Mielipide Pudasjärven Kallasuon turpeenkaivuualueen ympäristölupahakemuksesta
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Ympäristöluvat
kirjaamo.pohjois(at)avi.fi
4.11.2016
Viite: Dnro PSAVI/2722/2015
Asia: Mielipide Pudasjärven Kallasuon turpeenkaivuualueen ympäristölupahakemuksesta
Vaatimus
Lupahakemus on hylättävä ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesienhoitolain vastaisena.
Perustelut
Kallasuo ei sovellu turpeenkaivuualueeksi
Kallasuon turpeenkaivuuta koskeva lupahakemus on kertaalleen käsitelty. Korkein hallinto-oikeus palautti asian päätöksellään 8.7.2013 Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, mutta luvanhakija perui hakemuksensa. Vireille tullut hakemus on uusi ja se käsitellään uuden ympäristönsuojelulain nojalla.
Lain 11 §:n mukaan (Sijoituspaikan valinta) ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja pilaantuminen voidaan ehkäistä. Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan:
1) luonne, kesto, ajankohta ja vaikutusten merkittävyys sekä pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski;
2) vaikutusalueen herkkyys ympäristön pilaantumiselle;
3) merkitys elinympäristön terveellisyyden, ja viihtyisyyden kannalta;
4) sijoituspaikan ja vaikutusalueen nykyinen ja oikeusvaikutteisen kaavan osoittama käyttötarkoitus;
5) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.
Ympäristönsuojelulain 13 §:n mukaan (Turvetuotannon sijoittaminen) turvetuotannon sijoittamisesta ei saa aiheutua valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävän luonnonarvon turmeltumista. Arvioitaessa luonnonarvon merkittävyyttä otetaan huomioon sijoituspaikalla esiintyvien suolajien ja -luontotyyppien uhanalaisuus sekä esiintymän merkittävyys ja laajuus sekä suon luonnontilaisuus. Luonnonarvon merkittävyyttä arvioitaessa voidaan vastaavasti ottaa huomioon sijoituspaikan merkitys sen ulkopuolella sijaitseville luonnonarvoille.
Toiminta voidaan 1 momentin estämättä sijoittaa, jos sijoittaminen ei vaaranna 1 momentissa tarkoitettujen luonnonarvojen säilymistä kysymyksessä olevassa maan osassa tai 1 momentin soveltaminen estää yleisen edun kannalta tärkeän toiminnan toteutumisen eikä luvan myöntämiseen ole muutoin estettä.
Tätä pykälää ei sovelleta, jos 1 momentissa tarkoitetut luonnonarvot on otettu huomioon lainvoimaisessa maakuntakaavassa tai lainvoimaisessa, oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa ja toiminta sijoittuu mainitussa kaavassa sille varatulle alueelle. Turvetuotanto voidaan 1 momentin estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Arvioitaessa suon luonnontilan muutosta otetaan huomioon ojituksesta aiheutuneet muutokset suon vesitaloudessa ja kasvillisuudessa. Merkittävästä luonnontilan muutoksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuusto on hyväksynyt 1. vaihemaakuntakaavan 2.12.2013 ja ympäristöministeriö on sen vahvistanut 23.11.2015. Mainitulla kaavalla ohjataan erityisesti polttoturpeen hankinnan sijoittumista. Sitä varten kaavassa on muun muassa varausmerkinnät tu-1 ja tu-2, jotka osoittavat uusia turvetuotantoon soveltuviksi arvioituja alueita. Pudasjärvellä tu-1 -merkintä on 33 suolla ja tu-2 -merkintä 13 suolla. Kallasuolla ei ole kumpaakaan merkintää. Kaavoituksen kuluessa selvisi, että suo ei sovellu turpeenkaivuuseen.
Kallasuo määritettiin kuuluvaksi luonnontilaluokkaan 2 ja se sai sen perusteella aluksi varauksen tu-2. Tu-2 –soiden luonnonarvoiltaan parhaat suot kuitenkin poistettiin kaavasta, mukaan lukien Kallasuo. Se osoittautui luontoarvoiltaan kaikkien 118 pisteytetyn luokan 2 suon keskitason yläpuolelle. Tu-2 -varausten suunnittelumääräys lievennettiin lähes tu-1 -soita vastaavaksi, joten kaavoittaja katsoi, että jäljelle jäävien soiden kaavallinen käytettävyys parani (liite 1).
Kallasuon luonnontilaisuuden on lupahakemusta varten määrittänyt GTK. Selvityksessä (hakemuksen liite 9) todetaan, että ”Soiden luokittelu perustuu suon vesitalouden luonnontilaisuuteen /-muuttuneisuuteen. Luonnontilaluokituksissa soita tarkastellaan aina suokokonaisuuksina ja yhdellä suokokonaisuudella voi olla vain yksi luonnontilaisuusluokka. Muuttuneisuutta havainnoidaan ojitusalueiden/ojittamattomien alueiden sekä kasvillisuusmuutosten avulla.”
Ympäristönsuojeluasetuksen 44 §:ssä (Suon luonnontilan muutoksen merkittävyys) säädetään muuttuneisuudesta. Sen mukaan ”Turvetuotanto voidaan ympäristönsuojelulain 13 §:n 4 momentin mukaan mainitun pykälän 1 momentin estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Suon luonnontilan muutos on merkittävä, jos:
1) suon vesitalous on muuttunut peruuttamattomasti, suon vedenpinnan taso on alentunut kauttaaltaan ja suon kasvillisuus on muuttunut kauttaaltaan;
2) suon vesitalous on muuttunut kauttaaltaan, vedenpinnan taso suolla on alentunut kauttaaltaan ja muutokset suon kasvillisuudessa ovat selviä; tai
3) suolla on ojitettuja ja ojittamattomia osia, ojitus estää hydrologisen yhteyden suon ja sen ympäristön välillä ja osalla suon ojittamatonta alaa esiintyy kuivahtamista ja muutoksia suon kasvillisuudessa.
GTK:n tulkinta ei ole lain ja asetuksen mukainen. Myöskään maakuntaliitto, joka on luonnontilaisuusluokitusta käyttänyt kaavoituksessa turpeenoton sijainninohjauksen tehostamiseksi, ole tulkinnut luokitusta kuten GTK, vaan suolla voi maakuntakaavoituksen suo-ohjelman mukaan olla sekä turpeenottoon soveltuvia että soveltumattomia osia. Joitain soita on myös ositettu sekä luonnonsuojeluun että turpeenottoon. Suolla voi siten olla vesitaloudeltaan säilyneitä osia (reuna)ojituksista huolimatta. GTK:n selvityksessäkin todetaan, että ”toisaalta Kallasuolla on vielä osin hydrologiansa säilyttäneitä rimpinevaosia ja myös ojitetuilla muuttuma-alueilla on edelleen suokasvillisuutta (rahkasammalia ja suovarpuja). Suon kehitys ei ole vielä edes ojitetuilla alueilla edennyt turvekangasasteelle, vaikka ojituksessa on jo kymmeniä vuosia aikaa .” Käytännössä Kallasuon turpeennostokenttä ei sijoittuisi ojitetulle suolle, vaan nimenomaan suoluontoarvonsa ja samalla turpeenmuodostuksensa säilyttäneelle suolle, kuten työsuunnitelmakartasta ja GTK:n selvityksen kuvasta 1 on pääteltävissä. Näin ollen hankkeella tuhottaisiin suotyyppien lisäksi myös sekä hiilivarasto että hiilinielu.
