Lausunto Kuusamon kultakaivoshankkeen YVA-selostuksesta
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
14.3.2014
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi
Viite: POPELY/7/07.04/2011
Asia: Lausunto Kuusamon kultakaivoshankkeen YVA-selostuksesta
Toteuttamisvaihtoehdot
Kuusamon kultakaivoshankkeessa louhinta sijoittuisi kahdelle alueelle, pohjoiselle Juomasuon alueelle (Juomasuo, Hangaslampi ja Pohjasvaara) ja eteläiselle alueelle, joka koostuu Meurastuksenahon ja Sivakkaharjun esiintymistä. Vaihtoehtotarkastelu koskee rikastuksen sijoittumista. Sille on kolme vaihtoehtoa, jotka sijoittuvat myös kolmen eri vesistöalueen latvoille. Vaihtoehdossa 1 rikastus tapahtuisi pohjoisen Juomasuon louhintapaikan yhteydessä Koutajoen vesistön valuma-alueella, vaihtoehdossa 2 Salmijärvellä Kemijoen vesistön latvoilla ja vaihtoehdossa 3 Kuusamon jäteaseman yhteydessä ja Iijoen latvavesistön valuma-alueella. Lopputuotteena on joko kultapitoinen rikaste tai kultaharkko.
Vuosittain louhittava malmimäärä olisi 300-500 tuhatta tonnia ja vähintään 10 vuoden tuotannollinen toiminta-aika on tavoitteena. Jos rikastamo ei sijoitu Juomasuolle, sen toimintoja olisivat samat kuin eteläisellä louhinta-alueella: louhinnan ohella sivukivien varastointi, lastaukset ja kuljetukset ja kaivoksen kuivanapitovesien ja hulevesien käsittely.
Ainoa taloudellisesti kiinnostava metalli on kulta. Muut mineraalit päätyvät rikastushiekka-altaaseen ja osin alapuoliseen vesistöön, uraani mukaan lukien. Sen käsittelylle on kaksi vaihtoehtoa. Uraanipitoinen aines sijoitetaan rikastushiekka-altaaseen muun rikastushiekan mukana tai pääosa uraanista varastoidaan erilliseen jätealtaaseen.
0-vaihtoehto
Tavanomaiseen tapaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä 0-vaihtoehdosta ei ole saatu kovin paljon irti. Haitalliset vaikutukset ympäristöön jäävät toteutumatta kuin myös positiiviset vaikutukset talouteen. Toteutumatta jäävillä ympäristöhaitoilla on kuitenkin seurauksensa. Toteuttamisvaihtoehdon taloudelliset vaikutukset taas on väkinäisesti tulkittu vain positiivisiksi unohtaen, että työllisyysarvioinnissakin pitää vertailla työpaikkojen kestävyyttä.
Hankkeesta vastuussa oleva yhtiö on korostanut useassa yhteydessä julkisuudessa kunnioittavansa paikallista näkemystä. Jos kaivoshanke ei saa sosiaalista lupaa, yhtiö ei väkisin sitä perusta. Vaikutusten arvioinnin tulosten ja käydyn keskustelun perusteella sosiaalista lupaa ei ole odotettavissa. Sosiaalinen toteuttamiskelpoisuus jää auki myös selostuksessa. Jos ja kun ei ole kyse vain huolesta ja imagosta, vuorovaikutus ei asiain tilaa muuta.
Sosiaalista lupaa olisi voinut yrittää hankkia esimerkiksi noudattamalla uutta kaivoslakia. Selostuksen mukaan kaikilla louhosalueiden esiintymillä on aiemman kaivoslain perusteella myönnetty kaivospiiri. Sen takia niille ei tarvitse hakea uuden lain mukaista kaivoslupaa. Hankkeen YVA-ohjelmassa todettiin kuitenkin, että kaivospiirit ovat vanhentuneet, joten niille joudutaan hakemaan jatkoaikaa. Vanhassa kaivoslaissa kaivospiiri oli määräaikainen ja määräaika oli kyseisillä kaivospiireillä mennyt umpeen. Selostuksessa asiasta vaietaan. Tukesin kaivosrekisteristä löytyvät Sivakkaharjun, Juomasuon ja Meurastuksenahon kaivospiirit, joiden perustamispäivämäärät ovat 1990-luvulta, Juomasuon vanhimpana vuodelta 1993. Hankevastaava ilmoittaa aloittaneensa malminetsintätutkimukset syksyllä 2010. Uusi kaivoslaki tuli voimaan 10.6.2011. YVA-ohjelman päiväys on 19.4.2011. Ennen kuin kaikki luvat on käsitelty ja mahdollinen toiminta voi alkaa, on edelleen kulunut monta vuotta. Monivaikutteisessa hankkeessa tulisi aina käyttää uusinta lainsäädäntöä. Ilmeisesti hankevastaava on kuitenkin katsonut vanhan lain itselleen edullisemmaksi.
Hallituksen esityksessä uudeksi kaivoslaiksi viitataan myös yleisen ja yksityisen edun tarkasteluun: ”Ehdotettujen lupaharkintaa koskevien säännösten nojalla viranomainen arvioisi, täyttyvätkö luvan myöntämisen edellytykset ja onko luvan myöntämiselle estettä. Harkinnassa otettaisiin huomioon, mikä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi on tarpeen ehdotettujen säännösten nojalla.” Vaikka intressivertailua ei olekaan selvästi itse kaivoslaissa, YVA-menettelyssä 0-vaihtoehto mahdollistaa intressivertailun. Tässä nimenomaisessa tapauksessa intressivertailu koskee riskiä, joka kohdistuu muun muassa vesistökuormitukseen ja muihin elinkeinoihin, kuten matkailuun ja luontaiselinkeinoihin. Siinä tarkastelussa pitäisi ottaa huomioon myös laajennussuunnitelmat. Tiedossa olevat pitoisuudet riittävät noin 7 vuodeksi. YVA-menettelyn kaivosalueiden välittömässä läheisyydessä on vireillä valtauslupahakemuksia ja malminetsintälupahakemuksia lisävuosien kartuttamiseksi. Selostuksessa on tieto kymmenistä tuhansista varausaluehehtaareista, joille voi seuraavaksi hakea malminetsintälupaa. Selostuksessa olisi ollut tarpeen seikkaperäisemmin käsitellä kaivospiirien päivitystä ja perustella sitä, miksi on edetty vanhan kaivoslain nojalla ja myös sitä, miten jatkossa toimitaan.
Toteuttamiskelpoisuuden arviointi olisi todellisuuspohjaisempi, jos 0-vaihtoehdon tarkastelu tehtäisiin ennakkoluulottomasti ja jopa oman intressin vastaisesti. Kultahan on luonnonvara, josta ei ole puutetta varsinaisessa hyötykäytössä. Elektroniikka- tai koruteollisuuden tarpeisiin ei uutta kultaa tarvitse kaivaa. Varallisuusvarantona pankkiholveissa makaavan kullan ympäristöhinta olisi tärkeä vertailutieto kokonaistaloudellisuutta arvioitaessa, joka on vahva yleinen intressi. Selostuksessa viitataan joihinkin hyöty-haitta -laskuyrityksiin. Arviointi on kehittymätöntä, mutta ainakin ympäristöhintaa voisi konkretisoida joillakin laskelmilla, kuten paljonko myrkkyjä/kemikaaleja joudutaan käyttämään kultagrammaa kohti, kun kulta on uutta tai kun se on kierrätettyä. Kierrätys toimii vielä huonosti, mutta tarve kehittää arvometallien kierrätystä elektroniikkateollisuudessa on tunnustettu.
Vesien hallinta
Aikomus on hallita vesiä, laimeita ja prosessivesiä, mutta se edellyttää hyvää kaivoksen vesistövaikutusten ennakointia. Näytöt kertovat toista kieltä.
