierekkäin

– karttatarkastelun ja pisteytystaulukon mukaan suo on sopimaton turpeenottosuoksi > vain SL-1

– turpeenottoa ja luonnontilaista, hyvin vetistä suoaluetta ei pidä sovittaa samaan kokonaisuuteen, sillä turpeenoton valmistelu on liian voimaperäistä ja laajasti vaikuttavaa

– linnustoarvioinnit (Vapo ja PPLY) täysin vastakkaisia.

Kivijärvensuo, Ii

– suo on jälleen kahdella listalla, SL-1 ja tu-2 > kuuluu SL-1 -soihin (luonnontilaluokka 3)

– inventoitujen soiden listalla ojittamattoman suon pinta-ala on 300,9 ha, SL- 1 -listassa ala on 525 ha ja tu-2 -listassa 124 ha, josta ns. tuotantoala on 54 ha. Suota ei tule kirjata kahdelle listalle jonkin ojitetun osan takia. Jos 54 hehtaarin kaivuualan takia suo kuivataan, vahinko ulottuu hyvin laajalle.

– kartan mukaan Kivijärvensuo on laajasti ojittamaton ja pienten järvien ympäröimä

– suokohtainen tieto ja karttarajaus tu-2 -osasta puuttuu, joka on iso miinus varsinkin tapauksessa, jossa suota esitetään kahdelle listalle

Tora-aapa-Laukkulammit, Ii

-Tora-aapa on suojelualue (Ison Hirviaavan-Lähteenaavan soidensuojelu- ja Natura-alue) ja sen vieressä sijaitseva Laukkulammit vetinen ja laaja luonnontilainen suo pienvesineen

– turpeenottoa on mahdoton toteuttaa Klaavunsuonkaan jatkeena (mm. pintavalutus osoitettu luhtaiselle suolle, kuivatusvedet ohjattaisiin luonnontilaiseen puroon suojelualueelle, vaatisi luonnontilaisen piilopuron ruoppaamista ja suojelualueen luonnontilaisen puron ruoppaamista, viitasammakon reviiri kuivatusalaksi suunnitellulla osalla)

– Laukkulammit on liitettävä Klaavunsuon turpeenottoalueeseen saakka Ison Hirviaavan-Lähteenaavan Natura-alueeseen

– Ison Hirviaavan-Lähteenaavan Natura-lomakkeessa mainitaan, että alueella on useita salassapidettäviä uhanalaisia lajeja. Se yleensä edellyttää pesimärauhasta ja saalistusalueesta huolehtimista luontotyypin luonnontilan säilymisen ohella.

Rimpineva ja Savineva, Kärsämäki

– soiden lupahakemuksiin on annettu kolme kertaa kielteinen päätös (viimeisin KHO:n päätös 2012) vesistövaikutusten takia (tuskin odotettavissa muutosta)

– pienvedestä suunniteltu laskeutusallasta Savinevan hankkeessa > ei hyväksyttävää

– laajoja hyvin säilyneitä ojittamattomia soita, vaikkakin laidoilta on ojitettu, mutta missä ei olisi

> sijainti intensiivisesti ojitetulla alueella

– paikallisten tärkeitä marjastus- ja virkistysalueita

– Rimpinevasta ei ole kohdekuvausta, vaikka suosta on tehty lupahakemus ja sitä on pitkään käsitelty oikeusasteissa

Kotisuo, Oulu, Utajärvi, Tuppelansuo, Muhos, Kivisuo, Muhos

– selostuksen mukaan Matinsuo-Kivisuo-Lääväsuon alueen kaavavaraus tarkentuu kaavaehdotukseen, mutta luonnokseen on ujutettu joitain turpeenottomerkintöjä kyseiselle suuralueelle

– kaikki varaukset alueelta ja sen lähialueilta on poistettava

– Kotisuo on keskiosaltaan ojittamaton Kontiosuon jatke, muuttohaukan reviiriä

– Tuppelansuo on 3-luokan suo ja raportin mukaan aikamoinen helmi, mitään ojitetun alan (35 ha) osoittamista turvesuoksi ei tule tehdä

Ukonsuo, Pudasjärvi

– sijoitus 2-luokkaan on virhe, kuuluu vähintään 3-luokkaan, koska suo on laaja, luonnontilainen ja maisemiltaan upea suo

