Lausunto Makkara-aavan tur­peen­ot­to­hank­keen YVA-se­los­tuk­ses­ta

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry
lappi(at)sll.fi

Kuivajoki-yhdistys ry
mauri.huhtala(at)dnainternet.net

15.1.2019

Lapin ELY-keskus
kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi

Viite: Lausuntopyyntö LAPELY/4150/2018

Asia: Lausunto Makkara-aavan turpeenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Ranuan Makkara-aavan turpeenkaivuuhankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman käsittely saatiin päätökseen vuoden 2009 aikana. Tuolloin hankealue kattoi 467 hehtaaria. Vaihtoehtoja oli kolme, jotka erosivat toisistaan vesienkäsittelymenetelmiltään. Arviointiselostuksessa toteuttamisvaihtoehtoja on niinikään kolme. Vesienkäsittely on kaikissa vaihtoehdoissa ympärivuotinen pintavalutus.

Arviointiselostuksen vaihtoehdossa 1 muutokset kohdistuvat 353.3 hehtaarin pinta-alalle, joka otettaisiin vaiheittain kaivuun piiriin (11 lohkoa). VE2:ssa turpeenotto koskisi Makkara-aavan ja Makkaralamminaavan 176.3 hehtaarin aluetta (pohjoisosan kuusi lohkoa L1-L6 ) ja VE3:ssa Joutsenenpesäaavan 177 hehtaarin laajuista aluetta (eteläosan viisi lohkoa L7-L11). Hanke sijoittuu Kuivajoen vesistön valuma-alueelle. Kuivatusvedet johdettaisiin Makkaraojan kautta Kivijokeen ja edelleen Oijärveen ja Kuivajokeen ja lopulta Perämereen.

Hankkeen perusteluna edelleen esitetään tarve avata uusia soita polttoturpeen hankintaan vanhojen käytöstä poistuvien soiden tilalle. Perustelu on vanhentunut. IPCC:n viimeisimmän raportin jälkeen on selvää, että kivihiilen lisäksi myös ilmastovaikutuksiltaan vielä haitallisemman turpeen polton alasajo on aloitettava nopeasti. Selostuksessa esitetty tuotannon loppuminen noin vuonna 2050 on epärealistinen ja suorastaan virheellinenkin jättämällä ottamatta huomioon ilmastopolitiikan vaikutuksia. Poliittiset linjaukset Suomessakin selvästi vahvistavat muutosta myös turpeenpoltosta luopumisesta lähivuosikymmenen aikana. Missään tapauksessa uusia soita ei enää tule avata polttoturpeen hankintaa varten. Käytössä olevien soiden turvevarat riittävät hyvin siirtymäajan tarpeisiin. Mahdollinen muu turpeen hyötykäyttö ja sen tarvitsema pinta-ala ja sijoittuminen on harkittava erikseen.

Ilmastovaikutukset

Hankkeen ilmastovaikutusten arvioinnin päästölaskelmien informaatioarvo on heikko ja harhaanjohtava. Laskelmissa ei ole otettu huomioon voimassaolevien ilmastosopimusten velvoitteita eikä niistä millään tavalla selviä Makkara-aavan polttoturvekäytön päästöjen kokonaisuus.

Rion ilmastokokouksen määritelmän mukaan suot ovat hiilivarastoja. Hiilivarastojen osalta ilmastosopimukselle raportoidaan vain ihmistoiminnan niissä aiheuttamat päästöt. Luonnontilaisten soiden päästöt ja sidonnat kuuluvat luonnon luontaiseen hiilen kiertoon ja sen ilmastovaikutukseen, jonka ansiosta maapallolla vallitsee elämälle välttämätön korkea ja suhteellisen vakaa kasvihuoneilmasto. Tästä johtuen arviointiselostuksessa voidaan hankealueen nykytilan päästöiksi laskea vain metsäojitetun 77 hehtaarin päästöt. Luonnontilainen osa tuottaa turvetta eli kartuttaa hiilinielunsa kautta edelleen hiilen varastoa. Toteuttamisvaihdoissa varasto kuorittaisiin pois ja myös sen karttuminen loppuisi. Jälkikäytöllä varastoa ei pystytä korvaamaan.

