Lausunto Olvassuon kansallispuistoselvityksestä
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
15.11.2013
Metsähallitus
Pohjanmaan luontopalvelut
Viite: Lausuntopyyntö Dnro MH 949/2013/06.02.05
Asia: Lausunto Olvassuon kansallispuistoselvityksestä
Olvassuosta kansallispuisto -hanke on yksi neljästä, joita on tarkemmin selvitetty kaikkiaan lähemmäs 20 ehdotuksesta uusiksi kansallispuistoiksi. Aloitteen tekijän, Pohjois-Pohjanmaan liiton tavoitteena on kehittää kosteikkomatkailua maakunnan soiden tunnettuuden parantamiseksi ja myös niiden hyödyntämiseksi monipuolisemmin. Olvassuon kansallispuistosta on kaavailtu kosteikkoluontomatkailun pääkohdetta.
Olvassuon alue on merkittävistä luontoarvoista huolimatta jäänyt syrjäisen sijainnin ja vaikeakulkuisuuden takia paljolti huomiotta. Siitä on ollut suojelulle ja luonnonrauhalle toisaalta etua, mutta hyvin toteutettuna jo suojellun alueen imagon vahvistaminen kansallispuistona tukee varmasti yleisemminkin suoluonnon arvostuksen ja säilymisen eteen tehtävää työtä. Tärkeää on kuitenkin alunpitäen hahmottaa ja mitoittaa mahdollisuudet oikein ja ymmärrettävästi, ettei tule jälkipuheita ja -vaatimuksia. Vaikka Olvassuon aluetta suunnitellaankin matkailun vetovoimakohteeksi, ensimmäisen vaihemaakuntakaavaehdotuksen suunnittelumääräys antaa myös ymmärtää, että luonnontilan heikentymistä ei sallita: ”Alueiden maankäyttöä suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota virkistysalueiden ja -reittien verkoston muodostamiseen sekä maisema- ja ympäristöarvojen säilymiseen ja matkailukeskusten rakentamisen sopeutumiseen ympäristöön. Olvassuon alueen virkistyskäytön kehittäminen perustuu suoluontoon ja se pyritään toteuttamaan alueen luonteeseen soveltuvana kansallispuistona.”
Rajaus
Luonnonpuiston säilyttäminen edelleen omalla statuksellaan on oikea ratkaisu. Siitä ei ole haittaa kansallispuistohankkeelle – päinvastoin syrjäosia ja erämaisia, vähien palvelurakenteiden alueita hankealueelle on tarpeen osoittaa muutoinkin.
Rakenteet
Selvityksen mukaan paljolti tukeuduttaisiin nykyisiin ja nykyisenkaltaisiin palveluvarustuksiin, joita ovat lintutornit ja pitkospuupolut sekä laavu- ja nuotiopaikat soiden reunamilla. Luonnonsuojelupiirinkin mielestä sellainen palveluvarustus sopii hyvin soihin tutustumiseksi. Soiden reunaosiin ja lähialueen kivennäismaille sijoittuva rakentaminen ei muuta soiden vesitaloutta, ei aiheuta muutoksia suotyyppeihin eikä kulusta aiheudu häiriötä herkille eläinlajeille. Suomaiseman avautuminen helposti ja turvallisesti lintutorneista ja pitkospuupoluilta varmasti tyydyttää useimpia kansallispuistossa vierailevia. Omaehtoisellekin retkeilylle jää edelleen tilaa. Talviaikaiseen liikkumiseen riittää umpihanki.
Selvityksessä esitetään Tiaisen torppaa tukikohdaksi. Puolangan puolella sijaitseva entinen kruununtorppa sopii siihen tarkoitukseen hyvin. Se on myös itsessään mielenkiintoinen kohde ja sijainti lähellä, mutta ei varsinaisella suojelualueella eikä suolla, on plussaa. Isompi matkailullinen rakentaminen ja kuhina tulee ylipäänsä sijoittaa suojelualueen ulkopuolelle.