– luontoarvohavaintojakin on pisteytystaulukon mukaan runsaasti

Nälkösuo eli Nälkäsuo, Pudasjärvi

– suon keskellä virtaa luonnontilainen puro ja alue on myös viitasammakon reviiriä, joten turpeenottoa on mahdoton suolla toteuttaa. Kun lupaa ei voi saada (jo käsitelty ja hylätty) suota on aivan turha esittää turpeenottosuoksi

Livojoen valuma-alueelle ei tule osoittaa turpeenottoa ollenkaan. Sen kuten monen muunkin virran osalta vesistöselvityksen jälkijättöisyys häiritsee. Luvan saannin vaikeus vesiluonnon arvojen takia (mm. raakku) on jo tiedossa. Kaavoittajan on syytä olettaa, että lupakäytäntö ei tule löystymään. Periaate sijainninohjauksen tehostamisesta haittojen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi on pidettävä kirkkaana mielessä.

Lisäksi tu-1 -soissa on monia kohteita, joille ei pidä turpeenottoa ohjata: ennallistamiskelpoisia, lajistoltaan ja/tai suotyypeiltään arvokkaita, sijaitsevat liian lähellä vesistöjä tai suojelualueita . . . Tällaisia soita ovat esimerkiksi Haapaveden Ängesneva, Iin Leväsuo 1, Pyhäjärven Leväneva ja Paskoneva ja Jokineva sekä Utajärven Mantilansuo. Osalle soista on jo kokeiltu lupaakin, mutta sitä ei ole myönnetty. Lähivuosina ei tapahtune mitään niin radikaalia ympäristönsuojelun tason heikennystä, joka luvan mahdollistaisi.

Kuivaniemen turvesoiden jälkikäyttö

Jälkikäyttösuunnitelmassa kokonaisia soita tai suon osia on esitetty metsitettäväksi. Lopputuloksena alkuperäiseen tilaan verrattuna on merkittävä luonnon monimuotoisuuden lopullinen häviäminen ja maiseman latistuminen avaran ja monipuolisia elinympäristöjä tarjoavan suoluonnon muuttuessa mäntyä kasvavaksi puupelloksi. Käytännössä se merkitsee monimuotoisuuden ohella myös luonnon virkistyskäyttömahdollisuuksien huomattavaa heikentymistä turvetuotannon keskittymäalueilla. Monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää näillä alueilla kaiken säästyneen suoluonnon turvaamisen lisäksi ennallistamista ja kosteikkoja suopohjille. Moreeniharjanteet voi jättää metsittymään, missä se onnistuu ilman ojitusta. Nämä periaatteet tulee ottaa huomioon jatkossa myös Piipsannevan ym. alueiden jälkikäytössä, vaikka alueilla saattaisi olla muitakin maankäyttötarpeita.

Maankohoaminen

Luonnonsuojelupiir huomautti osallistumis- ja arviiontisuunnitelamsta antamassaan lausunnossa maankohoamisrannikon suojelun heikosta toteutumisesta ja esitti suojelun tehostamista kaavallisella ohjauksella. Kaavaluonnoksesta se on kuitenkin unohtunut.

Maankohoaminen on hyvin uniikki ilmiö. Sen erityisyyttä tulee myös kaavoituksella suojella. Parhaiten se tapahtuu varaamalla maankohoamisrannikon sukkessiovyöhykkeen luontotyypille suojelualueita. Sellainen erityinen alue on esimerkiksi Kuivaniemen-Simon välinen rannikko (Kuivaniemen Vatungista maakunnan rajalle kyseisessä kaavassa).

Maankohoamisilmiö on noteerattu myös alueidenkäyttötavoitteena. Maakuntakaavassa tavoitetta tulee noudattaa ja ohjeistaa muutoinkin kuin suojeluvarauksilla vaalimaan maankohoamisrannikolle ominaisten luonnon kehityskulkujen alueellinen edustavuus.

Tuulivoima

Tuulivoiman saatavuuden ja käytön edistämiseen kohdistuu paljon kannatettavia odotuksia ja asetettuja tavoitteita. Niiden toteutuminen tukee energia- ja ilmastopolitiikan välttämätöntä muutosta uusiutuviin pohjaavaan ja mahdollisiman haitattomaan energiantuotantoon ja -kulutukseen, mutta tuulivoimaloidenkin sijoittaminen tarvitsee myös hyvää kaavallista ohjausta. tällä hetkellä hankkeiden toisaalta sanotaan toteutuvan liian hitaasti, toisaalta niitä ilmaantuu muutaman myllyn yksittäisinä hankkeina, mutta toistensa lähialueille -ympäristövaikutusten arvioinnin välttämiseksi kenties, kun kuitenkin jatkohanke odottaa jo käynnistämistään. Yhteisvaukutusten tarkastelu ja kokonaisuuden hallinta puuttuvat tällä hetkellä, mikä lisää virheiden riskiä ja kasvattaa vastustusta.