Turpeenpolton päästöjä arviointiselostuksessa ei käsitellä lainkaan. Ympäristövaikutusten arviointilain 2 § edellyttää kuitenkin sekä välittömien että välillisten vaikutusten arviointia. Turvesoiden kohdalla merkittävin välillinen ilmastovaikutus aiheutuu turpeen poltosta, joka on vielä moninkertainen turvekenttien ja aumojen päästöihin verrattuna. Suomen kasvihuonekaasuinventaariota tekevä Tilastokeskus laskee maaraporteissaan yhteen kaikki turpeen nostosta ja poltosta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Laskenta perustuu viimeiseen ja IPCC:n hyväksymään tutkimustietoon, joten malli on ainoa oikea myös turvesoiden ympäristövaikutusten päästölaskennassa.

Esimerkiksi vuoden 2016 maaraportissa polttoturpeen kokonaispäästöt ovat hiilidioksidiksi muunnettuna yhteensä noin 8 miljoonaa tonnia. Siitä ¾ on polton ja ¼ turvekenttien ja aumojen päästöä. Tämä on aivan oleellinen tieto arvioitaessa uusien, pääosin ojittamattomien soiden luvittamisen mielekkyyttä aikana, jolloin päästövähennyksiä tulisi tehdä nopeasti ja paljon. Suomessa on jo tehty päätös lopettaa kivihiilen käyttö vuoteen 2030 mennessä. Paljon kivihiiltä runsaspäästöisemmän turpeen polton lopettaminen on vielä kiireellisempää. Tilastokeskuksen laskentamallin avulla tulee laskea myös Makkara-aavan ”elinkaaren” aikaiset kokonaispäästöt. Se on yksinkertaista, sillä turveyhtiöillä on tarkat arviot luvitettavien soiden turvemääristä.

Turvekenttien, aumojen ja turpeenpolton ilmastopäästöt muodostavat kolmanneksen kaikkien muutettujen turvemaiden päästöistä, vaikka niiden osuus ojitetuista turvemaista on vain 1.2 prosenttia. Tätä seikkaa turvesoiden YVA-selvityksissä tulisi erityisesti korostaa, sillä turpeenpolton lopettamisella ja soiden ennallistamisella voitaisiin leikata merkittävä osa turvemaiden käytön noin 24 miljoonan tonnin kokonaispäästöistä. Nollavaihtoehto eli toteuttamatta jättäminen on siten muun muassa ilmastovaikutuksiltaan merkittävästi myönteinen.

Luonnontila

Selostuksessa esitetään GTK:n käyttämä mutta kiistanalainen menetelmä suon luonnontilan määrittämiseksi. GTK:n mukaan Makkara-aavan ja Joutsenenpesäaavan suoaltaina rajatut alueet ovat suurimmaksi osaksi ojitettuja. Makkara-aavan suoaltaan ojitusprosentti on GTK:n ojitusbufferiaineiston perusteella 68 prosenttia ja Joutsenenpesäaavan 75 prosenttia ja suot on määritetty niiden perusteella kuuluviksi luonnontilaluokkaan 2.

Määritelmän mukaan luonnontilaluokan 2 soilla on ojitettuja ja ojittamattomia osia. Osalla suon ojittamatonta alaa on kasvillisuusmuutoksia. Suoveden pinta voi olla hivenen alentunut. Luokkaa määritellessään GTK käyttää hyväkseen yhteenlaskua. Jos suon kokonaispinta-alasta ojitettua on enemmän kuin ojittamatonta, suo todetaan 2-luokan suoksi välittämättä vaikka suolla, kuten nyt Makkara-aavalla, olisi satoja hehtaareja ojittamatonta luonnontilaisen kaltaista suota. Ojitetulle suoalueelle 353.3 hehtaarin ns. tuotantoalueesta sijoittuu noin 22 prosenttia.

GTK:n tapa määritellä luokka on suoluonnon kannalta kohtalokas, sillä uuden ympäristönsuojeluasetuksen 44 §:n 3) kohta määrittelee 2-luokan suot kokonaisuudessaan muuttuneiksi, joihin ei sovelleta ympäristönsuojelulain 13 §:n suojelumomenttia. Suon tilan määrittäminen ja rajaaminen ja niiden vaikutus lain tulkintaan on kiistanalaista. Ensimmäisiä oikeusasteiden päätöksiä vasta odotellaan.

