Piirin lausunto koskien Lounais-Suomen alueellisen metsäohjelman luonnosta

Ajankohtaista 26.10.2015

Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu Lounais-Suomen alueellisen metsäohjelman luonnoksesta seuraavaa.

Visio

Alkuperäisessä luonnoksessa metsäohjelman visio oli muotoiltu seuraavasti: Lounais-Suomen metsät tuottavat kestävästi ja lisääntyvästi puuta, muita ekosysteemipalveluita ja hyvinvointia sekä turvaavat luonnon monimuotoisuuden. Visiota yksipuolistettiin 16.10 kokouksessa jättämällä sana ekosysteemipalveluita pois ja jättämällä kokouksessa kritisoitu sana kestävä avaamatta tai poistamatta visiosta.

Ekosysteemipalveluajattelun tulisi olla koko metsäalan ohjauksen lähtökohtana, joten sen tulee tulla esille jo visiossa. Ekosysteemipalvelun jättämistä pois visiosta perusteltiin yhdessä puheenvuorossa käsitteen vieraudella yleisölle. Ekosysteemipalveluista on kuitenkin keskusteltu populaarijulkisuudessa jo pitkään ja käsite lienee tuttu kaikille hyvän yleissivistyksen omaaville. Ilman ekosysteemipalvelunäkökulmaa metsien tarjoamien eri hyödykkeiden vaihtosuhteiden tarkastelulta ja muiden kuin puuntuotannollisten arvojen huomioimiselta putoaa pohja. Hyvinvoinnin käsite ei korvaa ekosysteemipalvelua, koska se liian usein käsitetään virheellisesti vain taloudelliseksi vauraudeksi. Ekosysteemipalvelun käsite tulee moneen otteeseen vastaan tekstissä, joten sen on syytä olla jo visiossa.

Kestävyyden käsitettä käytetään metsäalalla täysin eri merkityksessä kuin muilla aloilla, eikä käsitteen käyttötapa metsäalan sisäisessä kielenkäytössä ole edes laajalti tiedossa alan ulkopuolella, joten sen käyttö yleisölle suunnatussa viestinnässä on harhaanjohtavaa. Kuten kokouksessa 16.10 ilmeni, kestävyydellä ei tässä yhteydessä viitata kestävän kehityksen teoriaan, vaan puuntuotannon maksimoimisen kannalta suurimpiin mahdollisiin hakkuisiin. Julkisessa keskustelussa ja arkipuheessa kestävyydellä viitataan lähes poikkeuksetta kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan, mistä tässä ei ole kyse. Julkiseen tiedotukseen tarkoitetussa visiointitekstissä ei tulisi käyttää käsitteitä harhaanjohtavalla tavalla.

Monimuotoisuuden käsittäminen visiossa muista arvoista poiketen pelkästään turvattavaksi, ei muiden mainittujen arvojen tavoin lisääntyväksi arvoksi, on virhe. Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on erittäin huono monilla mittareilla mitaten ja huononee nopeasti. 70 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia ja hakkuiden lisääminen kohdistuisi osaksi uhanalaisiin elinympäristöihin. Jopa monien nyt vielä tavallisten metsälajien uhanalaistumista suunniteltujen hakkuumäärien toteutuessa on ennakoitu (Hanski 2015). Turvaamisella tarkoitetaan tässä visiossa tilanteen pitämistä ennallaan eli erittäin huonona. Monimuotoisuuden hupeneminen pitäisi saada pysähtymään ja kääntää uhanalaisten lajien kannankehitys positiiviseen suuntaan.

Strategiset linjaukset

Kohta A: Hakkuille ei tulisi asettaa lainkaan tavoitteita, koska toteutuva hakkuumäärä muodostuu joka tapauksessa markkinoilla, eikä ole tosiasiallisesti manipuloitavissa. Ensinnäkin on kyseenalaista, millä oikeudella suppeasti koostettu viranomaisjohtoinen ryhmä asettaa tavoitteita joka viidennen suomalaisen yksityistaloudessaan tekemille ratkaisuille. Vapaassa markkinataloudessa ja demokratiassa tuotteiden osto ja myynti tapahtuu markkinoilla ilman myyntimääriin kohdistuvaa viranomaisohjausta ja omistaja yksin asettaa omistukselleen tavoitteet. Kokouksessa 16.10 esitetty skenaario hallituksen asettamista pakkohakkuista, mikäli kansallisen metsästrategian hakkuutavoitteet eivät toteudu, on täysin epärealistinen vallitsevassa poliittisessa todellisuudessa.

Kokouksessa 16.10 päätetty hakkuutavoite 6 miljoonaa kuutiota on yli 1,3-kertainen edellisen ohjelmakauden toteutumaan verrattuna. Edellisen kauden toteutuma kuvaa hyvin metsänomistajien metsiensä käytölle asettamia tavoitteita, joten sen pitäisi ohjata alkavan ohjelmakauden tavoitteita, mikäli sellaisia on välttämätöntä asettaa. Tavoitteen asettaminen merkittävästi edellisen kauden toteutumaa suuremmaksi johtaa viranomaistoiminnan resurssien epätarkoituksenmukaiseen käyttöön metsänomistajien eli viranomaisten asiakkaiden näkökulmasta. Vaarana on, että asiakkaiden tärkeämpinä pitämät palvelut aliresursoidaan, jos resursseja käytetään epärealistisen suurten hakkuutavoitteiden propagointiin (= alan kielenkäytössä ”neuvontaan”, ”tiedotukseen” ja ”kannustamiseen”). Aliresursointi on jo nyt mittavaa luontoarvojen kartoituksen, Metso-ohjelmasuojelun ja luonnonhoidon neuvonnan osalta. Viranomaispalveluiden resursointia tulisi ohjata palveluiden kysyntä, ei metsäneuvoston tms. ulkopuolisen tahon näkemys siitä, mitä palveluita asiakas tarvitsee.

Kohta B: Suunnitelmallisuus on hyvä tavoite metsien hoidossa, mutta hoidon tasolle ei ole olemassa yleispäteviä mittareita. Hoitotoimien taso voi määrittyä ainoastaan suhteessa metsänomistajan tavoitekokonaisuuteen, joten tasoa ei voida mitata ulkoa käsin, tuntematta omistajan tavoitekokonaisuutta. Optimaalinen hoitotapa ja -aika kussakin työlajissa määrittyvät sen mukaan, minkälaisia puuntuotannollisia, esteettisiä, työtaloudellisia, metsän rakenteeseen liittyviä tms. tavoitteita omistajalla on. Esimerkiksi 10-vuotiaan OMT-pohjalle perustetun männyntaimikon haltuunsa saaneen omistajan kannalta optimaaliset jatkotoimet voivat olla erilaisia riippuen siitä, haluaako omistaja kasvattaa metsää jaksollisesti männikkönä vai palauttaa metsän luontaisia puulajisuhteita ja rakennetta. ”Hyvän” tai ”huonon” hoidon tason yleispätevä määrittely muista kuin omistajan määrittelemistä kuviokohtaisista tavoitteista käsin johtaa siihen, että metsänomistajiin suhtaudutaan jatkossakin ylhäältä alas –mentaliteetilla, josta karmeana esimerkkinä viimeaikaiset puheet ”passiivisista metsänomistajista”, ”perikuntien ränsistyvistä metsistä” jne. Monitavoitteinen suhde metsään on osa suomalaista metsäkulttuuria ja metsäalan olisi se syytä jo hyväksyä. Hakkuutulot eivät ole sen parempia tai oikeampia metsänomistuksen tavoitteita kuin muutkaan tavoitteet ja metsänomistaja voi kohdistaa erilaisia tavoitteita samoihin metsiin. Keskustelu tavoitteena olevista ”tietoisista päätöksistä” on pohjautunut käsitykseen, että kullakin palstalla tai kuviolla voisi olla vain yksi käyttötapa, ts. sitä tulee joko suojella virallisten ohjelmien puitteissa tai sitten hoitaa maksimaalista puuntuottoa tavoitellen. Tällainen ajattelu on vastakkainen monikäytölle, jota on yleisesti pidetty hyvän metsänhoidon tavoitteena.

Kohta D: Metsäluonnon monimuotoisuutta tulee lisätä parantamalla aktiivisesti uhanalaisten lajien säilymismahdollisuuksia. Turvaaminen tässä yhteydessä tarkoittaa huonon tilanteen säilyttämistä ennallaan tai jopa tilanteen huononemisen jatkumista entiseen tapaan. Monimuotoisuuden lisäämiselle on asetettava selkeät tavoitteet. Esimerkiksi uhanalaisten lajien esiintymistä äärimmäisen pieni osa on tällä hetkellä rajattu siten että metsien käsittely ei niitä pääse heikentämään (Pykälä 2007). Koska luonnon monimuotoisuus on metsien tarjoamista ekosysteemipalveluista vakavimmin uhattuna, tulisi sen lisäämiseen varata ohjelmassa enemmän resursseja kuin puuntuotantoon, johon ei kohdistu minkäänlaisia vakavia uhkia ja joka toimii jo nyt markkinoiden ohjaamana.

Metsäalan kehittämistavoitteet ja toimenpiteet

Kuten edellä todetaan, hakkuutavoitteen asettamisen oikeutus ja mielekkyys on sinällään kyseenalaista. Mikäli tavoite kuitenkin asetetaan, tulisi hakkuutavoitteen olla edellisen kauden toteutumaa vastaava 4,6 miljoonaa kuutiota. Huomiota herättävää on, että luonnoksessa asetetussa 5,8 miljoonan kuution tavoitteessa tavoitellusta 1,2 miljoonan lisäyksestä miljoona kuutiota muodostuu energiapuusta. Energiapuun osuus on 17 % luonnoksen kokonaistavoitteesta. Energiapuun korjuu vahvasti tuettuna kuitenkin heikentää valtion taloustilannetta. Energiapuuhakkuut uhkaavat etenkin Metso-ohjelmaan sopivia kohteita, joiden suojelumahdollisuuksista omistajat käytännössä harvoin saavat tietoa. Suojelu olisi omistajalle yleensä taloudellisesti kannattava vaihtoehto ja säilyttäisi metsäomaisuuden esteettisesti, kulttuurisesti ja toiminnallisesti mieluisana.

Kokouksessa 16.10 Jorma Vierula sanoi, että Metsäkeskukselle ilmoitetuista Metso-ohjelmaan soveltuvista kohteista ilmoitetaan aina omistajalle ja kerrotaan Metso-suojelun mahdollisuudesta. Väite ei pidä paikkaansa. Satakunnan alueella on ilmoitettu Metsäkeskukselle useita Metso 1. -luokan kohteita, joista ei ole luvattu olla yhteydessä maanomistajaan. Metsäkeskuksesta on jopa sanottu, että sieltä ei yhteydenottoja voida tehdä. Metsäkeskuksen taholta on viestitty, ettei resursseja ole edes lakisääteisiin suojelun työtehtäviin, kuten ilmoitettujen liito-oravareviirien maastotarkastuksiin ja rajauksiin. Energiapuu- ja muita hakkuita näissä usein puuston osalta markkina-arvoltaan heikoissa kohteissa kuitenkin voidaan omistajille suositella jopa omistajan pyytämättä ja jopa tilanteissa, joissa hakkuu vain yhteiskunnan merkittävällä tuella voi olla kannattava.

Luonnoksen mukaan Metsätaloudessa on panostettava lisääntyvien hakkuiden ja metsänhoitotöiden aiheuttamien ekologisten haittojen vähentämiseen. Keskeisimmät toimet ovat:

leimikoiden suunnittelijoilla on entistä tarkemmat ja kattavammat tiedot ekologisesti arvokkaista alueista
vesiensuojelu tulee ottaa huomioon entistä paremmin hakkuissa, maanmuokkauksessa ja ojituksessa.

Nämä ovat tärkeitä, mutta eivät missään tapauksessa riittäviä toimia. Avohakkuita ja maanmuokkauksia tulisi vähentää etenkin turvemailla ja siirtyä osassa metsiä erirakenteiskasvatukseen. Vaikka suurin osa metsänomistajista on (Keto-Tokoi 2014) ainakin jossain määrin kiinnostuneita erirakenteiskasvatuksesta, lähtevät luonnoksen tavoitteet olettamasta, että metsänomistajat tulevaisuudessa kasvattavat metsiään vain jaksollisesti. Omistajien kiinnostus kasvatustavan muuttamiseen ei pääse realisoitumaan tilanteessa, jossa omistajille pyytämättä tarjotaan vain voimakkaimmin metsäluontoon vaikuttavia menetelmiä, eikä vaihtoehtoja tarjota kuin erikseen pyydettäessä, jolloin omistajan on hallittava alan asiantuntijadiskurssi saadakseen haluamaansa palvelua. Eri kasvatustavoista ja eri tavoin painotetuista metsäsuunnitelmista olisi kerrottava ja näitä tarjottava asiakaspalvelutilanteessa tasapuolisesti ja neuvojan aloitteesta.

Metsäeliöstön lisääntymisaikaisia hakkuita (huhti-elokuu) tulisi vähentää, erityisesti lisääntymiskauden keskivaiheilla touko-heinäkuussa ja erityisesti turvemailla sekä lehtomaisilla kankailla ja lehdoissa, joissa ei tulisi tehdä kesähakkuita lainkaan. Lehtipuun osuutta metsissä tulisi kasvattaa ja kaikki yli tukkimittaiset lehtipuut jättää elävinä pysyviksi säästöpuiksi. Metsälain 10 § tarkoittamat kohteet tulisi suojata huomattavasti nykyistä paremmin. Tällä hetkellä rajataan vain kohteita, joista omistajan on mahdollista saada ympäristötukea ja näistäkin kohteista vain osa, eikä viranomainen tulkitse lakia, kuten lainsäätäjä on tarkoittanut (Meriluoto & Soininen, 1998; Pykälä 2007).

Tavoitteet ja toimenpiteet

Kohta 1: (Metsien hakkuumahdollisuudet hyödynnetään kestävästi)

Mittaristoon kirjatut hakkuutavoitteet eivät ole hyväksyttäviä, koska ne vaarantavat käytännössä tavoitekokonaisuudet 7-12 (tässä kohdat 7-12). Metsäekologian johtava asiantuntija Suomessa, Ilkka Hanski, on arvioinut, että kansallisen metsästrategian linjaamat hakkuutavoitteet johtaisivat toteutuessaan jopa monien nykyään tavallisten ja elinvoimaisten lajien uhanalaistumiseen.

Hakkuiden edistämiseen tähtäävistä toimenpiteistä seuraavat eivät ole ainakaan nykyisten käytäntöjen valossa asiakaslähtöisiä:

Toimitamme metsänomistajille tiedon metsiensä hakkuumahdollisuuksista
Kannustamme metsänomistajia metsien monipuoliseen hyödyntämiseen tiedotuksella ja kohdennetulla neuvonnalla

Kaiken kohdennetun neuvonnan ja tiedotuksen tulee lähteä asiakkaan itse ilmaisemista tarpeista ja tavoitteista. Yhteiskunnan varoja ei tule vallitsevassa taloustilanteessa eikä muutenkaan käyttää neuvontaan, jota asiakas ei ole pyytänyt. Asiakkaan pyytäessä neuvontaa, on kerrottava neutraalisti eri hakkuutavoista ja painotuksista tasapuolisesti, eikä tarjottava vain luonnon kannalta haitallisinta vaihtoehtoa. Näin asiakkaalle tarjoutuu aito valintatilanne, jossa hän itse on päätöksentekijänä ja vastuunottajana.