Luonnontilaluokkaan 2 määritetyt suot eivät kategorisesti sovellu turpeenkaivuualueiksi. Vesitalouden häiriintyminen vaatii aina huolellisen selvityksen. Ojitus pelkästään eikä varsinkaan kartalta pääteltynä, kerro hydrologisista muutoksista alkuunkaan riittävästi. Luotettava selvittäminen edellyttää maastotyötä ja varsinkin tarkkaa virtaussuuntien ja ojitusten tilan tutkimista. Jos GTK:n tulkinta olisi oikea, Pohjois-Pohjanmaallakaan ei olisi enää 2-luokkaa parempia soita eikä niitä siten voisi ainakaan turpeenkaivuuseen ohjata.
Kiiminkijoen vesistö ei siedä valuma-alueen heikentämistä
Kiiminkijoki on poikkeuksellisen arvokas vesistö. Koko Kiiminkijoen vesistöalue kuuluu Natura 2000 -suojeluohjelmaan. Sen priorisoidut luontotyypit ovat: humuspitoiset lammet ja järvet 1 %, Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit 80 % ja pikkujoet ja purot 10 %. Kiiminkijoki on suojeltu voimataloudelliselta rakentamiselta koskiensuojelulailla ja Kiiminkijoen suojelun toteutuskeinona on koskiensuojelulaki ja vesilaki. Joki kuuluu myös erityistä suojelua vaativiin vesistöihin ja pohjoismaiseen suojeluvesien luetteloon.
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman 2016-2021 mukaan Nuorittajoki on Kiiminkijoen vesistöalueen sivujoista kaikkein kuormittunein ja sen ekologinen tila on edelleen tyydyttävä. Sen suurimpia kuormittajia ovat metsätalous, turvetuotanto ja muu hajakuormitus. Vesien fosforipitoisuuden vähentämistarve on 30-50 prosenttia ja toimenpidesuunnitelma pitää etenkin metsätalouden ja turvetuotannon päästöjen vähentämistä tärkeänä.
Kallaojan tyydyttävä ja Kallajärven sekä Kiiminkijoen alaosan hyvä tila on vaarassa huonontua merkittävien paineiden takia. Kallajärveä ja Kallaojaa kuormittaa pääosin metsätalous ja laskeuma, johon Kallasuon turvepöly toisi huomattavan lisäyksen. Kallaojan fosforitasoa tulisi alentaa >50 prosenttia.
Kiiminkijoen alaosaa kuormittaa maa- ja metsätalous, haja-asutus, laskeuma sekä sivujokien tuoma kuormitus. Vesien tilaa heikentävänä tekijänä Kiiminkijoella pidetään ravinteiden lisäksi kiintoaineita, jotka johtuvat pääasiassa valuma-alueiden hyödyntämisestä. Toimenpideohjelman mukaan Kiiminkijoen vesistöalueella tulee turvetuotannossa, kuten metsätaloudessakin, kiinnittää erityistä huomiota vesiensuojeluun etenkin latvavesistöjen alueella ja mahdolliset happamuusriskit tulee huomioida. Uusille turvesoille edellytetään ympärivuotista pintavalutusta.
Hakijan mielestä Kallasuon ottaminen turvetuotantoon ei mitenkään vaaranna Kiiminkijoen vesistön tilatavoitteita, koska kysymys on ”kokonaistilanteeseen nähden käytännössä merkityksettömäksi katsottavasta kuormitusvaikutuksesta.” Tällainen käsitys osoittaa, että hakija ei ole ympäristönsuojelulain edellyttämällä tavalla selvillä hankkeensa ympäristövaikutuksista.
Uuden 86 hehtaarin turvesuon päästöt vaikuttavat vääjäämättä heikentävästi koko alapuoliseen, kriittisessä tilassa olevaan vesistöön ja sen eliöstöön. Turvetuotannon päästämä eloperäinen, hienojakoinen kiintoaine ja humus ovat erittäin haitallisia etenkin lohikalojen mädille ja pienpoikasille, eikä aineiden päästöjä osata mitata luotettavasti.
Hakemukseen liitetty Pöyry Oy:n ylivirtaamien kuormituslaskelma päätyy arvioon, että vuotuisesta kiintoainekuormasta 17 prosenttia syntyy ylivirtaamatilanteissa, kokonaisfosforista karkaa 13 prosenttia, kokonaistypestä 14 prosenttia ja COD-kuormituksesta 12 prosenttia. Hankkeen vesistöpäästöt on laskettu perinteiseen tapaan ominaiskuormituslukujen perusteella määräaikoina otetuista näytteistä, mikä tuottaa systemaattisen päästöjen aliarvion. Tutkimuksin on osoitettu, että suurin osa turpeennostoalueiden kuormituksesta tapahtuu lyhytaikaisten virtaamahuippujen aikana, jota määräaikainen velvoitetarkkailu ei pysty saamaan selville.
Oleellista on, että suurimmat kiintoainemäärät lähtevät liikkeelle jo virtaaman nousuvaiheessa ja pitoisuus pienenee nopeasti virtaaman kääntyessä laskuun. Jos näytteenotto ei ajoitu juuri virtaaman nousuvaiheeseen, päästöpiikki jää havaitsematta ja vaikuttamatta kuormitustason arvioon, kuten tyypillisesti jääkin. Toinen ominaiskuormituslukujen luotettavuutta heikentävä tekijä on, että ympärivuotista tarkkailua suoritetaan vain muutamalla suolla, joten myös suokohtaiset päästöerot jäävät piiloon.
Esimerkiksi vuonna 2013 hieman pohjoisempana sijaitsevan Kuivajoen vesistöalueen neljästätoista turvesuosta vain kaksi oli tarkkailussa. Oheinen kuva (liite 2) on otettu 26.4.2013 Kuivajokeen laskevan Kuurtosuon pintavalutuskentän kokoojaojan vierestä. Poikkeuksellisen voimakkaan kevättulvan tuomiset ovat valuneet paksuna lietteenä kokoojaojaan asti. Velvoitetarkkailulla niistä ei ole mitään tietoa, sillä tuona vuonna suolta ei otettu yhtään näytettä. Oma lukunsa ovat vielä ne lietteet, joita voimakkaan kevättulvan vesimassat kuljettavat ympärysojiin ja metsäojiin ja niitä myöten suoraan vesistöön. Siitäkin oli myös Kuurtosuolta näyttöä (liite 3).
Samanlaisia havaintoja on tehty eri puolilla maata, mikä on johtanut voimakkaaseen kritiikkiin turvetuotannon vesiensuojelusta ja päästöjen mittaustavasta. Sen johdosta korkein hallinto-oikeus velvoitti Pyhännän Isoa Pajusuota koskevassa päätöksessään (1064/2015) toiminnanharjoittajaa ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusta täydentämään tarkkailusuunnitelmaa niin, että tarkkailulla saadaan luotettavasti selville todellinen vesistöön kohdistuva kuormitus tilanteissa, joissa virtaama on poikkeuksellisen suuri. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt päätöksen tarkkailusuunnitelmasta (liite 4), mutta koska siitä on jätetty oikaisuvaatimuksia, se ei ole vielä lainvoimainen. Päätöksen sisällöstä voidaan kuitenkin todeta, että siinä on oikeansuuntaisia ajatuksia, joita kehittämällä ja täsmentämällä on mahdollista päästä nykyistä selvästi luotettavampaan päästömittaukseen. Kallasuon kuormitusarvio ei ole riittävän luotettavalla pohjalla eikä siten oikeuta luvan myöntämiseen.