GTK:n tehtävänä on edistää maankamaran ja sen luonnonvarojen käyttöä, joten sitä taustaa vasten sen esitykset ovat ymmärrettävissä, mutta juuri samasta syystä se on esteellinen antamaan määräävää lausuntoa asiassa, joka edellyttää biologista ja ekologista osaamista. GTK:n rajausmalli palvelee ainoastaan turveyhtiöiden etua, sillä niillä on hallinnassaan kymmeniä tuhansia hehtaareita sellaisia soita, joissa on laajoja ojituksia, mutta myös suuria vesitaloutensa säilyttäneitä osia. Makkara-aavalla se on johtanut siihen, että Vapo valmistelee luvanhakua hankkeelle, josta 4/5 tulisi sijaitsemaan suon ojittamattomalla ja luonnontilaisimmalla alueella. Se on täysin kansallisen suostrategian ja siitä johdetun valtioneuvoston periaatepäätöksen hengen vastaista.

Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta linjaa MÄÄRITELMISTÄ JA turvetuotannon suuntaamisesta:

– Suolla tarkoitetaan tässä yhteydessä suokokonaisuutta, joka on suoyhdistymä tai suoyhdistymän sisällä oleva vesitaloudeltaan taikka maisemaltaan erillinen, yhtenäinen kokonaisuus.

GTK:n määritelmä jättää ottamatta huomioon, että Makkara-aavalla on kolme maisemaltaan ja osin vesitaloudeltaankin erillistä, laajaa ja yhtenäistä kokonaisuutta. Periaatepäätöksen määritelmä vie pohjan GTK:n suoluokitukselta.

– Luonnontilaisuusasteikkoa hyödynnetään ensisijaisesti sellaisten soiden ja turvemaiden maankäytön suunnittelussa, jotka on tämän periaatepäätöksen antamisen jälkeen hankittu turvetuotantoon.

Makkara-aavan YVA-ohjelma on aloitettu jo vuonna 2009, joten sen lupakäsittelyssä ei voida käyttää luonnontilaisuusluokitusta.

– Turvetuotanto kohdistetaan luokkien 1 ja 0 soille. Luokan 2 soille voidaan suunnata turvetuotantoa silloin, kun suon yleinen luonnonarvo on seutukunnan ojitusasteen perusteella keskimääräistä alhaisempi, eikä kohteella ole merkittäviä erityisiä luonnonarvoja.

Makkara-aavalla on monipuolisesti merkittäviä erityisiä luonnonarvoja, uhanalaisia ja huomioitavia kasvilajeja sekä luontotyyppejä ja suolinnusto, jonka laji- ja parimäärät edustavat alueen soiden parhaimmistoa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan soiden käyttöä ohjaavassa 1. vaihemaakuntakaavassa vastaavantasoiset lintusuot saivat joko Luo- tai SL-merkinnän. Samansuuntaisesti kehitetään myös vireillä olevaa Rovaniemen – Itä-Lapin maakuntakaavaa. Makkara-aapaa ei ole enää osoitettu turvetuotantoalueeksi, vaan kaavassa on otettu huomioon suostrategian linjaukset. Turvetuotantoon aiotun suon tulisi olla jo valmiiksi ojitettu ja luonnontilaltaan selkeästi muuttunut (Lähde: Rovaniemen – Itä-Lapin maakuntakaavaselostus).

Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että GTK:n suoluokitus on yksiselitteisesti valtioneuvoston periaatepäätöksen vastainen ja rajaus suorastaan absurdi. Epäselvää on, voidaanko luokitusta ylipäätänsä Makkara-aavan kohdalla käyttääkään. Sovellettavaksi maankäytön ohjeeksi ehkä jää hankkeen aloitusvaiheessa voimassa olleet alueidenkäyttötavoitteet: ”Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset.”

Tiedot hankealueen kasvillisuudesta ja suoluontotyypeistä nojaavat pääosin vuonna 1997 tehtyyn asiantuntevaan inventointiin. Tuolloin maastotyöt on tehty 25.-26.6. ja 8.-9.7. Selvityksiä on päivitetty vuonna 2009 ”tarkoituksenaan lähinnä vuoden 1997 kasvillisuusselvityksen tarkentaminen alueen luonnontilaisuuden, muutosten ja uhanalaisten lajien ja suotyyppien

osalta. ” Makkara-aavan selvitysalueen kasvillisuutta tarkasteltiin yhdellä maastokäynnillä 5.9.2009 ja otantaluonteisesti. Kämmekkäesiintymiä paikallistettiin vielä 2.12.2009 maastokäynnillä. Lisäksi on vuonna 2017 laadittu arviointiselostusta varten kämmekkäselvitys, jonka maastotyöt tehtiin 18.-19.8.

Vuoden 2009 selvitykset vahvistavat aiempia tuloksia kasvillisuudesta ja luontotyypeistä ja niiden tilasta. Muutoksia ainakaan heikentyvään suuntaan ei havaittu. Puutteita oli työn tarkkuudessa ja kattavuudessa, mutta päätelmissä ne myönnettiin ja todettiin muun muassa potentiaaliset kämmekkäesiintymät, vaikka niitä ei kartoituksissa havaittukaan. Vuoden 2017 kämmekkäselvitys on heikkolaatuinen. Maastotyö on tehty liian myöhäiseen ajankohtaan ja laiskasti ikäänkuin havaintoja vältellen.

Merkittävä puute on ekologisten vaikutusten arvioimisen tekemättä jättäminen. Vuoden 2017 kasvillisuuskartoitusraportin lopussa todetaan epäasiallisesti, ettei esiintymien tuhoutumisella ole väliä, kun niitä vielä muualta löytyy. Samaa toistetaan varsinaisessa arviointiselostuksessa. Esimerkiksi linnustoltaan suokokonaisuus on arvioitu erittäin merkittäväksi. Jos todetaan, että ”hankealueen lähiseudulla on edelleen monia vaihtoehtoisia soita, joille linnut voivat siirtyä pesimään hankkeen toteutuessa,” nämä vaihtoehtoiset suot olisivat hankkeen vaikutusaluetta ja niiden luonnontila ja reviiritilanne pitäisi selvittää. Todennäköisesti tyhjiä reviirejä ei ole odottamassa. Kahlaajalajiston todettu reviirien väheneminen kertoo omalta osaltaan elinympäristöjen heikentymisestä, jollainen olisi seurausta myös Makkara-aavan turpeenkaivuuhankkeesta.

Ojittamattomalla osalla, johon hankkeen lohkot sijoittuvat, kasvaa muun muassa uhanalaisia kämmeköitä ja rauhoitettua suovalkkua. Luonnonsuojelulain 42 §:n mukaan rauhoitetun kasvin tai sen osan . . . hävittäminen on kielletty. Suovalkun esiintymät ovat estäneet turpeenoton useissa tapauksissa. Lajin merkitystä hankkeelle ei kuitenkaan mainita selostuksessa, koska ”sitä ei ole viimeisimmissä kartoituksissa havaittu.” Myös uhanalaisten kämmeköiden kasvupaikkojen sijoittumisella on olennainen merkitys turpeenottohankkeiden toteuttamiskelpoisuuteen. Lisäksi ainakin lohkolla 6 on luonnontilainen lähde. Sen tuhoaminen on vesilain vastaista. Lähteitä ja tihkupintoja voi olla muitakin, koska monin paikoin on mainintoja pohjavesivaikutuksesta.

Perusasia kyseisenkaltaisessa turpeenottohankkeen vaikutusten arvioinnissa on rajata suoaltaat hydrologisin perustein ja määrittää virtaussuunnat. Makkara-aavan 353 hehtaarin hankealue koostuu selvästi useista erillisistä suoaltaista, joilla on vaihtelevanlainen hydrologia ja erilainen reunaojien vaikutus. Vuoden 1997 inventointiraportista käy ilmi, että paikoin on onnettomasti ojituksin suolle valuneita vesiä ohjattu ojiin. Tilanne on ehkä ennallistumaan jättämisellä tai aktiivisella ennallistamisella korjattavissa. Varsinkin kun on kyse rehevästä suosta, aktiivinen ennallistaminen on edullista sekä monimuotoisuus- että ilmastovaikutuksiltaan. Siinä on jälleen yksi nollavaihtoehdon positiivinen vaikutus.

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirien näkemyksen mukaan jo yksin Makkara-aavan erityiset suoluontoarvot kasvillisuuksineen ja linnustoineen muodostavat ehdottoman luvanmyöntämisesteen Vapon hankkeelle. Sitä korostaa se, että Kivijokivarressa on jo lähes kaksi tuhatta hehtaaria turvetuotannon tuhoamaa suoluontoa.

Turvetuotannon yhteisvaikutukset kivijoen alueella

Väite, että Makkara-aavan kuivatusvesien ”vähäiset” vaikutukset päättyvät Oijärveen on virheellinen. On vahvaa näyttöä siitä, että Kivijoen turvesuot ovat pilanneet Oijärven tilaa ja yhdessä järven alapuolisten turvesoiden kanssa aiheuttaneet pilaantumista ja suuria kalataloudellisia vahinkoja Kuivajoessa.