Kaavaluonnoksessa tuulivoimaloille varataan sekä alueita että yksittäisiä kohteita manneralueella ja merellä. Erityisen herkälle matalan veden rannikkovyöhykkeelle ei ole merkitty aluevarausta eikä kohdemerkintää. Sen sijaan rakennetut satama- ja teollisuusalueet ovat kannatettavia tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja. Niissä voimalat eivät häiritse myöskään asutusta. Jonkin verran on kuitenkin vireillä tuulivoimalahankkeita muun muassa 8-tien meren puolelle, mikä kohtaa vastarintaa asutuksen taholta, mutta myös luonto- ja ympäristövaikutukset voivat olla merkittäviä. Kaavan soisi ohjaavan riittävän vahvasti hankkeita, jotta voimaloiden sijoittuminen olisi ennakoitua ja hallittua kaikin tavoin.

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti vaikutuksille alttiille kohteille on määritelty suojavyöhykkeet (taulukko selostuksen sivulla 33). Pohjois-Pohjanmaalla varsinkin monet soidensuojelualueet ovat laajoja ja laakeita. Se asettaa erityisvaatimuksia suomaiseman suojelulle. Haitallisten maisema- ja linnustovaikutusten välttämiseksi vähimmäisetäisyys voikin kohdekohtaisesti olla määriteltyä huomattavasti pitempi. Se tulee kaavallisessa ohjauksessa ja ohjeistuksessa ottaa huomioon.

Liikennejärjestelmä

Liikennejärjestelmän kehittämisessä ovat pyrkimykset ahkerassa käytössä: ”Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä edistämään kevyen liikenteen väylien toteuttamista…”. ”Jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta pyritään kasvattamaan erityisesti kaupunkiseuduilla”. Joukkoliikenteen osalta tavoitteena on ”tason nostaminen houkuttelevalle tasolle Oulun seudulla joukkoliikenteen laatukäytävissä”. Kärkitehtävienkin toteutuminen on epävarmaa, kun velvoittavuus on vähäistä. Liikennestrategia ja resurssien puute (toimiva huonojen hankkeiden este) tietenkin rajaavat pitkälti myös kaavoitusta, mutta voi kysyä, onko kaavoituksen mahdollisuudet ohjata liikenteen maankäyttöä tavoitteellisesti käytetty tehokkaasti hyväksi?

Raideliikenne on korostetusti tulevaisuuden liikkumismuoto. Se on ansaitusti priorisoitu myös liikennestrategiassa (KaKePoli). Raideliikenteen mahdollisuuksia myös seudullisen liikkumisen järjestämisessä tulisi tarmokkaammin selvittää. Kempeleen uuden aseman rakentaminen, johon selostuksessa viitataan, voisi olla askel tähän suuntaan.

Seudullisten pyöräreittien kehittäminen on myös kannatettavaa. Tämä ei ehkä ratkaise työmatkaliikenteen ja asiointiliikenteen ongelmia jo melko pitkien etäisyyksien vuoksi, mutta voi osaltaan lisätä pyöräilyn kiinnostavuutta ja arvostusta niin työmatka- kuin vapaa-ajan liikkumismuotona. Kunnan sisäisessä liikenteessä kevyen liikenteen väylä lisää asiointiliikenteeseen vaihtoehtoja ja liikenteeseen ylipäänsä turvallisuutta. Ilman erillisiä reittejä pyöräily on valitettavan hankalaa ja vaarallista maanteiden reuna-alueiden kapeuden takia.

Tieverkon tarkistukset

– Erinomaista, että tieliikenteen yhteystarvemerkintä Oijärvi-Ranua esitetään poistettavaksi.

– Tieyhteystarve Kuusamontieltä Ylikiimingintien risteyksestä Alakyläntielle ja sieltä edelleen VT4:lle on turha. Kaupunki ei liene lähiaikoina kasvamassa juurikaan siihen suuntaan. Alueella on tärkeitä kaupunkilaisten virkistysalueita, kuten Auran majan kuntopolut ja -ladut.