Jos odotuksia matkailun vetovoima-alueeksi valitun kohteen kehittämiseksi on mittavammin, siitä on hyvä olla ajoissa selvillä. Selvitys ei lupaa taloudellista panostusta ainakaan Metsähallituksen puolelta, vaan korostaa tarvetta yritysyhteistyöhön. Kävijämäärät eivät taida kuitenkaan kannattavaan toimintaan riittää, ellei synergiaa haeta esimerkiksi Rokuan ja Geoparkin suunnalta.
Lähtökohta on, että valtion tulee sijoittaa varoja virkistysrakenteisiin, jos alueesta perustetaan kansallispuisto. Nimenomaan metsähallituksella on Pohjois-Suomessakin paljon kokemusta kansallispuistoista ja eritoten luontoarvojen huomioon ottamisesta. Jos kansallispuistoon tukeutuvaa toimintaa muutoin suunnitellaan pääosin yrittäjävetoiseksi, on otettava huomioon, että yritystoiminnassa pyritään jatkuvasti kehittämään uutta tarjontaa, jotta pysyttäisiin edes paikallaan. Vastuunjako, talous, toimijat ja pelisäännöt pitää olla selvillä, ennen perustamispäätöstä.
Saavutettavuus
Käyntimäärän kasvu arvioidaan aluksi yli kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna > 10 000 kävijää. Sekin on kuitenkin teoreettinen luku. Selvityksen katsauksessa saavutettavuudesta on lueteltu nykyinen tiestö, mutta teiden kapasiteettia ja kuntoa ei käsitellä.
Kansallispuiston perustamisesta seuraa vääjäämättä kävijämäärän kasvua, kun tunnettuus lisääntyy ja kansallispuiston status houkuttelee vierailemaan paikanpäällä. Tarvittavien uusien palvelurakenteiden sijoittuminen lisää vielä tiestökuluja. Nykyisten teiden kunto ei kaikilta osin kestä kasvavaa liikennettä, vaikka tiestöä sinänsä olisikin riittävästi. Taulukossa 4 kansallispuiston perustamisen kustannusvaikutuksista tiestökulut on arvioitu vähäisiksi. Esimerkiksi kertaluonteiset perustamiskustannukset käsittävät vain 15 000 euroa opasteisiin ja parkkipaikkoihin. Tältä osin selvitys ei ole realistinen.
Metsästys
Metsästys on puhuttanut hankkeen valmistelussa eniten. Sitä on myös selvityksessä kattavasti käsitelty. Metsästyksen järjestämistä hyväksyttävällä tavalla korostetaan, jotta siitä ei muodostu kompastuskiveä hankkeelle. Metsästysintressistä huolehtiminen näkyy myös lausuntopyynnön jakelulistassa.
Metsästystä ei pidä kuitenkaan liikaa korostaa. Se on asia, joka on säännöin ja sopimuksin järjestettävissä, mutta metsästysoikeuden lisääminen kansallispuiston perustamisen yhteydessä tulee poissulkea. Luonnonsuojelupiirin näkemys on, että metsästyskäytännöt voi säilyttää pääosin ennallaan. Kun tavoitteena on lisätä alueen luontoarvojen tunnettuutta ja virkistyskäyttöä, metsästysintressin pitää myös jossain määrin sopeutua uuteen tilanteeseen. Laajoissa Utajärven ja Pudasjärven kunnissa pinta-alaa riittää joka tapauksessa metsästyksen harjoittamiseen paljon, vaikka sitä joillakin osilla rajoitettaisiinkin.