Sivukivialueelta valuvat vedet ohjataan ojiin ja edelleen hulevesialtaaseen. Rikastushiekka-alueen vedet ovat suljetussa kierrossa – normaalioloissa, mutta eivät määrätöntä aikaa. Kun kierrätettävän veden pitoisuudet nousevat liian korkeiksi prosessiin sopivaksi, vesi ohjataan selkeytysaltaan jälkeen vesienkäsittelylaitoksen ja pintavalutuksen kautta alapuoliseen vesistöön. VE1:ssä reitti on Ylimmäinen Välilampi – Välijoki – Alimmainen Välilampi – Välijoki- Kurtinjärvi – Keltinki – Räväjärvi – Kitkajoki – Oulankajoki, VE2:ssa Salmijärvi – Lauttajärvi – Kemijoen vesistöalue ja VE3:ssa Koivulampi – Koivupuro – Kurkijärvi ja Kostonjärven kautta lopulta Iijokeen.
Vesien puhdistus tehdään erillisessä vesienkäsittelylaitoksessa saostuskemikaalien avulla siten kuin lupamääräykset edellyttävät, todetaan selostuksessa. Kaikkien aineiden pitoisuudet on syytä esittää riippumatta siitä, onko niille olemassa raja-arvoja tai suosituksia tai poistamisvelvoitetta. Sulfaatti on keskeinen vaikuttava aine vähän joka paikassa ja lopulta alapuolisessa vesistössä. Sen heikko poissaanti kiinnitti huomiota – se selittänee Talvivaaran alapuolisen vesistön suolaantumisen. Laskelmia aineiden keskimääräisistä pitoisuuksista vuositasolla on paljon, mutta vaikutusketjujen arviointi jää vähäiseksi ja hajanaiseksi. Metallien kertymät sedimenttiin vaikuttavat optimistisen isoilta määriltä. Ravintoketjussa rikastumista ei ole otettu huomioon. Seurannan on tarkoitus olla jatkuvatoimista, mutta sitä ei kerrota, mitä tietoa jatkuvatoimisella mittauksella kerätään.
Sivukivi- ja rikastusjäte ovat kaivannaisjätteitä. Sivukivi on pysyvää jätettä, josta ei saa kaivannaisjäteasetuksen mukaan muodostua hapanta valumaa. Sitä kuitenkin syntyy kyseisessä tapauksessa. Sivukiviä varten tasataan oma alue, jolle kertyvät vedet ohjataan vedenkäsittelyyn, mutta sivukivialue on kuitenkin suotava ja osa valunnasta joutuu maaperään ja sitä kautta pohjaveteen. Vedenkäsittely perustuu pääosin laskeutukseen ja pintavalutukseen ja lisänä on happamuuden säätöä ja kalkin lisäystä.
Vesienkäsittelyn ympärivuotisuus on nykyisin luvansaannin ehto, mutta selostuksesta saa käsityksen, että vesienkäsittely olisi vain sulan maan aikaista. Juomasuon alueen hulevesistä sanotaan, että ne ohjataan sulan maan aikana käsittelyn jälkeen pintavalutuskentän kautta Ylimmäiseen Välilampeen. Sivulla 247 todetaan, että pintavesiä pyritään johtamaan sulan maan aikana, jolloin vettä voidaan juoksuttaa 240 vuorokautta. Se on kahdeksan kuukautta. Mahtaneeko Koillismaalla olla sulaa aikaa niin suuri osa vuodesta – ainakaan vielä seuraavat kymmenen vuotta. Juomasuon pintavalutuskentän kautta päätyvät VE!:ssä myös prosessivedet ennemmin tai myöhemmin alapuoliseen vesistöön. Ilmeisesti on myös tarve juoksuttaa vettä lähes jatkuvasti. Paitsi että pintavalutuskentän on oltava käytössä ympärivuotisesti, sen ominaispiirteistä ja toimivuudesta kuormituksen pidättäjänä pitäisi olla selvillä.