Hankkeen vesistövaikutusten arvioinnissa on käytetty ominaiskuormituslukuja joiden oikeellisuus on voimakkaasti kiistanalainen. Jo kauan sitten on osoitettu, että turvesoiden päästöhuiput sattuvat ylivirtaamien nousuvaiheessa ja niiden pitoisuudet riippuvat virtaaman nousun voimakkuudesta. Näitä huippuja nykyinen velvoitetarkkailun näytteenotto ei tavoita ja siten ominaiskuormituslukujen käyttö aiheuttaa aina systemaattisen aliarvion päästöistä.

Turvetuotannolla on jo pitkä ja murheellinen historia Kivijoella ja koko Kuivajoen vesistöalueella. Ensimmäiset suot Kivijoella kuivattiin jo 1980-luvun alkuvuosina ja loput pääosin seuraavalla vuosikymmenellä. Yhteensä niitä oli lähes 3000 hehtaaria, joista noin 2/3 sijaitsee Kivijoen alueella ja kolmannes laskee Oijärven alapuolella suoraan Kuivajokeen. Välittömänä seurauksena olivat matalan ja rehevän Oijärven pilaantuminen, jokatalviset happikadot ja niiden seurauksena voimakas sisäinen kuormitus, joka pilasi myös järvestä Kuivajokeen laskevan veden laadun.

Sen seurauksena joen hyvä harjuskanta romahti nopeasti. Kun laajassa kalatalousselvityksessä vielä 1983 Kuivajoen koskihehtaarilta löytyi keskimäärin 1297 harjuksenpoikasta, vuoden 1998 velvoitetarkkailun sähkökalastuspaikoilta niitä löytyi enää 72 kpl. Sen jälkeen Oijärveä on vuodesta 2005 lähtien hoitokalastettu, aluksi yhteiskunnan ja yksityisten varoilla ja vuodesta 2013 lähtien turveyhtiöille määrätyillä velvoitteilla, eikä järvessä ole viime vuosina havaittu voimakkaita happikatoja. Harjuskanta on elossa, mutta sitä tavataan vain Kuivajoen alimmalla kolmanneksella. Samalla alueella elää ja luontaisesti lisääntyy SAP-ohjelmasta jäänyt lohikanta. Molempien lajien lisääntyvän kannan pysähtyminen paikoilleen kielii siitä, että turvesoilla on edelleen karkottava vaikutus lohikaloihin, vaikka sekä Oijärven että Kuivajoen vedenlaatu on vuosituhannen vaihteen jälkeen huomattavasti parantunut. Niitä on tarkoitus parantaa edelleen ja saada joki kelvolliseksi vaelluskalavedeksi, mitä se historiallisesti on ollut. Kuivajoella on parhaillaan vireillä kutupaikkojen kunnostus- ja lisäämishanke ja samalla on tarkoitus selvittää joen kuormituslähteitä.

Perusedellytys joen tilan parantamiselle on se, että Oijärveen tulevaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta leikataan niin paljon, että järven ekologinen tila saavuttaa vesienhoitolain mukaisen tilatavoitteen ja ettei järvi missään olosuhteissa enää joudu sisäisen kuormituksen ja happikatojen kierteeseen. Nykyisin Oijärven ekologinen tila on tyydyttävä ja tilan parantuminen edellyttää ravinnekuormituksen huomattavaa vähentämistä. Oijärvessä kokonaisfosforin vähennystarve on yli 50 prosenttia ja kokonaistypen 10-30 prosenttia. Laajan ja lähes ojittamattoman Makkara-aavan kuivatus ja turpeenkaivuun aloittaminen ovat jyrkässä ristiriidassa sekä vesienhoitolain tilatavoitteen että Kuivajoen vesistön kalatalous- ja virkistyskäyttöarvojen palauttamisen kanssa.

Edellä jo todettiin, että Makkara-aavan suoluontoarvot asettavat esteen turpeennostohankkeen toteuttamiselle. Hankkeen todennäköiset vesistövaikutukset vahvistavat päätelmän.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

Esko Saari
puheenjohtaja

Merja Ylönen
sihteeri

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry

Anna Bagge
toiminnanjohtaja

Kuivajoki-yhdistys ry

Mauri Huhtala
puheenjohtaja