Vaikka metsästys pysyisikin sallittuna myös mahdollisessa tulevassa kansallispuistossa, monimuotoisuuden suojelua tulee painottaa sitä enemmän. Selvityksessä todetaan, että metsästyskäytännöt eivät ole tämän hetkisen tiedon mukaan uhka alueen luontoarvoille, mutta sitä ole taidettu varsinaisesti selvittää. Kannanhoidolliset rajoitukset palvelevat myös metsästyksen jatkuvuutta. Metsähanhi, joka on yksi alueen tärkeistä riistalajeista, sopii esimerkiksi. Tiedossa on, että Suomessa esiintyvä taigametsähanhikanta on taantunut voimakkaasti. Kansallispuistohankkeen jatkoselvittelyissä tulee arvioida, voidaanko taigametsähanhen suojelua tukea rajoittamalla sen metsästystä esimerkiksi rauhoitusosilla tai määräaikaisrauhoituksilla. Virkistyskäytölle ja luonnonrauhan kokemiselle on myös tärkeää turvata kaikkina vuodenaikoina metsästykseltä suojeltuja kolkkia.
Positiivia odotuksia herättää oletus siitä, että kansallispuiston perustaminen vähentäisi salametsästystä alueella ja myös luonnonpuistossa.
Yhteenvetona toteamme, että metsästyksestä ei tarvitse tehdä kynnyskysymystä, mutta jossain määrin sitä on sovitettava uuteen tilanteeseen ja eri intressit huomioon ottaen: virkistyskäytön viihtyisyys ja turvallisuus ja lajien suojelu sekä kansallispuiston imago merkittävän luontokohteen esittelijänä ja säilyttäjänä, statusarvo, kuten selvityksessä todetaan. Kansallispuiston pitää parantaa alueen suojelua suhteessa nykyiseen ja sen pitää suojella myös taantuvia riistakantoja.
Metsätalous
Selvityksen mukaan metsätalouden harjoittaminen loppuisi kansallispuiston alueella. Tämä on lupaava kehityskulku rajaukseen kuuluvilla harjualueilla, joiden suojelu on tähän asti toteutettu maa-aineslailla tai metsälailla. Metsätaloustoimet ja porojen laidunnus ovat kuluttaneet voimakkaasti metsämaisemaa. Esimerkiksi Kälväsvaarassa on kuitenkin hyvä peitteisyys ja eri-ikäistä puustoa ja jyrkkiä rinteitä, joilta avautuu näkymiä luonnontilaisille soille. Kun puustoa ei enää hakata, harjumetsän maisemakin elpyy aikaa myöten ja helppokulkuista harjualuetta voi hyödyntää kansallispuiston virkistyskäytön ja palvelurakenteiden kehittämisessä.
Poronhoito
Pelisäännöistä sopiminen on tärkeää. Turhaa moottorikelkkailua poronhoidossa on vältettävä ja ruokintapaikkojen sijoittelusta ja siistimisestä on sovittava. Poronhoitoluvan turvin tapahtuva muu kelkkailu on pyrittävä estämään.
Kesäaikainen mönkijän käyttö pitäisi olla kategorisesti kielletty soidensuojelualueella ja niinikään tulevassa kansallispuistossa. Se ei voi olla perustellusti tarpeen edes poronhoidossa. Jäljet ovat pysyviä ja huono esimerkki valitettavalle kehityssuunnalle, lisääntyvälle mönkijöiden käytölle apuvälineenä virkistyskäytössä, kuten marjojen poiminnassa, kalastuksessa ja metsästyksessä – olipa kuljettu alue suojeltu tai ei.
Lopuksi
Erämaisuuden ja suoluonnon häiriintymättömyyden turvaaminen ovat kehittämisen johtotähtiä. Onneksi ne ovat myös kosteikkomatkailun kehittämissuunnitelmissa tunnistettu luonteviksi ominaispiirteiksi, joihin tukeutua: lintujen ja muun luonnon tarkkailu, hiljaisuus, vuodenajat, luontoliikunta sekä näiden tuotteistaminen matkailutuotteiksi ja – palveluiksi.
Esko Saari
puheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri