Lausunto ehdotuksesta Kymijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta vuosille 2022–2027 koskien vain Pohjois-Savoa
Luonnonsuojelijoille tyytyväisyyttä tuottavat tulkinnat, että vesienhoitosuunnittelun lupaharkinnassa huomioidaan Vesilain luvun 3 § sekä YSL 51§. Täten voidaan turvata vesien tila paremmin. Samoin se meitä miellyttää se, että EU-tuomioistuimen Weser-tuomion (C-461/13) ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia, mikä itse asiassa on mielestämme ihan Vesipuitedirektiivin mukaista.
Kymijoen vesienhoitoalueesta vain Rautalammin reitin pääosat kuuluvat Pohjois-Savoon, mutta osa tästäkin reitistä kuuluu Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon. Osa tämän reitin järvistä on Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajalla kuten reitin keskusjärvi Konnevesi. Muutama rajajärvi Keiteleen kunnan länsirajalta kuuluu Viitasaaren reittiin ja aivan pienet osat Leppäveden-Kynsiveden alueeseen.
Pohjois-Savoon kuuluu myös muutama järvi tai lampi Viitasaaren reitiltä ja Leppäveden-Kynsiveden alueelta. Mutta nämä järvet ja lammet ja niitä yhdistävät purot ovat pieniä ja pääosin metsien ympäröimiä ja ne ovat aivan latvavesiä. Koska myös ihmisvaikutus niihin on ilmeisesti aika marginaalista eikä niitä ole paremmin tutkittu, emme niihin puutu.
Rautalammin reitti on pääosin hyvässä kunnossa, joten siellä on säilynyt alkuperäinen taimenkanta – tosin taimenien lukumäärä on suuresti alentunut. Alue on varsinkin Etelä-Konneveden kansallispuiston ansiosta erittäin arvokas matkailukohde, joka edustaa erinomaisesti järvistä Suomea.
Kalankasvatus on jonkin verran aiheuttanut Rautalammin reitille ongelmia, sillä niistä voi valua ravinteita lähivesiin. Sitä tietoa ajatellen tuntuu aika kummalliselta, jos taulukon 20 mukaan kalankasvatuksen koulutukseen ja neuvontaan uskotaan 8000 € riittävän koko vesienhoitoalueella.
Pohjavesien tilaa voivat paikoin (myös jopa Lintharjun osin suojelualueella) uhata ampumaradat sekä liikenteen polttonesteet ja liukkauden torjunta. Tässä toivoisimme, että ainakaan ammunnan harjoitteluradoilla tai vesilintujen metsästyksessä ei saisi käyttää lyijymetallipitoisia luoteja. Samoin maanteiden suolauksessa ei pitäisi käyttää natriumkloridia.
Rautalammin reitin yläosan maaperä on suurelta osin turvemaata. Alueella karjatalous on edelleen voimakasta. Soita ja metsiä on ojitettu tavoitteina a) lisätä maatalousmaata, b) parantaa metsänkasvua ja c) turpeennostoa varten. Seurauksena ovat vain välttävässä tilassa olevat järvi Korppinen (14:734_1_010_001) ja Murronjoki-Kiertojoki-Savijoki (14_743_001). Nämä molemmat sijaitsevat Pielavedellä. Korppista kuormittaa maatalous. Murronjoki-Kiertojoki-Savijoki alkavat Kiuruveden puolella olevasta Pattosuolta, joka on turpeennostosuo ja tämän alueen metsät ja suot on ojitettu.
Maatalous on raskaasti kuormittanut myös Vuoksen vesistön puolta Ylä-Savossa, mutta tämä raskas toiminta näkyy myös Kymijoen vesistön puolella. Neuvontaan ja tilakäynteihin ja tukiin käytetään rahaa, mutta vesien tilaa tarkastellen näiden toimien teho ei vaikuta hyvältä. Jos ravinteita valuu vesistöihin, näihin ravinteisiin uhratut rahat ovat hukkaan heitettyä rahaa eikä maatalous ole niistä edes hyötynyt. Sitä vastoin haittaa tulee jopa Päijänteen vettä käyttävälle pääkaupunkiseudulle.
Maatalouden kannalta taloudellisesti olisi kannattanut vähentää lannoitemääriä ja jättää vesistöjä vastaan riittävän leveät suojakaistat. Maatalouden taloudellista kannattavuutta ajatellen tilan kannattaisi olla tarkkaan selvillä karjalannan ravinnepitoisuuksista tietäen, että eri lannoite-erien välillä voi olla suuriakin eroja. Liikalannoitus ei ole kenenkään etu. Karjalannan ravinneanalyysien ohella on varmistauduttava laboratorion laadusta. Lannoitesuosituksia on jo alennettu, mutta siitä huolimatta Ylä-Savon vesiin edelleen valuu ravinteita (Räty, M., Järvenranta, K., Saarijärvi, K., Koskiaho, K. & Virkajärvi, P. 2020. Losses of phosphorus, nitrogen, dissolved organic carbon and soil from a small agricultural and forested catchment in east-central Finland. Agric. Ecosyst. Env. 302, 107075 http://doi.org/10.1016/j.agee.2020.10707 ). Valunta on suurinta runsaiden sateiden sattuessa. Tässä on myös pidettä vaari lannoituksen oikea-aikaisuudesta.