– Hailuodon liikenneyhteys on virheellisesti osoitettu kiinteänä yhteytenä. Liikenneyhteys on osoitettava lauttaliikenneyhteytenä. Kaikki tietämys ja ymmärrys sekä selvitykset osoittavat yksiselitteisesti kiinteän yhteyden haitallisuuden vaikutusalueen luonto- ja ympäristöarvoille. Kiinteän yhteyden rakentamiseksi eivät valikoivat taloudelliset perusteet eikä liikennevastuualueen tahto riitä. Ympäristövaikutusten tulee olla ratkaisevia, kun on olemassa hyvä ja toimiva vaihtoehto eli lauttaliikenne. Sen on valinnut myös yhteiskunta, sillä kiinteästä yhteydestä ei ole päätöksiä eikä sille ole rahoitusta. Saaren ja mantereen välistä liikennettä ei ole priorisoitu hoidettavaksi kiinteällä yhteydellä myöskään missään strategiassa. Saareen kulun turvaamiseksi on huolehdittava lauttaliikenteen toimivuudesta. Kun uuden lautan tilaus on ajankohtainen, siitä on liikennevastuualueen huolehdittava eikä jarrutettava liikenteen järjestämiselle välttämätöntä hankintaa pitämällä kiinni toteuttamiskelvottomasta suunnitelmasta.

Kaupan palveluverkko ja aluerakenne

Oulun kaupunkiseudun nopea kasvu viimeisen 20 vuoden aikana on johtanut paikoin suunnittelemattomaan palveluiden sijoittumiseen. Seudulle on tullut isojen kansainvälisten ketjujen suurmyymälöitä, jotka ovat sijoittuneet kauaksikin asutuksen painopisteestä. Asiointi näissä liikkeissä edellyttää omaa autoa. Pitkät etäisyydet lisäävät ympäristörasitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Esimerkiksi Kempeleen väestöpohja ei elätä kaikkia suuria liikkeitä, joita on tullut valtatie 4:n varteen. Osa näistä olisi ollut mahdollista sijoittaa lähemmäksi Oulun keskustaa ja suuria asuinalueita.

Kaupan maakunnallisen aluerakenteen pohjaksi esitetty vaihtoehto 2 vaikuttaa kokonaisuutena järkevimmältä. Maakunnassa kehitetään muutamaa kaupunkikeskusta, jotka tarjoavat kaupalliset palvelut lähiseudun asukkaille. Oulun seutu pärjää kilpailussa ja sen kasvua tulee tehokkaasti ohjata. Oulussa olisi myös tärkeää vahvistaa ydinkeskustan kaupallista vetovoimaa ja volyymiä yhdistettynä joukkoliikenteen tehostamiseen ( liityntäpysäköinti). Uuden Oulun alueella sijaitsevien C-alueiden osalta tulisi vielä miettiä uusien kaupallisten palveluiden sijoittumista. Ovatko palvelut siellä, missä on suuri osa asukkaistakin? Suurten liikkeiden rakentaminen esimerkiksi Haukiputaalle, Kiiminkiin, Oulunsaloon ja Kempeleeseen voi syödä Oulun keskustan kaupallisten palveluiden toimintaedellytyksiä ja kehittämistä. Tämä automarketistuminen olisi saatava pysähtymään, valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet edellyttävät.

Yleisestikin kaavaselostuksessa mainitut uusien kaupallisten palveluiden volyymit vaikuttavat ylimitoitetuilta. Oulun seudun väestö kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 20 prosenttia, mutta päivittäistavarakaupan kasvutarpeeksi arvioidaan kuitenkin 50 prosenttia neliömäärällä mitattuna. Niin ikään Ylivieskan seudulla väestö kasvaa 20 vuodessa vain 2550 hengellä, mutta ostovoiman kasvun perusteella uusien kaupallisten palveluiden lisäystarpeeksi on arvioitu 50 000 kerrosneliömetriä! Palveluiden realistisen mitoituksen ja ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi tulisikin C-2 ja C-alueiden kaupallisten palveluiden mitoitusta ja ohjeistusta vielä miettiä. Seutukuntien välillä voi tulla kilpailuakin joidenkin isojen liikkeiden sijoittumisesta maakuntaan, jos ylimmän tason kaavalla ei saada asiaa ohjattua. Merkillepantavaa on keskustatoimintojen ja siten myös (keskustahakuisten) palveluiden merkinnän (C) puute laajoilla alueilla. Esimerkiksi Siikalatvan seutu on kokonaan vailla merkintää C. Ympäristötavoitteiden kannalta olisi hyvä, jos peruspalveluja säilyisi keskuspaikoissa ja jos ne olisi kevyen liikenteen väylää saavutettavissa

Esko Saari
puheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri