Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri

Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Piirin lausunto Merikarvian Korvennevan alueelle sijoittuvaa tuu­li­voi­ma­puis­to­han­ket­ta koskevasta YVA-se­los­tuk­ses­ta

Yleistä Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri suhtautuu myönteisesti uusiutuvan tuulivoimaenergian lisäämiseen maakunnassa. Tällä hetkellä suuren mittakaavan tuulipuistoja rakennetaan kuitenkin kovalla vauhdilla eri puolille maakuntaa. Suuria alueita satakuntalaista metsää ja suota ollaan muuttamassa teollisuusalueiksi. Olemme hyvin huolestuneita toiminnan kokonaisvaikutuksista maakunnan luontoon ja sen monimuotoisuuteen. Myllyjen vaatima laaja soritettu huoltoalue tiestöineen ja voimajohtokäytävineen heikentää merkittävästi luonnon monimuotoisuutta ja virkistyskäyttöarvoja.

Linnut

Pesimälinnustoselvitys on tehty selostuksen kuvailun mukaan kartoituslaskentojen ohjeistusta soveltaen, mutta käytettyä menetelmää ei kuvata ymmärrettävästi. Eteläosan laskennat on suoritettu niin ikään soveltaen kartoituslaskentamenetelmiä, mutta jo ilmoitetut laskenta-ajankohdat paljastavat käyntikertojen määrän olleen riittämättömän.

Selostuksessa kuvataan että sähkönsiirtoreittien pesimälinnustoa ja niille sijoittuvia lintujen elinympäristöjä selvitettiin yleispiirteisemmin kävelemällä suunnitellut voimajohtoalueet läpi luontotyyppikartoitusten yhteydessä ja tekemällä linnustosta yleisiä havaintoja. Ajankohta oli linnustoselvitystä ajatellen liian myöhäinen ja vaikutelmaksi jää että selvitystyö on jäänyt tältä osin tekemättä.

Arviointiselostuksessa kerrotaan että yhdessä lähimpien suunniteltujen tuulivoimapuistojen kanssa hanke muodostaa vähintään 15 kilometriä leveän pohjois-eteläsuuntaisen esteen lintujen luontaista muuttosuuntaa vastaan. Muutontarkkailupiste oli alueen pohjoisosissa ja näkyvyys oli selostuksenkin mukaan kapeasektorinen. Vertailupistettä muuton volyymin arvioimiseksi ei niin ikään ollut järjestetty. Muutontarkkailu ei vastaa riittävällä tasolla kysymykseen alueen kautta kulkevan muuton määrästä tai laadusta.

Lisäksi todetaan että toteutuessaan useat hankkeet lisäävät estevaikutusten voimakkuutta ja muuttolintujen törmäysriskiä tuulivoimaloihin. Selostuksen mukaan yhteisvaikutuksia voi aiheutua myös pesimälajeille, erityisesti suurille ja keskisuurille petolintulajeille ja kanalinnuille.

Satakunnan sääksistä 10 % todetaan pesivän alle 5 km etäisyydellä hankealueelta. Selostuksessa vaikutukset Satakunnan alueen sääksipopulaatioon arvioidaan kohtalaisiksi. Varovaisuusperiaatetta noudattaen vaikutukset voivat kuitenkin olla merkittäviä. Tämä tulee huomioida hankkeesta päätettäessä.

Kaakkureihin kohdistuvat este- ja törmäysvaikutukset voivat olla selostuksen mukaan maakunnallisella tasolla merkittäviä. Selostuksesta ei selviä, mikä on alueen tuntumassa pesivien 9-12 kaakkuriparin osuus maakunnan kaakkuripopulaatiosta. Osuus lienee useita kymmeniä prosentteja ja vaikutukset maakunnan populaatioon voivat olla erittäin huomattavia.

Selostuksen arviota siitä että kaakkureihin ja kalasääskiin kohdistuu vain lieviä tai maakunnallisesti korkeintaan kohtalaisia vaikutuksia ei voi näin ollen pitää hyväksyttävinä.

Liito-orava

Hankealueen pohjoisosissa esiintyviä liito-oravan elinympäristöjä on selostuksen mukaan kartoitettu pesimälinnustolaskentojen yhteydessä. Tällainen yhdistäminen ei ole menetelmällisesti mahdollista jommankumman kartoituksen kärsimättä.

Hankealueen eteläosan liito-oravia on kartoitettu selostuksen mukaan kasvillisuuskartoitusten yhteydessä kesäkuussa, mitä voidaan pitää ajallisesti varsin myöhäisenä luotettavan liito-oravakartoituksen suorittamiseksi.

Natura-alueet

Natura-arvioinnissa suhtaudutaan varsin huolettomasti puiston vaikutuksiin, vaikka hankealue rajoittuu suoraan Mankanevan Natura-alueeseen. Hankkeen ja ympäröivien tuulipuistojen yhteisvaikutuksia Natura-arvoihin tulee tarkastella uudelleen kriittisemmin.

Lopuksi

Länsirannikolla ja sen tuntumassa kulkevat lintujen vakiintuneet muuttoreitit ovat valtakunnallisesti merkittäviä. Nyt tälle alueelle ollaan sijoittamassa useita tuulipuistoja niin Satakunnan kuin Etelä-Pohjanmaankin puolella. Korvennevan tuulivoimapuiston vaikutuksia linnustolle tulisikin tarkastella laajemman alueen kokonaisuutena lukien mukaan erityisesti lähialueelle rakenteilla ja suunnitteilla olevat suuret puistot. Esimerkiksi Korpi-Matin ja Peittoonkorven puiston valmistuminen tulee muuttamaan alueelle ohjautuvaa lintumuuttoa, eikä aiempien selvitysten tulokset ole enää päteviä.

Useiden lähekkäisten hankkeiden luonnonympäristöjä pirstova vaikutus on alueellisesti suuri ja tuulivoiman liian tiheään rakentamiseen on syytä suhtautua varauksellisesti. Nyt näyttää siltä että vaihemaakuntakaavassa osoitettujen, jo sinällään mittavien, aluevarausten lisäksi ollaan rakentamassa näiden väliin jäävät alueet täyteen erillisinä hankkeina.

Tarvetta on sekä puistokohtaiselle vaikutusten seurannalle että useiden puistojen yhteisvaikutusten arvioinneille.

Kari Ylikoski

puheenjohtaja

SLL Satakunnan piiri ry

Markku Suominen

puheenjohtaja

Kankaanpään Seudun Luonnonystävät ry