Turvetuotanto päästää usein alapuolisiin vesiin ravinteita ja tämä päästö voi kestää pitkiäkin aikoja. Päästö voi olla suurin lumien sulamisen aikaan ja läheskään aina näiden volyymiä ei edes mitata. Pattosuo ja sieltä alkavat monet ja muutenkin tältä valuma-alueelta tulevat hyvin monet suo- ja metsäojat sekä luonnon purot ja edelleen pienet Pielaveteen päätyvä Murronjoki-Kiertojoki-Savijoki ovat valitettava esimerkki erittäin suuresta ravinnekuormasta. Suo-ojat valuttavat ravinteita maasta ja valunnan ravinteet eivät täten ole puiden ja muun kasvillisuuden käytettävissä. Tänä päivänä on havaittu, että ojituksesta voi tulla valuntaa paljon pidempään kuin aikaisemmin vain uskottiin (Finér, L., Lepistö, A., Karlsson, K., Räike, A., Tattari, S., Huttunen, M., Härkönen, L., Joensuu, S., Kortelainen, P., Mattsson, T., Piirainen, S., Sarkkola, S., Sallantaus, T. & Ukonmaanaho, L. 2020. Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. VNTEAS_2020_6%20(1).pdf ).
Ilmiselvästi myös turvetuotannon vesiensuojeluohjeita pitäisi uusia tämän tiedon valossa. On muistettava, että metsälannoituksessa on takavuosina käytetty järkyttävän suuria määriä lannoitteita ja näistä lannoitteista ainakin fosforia saattaa vielä valua vesiin. Lisäksi ainakaan typpeä ei muutenkaan kannata antaa monen vuoden tarpeisiin, sillä typen biogeokemialliset reaktiot muuttavat typen vesiliukoisiksi tai/ja kaasumaisiksi tuotteiksi, josta metsänkasvu ei hyödy. Todennäköisesti pitäisi tutkia tarkemmin monia ojavesiä, jotta riskit tunnettaisiin paremmin ja Vesipuitedirektiivin tavoitteet saavutettaisiin.
Liikenne: Suunnitelma käsittelee liikennettä ja sen ympäristökuormituksen alentamista. Nyt suunnitelmassa keskitytään liukkauden torjuntaan pyrkien alentamaan suolakuormitusta. Tämä on hyvä tavoite, mutta sen varjoon jää toinen ongelma.
Kymijoen vesistöalueella Pohjois-Savossa on monia tierumpuja niin maanteillä kuin rautateilläkin. Osa näistä rummuista on tukkeentunut. Osa on rikkoontunut esimerkiksi liikenteen tai pakkasvaurioiden seurauksena. Osassa tierumpuja ulosvirtauspää on alkuperinkin ollut korkeammalla kuin sisäänvirtauspää. Tällöin mm. vaelluskalat eivät voi esteettä kulkea tässä väylässä kuten valtioneuvoston periaatepäätöksen 8.3.2012 mukaisen niiden pitäisi voida kulkea. Myös viallinen tierumpu voi vaikuttaa siihen, että tielle tai rautatielle nousee vettä ja teiden tai rautateiden rakenne vahingoittuu. Kelirikko on vain tästä näkyvä ongelma. Tällöin tierumpujen kunnossapito on itse tien pitäjänkin etu. Näihin korjauksiin on varattava riittävä määrä rahaa, sillä nyt niihin ei ole varattu ilmeisesti senttiäkään.
Viranomaistyö ja talkootyö
Yhä useammin purokunnostuksia tai rantojen siivouksia tai muita töitä tekevät erilaiset yhdistykset talkootyönä. Ne voivat tyypillisesti saada ELY-keskuksilta avustuksia 50 % ja loppu 50 % on talkootyön osuutta, jolla maksetaan mahdollista soraa, kiviä, mätiä, syvissä puroissa välttämätöntä konetyötä tai työvälineiden ja roskien pois kuljetusta yms. Ostettaessa kiviä, soraa, konetyötä tai kuljetuksia näihin menoihin lisätään vielä ALV:n 24 %. Talkootyön pitää kattaa myös ALV eli nykyisellään todellisen talkootyön osuus on lähes aina selvästi yli 50 %. Olisi kohtuullista, että talkootyöstä ei jouduttaisi maksamaan ALVia tai että avustus-% voisi olla esimerkiksi 80 % tai muuten on riskinä, että pienet yhdistykset eivät pysty tekemään näitä töitä. Pienten yhdistysten asemaa heikentää vielä se, että ne voivat saada rahat vasta jälkikäteen.