Hankkeen vesistövaikutuksien aliarviointi on johtanut siihen, että myös vaikutuksia Kiiminkijoen vesistöalueen kalastoon on käsitelty suppeasti ja aliarvioiden. Tämä koskee nimenomaan arvokkaimpia ja virkistyskalastuksen kannalta kiinnostavimpia lohikaloja. Kiiminkijoki on yksi merilohen elvyttämisen, SAP-ohjelman kohdejoista, jossa luonnonpoikasten selviytyminen on jäänyt heikoksi. Lohi- ja meritaimenstrategian taustaselvityksissä se on merkitty vesistöksi, jossa kuitenkin tapahtuu lohikalojen luontaista lisääntymistä. Strategian tavoitetila vuoteen 2020 mennessä edellyttää, että elinvoimaiset lohi- ja meritaimenkannat lisääntyvät Suomen joissa ja niitä palautetaan potentiaalisiin ja rakennettuihin jokiin ja puroihin siten, että kantojen geneettinen monimuotoisuus pitkällä aikavälillä vahvistuu. Monissa joissa, kuten Kiiminkijoessakin, tavoitteen saavuttaminen edellyttää vesien laadun parantamista ja etenkin turvesoilta ja metsäojituksilta karkaavan eloperäisen kiintoaineen vähentämistä.
Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisussa Kalatutkimuksia 191 (Louhi P. & Mäki-Petäys A.), tuodaan esille erityisesti hienojakoisen kiintoaineen haitallisuus mädille ja pienpoikasille, kaksi lainausta tutkimuksen johtopäätöksistä: ”Optimaalisen kutusoraikon koostumuksesta ei ole yhtä käsitystä, vaikkakin hienojakoista kiintoainesta pidetään yleisesti soransisäisen veden virtauksen ja mädin kaasujen vaihdon kannalta erityisen haitallisena (Chapman 1988). Tutkimuksesta riippuen mädin on havaittu säilyvän huonosti sellaisten hienojen sedimenttien kanssa, joiden raekoon ylärajaksi on ilmoitettu 0,9 – 6,5 mm (esim. Shirazi ja Seim 1981, Tappel ja Bjornn 1983, Everest ym. 1987). – – – Kutualueisiin kohdistuneiden suorien perkausvaikutusten lisäksi kutualueiden määrään ja laatuun on vaikuttanut epäsuorasti valuma-alueen maankäyttö kuten rakentaminen, maa- ja metsätalous sekä turvetuotanto. Jokiekosysteemit ovat hierarkisia kokonaisuuksia, jolloin niiden valuma-alueilla tapahtuvat muutokset heijastuvat kauaskantoisesti virran mukana jokiuomaa alaspäin (Frissell ym. 1986, Crisp1989). Yleensä valuma-alueen maankäyttö on lisännyt kiintoaineen, humuksen, raudan, alumiinin, typen ja fosforin huuhtoutumista (Calow ja Petts 1994), minkä seurauksena jokiuoman pohja on liettynyt ja virtausolot ovat muuttuneet. Lohikalojen kutualueiden ja mädin säilyvyyden kannalta erityisen haitallista on ollut kiintoaineen sedimentoituminen talvella ja keväällä sekä kevättulvien happamina aikoina (Laine ja Heikkinen 1991, Laine ym. 2001). Lisäksi veden samentuminen ja rehevöityminen ovat pienentäneet veden happipitoisuutta (Calow ja Petts 1994). Näistä aiheutuneista muutoksista jokieliöyhteisöihin ovat raportoineet muun muassa Ahtiainen (1992) ja Wood ja Armitage (1997, 1999).”
Myös Kiiminkijoella ja Nuorittajoella näitä asioita on tutkittu. Tuloksia on selvitetty julkaisussa ”Turvetuotannon vaikutukset koskikaloihin ja niiden elinympäristöön” (Laine ym 1996). Niissä turvetuotannon kuormituksen on todettu aiheuttavan lohen ja meritaimenen mädin ja poikasten alentunutta säilyvyyttä sekä poikasten heikentynyttä kasvua. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan muun muassa:
• Kesänvanhojen lohien säilyvyys heikkeni kuormituksen kasvun myötä.
• Lohikalojen poikasten kasvu heikkeni. Syyksi epäiltiin ravinnon kokojakaumaan tai saatavuuteen liittyviä tekijöitä, mihin viittasivat erot kalojen mahojen täyteisyydessä ja eräiden suurikokoisten pohjaeläinryhmien osuudessa kalojen ravinnossa.