Kohta 3: (Ojitettujen suometsien kasvu ylläpidetään kannattavasti ja hakkuumahdollisuudet hyödynnetään)

Suometsien hoidon tavoitteet on ohjelmatavoitteessa asetettu näköalattomasti, omistajien todetuista valinnoista ja ympäristönäkökohdista piittaamatta. Toimenpiteinä mainitaan seuraavat:

Teemme suometsän hoidon edistämisohjelman ja kokeilemme hakkuiden ja ojituksen tehokasta yhteensovittamista
Kehitämme pehmeille maille soveltuvaa puunkorjuukalustoa koneyrittäjien ja luonnonvarakeskuksen yhteistyönä
Jätämme heikkotuottoiset ojitusalueet kunnostusojittamatta tai ennallistamme ne

Suometsien hoidon edistämisohjelma on hukkaan heitettyä rahaa, koska lähtökohtana on omistajalle kallis ja varsinkin suometsissä ympäristöä raskaasti turmeleva avohakkuu-maanmuokkaus-istutus –konsepti. Tällaisen sijasta tulisi kehittää turvemaille erityisen hyvin soveltuvaa erirakenteiskasvatusta, kannustaa siihen ja kehittää myös puunkorjuukalustoa erirakenteiskasvatusta silmällä pitäen. Tämä oletettavasti myös lisäisi suometsien puuston hyödyntämistä, koska nykyisin vallitsevilla menetelmillä moni vastuullinen ja sivistynyt metsänomistaja ei edes halua hakata suometsiään. Ojien kunnostamatta jättämistä ei tule harkita vain heikkotuottoisilla alueilla, vaan kaikenlaisilla turvemailla, jos omistajalla on tämänsuuntaista kiinnostusta. Erityisesti kohteissa, joissa vesitalous on jo luontaisesti palautumassa kohti luonnontilaa, tulisi tukea ojien kunnostamatta jättämistä ja nähdä nämä kohteet ensisijaisesti luonnonhoitokohteina. Kriittisimmin uhanalaisia ovat rehevimmät korpikohteet, joiden kunnostusojittamatta jättämistä tulisi erityisesti tukea.

Suometsien kunnostusojitustavoite 2500 hehtaaria on pienempi kuin viime ohjelmakauden tavoite, mutta se on silti vahvasti ylimitoitettu viime kauden toteutumaan (1900 ha) nähden. Toteutuma kertoo metsänomistajien tavoitteista, eikä tavoite saisi poiketa tästä ainakaan ylöspäin, koska metsänomistajien tavoitteisiin nähden ylimitoitetut tavoitteet johtavat kunnostusojitusten propagoinnin (=”neuvonta”, ”tiedotus”) yliresursointiin, jolloin resursseja jää vähemmän tärkeämpiin kohteisiin. Metsäojitusten kemera-tuki on ns. haitallinen tuki, josta tulisi luopua.

Suot ovat Suomen suurin hiilivaranto. Niihin on sitoutunut noin 5700 miljoonaa tonnia hiiltä. Luonnontilainen suo sitoo hiiltä turpeeseen 150 – 35 kg/ha vuodessa. Ojitettaessa suo muuttuu hiilinielusta hiilen vapauttajaksi turpeen alkaessa hajota. Soiden hiilivaranto on pienentynyt aikavälillä 1950 – 2000 ainakin 70 miljoonaa tonnia, mikä johtuu ojituksista. Ojitukset ovat siis ilmastonmuutoksen vauhdittaja. Ojitettujen suometsien metsän kasvuun sitoutuva hiili ei juuri korjaa tilannetta, koska talousmetsän puustoon sitoutunut hiili vapautuu nopeasti hakkuun jälkeen takaisin ilmakehään. Pitkäaikaisiin puutuotteisiin sitoutuu vain pieni osa korjatusta puusta ja näidenkin tuotteiden elinkaari on lyhyt verrattuna puun ja turpeen luonnossa muodostamiin hiilivarastoihin.

Kohdassa 5. (Puun käyttö lisääntyy ja puuta jalostavien yritysten toimintaedellytykset turvataan) on toimenpiteiksi määritelty luonnoksessa seuraavat:

Kehitämme puumarkkinoita tavoitteina vuosittain ja kuukausittain entistä tasaisempi puun tarjonta ja kysyntä sekä puumarkkinoiden siirtyminen verkkoon
Edistämme puurakentamista erityisesti kerrostaloissa ja julkisessa rakentamisessa
Edistämme puupohjaisten kemian tuotteiden sekä biopolttoaineiden tuotantoa
Kehitämme puunjalostusyritysten toimintaa ja yhteistyöverkostoja
Tuemme metsäteollisuuden toimintaa maakunnallisten toimijoiden yhteistyönä
Tuemme erikoispuun kasvatusta, talteenottoa ja jalostusta

Kuukausittain tasaista puun tarjontaa ei tule tavoitella. Päinvastoin, on kehitettävä ja edistettävä puun varastoinnin ja käytön tekniikoita, jotka mahdollistavat kesäaikaisten hakkuiden vähentämisen ja pyrittävä kohti tilannetta, jossa hakkuita ei tehdä metsäeliöstön lisääntymisaikaan. Ensisijaisesti kesähakkuut on lopetettava turvemailla sekä rehevimmillä metsätyypeillä.

Puun käyttökohteista tulisi edistää ensisijaisesti korkeimman jalostusasteen tuotantoa. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotteet pääsääntöisesti eivät kuulu näihin. Metsäteollisuuden edistäminen yleisellä tasolla ei kuulu viranomaisen toimialaan. Kuutioiden laskemisesta tulisi siirtyä tarkastelemaan korjatun puun tuottamaa nettohyötyä metsänomistajalle, jalostajalle ja verottajalle kuutiota kohden. Näiden suhteen tulisi asettaa määrällisiä tavoitteita. Korjattujen kuutioiden määrä ei ole olennaista. Puun käyttöä esim. kotimaisen huonekaluteollisuuden, käyttöesineiden ja pintamateriaalien valmistukseen tulisi edistää. Vuosikymmeniä jatkunut lehtipuun hävittäminen on aiheuttanut näille tuotannonaloille suoranaista raaka-ainepulaa. Asiantila tulee korjata kannustamalla lehtipuiden kasvatukseen. Erityisesti turvemaille sopii hyvin luontaisesti hyvin uudistuva hieskoivu, jota on suotta vainottu, ilmeisesti taimiteollisuuden ja istutustöitä myyvien tahojen edunvalvonnan seurauksena.

Kohta 6. (Metsänomistus kehittyy aktiivisemmaksi ja kannattavammaksi) on tarpeeton ja vailla oikeutusta. Demokraattisessa kansalaisyhteiskunnassa mikään viranomainen tai viranomaistyötä ohjaava ohjelma tai työryhmä ei voi asettaa tavoitteita yksityisen omaisuuden jakautumisen suhteen tai ottaa asiaan minkäänlaista kantaa. Puheet ”passiivisista metsänomistajista” jne. ovat metsänomistajia loukkaavia ja heidän suvereniteettiaan murentavia. Omistaja itse päättää, minkä kokoinen metsäomaisuus hänelle sopii ja miten hän haluaa sitä käyttää. Metsäomaisuuden jakautumista ohjaaviin toimenpiteisiin ei tule käyttää veronmaksajien varoja. Millään ulkopuolisella taholla ei ole oikeutta määritellä metsänomistajaa ”aktiiviseksi”, ”passiiviseksi” tms.

Metsä tuottaa aina erilaisia ekosysteemipalveluita, joista useimmat ovat vaihtosuhteisia puuntuotannon kanssa. Mikäli metsää ei hakata, se tuottaa vastaavasti enemmän virkistys- ja luontoarvoja. Nämä ovat yhtä tärkeitä kuin taloudelliset arvot. Metsäalan äärimmäisessä ideologisessa puhetavassa ”rämettyvät perikuntien metsät” eivät mene millään lailla hukkaan, vaikka omistajat eivät tekisi viranomaisten tietoon päätyviä päätöksiä niiden käytöstä. Ne tuottavat joka tapauksessa aina jotain ekosysteemipalveluita. Julkishyödykkeiden tuotanto ei voi nykyisessä rahoitustilanteessa perustua pelkästään julkisrahoitteisiin suojelu- ja virkistysalueisiin, koska tällöin näiden jo nyt heikko taso romahtaisi. Luonto- ja virkistysarvoja on säilytettävä myös talousmetsissä ja kustannustehokkaimmin tämä tapahtuu, kun omistaja jättää hakkuumahdollisuuksia käyttämättä ilman yhteiskunnan rahoitusta. Tällaista asennoitumista tulisi pikemmin arvostaa kuin pitää ongelmana.

Kohta 7. (Tietoisuus metsäekosysteemipalveluista ja metsien hyvinvointivaikutuksista lisääntyy ja niitä hyödynnetään aiempaa enemmän) on tärkeä ja vaatisi huomattavasti enemmän lihaa luiden päälle. Kuten puheet ”passiivisista omistajista” ja näiden ”rämettyvistä metsistä” osoittavat, ekosysteemipalveluiden ideaa (esim. Hiedanpää, Suvantola & Naskali) ei ole syvällisesti ymmärretty metsäalalla.

Valitut mittarit ovat näennäisiä. Kansallispuistojen ja retkeilijöiden kävijämäärät eivät kerro talousmetsien ekosysteemipalveluista mitään, eivät myöskään pienriistan metsästyspäivät yleisellä tasolla. Metsästystä harrastaa vain 7 % väestöstä ja se on mahdollista vain maanomistajille tai metsästysoikeuden vuokraajille, joten se ei sovellu julkishyödykkeen mittaamiseen. Metsien virkistysarvot ovat julkishyödyke. Alkuperäisen pienriistan esiintyvyys toki itsessään kertoo virkistysarvoista metsästyksen osalta, joten riistakolmiolaskentojen tulokset esim. metsäjäniksen ja metsäkanalintujen osalta olisivat hyvä osamittari, mutta ei keskeinen eikä ainoa. Retkeily retkeilyalueilla ja kansallispuistoissa puolestaan on erilliskäyttöä, eikä mittaa metsien virkistysarvoja laajasti. Se, että viranomaisen tehtäviin kuuluu virkistysalueiden käyttöasteen seuranta, ei ole peruste käyttää näin saatua tietoa mittamaan asioita, joiden mittariksi se ei sovellu.

Hyvinvointipolut ovat suomalaiselle metsäkulttuurille vierasta hömppää. Mitään pahaa polkuesityksissä ei sinänsä ole, päinvastoin, mutta täysin marginaalisena ilmiönä ne eivät missään tapauksessa sovellu metsien aineettomien hyvinvointipalvelujen mittariksi. Olennaista hyvinvointivaikutusten mittaamisessa on ihmisten arkisen metsäisen ympäristön koettu laatu ja paikkasuhteiden jatkuvuus. Lukuisin tutkimuksin on todistettu, että ihmiset haluavat virkistäytyä varttuneissa ja vanhoissa metsissä, joissa on erirakenteisuutta ja sekapuustoja. Erityisen kiinnostaviksi koetaan luonnontilaisuuden tuntu, harvinaiset lajit ja ympäristön pienipiirteinen vaihtelu, kuten purot ja kosteikot. Eniten virkistyskäyttöä haittaaviksi koetaan puuston liian nuori ikä (taimikot), ennakkoraivaus- ja hakkuujätteet, maanmuokkaukset sekä avohakkuut. 69 % suomalaisista ei hyväksy avohakkuita ja vain kolmannes hyväksyy metsäojitukset (Valkeapää ym. 2009). Mittariston tulee mitata koettuja laatutekijöitä kaikissa talousmetsissä. Mikäli soveltuvia tutkimusmetodeja ei vielä ole käytössä, niitä tulee kehittää. Tutkimustulosten pohjalta hyvä mittari olisi esim. erirakenteisina kasvatettujen talousmetsien määrä. Aluksi voisi asettaa erirakenteisina kasvatettujen metsien tavoitemääräksi varovaisesti 5 % metsäalasta ja seurata virkistys- ja luontoarvojen kehittymistä näissä metsissä sekä erirakenteishakkuun valinneiden metsänomistajien tyytyväisyyttä puukauppoihin ja hakkuujälkeen. Jos kokemukset ovat myönteisiä verrattuna jaksollisen kasvatuksen hakkuisiin, voidaan tavoitetta seuraavalla ohjelmakaudella nostaa.

Tärkeä mittari olisi marjasatojen säilyminen metsien käsittelyssä. Mustikka on keskeinen arvokasvi sekä ekosysteemissä että virkistyskäytön kannalta, joten kyse on eri tavoitteita läpileikkaavasta mittarista. Avohakkuussa mustikkakasvusto tuhoutuu ja kestää vuosikymmeniä, ennen kuin se palautuu ennalleen. Mustikan peittävyys on vähentynyt huomattavasti ja vähenee edelleen. Nykyinen peittävyys on vain 30–50 % 1950-luvun tilanteeseen verrattuna. (Reinikainen ym. 2001). Tämä kehityskulku olisi saatava kääntymään. Hyviä mustikkasatoja tuottavissa metsissä tulisi suosia erirakenteiskasvatusta, josta mustikka ilmeisesti hyötyy. Virkistyskäytön kannalta olennaisinta on hyviä marjasatoja tuottavien metsien jakautuminen tasaisesti siten, että ihmisillä on mahdollisuus marjastukseen lähellä kotiaan. Tämä edellyttäisi muutoksia metsien käsittelyssä. Puolukka kestää avohakkuita mustikkaa paremmin, mutta senkin peittävyys on vähentynyt huomattavasti avohakkuiden ja erityisesti maanmuokkauksen seurauksena. Hyviä puolukkasatoja tuottavat männiköt tulisi uudistaa luontaisesti. Marjasatoja on esitetty huonoksi mittariksi, koska niiden mittaaminen on vaikeaa. Metsäkasvien peittävyyttä on kuitenkin tutkittu (Reinikainen ym. 2001), joten tutkimusmetodeja on olemassa. Jos tarkastellaan asiaa vain virkistyskäytön kannalta ja jätetään monimuotoisuusnäkökulma pois, voidaan valita humanistiset mittaamismetodit luonnontieteellisten sijaan. Kuinka suuri osa ihmisistä kokee voivansa marjastaa mielestään riittävän lähellä kotiaan tuntematta huolta marjametsiensä menettämisestä, on tällöin olennainen kysymys.

Tavoitepaletissa kaksi ensimmäistä kohtaa ovat sinänsä hyviä:

Tiedotamme ekosysteemipalveluiden ja metsien hyvinvointivaikutusten merkityksestä
Käynnistämme kehittämishankkeita ekosysteemipalveluiden tuottamisen edistämiseksi

Näiden toteuttaminen hedelmällisellä tavalla edellyttäisi kuitenkin ensin ekosysteemipalvelun käsitteen syvällistä ymmärtämistä ja sen myöntämistä, että 1) puuntuotanto on keskeisille julkishyödykkeiden tuotannolle vaihtosuhteinen ja 2) julkishyödykkeiden tuotanto on yhtä tärkeää kuin markkinahyödykkeiden tuotanto. Mikäli näin ei tapahdu, jäävät hankkeet ja tiedotus pinnalliselle tasolle, eikä tuloksia synny. Ei-markkinahintaisten julkishyödykkeiden (virkistys- ja luontoarvot) tuotannolle tulisi kehittää toimivat julkisrahoitteiset markkinat. Tätä on kokeiltu useissa eri maissa hyvin tuloksin (Hiedanpää ym. 2010). Metso-ohjelma oli hyvä alku tälle luontoarvojen osalta, mutta tavoitteisiin ei ole päästy rahoituksen tyrehtymisen ja virkakoneiston kankeuden sekä ehkä myös osin asenteellisten ongelmien takia. Virkistysarvoille ei vastaavia markkinoita ole edes yritetty kehittää. Metsänomistajan näkökulmasta puuntuotannon ja julkishyödykkeiden tuotannon tulisi kilpailla tasavertaisina vaihtoehtoina ja omistajan olisi voitava myös yhdistää näitä tavoitteita samoilla kuvioilla siten, että puuntuotannon alenemaa kompensoitaisiin tuotettujen julkishyödykkeiden arvon mukaan.

Tärkeää olisi siirtyä voimakkaiden, julkishyödykkeiden tuotantoa heikentävien ja sosiaalisesti kestämättömien (heikosti hyväksyttyjen) toimenpiteiden rahoittamisesta hyväksyttyjen ja julkishyödykkeiden tuotantoa säilyttävien puuntuotantomenetelmien tukemiseen kompensoimalla hakkuutulojen alenemaa julkishyödykkeitä tuottavalle metsänomistajalle. Tämä vaatisi koko kemera-järjestelmän uusimista. Metsänomistajan omaa taloutta ja omaisuuden arvoa kasvattavia toimenpiteitä ei tulisi tukea lainkaan julkisin varoin, koska ne ovat muutenkin omistajalle kannattavia. Tienhoito, taimikonhoito ja ojien kunnostus ovat normaaleja metsätalouden investointeja, joiden kulut tulee kattaa ja on mahdollista kattaa puun myyntituloilla, ei veronmaksajien rahoilla. Markkinahintaisten hyödykkeiden tuotannon kannattavuuden tulee syntyä markkinoilla. Sen sijaan olisi tuettava markkinahinnattomien ekosysteemipalveluiden tuotantoa. Tästä tilanteesta ollaan vielä kaukana. Metsäohjelmassa muutosta tulisi vauhdittaa luopumalla kaikkein haitallisimmista tuista (kunnostusojitusten tuki) ja käyttämällä julkishyödykkeiden tuotantoon saatavilla olevat rahat täysimääräisesti.

Kohta 8: (Metsäekosysteemipalveluiden tuottamisesta syntyy lisätuloa metsänomistajille ja maaseutuyrityksille)

Mittariston tavoitteet ovat varsin vaatimattomat. Luontomatkailulle olisi huomattavasti suurempi potentiaali, mikäli talousmetsien käsittelyä muutettaisiin luontomatkailun tarpeisiin paremmin soveltuvaksi. Palvelusektori on Suomen tärkein työllistäjä. Aineettomiin palveluihin perustuvaa metsien hyödyntämistä ei kerta kaikkiaan ole enää varaa jättää entiseen tapaan kehittämättä ja metsien käytön kokonaisuuden marginaaliin. Matkailijat hakevat Suomesta erämaisuutta, koskematonta luontoa ja omaleimaista lajistoa. Näitä on voitava tarjota muuallakin kuin valtion mailla Kainuussa ja Lapissa, jotka ovat eurooppalaisen matkailijan näkökulmasta aivan eri etäisyydellä kuin Etelä- ja Länsi-Suomen rintamaat. Pelkkään savupiipputeollisuuteen nojaavat visiot eivät edusta tätä päivää.

Kohdan tavoitteet ovat sinänsä hyvä, mutta vaatisivat lihaa luiden päälle:

Edistämme luonto- ja metsästysmatkailua, keruutuotteiden talteenottoa ja kauppaa, maisema- ja virkistysarvokauppaa ja metsien luomusertifiointia
Edistämme ekosysteemipalveluita tuottavien yritysten verkostoitumista ja sopimista metsien käytöstä
Käynnistämme kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on ekosysteemipalveluista saatavien tulojen kasvattaminen

Kuinka paljon luonto- ja metsästysmatkailun liikevaihtoa aiotaan vähintään kasvattaa? Kuinka paljon keruutuotteiden kauppaa aiotaan vähintään lisätä? Kuinka paljon talousmetsiä halutaan vähintään saada luontomatkailua tukevan sopimisen piiriin? Kuinka paljon metsänomistajien tuloja aineettomista ekosysteemipalveluista halutaan vähintään lisätä? Ohjelmaan on kirjattava kunnianhimoiset euro- ja hehtaarimääräiset tavoitteet. Muutoin kohta tulee jäämään kosmeettiseksi, eikä se saa tarvitsemaansa resursointia.

Otsikon rajaus maaseutuyrityksiin on tarpeeton. On aivan sama, sijaitsevatko metsien ekosysteemipalveluista hyötyvät yritykset maa- vai kaupunkiseudulla, kunhan yrityksiä syntyy ja niiden liikevaihto ja työllistävyys kasvaa.

Kohta 9. (Riistan elinolosuhteet otetaan aiempaa paremmin huomioon metsätaloudessa) on tärkeä. Valitut toimenpiteet ovat hyviä, mutta kaipaavat edellisen kohdan tapaan määrällistä täsmennystä. Riistapainotteisten metsäsuunnitelmien määrälle tulee asettaa vähimmäistavoitteet, esim. vähintään 8 % kaikista myydyistä suunnitelmista. Mainittujen riistaelinympäristöjen (riistatiheiköt, reunavyöhykkeet ja ennallistuvat suoympäristöt) säilymistä tulee seurata ja näiden säilymiselle asettaa kunnianhimoiset määrälliset tavoitteet.

Kohta 10: (Talousmetsien monimuotoisuus säilyy). Mittarit ovat sinänsä hyviä, mutta tavoitteet liian vaatimattomia. Muun lehtipuun määrä voisi olla suurempi, samoin kulotusten määrä. 10 hehtaarin kulotustavoite kahden maakunnan alueella on lähinnä vitsi. Kaikki luonnonhoitoon saatavilla olevat varat on käytettävä ja tavoiteltava suurinta mahdollista pottia. Kulotus tulisi nähdä tavanomaisena taimettumista edistävänä toimenpiteenä VT-männiköiden uudistamisen yhteydessä, ei erityisenä ”luonnonhoitona”.

Valitut toimenpiteet ovat hyviä, mutta konkretia puuttuu jälleen. Mitä pitää sisällään esimerkiksi toimenpide Hyödynnämme aluekehitys- ja valtakunnallisten hankkeiden mahdollisuudet? Luonnonhoitoon koulutettavien henkilöiden määrälle on asetettava tavoitteet. Toimenpidelistaan on lisättävä luontokartoitukset monimuotoisuuspiirteiltään lupaavissa talousmetsissä. Kartoituksissa on käytettävä koulutettuja luontokartoittajia.

Monimuotoisuutta olisi mahdollista edistää esimerkiksi panostamalla parinkymmenen asiantuntijoiden valitseman, luontoarvoja indikoivan, talousmetsissä esiintyvän uhanalaisen, silmälläpidettävän tai taantuneen metsälajin huolellisiin inventointeihin, seurata lajien kannankehitystä tiiviisti ja laatia ohjeet lajien esiintymisalueiden metsien käsittelyyn siten, että lajien esiintymät eivät vaarannu.

Luonnon monimuotoisuutta edistävien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä luontoharrastajien ja ympäristöjärjestöjen kanssa, ei kuitenkaan niin, että viranomaisen tehtäviä sälytetään vapaaehtoistyönä tehtäväksi.

Kohta 11: (Suojellun metsän osuutta lisätään vapaaehtoisin keinoin ja metsälain 10 §:n arvokkaiden elinympäristöjen määrä metsäkeskuksen tietokannassa kasvaa): Otsikon tavoitteet ovat erittäin tärkeitä jo senkin takia, että juuri näissä kohdin on aikaisemmin epäonnistuttu pahiten.

Suojellun metsän määrää on edelleen tarpeen lisätä vapaaehtoisin keinoin laajemmilla yhtenäisillä alueilla viihtyvien ja lahopuuta suosivien lajien turvaamiseksi. Luontokohteiden kattavuutta on tarpeen lisätä metsäkeskuksen tietokannassa, josta ne välittyvät metsänomistajille ja toimijoille.

Tavoite on tärkeä ja sitä olisi syytä ohjelmassa avata ja täsmentää vielä tarkemmin. Tällä hetkellä edes kaikkia lakisääteisesti suojeltavia kohteita tai Suomen kansainvälisten vastuulajien elinympäristöjä koskevat paikkatiedot eivät välity kunnolla metsäkeskuksen tietokantoihin, vaikka niistä metsäkeskukselle ilmoitettaisiin, puhumattakaan, että ne välittyisivät metsänomistajille tai hakkuusuunnitelmiin. Resurssipula tällä alalla on huutava. Lahopuu ei ole ainoa metsälajiston monimuotoisuuden edellytys. Monet lajit tarvitsevat myös maanmuokkauksilta ja voimakkailta harvennushakkuilta säästyneitä kohteita, joissa on pitkäaikainen metsäjatkumo, vaikka puusto ei täysin luonnontilainen olisikaan. Maanmuokkauksilta säästyneiden kohteiden säästäminen jatkossakin avohakkuilta ja keinolliselta uudistamiselta olisi tärkeä tavoite.

Valittu mittaristo on epätarkka. Valtaosa suojellusta pinta-alasta on kitumaata. Valittu 4 % pinta-alatavoite metsä- ja kitumaalla yhteensä ei edistä metsäluonnon suojelua käytännössä. Metsämaan (CT ja sitä rehevämmät metsät sekä puuntuotoltaan vastaavat korvet) suojeluosuus tulisi laskea erikseen ja tämän luvun tavoitetason tulisi olla 4 %. Metsälain 10 § tarkoittamien kohteiden pinta-alalle on asetettava selkeä tavoite, esim. 2 % metsäalasta (kitumaat pois lukien). Tällä hetkellä näiden kohteiden tuleminen suojelun piiriin ja säilymisen seuranta on sattumanvaraista. Kohteiden säilymistä kuvaavat luvut on laskettu vain muutaman kohteen otannasta. Kohteiden tunnistamisessa ja rajaamisessa on suuria puutteita. Huomiota tulisi kiinnittää myös 10 § tarkoittamia kohteita ympäröivien alueiden käsittelyyn. Näillä erirakenteiskasvatus olisi paras vaihtoehto kohteiden ominaispiirteiden säilymistä ajatellen. (Selonen 2014.)

Vapaaehtoisuus ja neuvotteluteitse suojeleminen ovat sinänsä hyviä tavoitteita. Itseisarvo vapaaehtoisuus ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa ole. Esimerkiksi Suomen kansainvälisten vastuulajien elinympäristöjen suojelu ei voi perustua viime kädessä pelkkään maanomistajien vapaaehtoisuuteen.

Toimenpiteet

Hyödynnämme METSO-ohjelman tarjoamat resurssit täysimääräisesti
Täydennämme metsälain 10 §:n arvokkaiden elinympäristöjen, luonnonsuojelulain ja uhanalaistietoja kaavojen ja muiden luontoselvitysten avulla

Nämä toimenpiteet ovat tärkeitä ja niitä on tarkennettava. Viime kauden lähes olemattomat Metso-sopimusvälityksen tavoitteet ja vielä surkeampi toteutuma on korjattava. Jokainen Metso-ohjelman kriteerit täyttävästä kohteesta Metsäkeskukselle mistä tahansa tuleva tieto on tarkastettava maastossa ja mikäli kohde todetaan Metsoon soveltuvaksi, on metsän omistajalle kerrottava mahdollisuudesta ansaita rahaa suojelulla. Kaikki mahdollisia kohteita koskevat vihjeet on kirjattava Metsäkeskuksen tietokantaan, jotta jatkotoimenpiteiden toteutuminen on kontrolloitavissa. Tällä hetkellä tilanne on se, että tietoja ei kirjata mihinkään, eikä omistajia informoida.

Luontoarvokohteista tuotettavan inventointitiedon määrälle on asetettava kunnianhimoiset määrälliset tavoitteet. Kaikki keneltä tahansa tulevat ilmoitukset inventoinnin arvoisesta kohteesta on kirjattava ylös, kohde tarkastettava maastokäynnillä ja otettava inventoitavien listalle. Toimenpiteet on kirjattava siten, että inventointien eteneminen on kansalaisten kontrolloitavissa. Kohteiden ilmoittamiseen on avattava julkinen nettitietokanta ja lisäksi hyödynnettävä jo olemassa olevia julkisia ja ei-julkisia tietokantoja.

Kohta 12: (Metsätalouden vesistökuormitus vähenee)

Metsätalouden vesistökuormitusta on syytä tehostaa hakkuumäärien kasvaessa. Vesiensuojelu tehdään pääsääntöisesti kunnostusojitusten ja hakkuiden yhteydessä. Muuttuvat metsänkäsittelymenetelmät avaavat uusia mahdollisuuksia vesistövaikutusten vähentämiseen herkillä alueilla. Vesiensuojelu palvelee usein myös muuta monimuotoisuutta.

Tavoitekokonaisuus on tärkeä. Kuvauksen ensimmäinen lause (Metsätalouden vesistökuormitusta on syytä tehostaa hakkuumäärien kasvaessa.) lienee lapsus. Tässä on tarkoitettu ilmeisesti vesistökuormituksella vesiensuojelua? Erityisen tärkeä on lause Muuttuvat metsänkäsittelymenetelmät avaavat uusia mahdollisuuksia vesistövaikutusten vähentämiseen herkillä alueilla. Tämän tulisi näkyä mittaristossa ja tavoitteissa määrällisinä erirakenteiskasvatusta ja kunnostusojitusten pois jättämistä koskevina tavoitteina.

Läpileikkaavat toimenpiteet

A. Metsänomistajan saatavilla on Metsään.fi:n kautta ajantasaiset metsävaratiedot sekä luonto- ja kaavoitustiedot
1. a.Tavoite 95 % pinta-alasta Metsään.fi:ssä vuonna 2020 (nyt 70 %)
2. b.Luonto- ja kaavatiedot ovat näkyvissä ja vaikuttavat metsänkäsittelyehdotuksiin Metsään.fi:ssä
3. c. Metsänomistaja voi ilmoittaa tavoitteensa Metsään.fi-palveluun

Metsään.fi –palvelun käyttöasteen sijasta tulisi painottaa sen interaktiivisuutta ja käyttäjälähtöisyyttä, käyttöaste kohentunee tämän myötä. Asiakkaan mahdollisuus tavoitteenasetteluun on hyvä alku. Palvelun käyttäjän tulisi voida valita joko jaksollinen tai jatkuva kasvatustapa ja saada hoito- ja hakkuusuositukset molempien mukaan. Samoin tulisi voida valita esim. jaksollisesta jatkuvaan siirtymiseen tähtäävät toimenpidesuositukset, luontoarvopainotteiset suositukset sekä FSC-kriteerit täyttävät suositukset valinnan mukaan. Asiakkaan tulisi voida itse lisätä palveluun esim. hakkuissa säästettäväksi haluamiaan kohteita, poistaa tai muuttaa mielestään itselleen sopimattomia suosituksia ja muuttaa kuviorajoja tarpeidensa mukaan. Parhaimmillaan palvelu voisi olla asiakkaan käytössä oleva muistikirja, johon voisi itse kerryttää tietoa eri vuosina havaituista kohteista ja ilmiöistä, tehdyistä toimenpiteistä jne. omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Palveluun voisi myös lisätä asiakkaalle mahdollisuuden lisätä käyttöoikeuksia muille henkilöille tai julkistaa sivunsa, mikäli asiakas näin haluaa. Vapaasti asiakkaan muokattavissa ja jaettavissa oleva sisältö muodostaisi hyvän työkalun esimerkiksi yllä mainitun metsänomistajien luonnonhoitoverkoston toiminnoille.

C. Työvoiman saanti turvataan

Alueen metsäoppilaitoksista valmistuu vähintään 125 metsäalan opiskelija vuodessa

(112 v. 2014)

Työvoiman määrä metsäsektorilla pysyy vähintään nykyisessä 6000 htv:ssa
Metsäalalle hakeutumista kannustava tiedotus
Kouluyhteistyöhön varataan riittävät resurssit
Metsäalalle hakeutumista kannustava tiedotus
Kouluyhteistyöhön varataan riittävät resurssit

Metsäalaksi on tässä kohden laskettava muukin metsiin perustuva elinkeinotoiminta kuin puun tuotanto. Myös luontomatkailu ja luonnonsuojelua tukevat alat, esimerkiksi luontokartoitus, ovat osa metsäsektoria ja näiden työllistävyyden lisäämiseen on kiinnitettävä erityishuomiota.

Metsäalan kouluyhteistyöhön ei tule varata resursseja nykyisessä taloustilanteessa, näitä rahoja tarvitaan muualla yhteiskunnassa kipeämmin. Kolmannella sektorilla (4H, Luonto-Liitto, partio ym.) on jo paljon metsiin liittyvää toimintaa lapsille ja nuorille. Metsäalan tuottama ympäristökasvatusmateriaali on ollut suurimmaksi osaksi huonoa: Materiaali sisältää erittäin runsaasti propagandistisia piirteitä ja ideologista puhetapaa, mm. metaforien käyttö on runsasta. Alan eriytyneen kielenkäytön juuret lienevät 1900-luvun puolivälissä ja se tuottaa metsän vahvasti paikattomaksi resurssiksi (”kansallisomaisuus”, ”vihreä kulta” jne.) ja professionaalisen vallankäytön kohteeksi. Melko uusikin materiaali sisältää jopa suoranaisia valheita, saatetaan esimerkiksi väittää, että luonnonsuojelualueet […] turvaavat myös kaikkein vaateliaimpien ja uhanalaisimpien lajien säilymisen (Ruotsinkylän metsäpolku; Metla, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Metsäteollisuus ry, MTK & Suomen metsäyhdistys) tai että suomalainen luonnonmetsätalous ylläpitää metsien monimuotoisuutta (Metsän oppimispolku 2005).

D. Aluekehityshankkeet tukevat metsäohjelman toteuttamista

Metsäalan kehittämishankkeiden määrä on vähintään 250 000 vuodessa
Valmistelemme hankehakemukset hyvässä yhteistyössä metsäalan toimijoiden kesken
Metsäohjelman tavoitteet vaikuttavat aluekehittämishankkeiden valmisteluun ja valintaan.

Ohjelmaluonnoksessa ei avata, mistä hankkeiden rahoitus tulee. Tämä on kansalaista olennaisesti kiinnostava kysymys. Samoin kuin se, mistä muusta hanketoiminnasta metsäalan hankkeiden rahoitus on pois.

Ohjelmaluonnoksen kohdissa 7 – 12 toimenpiteinä mainitaan hankkeet ohjelmakohtien toteutustapoina. Nämä kohdat ovat kuitenkin osa viranomaisen normaalia toimintaa, joka on resursoitava siten, ettei niiden toteutuminen ole hankkeiden varassa. Rahoituslähteet ja eri ohjelmakohtiin budjetoidut varat tulisi selkeästi avata ohjelmassa, koska kyse on verovaroin tapahtuvasta toiminnasta. Kansalaisilla on lupa odottaa, että ohjelman eri kohtia rahoitetaan tasapuolisesti.

Yhteenveto

Ohjelmassa on Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirin mielestä monia tärkeitä ohjelmakohtia (kohdat 7 – 12), mutta näiden mittaristossa ja toimenpiteissä olisi täsmentämisen varaa. Tällaisenaan osa ohjelmakohdista uhkaa jäädä kosmeettisiksi. Ympäristötavoitteet on asetettava kunnianhimoisiksi, niiden toteuttamiseen on laadittava toteutuskelpoiset suunnitelmat ja ne on resursoitava kunnolla.

Ohjelmaluonnoksen suurin ongelma on se, että hakkuu- ja kunnostusojitustavoitteet ovat ristiriidassa ympäristötavoitteiden kanssa. Näin suurilla hakkuiden ja kunnostusojitusten lisäyksillä metsäluonto köyhtyy vääjäämättä. Lounais-Suomen metsäohjelmien hakkuutavoitteet ovat jääneet toteutumatta useina peräkkäisinä ohjelmakausina. Tämä osoittaa, että ohjelmatyössä on tullut tavaksi arvioida hakkuumahdollisuuksia ja metsänomistajien puunmyyntihalukkuutta tavalla, joka ei perustu käytännön realiteetteihin. Itsepäinen pitäytyminen epärealistisiin hakkuutavoitteisiin ohjaa metsäalan viranomaisen toimintaa epätarkoituksenmukaiseen ja epätaloudelliseen suuntaan.

Ongelmana näemme, että ohjelmassa erittäin vahvasti nähdään metsänomistaja toimenpiteiden kohteena, jota ylhäältä käsin neuvotaan, ohjataan, kannustetaan jne. ja jonka käyttäytymistä pyritään ulkoapäin arvottamaan. Tällaisesta asenteesta olisi jo syytä kerta kaikkiaan päästä eroon. Niin kauan kuin metsänomistaja toimii lakien ja viranomaispäätösten mukaan, ei hänen toimintansa voi olla ulkoa määriteltävissä ”aktiiviseksi”, ”passiiviseksi” jne. Metsänomistuksen tavoitteet ja motiivit sekä omistusjärjestelyt ovat omistajien yksityisasioita, joihin ei ole syytä puuttua millään tavalla. Sen sijaan metsä ympäristönä on kaupunkitilan tapaan julkinen ja metsälain, luonnonsuojelulain tms. noudattaminen on asia, jonka tulisi olla kenen tahansa helposti kontrolloitavissa. Tätä edistäisi metsätietojen avoimempi saatavuus. Metsänomistajien luonnonhoitoverkosto on ensimmäinen avaus kohti metsänomistajalähtöisempää työskentelymallia ja annamme tälle avaukselle täyden tukemme.

Äärimmillään ohjelmatyöryhmän holhoava asenne metsänomistajaan tulee esille, kun puhutaan päätöksenteosta me-muodossa. Esimerkiksi näin: Jätämme heikkotuottoiset ojitusalueet kunnostusojittamatta tai ennallistamme ne. Keitä ovat tällaisten lauseiden subjektit? Käsittääksemme päätös kunnostusojituksen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä kuuluu metsänomistajalle, ei alueelliselle metsäneuvostolle. Sinällään ennallistamismahdollisuuksien ja ojien kunnostamatta jättämisen esilletuominen neuvonnassa on erittäin myönteinen asia, mutta tällainen tapa ilmaista asioita on metsänomistajalle karmaisevaa luettavaa.

Selkeitä puutteita ovat monikäytön, sosiaalisen kestävyyden ja metsäisen kulttuuriperinnön puuttuminen ohjelmasta. Ekosysteemipalvelut liittyvät läheisesti monikäyttöön. Tavoitteeksi tulisi asettaa, että talousmetsät ovat pääosin monikäyttömetsiä FAO:n tarkoittamalla tavalla, jolloin mikään käyttötapa ei ole vallitseva tai painoarvoltaan muita tärkeämpi, vaan eri käyttötavat ovat rinnakkaisia ja tasavertaisia. Monikäytön tulisi olla metsäohjelman keskeinen tavoite ja kantava periaate. Osa ohjelmakohtiin valituista mittareista tukee monikäyttöperiaatteelle vastakkaisia tapoja suhtautua ekosysteemipalveluihin. Esimerkiksi retkeily retkeilyalueilla on erilliskäyttöä ja tämän nostaminen ekosysteemipalveluiden käytön mittariksi korostaa metsien erilliskäyttöä monikäytön sijasta. Ylimitoitetut hakkuutavoitteet sinänsä ovat monikäyttöperiaatteen vastaisia, koska voimakkaat hakkuut olennaisesti heikentävät muita ekosysteemipalveluita.

Aitojen sosiaalisen kestävyyden kysymysten eli metsien käytön hyväksyttyyden, päätöksenteon demokraattisuuden, osallistamisen ja paikallisuuden kysymykset on sivuutettu ohjelmassa kokonaan. Varsinkin julkisyhteisöjen (kunnat, seurakunnat) metsätaloussuunnitteluun tulisi saada julkisyhteisön asukkaiden osallistaminen itsestään selväksi osaksi suunnitteluprosessia ja suunnitelmat laatia asukkaiden näkemysten pohjalta, painottaen kunkin metsän kohdalla juuri kyseisen metsän läheisyydessä asuvien näkemyksiä. Yksityismetsissä lähiasukkaiden osallistaminen on moniulotteisempi kysymys, mutta tähän tulisi kehittää malleja. Yksityismetsien osalta asukasosallistamisen tulisi ohjata makrotason suunnittelua, esim. juuri alueellisia metsäohjelmia ja kaavoitusta. Nyt kansalaisten näkemykset metsäisten arjen lähiympäristöjen hoidosta ja käytöstä eivät käytännössä näy juuri missään, vaan metsät on rajattu esim. kaupunkitilaan sovellettavien suunnitteluprosessia demokratisoivien työtapojen ulkopuolelle. Tutkitusti (Valkeapää ym. 2009.) metsien käyttöön liittyy Suomessa sosiaalisen kestävyyden ongelmia. Kansalaiset eivät ole tyytyväisiä sen enempää metsien käsittelytapoihin sinänsä kuin päätöksenteon rakenteisiinkaan. Ohjelmassa tulisi asettaa selkeitä määrällisiä tavoitteita metsiä koskevan päätöksenteon avoimuuden ja demokraattisuuden lisäämiseksi.

Metsät on pitkään suljettu ympäristön kulttuuriarvojen tarkastelun ulkopuolelle. Esim. kansallisesta kulttuuriympäristöstrategiasta metsät jätettiin pois, mikä ratkaisu on saanut kritiikkiä osakseen. Juuri valmistunut Metsähallituksen valtion metsien kulttuuriperintöinventointi on ensimmäinen käytännön avaus tähän suuntaan. Inventoinnissa löydettiin noin 16 000 kulttuuriperintökohdetta. Hankkeen tulosseminaarissa todettiin, että yksityismetsien kulttuuriperintöinventoinnit ovat vielä kokonaan tekemättä ja niissä olisi seuraava tärkeä työsarka tällä alalla. Maa- ja metsätalousministeriön Metsät parantavat elämänlaatua –työryhmän loppuraportissa tarkastellaan laajasti metsäkulttuuria ja sen merkityksiä. Olisi virhe jättää kulttuuriarvot kokonaan tarkastelematta alueellisessa metsäohjelmassa.

Lopuksi Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri haluaa kiinnittää huomiota AMO-työryhmän kokoonpanoon ja lausuntopyyntöjen saajien valintaan. Valinnat ovat vahvasti painottuneet teollisuuteen ja sen etujärjestöihin. Metsänomistajia edustamaan on asetettu mhy-organisaatio ja MTK, jotka eivät edusta läheskään koko metsänomistajakunnan etuja tai näkemyksiä. EU:n kilpailulainsäädännön mukaan mhy-organisaation aiempi erityisasema metsäpalveluiden tuottajana on lain vastainen. Mikäli mhy-organisaatio on kutsuttuna jäsenenä metsäohjelmatyöryhmässä, tulisi työryhmään kutsua kaikki muutkin alueella puukaupan ja hakkuusuunnittelun palveluita tarjoavat yrittäjät. Jotta metsänomistajien ääni tulisi kunnolla kuuluviin, tulisi tilanteessa, jossa kansalaisyhteiskuntaan perustuvaa alan järjestötoimintaa ei vielä ole mhy-lakiuudistuksen jälkeen päässyt kehittymään, valita useita erilaisia tavoitekokonaisuuksia edustavia metsänomistajia työryhmään esimerkiksi kylä- ja asukasyhdistysten kautta. Jotta ohjelma voisi olla kestävän kehityksen periaatteiden mukainen, tulisi kestävyyden kolmea eri osa-aluetta; ekologista, sosiaalista ja taloudellista, olla kutakin edustamassa sama määrä toimijoita.

Lähteet:

Hanski, Ilkka: Metsien monimuotoisuus ei ole turvattu. HS 5.10. 2015.

Hiedanpää, J.; Suvantola, L. & Naskali, A. (toim.): Hyödyllinen luonto – Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme perustana. Vastapaino, Tampere.

Keto-Tokoi, Petri: koulutustilaisuus Porissa 2014.

Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus Tapio, Helsinki.

Pykälä, J. 2007, Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnon monimuotoisuus – esimerkkinä Lohja. Suomen ympäristö 32:1-57

Pykälä, J. 2007, Implementation of Forest Act habitats in Finland: does it protect the right habitats for threatened species? Forest Ecology and Management 242:281-287

Reinikainen, A.; Mäkipää, R.; Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J-P 2001: Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Tammi, Helsinki.

Selonen, V.: Forest Act Habitats – Finnish woodland key habitats amid the intensive forestry. Akateeminen väitöskirja, Jyväskylän yliopisto 2014.

Porissa 26.10. 2015 Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirin ry:n puolesta

Kari Ylikoski, hallituksen puheenjohtaja