Lausunto Iso-Petäjämäen tuu­li­voi­mao­say­leis­kaa­vas­ta 15.3.2024

Kannanotot

Ihmisen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on ajanut monet lajit todelliseen ahdinkoon Suomessa. Iso-Petäjämäen kaavoittaminen tuulipuistoksi tulee hävittämään merkittävän luonnon moninaisuutta ylläpitävän alueen. Lapinlahden kunta voi omalla toiminnallaan vielä muuttaa tätä…

Ihmisen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on ajanut monet lajit todelliseen
ahdinkoon Suomessa. Iso-Petäjämäen kaavoittaminen tuulipuistoksi tulee hävittämään
merkittävän luonnon moninaisuutta ylläpitävän alueen. Lapinlahden kunta voi omalla
toiminnallaan vielä muuttaa tätä kehityssuuntaa, sillä kaavoituksella voidaan merkittävästi
vaikuttaa monimuotoisuuden säilymiseen.

Valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen yhtenä tavoitteena on edistää luonnon
monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden alueiden ja ekologisten yhteyksien säilymistä.
Tämä sama huoli tulee esiin myös Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaiheen
suunnitteluohjeessa jossa todetaan, että luonnon monimuotoisuutta on lisättävä myös
varsinaisten suojelualueiden ulkopuolella. Luonnonsuojelualueita on täydennettävä
maakunnalle tyypillisillä, mutta nykyisin aliedustetuilla luontotyypeillä ja
luontotyyppiyhdistelmillä.

Etelä-Suomen alueella jopa 79 % metsäluontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Tämän
hankkeen maastoselvityksissä alueelta rajattiin 58 arvokasta luontotyyppiä, joista jopa 37
kuuluu monimuotoisuutta turvaaviin kohteisiin. Toteutuessaan hanke pirstoo elinympäristöjä,
mikä vaikuttaa kasvillisuuteen ja elinympäristöihin muuttuneiden pinta- ja pohjavesiolosuhteiden
vuoksi. Puuston raivaus (voimalat, tiet ja voimalinjat) lisää alueen valonsaantia, mikä johtaa
lisääntyneeseen paahteisuuteen, kosteusolosuhteiden muutoksiin ja näin vaikuttaa paikalliseen
lajikoostumukseen.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta alue tulisi säilyttää entisellään. Suomi on sitoutunut
Euroopan Unionin biodiversiteettistrategiaan. Sen tavoitteena on pysäyttää luontokato ja

kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä
(https://ym.fi/eu-n-biodiversiteettistrategia). Tämä kuuluu myös kunnan tehtäviin luonnonsuojelulain 11 §
(9/2023) nojalla.

Konkreettisena tavoitteena on mm. suojelupinta-alan kasvattaminen niin, että 30 prosenttia
EU:n maa-alueista on oikeudellisen suojelun piirissä. Pohjois-Savossa ollaan kaukana tästä
tavoitteesta: vuonna 2019 Pohjois-Savon metsä- ja kitumaasta oli suojelun piirissä tai
rajoitetussa metsätalouskäytössä 4,5 %. Kasvullisesta metsämaasta osuus on vielä tätäkin
pienempi. Kuntatasolla tarkasteltuna Lapinlahden maa-alasta on suojeltu 13,5%.
Iso-Petäjämäen tuulivoimapuiston kaavoittaminen vaikeuttaa merkittävästi EU:n
suojelutavoitteen saavuttamista maakunnassa. On odotettavissa, että EU tulee tulevaisuudessa
velvoittavammin vaatimaan valtiota ja sen alueita pääsemään yhdessä määriteltyihin
tavoitteisiin.

Komissio edellyttää, että jäsenmaat antavat kaksi sitoumusta avaintavoitteisiin liittyen.
Ensimmäinen sitoumus koskee sitä, kuinka jäsenmaat aikovat edistää EU:n yhteisen 30 %
suojelupinta-alatavoitteen ja 10 % tiukan suojelun tavoitteen saavuttamista. Jäljellä olevien
vanhojen ja luonnontilaisten metsien tiukan suojelun tavoite sisältyy tähän kokonaisuuteen.
Toinen sitoumus koskee jäsenmaiden toimia, joilla turvataan luonto- ja lintudirektiivin liitteiden
lajien ja luontotyyppien suojelutaso sekä toimia, joilla suojelutasoa parannetaan 30:llä
prosentilla lajeista ja luontotyypeistä (https://ym.fi/eu-n-biodiversiteettistrategia).

Mielestämme kunnalla olisi nyt oivallinen tilanne laajentaa suojelualuetta Iso-Petäjämäellä
koskemaan muitakin alueita kuin nyt jo suojeltuja alueita. Varsinkin kun YVA-selostuksessa
selkeästi todetaan, että alue on erittäin merkittävä lintujen kannalta ja sieltä löytyy kymmeniä
erilaisia luontotyyppejä ja monimuotoisuutta turvaavia kohteita.
Mikäli hanke toteutuu, tulee kunnan ja toiminnanharjoittajan ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin
haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi mahdollisimman vähäisiksi
(Luonnonsuojelulaki 127 §). Hankkeen haitat luonnolle ovat niin mittavat, että hankkeessa on syytä
ottaa käyttöön ekologinen kompensaatio (Luonnonsuojelulaki 98-107§).

Viite: Iso-Petäjämäen tuulivoimaosayleiskaava 468/2022

15.3.2024

Iisalmen Luonnon Ystäväin Yhdistys ry
Jarmo Yliluoma
puheenjohtaja
Kai Jäderholm
taloudenhoitaja

Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry
Markus Sjöberg
puheenjohtaja
Timo Koskinen
sihteeri

Lintuyhdistys Kuikka, Pohjois-Savo
Eelis Rissanen
puheenjohtaja
Petri Karvonen
sihteeri

Ajankohtaista