• Suurikokoisiksi kasvavien vesiperhossukujen toukkien määrät vähenivät yksivuotiaiden lohikalojen poikasten ravinnossa.
• Taimenen mädin säilyvyys heikkeni. Vaikka ero oli tilastollisesti merkittävä vain yhdellä havaintokerralla, se oli kaikilla kerroilla samansuuntainen. Orgaanisen kiintoaineen määrä kosken pohjalla arvioitiin haudontakauden aikaista vedenlaatua merkittävämmäksi mädin ja poikasten säilyvyyteen vaikuttavaksi tekijäksi.
Molemmat tutkimukset painottavat erityisesti hienon orgaanisen kiintoaineen haitallista merkitystä lohikalojen lisääntymiselle. Lukuisat sekä ulkomaiset että kotimaiset tutkimukset vahvistavat, että hienoin orgaaninen eloperäinen kiintoaines on hyvin haitallista lohikalojen lisääntymisen onnistumiselle jo hyvin pieninä, 0,4-1,5 prosentin pitoisuuksina. Hienoin orgaaninen aines tunkeutuu syvimmälle kutusoraikkoon ja aiheuttaa siinä hajotessaan happikatoa, mikä tukehduttaa mädin. Turvetuotannon haitallisuutta lisää se, että alan vesiensuojelurakenteet pidättävät näitä hienoimpia aineksia hyvin heikosti.
Syyskutuisten lohikalojen lisäksi turvevedet estävät myös kevätkutuisen harjuksen lisääntymistä. Niiden kannat ovat romahtaneet viime vuosikymmenien aikana kaikissa Pohjanlahteen laskevissa vesistöissä, joissa aiemmin oli vahva ja hyvin lisääntynyt harjuskanta. Nyt kun lohen meripyynti on saatu järkiperäisiin mittoihin, luonnonlohen lisääntyminen Tornionjoella on voimakkaasti lisääntynyt, mutta turvesoiden kuormittamalla Simojoella lisääntyminen takkuaa, eikä ole vielä päässyt puoleenkaan joen arvioidusta potentiaalista.
Kokemusten valossa näyttää siltä, että turvetuotannon lisääminen ja vaelluskalojen palauttaminen eivät sovi yhteen, vaan niissä vesistöissä, joilla on potentiaalia lohensukuisten kalojen palauttamiseen ja kantojen vahvistumiseen, turvetuotantoa on supistettava voimakkaasti. Tätä vaatimusta tukee myös Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavan turvetuotantoalueiden soiden käyttöä ohjaava suunnittelumääräys: ”Soiden ja turvemaiden käyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että voimassa olevassa Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman toimenpideohjelmassa esitetyt vesien tilaa koskevat tavoitteet saavutetaan.” Kaavaselostuksen sivun 22 ”kartassa olevilla valuma-alueilla, joista Kiiminkijoen vesistö on yksi, turvetuotanto on vaiheistettava voimakkaasti ja vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.”
Uuden suuren turvesuon kuivattaminen ja käyttöönotto on näiden sekä vesienhoidon yleisten tavoitteiden vastaista. Kallasuota koskeva ympäristölupahakemus tulee hylätä.
Mauri Huhtala
varapuheenjohtaja
Merja Ylönen
sihteeri
Liitteet [ei tässä]
Liite 1: Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen . 1. vaihemaakuntakaavan ehdotus, lausunnot ja muistutukset . Yhteenveto ja vastineet . Käsittely: Maakuntahallitus 11.11.2013
Liite 2: Kuurtosuon pintavalutuskentän alaosaa ja kokoojaojaa 26.4.2013 (Mauri Huhtala)
Liite 3: Kuurtosuon eristysojan alaosaa. Rummun jälkeen Hamarijokeen on vain muutamia kymmeniä metrejä. (Mauri Huhtala)
Liite 4: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätös POPELY/2541/2015 Pyhännän Ison Pajusuon turvetuotantoalueen vedenlaadun mittaamisesta luotettavasti ylivirtaamatilanteissa