Rikastushiekka-altaiden perustamisesta on jonkin verran tietoa. Matalarikkisen rikastushiekan osuus kaikesta rikastushiekasta on 80 prosenttia. Sen rikastushiekka-altaasta rakennetaan suotava. Epäselväksi jää, miksi siinä ei tarvita läpäisevyyttä estävää rakennetta, jollainen on kuitenkin kaatopaikkarakenteissa standardi. Rikastushiekka- ja selkeytysaltaiden kokonaispinta-ala on 60 hehtaaria, josta matalarikkisen rikastushiekan sijoittaminen vie 35 hehtaaria taulukon 7-8 mukaan. Pohjarakenteet ovat päästöjen hallinnassa tärkeitä, sillä kovin monia aineita pikku hiljaa maaperään suotautuu, esimerkiksi raskasmetalleja, kuten arseenia, kromia, kuparia, lyijyä, molybdeenia ja sinkkiä. Nykytilassaan alueet ovat soisia ja ainakin Juomasuolla on lampikin keskellä rikastushiekka-alueeksi kaavailtua aluetta. Salmijärvellä rikastushiekka-allas perustettaisiin osin järveen. Kaivos laskee pohjaveden pintaa, mutta vain Juomasuolla rikastushiekka-altaat olisivat kaivoksen piirissä.
Salmijärven itäosa, noin 16 hehtaaria, muutettaisiin selkeytysaltaaksi, joka kuvan 8 mukaan jakaantuisi matalarikkisen rikastushiekan altaaksi ja korkearikkisen rikastushiekan altaaksi. Sen ympäristövaikutuksia ei ole selvitetty. Vesiluvan tarvettakaan ei ilmoiteta olevan. Selostuksen tiedot ovat liian puutteellisia hankevaihtoehdon toteuttamiskelpoisuuden arvioimiseksi.
Ympärysojitusten vesistövaikutuksia ei ole niinikään arvioitu. Kaivoksen ja rikastushiekka-alueen eristämisen aiheuttama vesistökuormitus on kuitenkin hankkeen päästö. Sen haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuudet pitää viimeistään mahdollisessa lupahakemuksessa esittää, mutta asiallisempaa on esittää kaikki olennainen tieto YVA-menettelyssä.
Selostuksen mukaan rikkipitoisten ja korkeampia säteilyarvoja sisältävien sivukivien sijoittaminen pohjoisen louhosalueen maanalaiseen louhoksen täytössä pidetään ympäristöllisesti hyvänä ratkaisuna. Siten vältetään happamia valumia ja säteilypäästöjä. Maanalaisessa luolassa sivukivet joutuvat kuitenkin tekemisiin pohjavesien kanssa. Sen luulisi myös olevan väylä laajempaan pilaantumiseen. Kallioperästä irrotetun ja uudelleen kasatun kiviaineksen sisältämien aineiden vaikutus ympäristöönsä on muuttunut alkuperäisestä asemasta.
Syanidikäsittely tapahtuu suunnitelman mukaan erillisessä ja suljetussa tilassa. Syanidi tuhotaan omalla menetelmällään eikä syanidipitoista lietettä käsitellä tai siirretä rikastamorakennuksen ulkopuolelle. Kuitenkin kappaleessa 9.2.3 todetaan, että lähtevässä vedessä on syanidia, tosin alhaisina pitoisuuksina. Syanidi on vesieliöstölle äärimmäisen haitallinen jo pieninä pitoisuuksina. Menetelmät ja laitokset eivät toimi sataprosenttisen varmasti. Häiriötilanteissa pitoisuudet ympäristössä voivat kohota pieniä suuremmiksi. Prosessissa liuotuksesta syanidin hajotukseen käytetään ylipäänsä paljon kemikaaleja, joista monet muutkin kuin syanidi ovat erittäin myrkyllisiä. Jos syanidi hajoaakin ainakin pääosin, mitä tapahtuu muille kemikaaleille ja niiden jäämille ja reaktiotuloksille?
Epäselvyyksiä ja epävarmuuksia jää paljon. Järjestelmä voi olla teoriassa hallittu, mutta virhelähteitä ja riskin paikkoja on paljon. Ylijuoksutustarpeen kuvaus on paljon puhuva. Ylijuoksutusta aika ajoin tapahtuu ja se lähtökohtaisesti sallitaankin enemmän tai vähemmän pakon edessä. Euroopan Unioni on uusimassa kaivosten sivukivien ja rikastushiekan hallinnan parhaan käytettävissä olevan tekniikan ohjeistusta. Sitä olisi voinut ennakoida YVA-vaiheessa.
Uraani
Uraania käsitellään kiviaineksessa esiintyvänä epäpuhtautena. Rikastushiekkaan päätyvän uraanin haittavaikutusten lieventämiseksi esitetään mahdollisuutta erottaa uraanista ainakin enin osa painovoimaisesti erilleen ja sijoittamaan korkeauraaninen rikastushiekka erikseen.
Kappaleessa 7.5 todetaan, että rikastushiekan uraanipitoisuus vastaa malmin uraanipitoisuutta, mikäli uraania ei eroteta rikastushiekasta. Jauheessa pinta-ala on kuitenkin paljon suurempi kuin kalliossa, joten rikastushiekassa olevan uraanin vaikutus ympäristöönsä ja eliöihin on voimakkaampi. Säteilyvaikutuskin on suurempi, kun uraani on rikastushiekassa tihentymänä.
Selostuksen mukaan mahdollisesti jossain vaiheessa korkeamman uraanipitoisuuden jätejae voidaan sijoittaa maanalaiseen louhokseen tai kuljettaa muualle loppusijoitettavaksi. Uraanipitoisesta jätteestä on vastuussa sen tuottaja. Jätehuollon ongelmat tulee ratkaista viimeistään luvanhakuvaiheessa, mutta eri vaihtoehdot tulee esittää ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Sitä paitsi on lyhytaikaisesta toiminnasta kyse. Avoimeksi jättäminen osoittaa, ettei kaikki prosessin vaiheet ole hallinnassa. Toisekseen maanalainen louhos voi olla toteuttamiskelvoton ratkaisu, jos pohja- ja tai pintavesi kontaminoituu korkean uraanipitoisuuden jätejakeesta. Uraani ei myöskään ole ainoa haitallinen aine rikastushiekassa.
Dragon Mining Oy:n Oriveden kaivoksella on todettu olevan vaikeuksia päästöjen hallinnassa. Esimerkiksi Pirkanmaan ELY-keskus tiedotti 17.9.2013, että Oriveden kultakaivoksen läheisen puron sedimentin uraanipitoisuudet ovat korkeita. ”Dragon Mining Oy:n kultakaivoksen alapuolisen puron sedimentistä eli pohjan kiintoaineksista otetut alustavat näytteet sisältävät keskiarvoa runsaasti enemmän uraania. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen keskiviikkona 11.9.2013 puron sedimentistä ottamissa näytteissä uraanipitoisuus puron Ala-Jalkajärven puoleisella suulla oli 180 milligrammaa / kilo. Toisessa näytteessä, joka otettiin lähempää kaivosta, pitoisuus oli 64 milligrammaa / kilo. Luonnonpitoisuuksiin verrattuna uraanipitoisuudet ovat korkeita, sillä Pirkanmaan purosedimenttien uraanipitoisuus on keskimäärin 2 – 6 milligrammaa / kilo. Koko Suomen purosedimenttien uraanipitoisuus vaihtelee välillä 0,3 – 106 milligrammaa / kilo (vuonna 2006).”
Pirkanmaan ELY-keskus reagoi sen jälkeen, kun Maan Ystävät ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry tiedottivat 10.9.2013selvityksistään, joissa paljastui puutteita kaivoksen ympäristönsuojelussa. Järjestöjen tiedotteessa todetaan muun muassa seuraavaa: ”Mitattujen järvivesien kadmium-arvot ovat hälyttävät. Ne ylittävät Euroopan unionin asettamat raja-arvot selvästi. Kadmium on terveydelle haitallinen ja syöpävaarallinen raskasmetalli, joka kerääntyy elimistöön. Lisäksi vesistä mitattiin korkeita pitoisuuksia useita muita luvanvaraisia aineita, joita ei käsitellä kaivoksen ympäristöluvassa eikä suurta osaa seurata lainkaan.”
Valvonnan heikkoudet ovat selvä riski sekä ympäristölle että yhteisöille. Seurannan ja valvonnan resurssien sekä osaamisen ja omaksuttujen valvontakäytäntöjen puutteita pitäisi vaikutusten arviointimenettelyssä arvioida osana riskianalyysiä.
Pölyäminen
Louhinnan kuvauksessa on aukkoja. Sen vaiheet ovat karkeita: poraus, panostus, räjäytys, kivien kuormaus ja kuljetus. Sen jälkeen kerrotaan, että irrotettu kiviaines lastataan maansiirtoajoneuvoihin. Malmi kuljetetaan murskaukseen tai malminvarastointialueelle ja sivukivi omalle varastoalueelle. Ehkä malmijuotti on selvästi erottuva. Jonkinlaista lajittelua on kuitenkin tehtävä. Kuvan 7-1 sivukivi kuljetetaan erilleen ennen malmin murskausta. Kuvan 7-4 mukaan malmia syötetään murskaukseen 500 000 tonnia vuodessa. Louhinnasta kertyvä sivukiven määrä on puolestaan 4 miljoonaa tonnia vuodessa. Louhinnasta kertyvää kiviainesta käytetään rakenteisiin ja louhoksen täytössä. Kuvassa 7-9 aumaan kasattu sivukivimateriaali näyttää kooltaan pieneltä, kuin osittain jauhautuneelta. Selkeä ja yksityiskohtainen kaavio jokaisesta työvaiheesta määrineen edesauttaisi kokonaiskuvan hahmottamista. Joka tapauksessa kaikki louhintaketjun osat ovat pölyäviä työvaiheita.
Luonnonarvot
Hankealueilla on erityisesti suoluontoarvoja. Jos hanke toteutuu, ne tulevat tuhoutumaan. Kuviokohtainen kartoitustieto on esitetty selostuksessa. Lähteiden ja pienvesien luontoarvot on jätetty sen sijaan selvittämättä. Poikkeusluvan tarve mainitaan, mutta poikkeusluvan harkinta tarvitsee tietoa tuekseen. Se pitäisi hankkia osana YVA-menettelyä.
Ohjelmassa luvattiin selvittää luontodirektiivin liitteen IV a lajeista saukon, viitasammakon, liito-oravan ja lepakoiden esiintyminen hankealueilla. Luonnonsuojelupiiri huomautti lausunnossaan, että selvitystarpeen arviossa pitää ottaa huomioon hankealueilla olevat elinympäristöt ja arvioitava niiden pohjalta, mitä lajeja alueella mahdollisesti esiintyy.
Selostuksen mukaan viitasammakon esiintymiä on kartoitettu toukokuun puolivälissä klo 20-23 välisenä aikana. Kartoitusmenetelmää ei kerrota eikä selvityksen tehoa. Muutoin selvityksiä ei ole tehty. Ottaen huomioon soiden lettoisuuden ja pienvesien ja lähteiden määrän luontodirektiivin liitteen IV a -lajien kartoitus on jäänyt hyvin puutteelliseksi.
Kaivoksen sulkeminen
Kaivoksen sulkeminen tapahtuu hallitusti ja hyvässä valvonnassa suunnitelman mukaan – näin ainakin teoriassa. Kaivosalalla ovat konkurssit ja tuotannon seisokit kuitenkin hyvin yleisiä. Sitä ei selostuksessa mainita eikä kerrota, miten ympäristövaikutukset sellaisissa tapauksissa hallitaan. Isoja ongelmia voi ilmetä myös hyvinkin kauan kaivoksen sulkemisen jälkeen, kun louhokset täyttyvät ja ne ja altaat vuotavat yli tai kalliossa olevista halkeamista vesi valuu pohjaveteen.
Lopuksi
Hankkeesta on esitetty kysymys, voiko sitä sijoittaa luonnosta ja sen matkailu- ja virkistyskäytöstä ja luontaiselinkeinoista elävään kuntaan. Yhtiökin on korostanut sosiaalisen ympäristöluvan tarvetta. Sitä se ei voine saavuttaa, mutta yhtiö ei ole ympäristövaikutusten arviointimenettelyn lopputuloksen perusteella siihen kuitenkaan tosissaan pyrkinytkään. Kaivos elinkeinotoimintanakaan ei ole riskin arvoinen. Ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto on 0-vaihtoehto.
Esko Saari
puheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri