Vesienhoidon keskeiset kysymykset 2028-2033 Oulujoen-Iijoen ve­sien­hoi­toa­lu­eel­la

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ry
kainuu(at)sll.fi

14.6.2024

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Viite: Kuulutus

Asia: Palaute asiakirjasta Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja työohjelma 2028-2033 Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella

Vesienhoidon neljännen kauden keskeisiksi teemoiksi on Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella valittu: 1) valuma-aluelähtöinen vesien ja kuormituksen hallinta muuttuvassa ilmastossa, 2) vesielinympäristöjen paraneminen kunnostuksilla, 3) pohjavesien suojelu ja 4) ohjauskeinojen kehittäminen vesienhoidon toimenpiteiden toteuttamiseksi ja niiden vaikuttavuuden parantamiseksi.

Vesielinympäristöjen kunnostuksiin liittyy olennaisena tehtävänä vaellusesteiden poistaminen virtavesistä. Vaellusesteiden aiheuttama ongelma on tunnistettu ja tunnustettu, mutta siihen tarttuminen nimenomaan vaikuttavasti on ollut toistaiseksi vähäistä. Suomi on myös saanut toimettomuudesta useita huomautuksia EU:n komissiolta. Vesipuitedirektiivin ympäristötavoitteiden toteuttaminen edellyttää kaikkiin voimalaitoksiin erityisesti kalateitä ja niihin ekologista virtaamaa.

Asiakirjassa luetellut toimenpiteet eivät ole edistäneet vesieliöstön vapaata liikkumista patorakentein suljetuissa vesistöissä, kuten Iijoella ja Oulujoella. Iijoella kalatalousviranomaisen hakemus kalatievelvoitteesta joen alaosan voimalaitoksiin on jätetty, mutta asia on jämähtänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Hakemuksen tavoitetta kalatievelvoitteesta voimalaitoksiin ei ole myöskään tuettu muun muassa Iijoen vesistövisiotyössä, jossa mukana on ollut laaja joukko intressitahoja, useimmat niistä edustaen haitankärsijöitä. Voimayhtiöt ovat pystyneet estämään aidot uudistukset, koska ”voimalaitosten ja muiden vesirakenteiden luvat ovat useimmiten pysyviä” eikä yhtiöiden etu ole edistää ekologisesti toimivia ratkaisuja, joiden arvioidaan aiheuttavan taloudellisia menetyksiä. Aikaa ja monen tahon resursseja käytetään näennäisratkaisuihin, kuten teknisiin kalateihin ja erilaisiin hissilaitteisiin, jotka räätälöidään lähinnä lohen siirtämiseksi ylävirran puolelle. Sehän ei millään tavoin vastaa vesipuitedirektiivin vaatimaa vesieliöiden vapaata liikkumista.

Voimakkaasti muutetut Iijoen ja Oulujoen alaosa on luokiteltu tyydyttävään tilaan. Sen muuttaminen potentiaaliseen hyvään tilaan edellyttää vaellusesteiden poistamista. Vaikuttavien ratkaisujen saamiseksi on vaellusyhteyksiä varten tehtävä patorakenteet ohittavia uomia ja taattava niihin riittävä ympäristövirtaama. Vaellusyhteys ohitusuomia pitkin tarjoaa samalla korvaavan lisääntymisalueen ja toimii siten myös kompensaationa. Tulevassa vesienhoitosuunnitelmassa on oltava sitovia tekoja ja määräyksiä, jotta lopultakin saadaan aikaan ekologisesti toimivia tuloksia.

Kalatiesuunnitelmilla Oulujoen suulla olevan Merikosken voimalaitoksen patorakenteiden ohittamiseksi on vihdoin varteenotettava mahdollisuus toteutua. Seuraavaksi ovat vuorossa samat toimenpiteet kaikissa muissakin Oulujoen voimalaitoksissa. Kalatien tai ohitusuoman toimivuus tarkoituksenmukaisella tavalla pitää varmistaa riittävällä ympäristövirtaamalla. Samalla pitää selvittää ja suunnitella joen voimataloudessa käytettävät juoksutukset ja säännöstelykäytännöt niin, että niilläkin tuetaan ohitusuomia vaellusreittinä ja myös kompensoivana lisääntymisalueena. Tarpeellinen säännöstelyyn liittyvä uudistus koko Oulujoelle on lyhytaikaissäädön lieventäminen viikkosäännöstelyksi kesäajaksi, joka on kalanpoikasille tärkeintä aikaa.

Oulujärven ekologiseen ja kemialliseen tilaan tulee kiinnittää erityistä huomioita kuormittavan teollisen toiminnan (kaivostoiminta ja mahdollinen sellulaitos Paltamoon) kasvaessa järven rannoilla ja yläpuolisella vesistöalueella. Muun muassa elohopea- ja sulfaattipäästöt tulee saada kuriin.

Pienten jokien ja purojen kunnostamisen tarve on myös huomattu. Lisää resursseja on saatu muun muassa Helmi-ohjelmasta. Pienillä joilla ja puroilla on iso merkitys luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Mittava tuulivoimarakentaminen pirstoo entisestään elinympäristöjä. Tuulivoima-alueet sijoitetaan asumattomaan maastoon, jonka maankäytössä on tähän asti painottunut metsätalous. Hankealueilla on yleensä vesitalouttaan säilyttäneitä soita ja jokia ja puroja, joiden valuma-alueella aiheutetaan avohakkuumaisilla maaston muokkauksilla, järeillä teiden kunnostuksilla ja uusien rakentamisella sekä kaapeleiden kaivuulla virtausten muutoksia, kuivatuksia ja vesistöjen ylityksiä, vanhojen levennyksiä ja uusien rakentamista. Aurinkoenergian tuotanto on niinikään kasvussa. Aurinkovoimakentilläkin voi olla vesistövaikutuksia, varsinkin jos ne sijoittuvat entisille turpeennostoalueille.

Vireillä olevien hankkeiden vaikutusten arviointimenettelyjen aineistojen perusteella on todettava, että vesistövaikutuksia ei ole varsinkaan aurinkovoimahankkeissa hoksattu olevan olemassakaan. Tuuli- ja aurinkovoiman tuottajien osaamista vesistövaikutuksista ja velvoitteita haitallisten vaikutusten estämisestä pitää lisätä. Asiakirjassa kysytään: mitä erityisesti tulisi huomioida vihreän siirtymän hankkeiden tavoitteiden ja vesienhoidon tavoitteiden yhteensovittamiseksi? Tuulivoimahankkeissa pyritään optimoimaan hankealueen tilankäyttö taloudellisuuden turvaamiseksi. Kasvillisuus- ja luontotyyppikartoitukset keskitetään yhä enemmän etukäteen valikoiduille luontoarvokohteille. Maaston pirstoutumisen haittojen vähentämiseksi tulee jättää isoja yhtenäisiä alueita ilman maanmuokkausta ja rakentamista. Sellaisella alueella saattaa olla esimerkiksi suo tai vesistö, joihin jätetään riittävä etäisyys muun muassa pienilmasto-olosuhteiden säilymiseksi. Voimaloiden määrää ja sijoittumista tulee arvioida paitsi ihmisen talouden, myös luonnon talouden näkökulmasta.

Hidasteeksi virtavesien tilan parantamisessa on nostettu esiin rantavyöhykkeen tilan puutteellinen huomioon ottaminen. Asia koskee erityisesti metsätaloutta, jota käsitellään ensimmäisessä teemassa, jossa pääosin sisältönä on kuormituksen hallinta. Tutkimustiedon riittämättömyys puroluonnon tilasta ja metsätalouden vaikutuksista siihen on ainainen ongelma, mutta sitä on myös sen hidas vaikutus käytäntöön ongelmien korjaamiseksi. Puron varsien käsittelyä ohjataan suosituksilla, joista on monenlaisia tulkintoja. Se voi tarkoittaa epämääräisiä tai väljiä ohjeita. Epäselvää on myös se, miten suositukset vastaavat metsälain kirjauksia. Metsälain 10 §:ssä (20.12.2013/1085) todetaan seuraavaa: Metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että turvataan yleiset edellytykset metsien biologisen monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen säilymiselle. Monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kohteita, jotka erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta selvästi. Näiden kohteiden ominaispiirteitä ovat: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt, joiden ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto. Metsälain asetus: 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja pienvesien lähiympäristöjä voidaan pitää luonnontilaisen kaltaisina, vaikka ihmisen toiminnan vaikutuksesta pienveden veden laatu on huonontunut tai virtaussuhteet ovat muuttuneet. Tulkintasuositukset vaikuttavat olevan lain kanssa ristiriitaisia. Toisaalta niissä todetaan, että valtapuuston ja lisävaltapuuston mittainen vyöhyke on riittävä rajaukseksi. Toisaalta suositellaan rajattavaksi elinympäristön mukaisesti ja ehkä sillekin suojavyöhyke. Valtapuustopituutta käytetään, koska se on helppo mitta. Metsälain tulkintasuositukset on päivitetty vuonna 2022, mutta pienvesien rantametsien suosituksia viimeksi vuonna 2018. Vesistön varsien rantametsien suositukset on korjattava vastaamaan metsälain sisältöä. Tulkintojen kirjavuus vähenee kriteerin selkeällä määrittelyllä.

Metsätalouden kuormituksen vähentämisessä yksi tehokkaimmista keinoista on ennallistaa hukkaojitusalat. Samalla tuetaan suoluonnon elpymistä. Tärkeää on myös, että vesiensuojelurakenteet ovat toimivia eli kuormitusta estäviä. Se ei ole taattua, kun ojitus tai kunnostusojitus ei ole luvanvaraista. Edelleenhän vesienhoitoalueella metsätaloutta harjoitetaan laajasti turvemailla. Vastuuta vesistövaikutuksista ei ole kannettu eikä edelleenkään kanneta riittävästi, kun tavoitteet asetetaan puuntuotannolle. Kunnostusojituksia ei tarvita jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa. Se soveltuu turvemaille, sikäli kuin niillä metsätaloutta edelleen harjoitetaan. Puiden haihduttaminen riittää pitämään pohjaveden pintaa sopivalla korkeudella. Kunnostusojitusten välttämistä edellyttävät myös tutkimustulokset, joiden mukaan niiden aiheuttama kuormitus on tähän asti pahasti aliarvioitu. Ennallistaminen hyödyttää sekä vesien- että luonnon monimuotoisuuden suojelua.

Valuma-aluesuunnittelun edistämisen luulisi olevan mahdollista, koska sekä valtion että yksityismaiden talousmetsien hoitoa harjoittavat useat isot organisaatiot asiantuntijajoukkoineen. Muutoksia saattaa hidastaa niiden sisäänlämpiävyys ja vanhoihin käytäntöihin juuttuminen. Valuma-aluesuunnittelun etenemiseksi pitää monipuolistaa osaajajoukkoa ja yhteistyötä.

Rannikkoalueen keltainen tyydyttävä tila on entisestään laajentunut. Oulun edusta on jopa välttävässä tilassa. Monet Perämereen laskevat joet, varsinkin maakunnan eteläosassa ovat korkeintaan tyydyttävässä tilassa. Valuma-alueelta tuleva kuormitus näkyy rannikkovesissä, mutta tilaan vaikuttavat myös merialueella syntyvä kuormitus, pohjan ruoppaaminen, monenlainen rakentaminen, lähitulevaisuudessa muun muassa merituulivoiman pystyttäminen ja liikenne. Meneillään olevan vesienhoitokauden keskeinen kysymys oli, miten vesienhoitoalueen läntisen osan vesistöjen tilaa saataisiin kohennettua. Ennen kaikkea se, miten valuma-alueelta tulevat ravinteet saadaan kiinni ennen niiden päätymistä vesistöihin. Perämeren rannikkovesien kunnostamisen edistämiseksi on asiakirjan mukaan perustettu suunnitteluryhmä ja varsinainen kunnostusverkosto on tarkoitus käynnistää lähitulevaisuudessa. Verkoston tehtävistä ja rahoituksesta ei ole tietoa, mutta ainakin aikomus tarttua rannikkovesien kunnostamiseen on julkilausuttu.

Vesienhoitoa on paljon tehty erilaisten yhteistyöverkostojen ja niille suunnattujen tukirahojen avulla. Työ vaatii kuitenkin selvästi lisää vaikuttavuutta vesiensuojeluun. Koordinaation tarve on tunnistettu satunnaisuuden ja pistemäisyyden vähentämiseksi. Organisoituminen valuma-aluetasoisen lähestymistavan aikaansaamiseksi tehostaisi kohdentumista ja hankkeiden välistä yhteistyötä.

Tulevalla vesienhoitokaudella 2028-2033 on päästävä eroon joistakin molemmille maakunnille tyypillisistä ikuisuuskysymyksistä, jotta niitä ei tarvitse enää viidennellä kaudella nostaa keskeisiksi kysymyksiksi. Vaellusesteet on poistettu 2033 mennessä, ohitusuomissa on vuoden ympäri ympäristövirtaama ja ne ovat paitsi vaellusreittejä myös lisääntymisalueita ja tuloksettomasti metsäojitetut suot on ennallistettu.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

Esko Saari
puheenjohtaja

Merja Ylönen
vs toiminnanjohtaja

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ry

Vesa Hyyryläinen
puheenjohtaja

Ari Jäntti
sihteeri