Palautetta kansallisesta CAP27-ohjelman eri­tyis­ta­voit­tei­den tar­vea­na­lyy­sis­tä

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

13.3.2019

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
maaseuturahasto.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Asia: Kansallinen CAP27-ohjelman erityistavoitteiden tarveanalyysi seuraavaa EU:n maatalouden (ja rakennerahastojen) tukikautta 2021-2027 varten

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry kiittää mahdollisuudesta kommentoida kansallisen CAP27-suunnitelman tarveanalyysiluonnosta. Keskitymme palautteessamme erityistavoitteisiin 2.4, 2.5 ja 2.6. Nostamme tarkasteltavaksi joitakin toimintamme kannalta keskeisiä luontoon ja ilmastoon liittyviä seikkoja, jotka osin ja erityisesti koskevat kotimaakuntaamme.

Maatalouden olemassa oleva tilanne on kuvattu kattavasti, uskottavasti ja kaunistelematta. Tosin alueelliset erityispiirteet ja painotukset eivät suunnitelmasta toistaiseksi kovin hyvin erotu. Jonkin verran yleisluonteiset ilmaukset myös johtavat harhaan. Esimerkkinä mainittakoon turvemaiden tila ja hyödyntäminen. Asiakirjan mukaan tarveanalyyseissä tulee kuitenkin kuvata paikallisia olosuhteita ja arvioida millaisia tarpeita yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteisiin kohdistuu. Analyysit ovat osin puutteellisia ja vain osasta erityistavoitteita esitetään toimenpiteitä. Esimerkiksi maatalouden vaikutuksia ilmastoon on kuvattu pitkästi ja analysoitu tarpeita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, mutta toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi epäröidään esittää. Päästövähennysvaatimukset ovat kiristyviä. Jatkotyössä on oltava rohkeutta tehdä selkeitä johtopäätöksiä tarpeellisista muutoksista ja muun muassa tukivarojen uudelleensuuntaamisesta.

2.4. Vaikuttaminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, ja myös kestävä energia

Turvepeltojen määrä on lisääntynyt erityisesti 2000-luvun alkupuolella. Toimintaa jatkavilla ja laajentavilla tiloilla peltomaan saatavuus tai pellon korkea ostohinta on johtanut pellon raivaamiseen joko rehuntuotantoon tai karjan lannan tarkoituksenmukaiseen ja ympäristön kannalta hyväksyttävään sijoittamiseen. Tilojen määrä vähenee, jäljelle jäävät ovat pakotettuja investoimaan ja kasvattamaan tuotantoa. EU-alueella ainakin Suomessa tämä on ollut pelin henki.

Pohjanmaan, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueilla peltoa raivattiin runsaimmin ja muita alueita suurempi osa uudisraivauksesta sijoittui turvemaille (vaihdellen välillä 35-38 % raivatusta pellosta). Suurin pinta-ala raivattiin vuosien 2000 ja 2009 välillä Pohjois-Pohjanmaalla, runsaat 17000 ha (kivennäismaa + eloperäinen maa) http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti150.pdf

Edellä viitatun lähteen kertomaa voi kuvailla kärjekkäämmälläkin tavalla. Mainitun ajanjakson aikana Suomessa turvemaita raivattiin pelloksi runsaat 2000 ha vuosittain ­– eli noin 8 jalkapallokentän laajuinen ala joka päivä.

Luonnonvarakeskuksen uusien skenaariolaskelmien mukaan maataloussektorin kasvihuonepäästöjen vähentäminen on haasteellista käytetyillä oletuksilla. Suurin vaikutus olisi aikaansaatavissa vähentämällä turvemaiden raivausta pelloksi, lisäämällä turvepeltojen kasvipeitteisyyttä ja nostamalla turvemailla pohjaveden pintaa. Karjan lannan käyttäminen biokaasun tuottamiseen auttaisi kasvihuonepäästöjen alentamisessa (https://www.luke.fi/uutiset/selvitys-metsien-hiilinielupotentiaali-kasvaa-mutta-maataloudessa-kasvi-huonekaasupaastojen-vahentaminen-on-haasteellista).

Kommentoijan mielestä Pohjois-Pohjanmaan karjatalousvaltaisimmilla osilla (maakunnan eteläosa) pitäisi tehdä kattava selvitys lantaan sisältyvästä energiapotentiaalista biokaasuksi jalostettuna. Millaisia matkoja ja määriä lantaa voisi kerätä ja kuljettaa kustannustehokkaasti ja ilmastoviisaasti alueellisiin biokaasun prosessointilaitoksiin. Biokaasun tuotanto laitoksissa tehostuu, kun prosessiin lisätään koti- ja suurtalouksien biojätettä ja mahdollisesti elintarvikejalostuksen bioperäisiä sivuvirtoja (esimerkiksi perunan ja juuresten esikäsittely suurtalouksille). Tässä on liittymä maaseudun ja kuntakeskusten biologisten jätteiden käsittelyyn (poislukien saniteettijäte).

Biokaasuprosessoinnin läpi käyneen lannan käyttökelpoisuus peltolannoitteena paranee. Valitusta biokaasun tuotantotavasta riippuen mädätysjäännös voi myös muuttua kiinteämpään muotoon. Tässä saadaan tarkastelupiste edellä kuvattuun uuden pellon raivaamiseen, jotta lanta saadaan luvallisesti jonnekin mahtumaan. Tavoite 2.5.-osan yhteydessä, sivulla 39 käsitellään ravinteiden kierrätystä ja yhteistyötä kotieläintilojen ja viljanviljelytilojen välillä. On jokseenkin irvokasta, jos ensin mainittua edustava raivaa suota lannan levitykseen ja viereisellä ravintokasveja tuottavalla tilalla ostetaan lannoitetta, jonka typpi on kiskottu ilmakehästä suurella määrällä sähköä ja jonka fosfori on peräisin maailman ehtyvistä fosfaattivaroista.

Kuka kehittäisi ”Lantaravinnepörssin”, jossa tarkasteltaisiin ravinnesisältöjä, lannoitusvaikutuksia, kuljetus- ja levityskustannuksia, tuottaja – vastaanottaja -suhteita ja lopulta päädyttäisiin win-win eli yhteisvoitto tilanteeseen.

SWOT-uhkana todetaan: Rahoitusmekanismien jäykkyys vaikeuttaa maatilojen toiminnan laajentamista esimerkiksi energia- tai ilmastopalveluihin. Säälittävää jos tätä mahdollista ongelmaa ei pystytä estämään.

Sivulla 30 todetaan aurinko, tuuli ja maalämpö vähän hyödynnettyinä uusiutuvina energialähteinä maatiloilla ja maaseudulla. Tuuliselle paikalle sijoitettu pientuulivoimala voi olla energiataloudellisesti ja ympäristöllisesti hyvä vaihtoehto hajautettuun energiantuotantoon. Ainakin kannattaisi tehdä asiaa koskevia laskelmia. Teollinen tuulisähkön tuotanto on tulossa kaupalliselle asteelle, joka ei kaipaa syöttötariffia tuekseen. Olisiko aika tukea maaseudun uusiutuvaa energiantuotantoa, aurinkopaneelit, maalämpö ja kukaties pientuulivoimalat. Verkkoon kytkettävät pientuulivoimalat ovat teholtaan luokkaa >2 kW, maston korkeuden ollessa noin 30 metriä (https://www.tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta/pientuulivoima).

2.5. Kestävän kehityksen edistäminen ja luonnonvarojen (kuten vedet, maaperä ja ilma) tehokas hoito

Vesienhoidon suunnittelussa on jo seuraavan hoitokauden 2022-2027 valmistelu aloitettu. Kausi on yhtenevä Cap27-suunnitelman kanssa, joten on syytä myös analysoida, mitkä ovat tämän ainakin toistaiseksi viimeiseksi suunnitellun vesienhoitokauden keskeisimmät kysymykset ja tarpeet vesien vähintään hyvän tilan saavuttamiseksi hoitokauden päätteeksi.

Erityishuomiota tulee kiinnittää Perämereen maakunnan eteläosissa laskeviin vesistöihin. Niiden tila on vain tyydyttävä tai jopa välttävä. Lisäongelmaa aiheutuu rannikolle laskevien vesistöjen valuma-alueilla esiintyvistä happamista sulfaattimaista. Jokivesistöjen tila heijastuu Perämeren rannikkovesiin, jotka ovat niinikään vain tyydyttävässä tilassa.

Tarveanalyysissä todetaan kyllä, että maatalouden vesistöihin aiheuttaman hajakuormituksen hallinta edellyttää laajaa ja monipuolista keinovalikoimaa sekä peltomaalla, lannankäsittelyssä, vesistöjen varsilla että vesistöissä. Vesiensuojelun hidasta edistymistä osaltaan selittää toimenpiteiden vapaaehtoisuus ja suositusluonteisuus. Vesiensuojelun tehostamista vaikeuttaa myös rahoituksen vähyys. Varoja on saatava lisää, mutta tarvetta on myös asiantuntija-avusta käytännön toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Cap27-suunnitelman erityistavoitteet paljolti liittyvät toisiinsa. Kun lannan prosessointi ja ravinteiden kierrätys paranevat, vesiensuojelukin tehostuu jne. Toimenpiteiden suunnittelussa olisikin hyötyä monialaisuudesta ja osaamisen yhdistämisestä kokonaisuuksien hallitsemiseksi. Kovat tavoitteet edellyttävät myös velvoitteiden asettamista pelkästään suosituksiin tyytymisen sijaan. Vähintään ympäristötuilla tulee ohjata mitattaviin ja tavanomaisesta erottuviin ympäristönsuojelutekoihin. Mikäli Cap27-suunnitelma sisältää myös metsätalouden tukijärjestämän kehittämisen, siinä on merkittävä mahdollisuus siirtää painopiste kokonaan ympäristönsuojelun edistämiseen, esimerkiksi kosteikoiden perustamiseen ja muuhun vastaavaan toimintaan sen sijaan, että tuetaan ympäristölle haitallisia maanmuokkauksia.

2.6. Luonnon monimuotoisuuden suojelu, ekosysteemipalvelut sekä luontokohteiden ja maiseman säilyttäminen

Suomen luonnon luontotyyppien ja lajiston uusimmat uhanalaisarviot on vastikään julkaistu. Tiedossa on, että luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ei saada pysäytettyä vuoteen 2020 mennessä. Uhanalaistuminen jatkuu eli suunta on heikkenevä. Se tulee todeta tarveanalyysissä.

Siinä esitetään maatalousympäristön monimuotoisuuden kadon syitä. Kaikkein eniten uhanalaisia on metsälajistossa. Se on syytä mainita, kun metsiensuojeluprosentteja esitetään. Sivulla 42 todetaan, että Suomen metsien pinta-alasta on 9 prosenttia suojeltu. Siitä voidaan esittää monta eri lukua sen mukaan, mikä on metsän suojeluaste ja onko lukuun laskettu sekä metsämaa että kitumaa (jolla puuta kasvaa alle 1 kuutiometri hehtaarilla vuodessa).

Perustellusti voisi todeta, että Suomen metsien pinta-alasta on 6.6 prosenttia suojeltu. Tämä on metsämaan pinta-ala lakisääteisillä suojelualueilla. Lukuun ei sisälly talousmetsien monimuotoisuuden suojelukohteiden metsämaan pinta-alaa (1.1 %). Tämä on suojelutilanne vuodelta 2016 (https://stat.luke.fi/metsien-suojelu). Talousmetsien monimuotoisuuden suojelukohteiden arviointia vaikeuttaa se, että niitä koskeva tieto ei ole julkista (http://www.luontoliitto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/luonnonvarakeskuksen-tuoreet-tilastot-liioittelevat-suojeltujen-metsien-maaraa). Sikäli kuin kyse on yksityismaiden ympäristötukikohteista, suojelu on määräaikaista.

Monimuotoisuuden tilasta johtuvaa varsinaista tarveanalyysiä ei esitetä. Suomi on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimukseen, jonka mukaan Suomen pitäisi suojella muun muassa 17 prosenttia maa-alueistaan. Metsien osalta tavoite on yhä kaukana erityisesti Etelä-Suomessa (https://yle.fi/uutiset/3-9796493). Monimuotoisuuden tilan kohentaminen on vakavasti otettava tarve ja velvoite. Tarveanalyysin on mahdollistettava vaikuttavien toimenpiteiden asettamisen vastaavasti ja tasavertaisesti muiden erityistavoitteiden tapaan.

Siihen on myös polttava syy. Havaittu hyönteisten väheneminen on merkittävä uhka ruuan tuotannolle sekä luonnon monimuotoisuudelle. SWOT-analyysissä todetaan kemikaalien käyttö pölyttäjähyönteisiin kohdistuvana uhkana. Suomessa maaseutuympäristön hyönteisten väheneminen ja kasvilajiston köyhtyminen havaitaan maaseudun lintukannoissa. Ne ovat pienentyneet dramaattisesti 1980-luvun alusta, esimerkiksi peltosirkku 99 prosenttia, räystäspääsky 85 prosenttia, haarapääsky 65 prosenttia, kiuru ja kottarainen 50 prosenttia (https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kestava-kehitys/monet-lintukannat-ovat-romahtaneet-se-vaikuttaa-myos-ihmisten-elamaan).

Kannatettavina toimenpiteinä mainitaan peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys (myönteinen vesistövaikutus), monimuotoisuuskaistat ja nurmien alan lisääminen yksipuolisilla viljanviljelyalueilla. Maataloustukien uudelleensuuntaaminen on yksi toimivista keinoista tilanteen parantamiseksi. Tuottavuuden kasvun vaatimusten vastapainoksi on luotava ja jätettävä laajempia suojavyöhykkeitä elintilaksi monipuoliselle eliölajistolle.

Kommentoijalla on omakohtainen havainto kurki-, hanhi- ja joutsenpeltosopimuksen nojalla tehdyn ruokinta- ja houkutuspellon toimivuudesta. Lumijoen Puhkiavanperällä runsain joukoin ruokailevat joutsenet, kurjet ja merihanhet eivät juuri säiky 50-100 metrin päästä ohittavia lintutarkkailijoita.

Tuotantotapojen muuttumisen myötä avointen ja puoliavointen biotooppien ja luonnonlaidunten pinta-ala on romahtanut ja lajisto köyhtynyt. Kuten todettu, ne vaativat suunnitelmallista,

säännöllistä hoitoa. Kuinka yhdistettäisiin maatilamatkailua ja perinnebiotooppien hoitoa? Kommentoijalla on parin vuosikymmenen kokemus muutamien perinnebiotooppikohteiden ja merenrantojen lintuvesikohteiden niittyjen hoidosta. Yhdistyksemme on todistanut viime vuosina lisääntyvää kiinnostusta tätä työtä kohtaan myös osana kuntouttavaa ja kotouttavaa toimintaa.

Esko Saari
puheenjohtaja